PEPPIKAMPAUS

3/06/2021

Viimeisen kerhopäivän kunniaksi puettiin mekko ja laitettiin hiukset Taaperon toivomalla tavalla ”Peppikampaus”, eli tehtiin lettisaparot. Ei tosin muistettu, että viimeisen kerhopäivän lapset viettivätkin koko päivän ulkona metsäretkellä. Eli siis ulkohousut jalassa ja lippis päässä, mutta ainakin niiden alla vähän juhlallisemmin.

Vaikka vanhemmat lapseni ovat olleet pienestä pitäen pitkä -ja paksuhiuksisia, ei pojille tullut juuri satunnaista nuttaraa kummemempaa kampausta ikinä tehtyä. Nyt onkin hauskaa, kun taas hiuksettomana syntyneen tyttären hiukset alkavat olla kasvaneet ja paksuuntuneet niin, että niihin saa tehtyä jo kaikenlaista. Ja vielä hauskempaa, että hän itse tykkää miettiä millainen kampaus tänään tehtäisiin.

Toistaiseksi omat taidot eivät kuitenkaan juuri näitä lettisaparoita paremmiksi yllä, seuraavaksi voisi alkaa treenaamaan vaikkapa ranskanlettiä. Tuollaiseen pieneen (pyörivään) päähään ja liukkaisiin hiuksiin sen tekeminen kun on vielä pikkuisen haastavaa.

Tykkääkö teidän lapset hiusten laittamisesta ja kampauksien teosta? Ja saa ihmeessä vinkata kaikkia kivoja (ja helppoja) ohjeita pikkuisten kampauksiin liittyen!


HEMMOTTEUPÄIVÄ, BLOGIGAALA JA KULLAN KIMALLUSTA

12/04/2014

aussieblogawards minttu rh napsaussie blogawards minttu mäntysalo rh mikey top minna parikka bunnyaussiebloawards minttu mäntysalo antti asplund kietasuhame rh minna parikka napsaussieblogawards aamukahvilla mami go goaussieblogawards minna parikka golden bunny heelsaussieblogawards minttu mami go goaussieblogawards minttu ja henriikka naps lettikampausaussieblogawards rh minnaparikkaaussieblogawards minttu rh mikey top naps kampaus

Eilen vietettiin Aussie blogigaalaa, jossa palkittiin suomen suosituimpeja blogeja muunmuassa muodin, kauneuden ja lifestylen osioissa. Onnea vaan vielä kaikille voittajille!

Me Henriikan kanssa aloitimme päivän jo hyvissä ajoin hemmottelun ja iltaan valmistumisen merkeissä. Ihan ensimmäiseksi istuimme kampaajan tuoliin Yrjönkadun Napsissa, jossa Nelli ja Elina loihtivat meille ihanat lettikampaukset. Meillä oli molemmilla sattumalta samanlainen visio kampauksista mutta päätimme sitten lopulta tehdä kuitenkin vähän erilaiset letit. Henriikka näytti tyrmäävän hyvältä muhkeassa tähkäpääletissään, omat punaiset latvat taas toivat hauskaa kontrastia pään yli meneviin kalanruotoletteihin.

Kampaajan jälkeen matka jatkui minnekkäs muualle kun meikkiin. Kalliossa sijaitsevassa Make Up For Ever myymälässä ja meikkistudiossa jo odoteltiin meitä kuohuvan ja makeiden mansikoiden kanssa. Meikin lisäksi saimme kunnolla tutustua tuotteisiin ja opetella meikkaamista itsekkin. Meille nimittäin näytettiin vain toisella puolelle kasvoja että miten meikki tehdään, ja toisen puolen saimme sitten tehdä itse. Tosi hyvät tuli, eikö?

Illan pukukoodina oli valovoimaisuus ja gaala-asuksi valitsinkin R/H:n Magic Mickey nimisen paidan jossa on hauskat kultaiset Mikki-Hiiren korvat edessä. Vaatelainaamosta minulla oli lainassa Antti Asplundin yksityiskohtainen kietaisuhame sekä Minna Parikan kultaiset pupukorkkarit. Kengät saivatkin hurjasti kehuja illan aikana, ja ihanat ne todella ovatkin. Henriikka oli taas ihan vastakohtani vaaleassa tukassaan ja kauniissa turkoosissa Piia Hännisen mekossa.

Tänään juhlitaan taas (ja jännitetään), illalla nimittäin palkitaan Indiedays Awardseissa muunmuassa Vuoden Blogiteko, johon tekin ihanat kävitte minua äänestämässä. Saa nähdä miten käy! Iso kiitos ja rutistus myös kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, olette ihania!

Kuvat Janne Simojoki

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.