YKSIN KOTONA KAKSIN

16/09/2018

Olen ollut koko viikonlopun yksin vauvan kanssa. Ja itseasiassa olen edelleen. Vähän jännitti etukäteen vaikka tiesin kyllä pärjääväni – on se kuitenkin aina helpompaa toisen aikuisen kanssa. Meidän tyttöjen viikonloppuun on kuulunut:

– Yksi kokonaan sisällä vietty päivä
– Desikaupalla pumpattua maitoa
– Yksi alusta loppuun katsottu sarja
– Yksi keskeyetty sarja ja toinen pian loppuun asti katsottu
– Lukematon määrä ympäri kämppää heiteltyjä vaippoja
– Kerran tilattu ruoka
– Kerran valmistettu ruoka (joka oli kylläkin vain valmiiksi keitetyn riisin sulattaminen pakkasesta. Joka sekin ehti jäähtyä samalla kun imetin vauvaa ja kalapuikot paloivat pannulle)
– Yksi valot päällä nukuttu yö (en jaksanut sammuttaa)
– Tuntikaupalla imetystä ja sylissä nukkumista
– Kiireettömiä hetkiä toisillemme naureskellen
– Yksi koneellinen pestyä pyykkiä
– Äidin kyläily
– Syksyinen kävylenkki
– Hirveä määrä suklaata
– Pari ärsyttävää hikkaa
– Yksi feidattu kasvomaalauskeikka
– Viestejä, puheluita ja videoita isompien lasten kanssa
– Muutamat yölliset hermoromahdukset rintakumin kanssa
– Vauvan muutamat raivarit tissillä
– Pari pannullista kahvia
– Iltaan asti nukutut päikkärit saman peiton alla
– Jonkinlaisen vuorokausirytmin hahmottamista
– Suurien tunteiden täyttämiä hetkiä, kun tujotan vauvaa itkua pidellen ja ihmettelen, että miten mikään voikaan olla noin ihana ja täydellinen


MITÄ TAPAHTUI OPISKELUILLE?

8/08/2018

Opiskelujeni perään ollaan kyselty tasaiseen tahtiin ja niistä ollaan spekuloitu (valitettavasti melko väärin faktoin) myös ympäri internettiä, joten asia selvästi kiinnostaa monia. Itselleni homma on ollut päivänselvää, mutta ehkä nyt kesälomien loppumisen kynnyksellä tätä asiaa olisi ajankohtaista käsitellä näin julkisestikin.

Hain opiskelemaan journalismia ammattikorkeakouluun keväällä 2016 ja iloiseksi yllätyksekseni pääsin ekalla yrittämällä sisään, vaikka kyseinen ala oli yksi niistä vaikeimmista ja armottoman lukemisenkin aloitin vasta edellispäivänä, kun löysin pääsykoekutsun sähköpostini roskakorista.

Etukäteen vähän jännitti, että miten saan yhdistettyä opiskelut, perhe-elämän sekä kokopäiväisen blogin kirjoittamisen, etenkin kun myös Kaapolla alkoi samaan aikaan ekaluokka. Jotkut päivät vaativatkin säätöä aikataulujen kanssa ja ensimmäisen kerran elämässäni jouduin turvautumaan myös energiajuomiin. Koulu inspiroi kuitenkin alusta saakka ja suurin osa kursseista oli todella mielenkiintoisia, joten se antoi paljon motivaatiota opiskeluun. Meillä ei myöskään ollut lähiopetusta joka päivänä, vaan keskimäärin kolme kertaa viikossa, mikä sopi itselleni hyvin.

Syksyn sain pinnisteltyä hirveän työmäärän kanssa, mutta 2017 keväällä huomasin että olin mennyt liian kauan tukka putkella. Otin vielä vähän ylimääräisiä kursseja ja jouduin käymään myös monesti Lahdessa yhden projektin tiimoilta. Samaan aikaan rintojenpienennysleikkaus-projektini harppasi eteenpäin ja kaiken kukkuraksi sain kaikesta stressistä vatsahaavan. En silti missään välissä kokenut että olisin tehnyt virheen opiskelemaan mennessäni, mutta tiesin että jatkossa jostain päästä olisi vähennettävä työmäärää. Vaikka itse koulussa läsnäoloa meillä oli melko vähän, työmäärä ja vastuu oli muuten suuri.

Alkusyksystä toinen lapsista sairastui mystisesti ja syytä etsittiin pitkään. Epäiltiin jo vaikka mitä vakavia juttuja ja jouduimme ramppaamaan erilaisissa tutkimuksissa ja erikoislääkäreillä joka viikko. Lopulta onneksi kaikki pahimmat jutut saatiin suljettua pois ja vaiva alkoi muutenkin pikkuhiljaa helpottamaan. Tämä kuitenkin vaikutti itseeni niin, että otin syksylle vain muutaman kurssin, sillä samaan syssyyn päätin mennä rintojenpiennysleikkaukseen, johon sain syyskuulle ajan.

Leikkauksen jälkeen olin kuusi viikkoa sairauslomalla. Olin jo alkuvuodesta ostanut minulle ja pojille lennot Thaimaahaan marraskuulle, jonne lähtöä mietin pitkään. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ehdottomasti olimme reissumme ansainneet ja että olisin poissaolevana koulusta myös sitten loppusyksyn. Tämä oli hyvä päätös, vaikka jäinkin entistä enemmän jälkeen muista. Toisaalta sain myös joitain kursseja hyväksiluettua aiemman työkokemukseni perusteella, joten opintopisteitä kertyi silti muutamia.

Opiskelu perheellisenä ja töitä tekevänä ei ole mikään ihan iisein homma. Minulla oli suuri vastuu elättää perheeni, eli pitää yllä sama tulotaso kun ennen opiskeluja, vaikka töiden teolle ei enää olekaan samalla tavalla aikaa kun ennen. Koska tein töitä, en ollut oikeutettu mihinkään tukiin. Koska olin naimisissa, ja vaikka asuimme erillämme, en saanut edes tukea asumismenoihin. Ympäripyöreää päivää voi tehdä jonkun aikaa, mutta ei loputtomasti. Jostain oli pakko höllentää ja itse valitsin toistaiseksi perheeseen ja työhön panostamisen. Vielä en ole valmis luopumaan blogistani – tai tulotasostani.

Alkuvuonna 2018 olin raskaana (kuten edelleenkin olen) ja kärsin vakavasta raskauspahoinvoinnista, hyperemeesistä. En moneen viikkoon pystynyt edes käymään kaupassa, saatika että olisin voinut palata opiskeluiden pariin. Vauvan laskettu-aika on nyt juuri samoihin aikoihin syyslukukauden alkamisen kanssa, joten tuntuu luonnoliselta olla poissaolevana vielä tuleva vuosi. Blogi kun kuitenkin pyörii edelleen näennäisestä äitiyslomastani huolimatta.

Nyt saan sitten todentotta keskittyä perheeseeni, hoitaa vauvaa ja odottaa iltapäivisin kotiin saapuvia koululaisia. Olen ilmoittanut Kelalle olevani äitiyslomalla muistaakseni ensi kesään saakka, jonka jälkeen Oskun olisi tarkoitus jäädä vanhempain/hoitovapaalle. Luulen että sitten olen taas valmis palailemaan aktiivisemmin opiskeluiden pariin.

Mitään hirveän suurta painetta minulla ei muutenkaan ole saattaa opiskeluitani nopeasti päätökseen. Tottakai haluan valmistautua koulusta, mutta koska minulla on jo unelmieni työ, jonka tuomalla kokemuksella minun olisi mahdollista myös työllistyä samoihin paikkoihin mitä opiskeluidenkin jälkeen, en koe asiasta niin suurta painetta. Ikäkään ei nykypäinä ole mikään este opiskella ja koska en ole saanut mitään rahallista tukea opiskeluihini, ei senkään puolesta minulla ole mitään paniikkia.

En siis ole lopettanut koulussa, olen siellä edelleen kirjoilla ja opiskelut jatkuvat todennäköisesti vuoden päästä, ensi syksynä. Edelleenkin ala tuntuu omalta, tuo linja kun valmistaa myös moneen muuhun kun perinteiseen toimittajan työhön. Joka toki sekin tietyin ehdoin tuntuu edelleen kiinnostavalta. Mutta saa nähdä mikä minusta sitten lopulta isona tulee – onneksi sitä ei tarvitse päättää lopullisesti vielä tässäkään iässä ja aina saa muuttaa myös mieltään.


PARASTA PUUHAA NURMIKOLLA LOIKOILUUN –
ELI MUUTAMA ÄÄNIKIRJASUOSITUS

6/08/2018

Kaupallinen yhteistyö – BookBeat
Postaus sisältää ilmaisen kokeilukuukauden

Kaupallinen yhteistyö – BookBeat 
Postaus sisältää ilmaisen kokeilukuukauden

Muistatteko kun keväällä kerroin hurahtaneeni äänikirjoihin? Hurahdus ei ole laantunut vaan päinvastoin, se on levinnyt koko perheeseen. Meillä itseasiassa mieheni aloitti ihan ensimmäisenä äänikirjojen parissa. Raskauden myötä kun muutuin itse huono-uniseksi ja hänen yöhäisiltaiset ja yölliset lukuvalon loisteessa tapahtuvat kirjanlukemiset vieressäni alkoivat haittaamaan untani. Äänikirjojen kanssa tätä ongelmaa ei tietysti ole, sillä niitä voi kuunella pimeässäkin.

Siinä vaiheessa kun mieheni oli kuunnellut jo noin puolet Jo Nesbøn tuotannosta, aloin minäkin kiinnostumaan äänikirjoista yhä enemmän. Kuuntelin kirjaa kävelyllä, matkalla jonnekkin tai kotona siivotessa – välillä vain kahvilassa istuskellen. Parasta äänikirjoissa onkin mielestäni se, että niitä voi kuunnella missä vaan ja parhaimmillaan käyttää ajan myös jollain toisella tapaa samalla hyödyksi.

Tämän kevään hypetetetyin kirja, Maria Veitolan, Veitola on sellainen jota minäkin haluan ehdottomasti suositella – ja nimenomaan äänikirjana. Jos olet jo lukenut perinteisen painetun kirjan, suosittelen silti myös kuuntelemaan sen. Koska Veitola toimii tässä itse lukijana, saa kirjasta mielestäni vielä paljon enemmän irti kuuntelemalla.

Itse kuuntelin kirjan eräänä aika raskaana ja kuormittavana ja kiireisenä viikkona. Se oli loppukevättä ja joka päivä oli kiire jonnekin, lapsia viemään ja hakemaan ja siinä välissä palaveriin ja kuvauksiin tai kauppaan tai kotiin siivoamaan samalla kun raskaus ja raskauspahoinvointi veivät kauheasti energiaa. Mutta joka kerta kun laitoin vaikkapa ratikassa kuulekkeet päähäni, pääsin pois siitä kaikesta oravanpyörästä. Tämä kirja antoi minulle ihan hirveästi energiaa raskaaseen viikkoon.

Minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjaa kohtaan ja ehkä myös siksi se yllätti niin postitiivisesti. Se oli parhaimmillaan vertaistukea vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja aikuiseksi kasvamiseen. Kirjassa sivuttiin paljon itselleni tuttuja aiheita, rohkeudesta, äitiydestä, lähimmäisen onnettomuudesta ja sairastumisesta, nettikommenteista, miesmausta, avoliitosta, arvostuksesta, bailaamisesta, synnytyksestä, omasta vartalosta, itselleen kauniisti puhumisesta ja ystävyyden päättymisestä.

Sen lisäksi että samaistuin paljon kirjaan, antoi se myös ihan uutta perspektiiviä ja näkökulmia näihin aiheisiin. Se kirjassa olikin ehkä lopulta parasta, eli kaiken sen voimauttavan (sori, en keksi parempaa tapaa kuvata) samaistumisen lisäksi pääsi toisen ihmisen maailmankuvan kautta näkemään asioita myös ihan toiselta kantilta. Se että Veitola oli itse lukijana tässä antoi myös paljon. Luulen että osa jutuista olisi mennyt ohi, tai olisin ymmärttänyt eri tavalla, ellen olisi kuullut juuri hänen äänenpainojaan tai hymyä hänen äänestään.

BookBeatin perhejaolla voi jakaa tilin perheen kesken ja kirjoja voi kuunnella parhaimmillaan viidellä eri laitteella samaan aikaan. Meillä nimittäin lapset ovat myös innostuneita kirjojen kuuntelusta kokoajan enemmän. Tämä on tosi kätevä silloin kun kaikki haluavat kuunnella omia kirjojaan samanaikaisesti.

On ollut ihana huomata miten kiinnostuneita molemmat lapset ovat nykyään lukemisesta. Molemmilla on etenkin nyt kesällä ollut kirja nenässä ihan jatkuvasti ja kännykkällä ja pädillä pelaaminen on unohtunut ihan kokonaan. Välillä heistäkin on kuitenkin kiva rentoutua ihan vain kirjaa kuuntelemalla ja Boobkeatin kautta on toki helpompi kuunella niitä vähän pidempiä satuja jota ihan vielä tuon ikäiset eivät jaksa itse lukea.

Koska puolet perheestämme kärsii matkapahoinvoinnista, ei mökkimatkoilla lukeminen tule kuunoon. Autossa onkin ollut tosi ihana kuunella satua ja itsekin ihan heittäytyä sen vietäväksi. Kovassa kuuntelussa meillä on ollut vanhat Muumi-sadut sekä Vaahteramäen Eemeli. Pojat ovat keskenään innostuneet kuuntelemaan myös Risto Räppääjää sekä kuvakirjasuosikkiaan Tatua ja Patua.

Myös nämä hellesäät ja trooppiset yöt ovat vaikeuttaneet lasten nukkumista ja jos keskellä yötä ei ole millään uni tullut, ollaan silloinkin laitettu äänikirja pyörimään. Se on myös rauhoittanut kivasti jo vähän tuskastunutta ja itkuisaa lasta.

Yksi tämän kesän ihanimmista jutuista onkin ollut perheen yhteiset satuhetket. Joko autossa tai vain ulkona ruohikolla kasassa loikoillen ja kuunnellen. Sadut ovat puhututtaneet paljon jälkikäteen ja ollaankin yhdessä pohdittu ja ihmetelty esimerkiksi Muumien kiehtovia perhe -ja sukulaissuhteita.

En voi muuta kun erittäin lämpimästi suositella Bookbeatia. Äänikirjoja voi sovelluksella ladata puhelimeen tai tablettiin myös offline-tilaan, jolloin kuunteluun ei tarvitse nettiyhteyttä. Kirjoja voi myös lukea tekstimuodossa kuuntelun sijaan. Ja suomen kielen lisäksi kirjoja löytyy ainakin ruotsiksi ja englanniksi luettuina.

Koodilla mamigogo saat linkin kautta kuukauden ilmaisen tutustumisjakson 30.9 asti (vain uusille BookBeat-asiakkaille). Jakso päättyy automaattisesti kuukauden jälkeen, ellet erikseen jatka sitä.