ÄLÄ SANO NÄITÄ VIIMEISILLÄÄN RASKAANA OLEVALLE

16/08/2018

Et ole vielä synnyttämässä? – En ole, kun mä seison tässä sun edessä jos et huomannut.
Ei sinne vatsaan vielä kukaan ole jäänyt asumaan – Aijjaa, no hyvä tietää!
Nauti nyt – Ai mistä?
Onko mitään merkkejä että se pian syntyisi? – Joo, pää näkyy jo.
Se tulee sitten kun on valmis – :)
Ai se ei ole vieläkään syntynyt? – Eikun mä vaan piilottelen sitä täällä paidan alla.
Vitsi sulla on iso maha, odotatko kaksosia? – Mun vatsassa on puolimetrinen, yli kolmikiloinen vauva, istukka ja lapsivettä, enkä mä nyt ollut mikään fitnesstypy ennen tätä raskauttakaan.
Ootko silti IHAN VARMA ettei siellä ole kaksosia? – Oon ihan varma että sulla on kohta nyrkki silmässä.
Mun serkun kummin kaimalla meni kolme viikkoa yli ja lopulta viiden päivän ponnistuksen jälkeen se jouduttiin leikkaamaan kun imukuppikin jäi toosaan jumiin ja se repes tosi pahasti – Ai ku kiva.
Siis sulla on varmaan tosi raskasta, ihan kauheeta varmaan olla noin iso ja vaan odottaa – Kiitos.
Milloin oikein ajattelit synnyttää? – Viime viikolla.

Tai ehkä parempi ettet sano mitään :D


PIINAPÄIVÄT

14/08/2018

Optimistisesti tosiaan päivät, vaikka voihan tässä perjatteessa mennä vielä pari viikkoakin ennen kun vauva syntyy. Näin uudelleensynnyttäjänä olin aivan varma siitä, että tämä kolmas lapsi kyllä syntyisi hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Tiedän tottakai sen, että lapsi syntyy kun syntyy, eikä siihen mitkään poppaskonstit auta – mutta mikä ihme kestää!?

Viimeisen reilun viikon kroppani on sanonut minulle, että ihan kohta. Selvästi vähän kipeämpiä supistuksia ja polttoja on tullut, mutta hyvin satunnaisesti. Olen ollut ihan järjettömän huonolla tuulella – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Minua on oksentanut – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Olen nukkunut huonosti – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Ja olen nukkunut myös hyvin – joka sekin kuulemma enteilee lähestyvää synnytystä. On bongaitu limpatulppaa ja jopa käyty sairaalassa käyrillä vauvan liikkeiden vähentymisen vuoksi – kaikki nämäkin enteilevät muuten sitä synnytystä! (mikä on tosi jännä juttu, kun laskettu aika on kahden päivän päästä)

Piinavaksi tilanteen tekee juuri se, kun en pysty itse saamaan asiaa pois mielestäni. Kokoaja sitä kuulostelee omaa kroppaansa ja olojaan. On jatkuvasti vähän varpaillaan, että joko nyt? Ja samaan aikaan olen ihan luovuttanut että tämä syntyisi ikinä täältä. Siinä ei paljoa kohduta muiden lohkaisut siitä, miten ”kukaan ole ikinä jäänyt sinne asumaan, eh heh”. Molemmat pojat ovat syntyneet neljä päivää ennen laskettua aikaa, miksi tämä ei?

Pikku lisästressi on myös vauvan koosta. Kerroinkin että sain vasta muutama viikko kuulla raskausdiabeteksestäni ja että minulta mitattiin nyt vasta ensi kertaa myös sf-mitta, joka nykyään huitelee jossain ihan pilvissä. Silti en saa neuvolasta lähetettä painokontrolliin, en edes diabeteshoitajalle. Ja viime neuvolakäynnilläni terkkakin oli sitä mieltä, että ei se sokereiden mittailu nyt niin tarkkaa ole jos menee vähän yli. Ja kun kerta olen jo aiemmin synnyttänyt niin hyvin sieltä mahtuu vähän isompikin vauva tulemaan. Tämä on varmaan ihan totta, mutta halusin siti tietää ja varautua jos näin on. Lisäksi myös raskaudiabetes voi käsittääkseni vaikuttaa istukan toimintaan, joten olisi mieltä helpottavaa jos nämä asiat edes tarkistettaisiin. On myös kummallista miten paljon käytännöt vaihtelevat nevoloittain ja sairaaloittain. Jossain muualla raskautta ei edes päästettäisi yliaikaiseksi minun tilanteessani, nyt vaan mennään ja katsotaan kuinka käy.

Toisaalta meillä ei vieläkään ole todellakaan asiat täällä valmiina vauvaa varten. Ei ole vaippoja tai pakattua sairaalakassia, saatika mitään hoitopöytiä tai vimosen päälle sisustettua vauvan nurkkausta. Ehkä tämä tyyppi onkin sitten vähän vaativampi tapaus, eikä meinaakkaan tulla ennen kun mobile kiikkuu katosta ja sänky on pedattuna.

Kuten mainitsinkin, näihin piinapäiviin kuuluu ilmeisen yleisesti tuo huonotuulisuus. On ihan käsittämätöntä miten kärttyinen voinkaan olla. Äsken huusin radiolle (joka olin itse hetkeä aiemmin laittanut päälle), että OLE JO HILJAA! Meni vähän myös tunteisiin, kun lapsi yksi päivä kysyi että ”äiti, miksi olet niin vihainen”, kun räpätin siitä MITEN NE LEGOT KUULUU SIIVOTA (he kuitenkin sentään siivosivat)! Onneksi saan nämä viimeiset päivät viettää ihan yksinäni kotona, voin rauhassa raivota ärsyttävälle itsestään päälle menevälle liesituulettimelle ja paskalle pussilakanalle jossa ei ole käsiaukkoja.

Piiiii-naaaaaa-vaaaaa.


ITKU LYHYESTÄ ILOSTA

3/08/2018

Eilen alkoi 39. raskausviikko, eli ihan viimeisiä viedään. Toki odotan jo innolla uuden perheenjäsenemme tapaamista, mutta samaan aikaan raskauden päättyminen on yllättävänkin haikeaa. Taisin eilen jopa muutaman kyyneleen tirauttaa sen vuoksi.

Raskauteni on ollut rankka erityisesti alkuraskauden rajun pahoinvoinnin takia (joka on jatkunut aaltoilevana ihan tänne loppuun saakka), mutta myös tämän kuuman kesän ja loppuajan kolotuksien vuoksi. Silti en vaihtaisi päivääkään pois.

Muistan edelleen hyvin elävästi sen hetken, kun raskaustestissä oli kun olikin yhtäkkiä kaksi viivaa. Olin juuri heittämässä testiä roskikseen kun huomasimme sen yhdessä. Ensin nauroin ja sitten itkin. Itkin monia asioita, kuten sitä miten suunniteltu raskaus kuitenkin kävi niin kauhean nopeasti. Olin varautunut vähintään vuoden yritykseen ja yhtäkkiä kaikki muuttuikin. Eritysesti muistan itkeneeni kuitenkin sitä, että pian tämä kaikki on jo ohi. Yhdeksän kuukautta menee todella nopeasti ja etenkin järkyttävän pahoinvoinnin kanssa raskaudesta nauttimiseen jää loppupeleissä aika vähän aikaa.

Hormoonit toki ovat pinnalla nyt muutenkin, ja tätä kirjoittaessa kyyneleet taas valuvat vuolaina poskia pitkin. Olen niin ylpeä ja samaan aikaan hämmentynyt siitä, miten upea ja ihmeellinen naisen vartalo on. Että ihan oikeasti meidän kahden pienistä soluista kasvaa nyt ihan oikea ihminen sisälläni. Täysin valmis pieni vauva saattaa tupsahtaa tähän maailmaan nyt ihan mikä hetki tahansa tuosta ihan vatsanahkani takaa ja alkaa elää omaa elämäänsä juuri sellaisena kun on. Tiedän olevani todella onnekas saadessani kokea kaiken tämän.

Käsittämätöntä että me olemme saaneet aikaan uuden ihmisen tähän maailmaan. Jota olen kantanut sisälläni kaikkialle tämän koko kuluneen vuoden. Ja miten sanoinkuvaamattoman rakkaaksi tämä pieni ihminen on tullut koko perheelle, ennen kun olemme vielä edes tavanneet häntä. Vaikka on ihanaa saada perheeseen uusi vauva, on tästä raskausajasta luopuminen iso paikka.

Tässä kolmannessa raskaudessa raskausvatsakin alkoi näkymään jo melko aikaisin ja olemmekin koko perhe hyvin kiintyneitä siihen. Vatsaa on ihana silitellä ja tunnustella siellä liikkuvaa vauvaa. Ison mahan kanssa on välillä aika hankalaa, mutta samaan aikaan se on todella rakas ja kaunis. En melkein edes muista, että millainen se oli ennen.

Raskausaika on ollut myös siinä mielessä ihanaa, että minua ollaan todella huomioitu ja hemmoteltu. On ollut ihanaa olla ihailun kohteena näin ihanasta syystä. Olen eritysen kiitollinen rakkaalle perheelleni, joka kantaa puolestani kauppakassit, tekee ruokaa ja tuo aamupalaa sänkyyn. Kukaan ei ole kertaakaan väheksynyt pahaa oloani tai vaikkapa tarvettani päikkäreille. Kaikessa ollaan menty minun ehdoillani, eikä siltikään yhtään naama mutrulla.

Tuleva synnytys jännittää jo paljon enemmän kun vaikka kuukausi takaperin. Silti odotan sitä innolla. On jännää kun ei voi yhtään etukäteen tietää että miten se tulee menemään. Edelleen suurin toiveeni synnytyksen suhteen on vain, että pysyn rauhallisena ja löydän itsestäni energiaa ja ennenkaikkea luottamusta loppuun saakka. Eilen illalla tulivat myös tämän raskauden ensimmäiset vähän kipeät supistukset, mutta en usko synnytyksen silti alkavan vielä vähään aikaan.

Meidän elämä muuttuu ja mullistuu ihan pian, siihenkin on jotenkin vaikea etukäteen varautua. Pieni vauva tulee muuttamaan perheessämme kaiken. Tämä on tosi iso juttu meille kaikille ja dynamiikalle johon olemme vasta vastikään muutenkin tottuneet ja opetelleet. Yhtäkkiä se kaikki huomio kirjaimmelisesti minun navastani onkin toisaalla vauvassa, ja myös isommat lapset joutuvat taas jakamaan saamaan huomiotaan.

Raskaana olo on samaan aikaan niin ihanaa ja kamalaa. Jatkuva huoli ja kummalliset tuntemukset kuluttavat ihan hirveästi henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Raskaus ja synnytys on myös siitä ihmeellistä, että aika nopeasti ne ikävät asiat unohtuvat. Olen moneen kertaan vannonut etten halua enää ikinä olla raskaana, ja tässä sitä silti vaan silti pillitetään sitä kun se pian päättyy.