IHANAN TAVALLISTA

13/03/2018

Arki mielletään yleensä tavalliseksi, tylsäksi. Mielestäni se ei ole kumpaakaan. Tai ehkä tavallista omalla tavallaan, mutta se ei ei missään nimessä tarkoita tylsää. Joka aamuisista herätyksistä, hampaidenpsuista, aamupaloista ja kouluun sekä eskariin kiirehtimisestä huolimatta jokainen päivä on omanlaisensa.

Jokaisessa päivässä, jokaisessa arkisessa voi nähdä jotain kaunista. Milloin nouseva aurinko värjää kaiken vaaleanpunaiseksi, milloin taas kasvoja päin piiskaava loska muistuttaa siitä miten sisukas sitä onkaan. Aamun ensimmäinen hörppy kahvista tai lapsen unenpöpperöiset kasvot ja pystyssä oleva tukka saattavat tuntua sillä hetkellä maailman parhaalta asialta. Tiskialtaassa lojuvat likaiset astiat saattavat näyttää kaikessa kaaottisuudessaan kuin taideteokselta ja lapsen kadoksissa olevan hanskan etsiminen humoristiselta näytökseltä.

Rakastan arkea ja rakastan juhlaa. Mutta parhaimpia asioita lopulta ovat aivan tavalliset asiat. Rakkaan vierestä herääminen, lasten puheensorina, kalapuikot ja iltasatu.

Ihania hetkiä ovat myös ihan tavalliset viikonloput. Silloin kun ei ole kiire minnekään. Kuten viime lauantaina. Olimme vain kolmisteen kotona ja pojat heräsivät vähän liian aikaisin. Minä kuuntelin sängyssä kun he pelasivat ”salaa” kännykällä. Aamupalaksi sulatettiin pakkasesta leipää ja laitettiin päälle sitä mitä kaapista löytyi, juustoa, kurkkua, tomaattia ja syötiin väliaikaisen pöydän ääressä ulos katsellen. Radiosta tuli lempiohjelmani. Sitten vain oltiin. Kiireettömästi. Leikittiin, luettiin, köllöteltiin ja piirreltiin. Kunnes pojat lähtivät isälleen. Parhaita hetkiä.


ASIOITA JOITA OLEN ITKENYT RASKAUDEN TAKIA

8/02/2018

– ihanaa, olen raskaana
– apua, olen raskaana
– vauva on niin pieni
– vauva kasvaa niin nopeasti
– on jo ikävä vauvaa
– raskausaika menee liian nopeasti
– jos muutun liikaa ja katoan vauvakuplaan
– jos alan käyttämään lihottavia trikookaapuja ja värikkäitä legginssejä
– pelkään että jään yksin
– pelkään jos meidän parisuhde muuttuu liikaa
– kukaan ei enää muista minua enkä pääse enää kantisklubilleni jonon ohi
– vauvasta tulee varmaan tosi söpö
– kuinka paljon itken kun saan tietää vauvan sukupuolen
– kun söin inkivääriä
– jos vauvalla ei ole kaikki hyvin
– kun vauvalla oli kaikki hyvin
– jos pudotan vauvan vahingossa raappusista
– jos kuolen
– kun meinasin saada toista ruokaa mitä minulla oli mielessä
– Frank Oceanin Nights on niin ihana biisi
– koska en jaksa enää oksentaa
– koska en pysty nauttimaan raskaudesta oksentamisen takia
– uhraudunko liikaa
– jokainen väärinkäsitys
– olo on välillä niin yksinäinen, kukaan ei ymmärrä kuitenkaan
– olo on niin rakastettu, rakastava ja onnellinen
– en edes yleensä tiedä

Asioita joita itken nyt mutta varmasti myös ilmankin raskaana olemista

– kavereiden vauvat
– kavereiden häät
– kaikki synnytys ja vauva-aiheiset artikkelit
– Frank Oceanin Nights on niin ihana biisi
– jokainen väärinkäsitys
– en edes yleensä tiedä
– kaikki on vaan niin ihanaa


MITEN SAIN TIETÄÄ OLEVANI RASKAANA

3/02/2018

Muutamaa päivää ennen raskaustestin tekoa Osku vitsiaili että olekohan raskaana, kun himoitsin kaupassa ihan ihmeellisiä juttuja. Olin itse aivan varma etten voisi olla, olihan lääkäri sanonut että tässä voi kestää pitkään ja olimme vasta ihan hiljattaen jättäneet ehkäisyn pois. En halunnut luoda itselleni yhtään liikoja toivonkipinöitä sen suhteen, että vauvasta kuuluisi vielä moneen kuukauteen mitään.

Luulin myöskin etteivät kuukautiseni olleet vielä edes myöhässä, sillä olin unohtanut että ne olivat alkaneet viime kuussa muutamaa päivää aikaisemmin. Kaiken piti olla siis ihan normaalisti.

Lauantaina 9.12 lähdin käymään aamusta kaupungilla hoitamassa yhtä työasiaa. Ratikassa matkalla keskustaan minulle tuli tosi outo huimaava olo. Sen jälkeen vatsani kiljui minulle että RUOKAA, NYT HETI! Jäin ratikasta ulos ja menin syömään lähimpään kahvilaan. Tämä oli vähän erikoista, sillä pystyn yleensä olla syömättä pitkiäkin aikoja.

Kahvilassa istuin ikkunapöydässä ja katselin ohi käveleviä ihmisiä. Raskaana olevia naisia, rattaita työntäviä naisia – joka kerta mieleeni hiipi Oskun heitto siitä, että olisiko raskaana. Ja joka ikinen kerta työnsin sen ajatuksen pois. Yrtin järkeillä että minullahan oli ollut ihan järkyttävät pms-oireet koko viikonkin, olin ollut ihan uskommattoman kiukkuinen, eihän nyt sellaisia tule raskaana ollessa.

Samalla reissulla minun piti käydä myös apteekissa. Muutaman sadan metrin matkalla kahvilasta apteekkiin bongasin kahdeksan raskausvatsaa. Apteekissa kävelin puolivahingossa raskaustestihyllylle. Pysähdyin siihen hetkeksi arpomaan, mutta taas yritin järkeillä että ei, en mä voi olla vielä raskaana, ja menin reseptitiskille.

Matkalla kassalle kävelin taas raskaustestihyllyn ohi. Ajattelin, että ehkä minun olisi parasta tehdä sitten testi, niin pääisisin näistä hölmöistä ajatuksista. Päädyin ostamaan tuplapakkauksen, sillä ajattelin näitä tilanteita tulevan jatkossa joka kuukausi. Niin olisi sitten kotona testi valmiina.

Päästyäni takaisin kotiin menin suoraan vessaan tekemään testin, en sanonut Oskulle vielä mitään. Pissasin tikkuun ja siihen piirtyi heti tarkastusviiva, mutta ei muuta. En siis ollut raskaana. Kuvittelin olevani helpottunut, mutta huomasinkin valtavan pettymyksen ja pienen surunkin leviävän kehoon.

Osku oli keittiössä ja kävelin häneen luokseen näyttämään negatiivista testiä. Kuitenkin matkalla huomasin että siihen alkoi imestymään haalealla myös toinen vaaleanpunainen viiva. En ollut muistanut että tulostahan täytyy odottaa hetki. Kysyin häneltä että monta viivaa hän testissä näkee. Kaksi, ihan selvästi kaksi.

Aloimme nauraa ja halasimme toisiamme. Osku oli niiiin onnellinen ja niin minäkin. Hetken päästä aloin kuitenkin itkemään. Itkin sitä miten kaikki oli käynyt niin nopeasti, eihän tämän pitänyt tapahtua vielä. Itkin koska pelkäsin mitä raskaus tekisi vastaleikatuille tisseilleni, itkin sitä miten onnellinen olin ja miten onnellinen tiesin Oskun olevan. Ja itkin jo valmiiksi sitä, miten nopeasti koko raskausaika menisi ja kohta se vauva jo menisi kouluun.

En tiedä kauanko me seisoimme keittiössä sylikkäin, ehkä puolituntia, ehkä tunnin. Puhuimme vauvasta ja tulevaisuudesta ja kaikesta. Pikkuhiljaa aloin uskoa sen todeksi. Meille tosiaan tulee vauva. Vauva jota olimme molemmat halunneet ihan hirveästi. Huh, sen tunteen ajatteleminen saa vieläkin ihoni kananlihalle ja kyyneleet nousevat silmiin.

Vauvapäissämme kerroimme uutisesta heti muutamalle lähimmälle ihmisillemme ja lähdimme juhlistamaan tätä vielä kahdestaan lemppariravintolaamme. Ainakaan lähipöytien muille asiakkaille ei voinut jäädä epäselväksi mitä olimme juhlimassa, niin innoissamme me olimme.

Seuraavana iltana tein vielä toisen testin. Koska varmimman tuloksen saa tekemällä testin aamulla, ajattelimme että jos illalla tehty testi näyttää myös positiivista niin raskaudesta ei olisi mitään epäilystä. Ja niinhän se näytti. Aika uskomatonta.

Olisi ihana kuulla myös teidän tarinoita siitä, miten olette saaneet tietää olevanne raskaana ja minkälaisia tunteita se herätti?