UUTTA LASTENHUONEESSA

28/11/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me ollaan asuttu täällä kohta kaksi vuotta ja joka huoneen sisustus on edelleen ihan kesken. Tai niin luulin. Kunnes tajusin, että ehkä tämä on vain sisustustyylini. Eli vähän keskeneräinen.

Rakastan ihastella erilaisia koteja, tyylejä ja sisustuksia. Mutta omassa kodissa vähemmän on enemmän. Mitä enemmän kotonani on tavaraa tai värejä tuntuu kaikki sekavalta. Oloni on paljon seesteisempi esimerkiksi ilman turhia huonekaluja tai vain näön vuoksi hankittuja esineitä. Silloin on myös paljon helpompi siivota.

Poikien huoneeseen tuntuu silti tulevan kokoajan lisää tavaraa. Edelleen kuitenkin lukuvalot odottavat seinälle pääsyä ja kai tuon lastenpöydän tilallekin pitäisi pian hommata joku koululaisten pöytä. Aina löytyy jotain uudistettavaa. Uusien, ruudullisten pussilakanoidenkin, ompeluprojekti on parhaillaan kesken.

Tavarapaljoudesta huolimatta tykkään, että poikien huone on silti edelleen mukavan simppeli. Se on sopivan leikkisä, vähän outo ja hassu. Eli juuri meidän tyylinen.

Kivat käyttöesineet, kuten lelut, saavat olla esillä. Lastenhuoneessa on myös paljon muistoja omasta lapsuudestani. Seinällä oleva keraaminen susitaulu ja sammakkonaamari, hyllyllä olevat puulelut sekä My first Sony sekä osa kirjoista olivat meidän huoneessa silloin kun itse olin lapsi.

Yksi suosikkini on tuo kirpparilta lelukaapiksi ostettu 50-lukulainen liinavaatekaappi. Sisällä olevat laatikot sekä erikorkuiset hyllyt sopivat täydellisesti lelujen säilömiseen. Pitäisi muuten pitkästä aikaa järjestää ne… Hauska ja erikoinen yksityiskohta on myös tuo kaapin vieressä oleva nurkka. Senässä kulkevat ilmeisesti talon tukirakenteet tai hormit, ja olemmekin naamioineet sen lukunurkkaukseksi.

Yhdestä pitkäaikaisesta haaveesta, eli voimistelurenkaista, saimme luopua, kun saimme kuulla ettei kattoomme voi sellaisia asentaa. Vähän harmi, mutta mielummin ilman kun puolet välikatosta niskassa.

Jossain vaiheessa pitäisi alkaa suunnittelemaan myös uusia sänkyjä. Aikoinaan hankittu pieni kerrossänky toimii hyvin myös yksittäisinä sänkyinä, mutta 150 sentin pituus tulee vastaan varmaan nopeammin kun osaan edes arvata.

Uusista jutuista ilmapallojuliste, pääkallo, norsulamppu, pahvilinna, säästölipas-robotti sekä vihreä tyyny saatu Babyshopista. 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

POIKIEN HUONEESTA

18/08/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Kun viime viikolla esittelin hieman omaa huonettani, jonka laittamista olen saanut vihdoin vähän eteenpäin, tajusin, ettei poikien huonekkaan ole kuvissa kauheasti vilkkunut. Sen sijaan, että minun huoneeni jäi kesken vain aikataulullisista syistä, poikien huone on jo pidempään ollut hyvin hyvin askeettinen ihan tarkoituksella. Taulut eivät odota seinälle pääsyä sen takia, etten olisi ehtinyt. Vaan siksi, että valkeat puhtaat seinät ovat jotenkin kauniita.

Huoneeseen paistaa alku-illasta aurinko, joka tekee kauniita kuvioita seinille. Mitä pidemmälle syksyyn mennään, sitä näyttävämpiä ne tuntuvat olevan. Olen myös aiemmin sanonut, kuinka en pidä liian värikkäästä tai räikeästä sisustuksesta. En edes lasten huoneessa. Voin keroa, että kun tuo täyteen ahdattu lelukaappi ja kaikki laatikot on revitty auki ja levälleen, ei huoneesta väriä puutu.

Uskon silti, että joku päivä vielä rohkaistun ja repäisen. Eli ripustan muutaman jo pitkään odottaneen jutun seiniä koristamaan. Mutta sitä ennen ihailen vielä tätä rakastamaani raikasta valkoista. Joku ehkä muistaakin, että yksi seinä piti keväällä maalata siniseksi. Se homma odottaa vieläkin. Ja saa todennäköisesti odottaa vielä kauan. Ei vaan pysty liikaa värejä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KAVEREITA KYLÄSSÄ

19/02/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotiäitivuosina tuli monta kertaa viikossa kyläiltyä kaveriperheen luona tai toisinpäin. Aikuiset tekivät ruokaa lapsille, sitten yritettin jotenkin syödä yhdessä, sen jälkeen vanhemmilla oli haaveissa rauhallinen kahvi -ja rupatteluhetki samalla kun lapset leikkivät keskenään. Mutta usein se rauhallisuus ainakin jäi haaveeksi vaan. Vaikka oli tosi kiva nähdä muita aikuisia ja tutustuttaa lapsia toisiinsa, niin päällimäisenä muistona niistä kyläilyistä on jäänyt sellainen aikamoinen kaaos. Jokainen lelu ja kirja piti repiä kaapista alas, kaikki halusivat sen saman lelun ja jatkuvasti joku kaatui, sormi jäi oven väliin tai piti päästä potalle. Kyläilyn jälkeen tiskiä oli normaalin viikkomäärn verran ja lastenhuoneen siivoamiseen meni tunteja.

Työelämäään palaamisen ja päivähoidon alkamisen jälkeen myös kyläilyt ovat jääneet vähemmälle. Lähinnä ainut kosketus niihin on ollut sitten lasten kaverisynttärit. Kun 10-15 Ville-Petteriä vetää sokeriöverit ja leikkii samaan aikaan piilosta, taistelukleikkiä ja rakentaa pikkulegoilla, niin tunnelman lisäksi huipussaan ovat desibelit. Ehkä näistä alatajuisista mielikuvista johtuen en ole hirveästi järkännyt mitään kaverikyläilyjä. Omien kavereiden kanssa ollaan nähty ilman lapsia ja lapset ovat sitten leikkineet kavereidensa kanssa päiväkodissa tai ulkona pihalla ja leikkipuistoissa.

Eilen kuitenkin kutsuttiin naapurin pojat kylään. Molemmat saman ikäisiä kun meidän lapset. Henkisesti varauduin taas kauheaan sekoiluun. Hälinään, huutoon, kiljuntaan ja totaalisen kaaokseen. Mutta mitä vielä! En muista milloin viimeksi itselläni olisi ollut noin ”helppo” ilta. Mihinkään nahisteluihin ei tarvinnut puuttua, kukaan ei valittanut ettei ole mitään tekemistä tai toinen ei suostu leikkimään toisen kanssa. Pojat leikkivät reilun pari tuntia tosi ihanasti ja rauhallisesti, välillä yhdessä, välillä erikseen. Kun tuli kotiinlähdön aika, vieraat pukivat saappaat ja takit jalkaan ja kipaisivat itse kotiin naapuritaloon. Kuinka kätevää!

Tästä eteenpäin alan kyllä järkkäilemään leikkitreffejä joka viikolle, jos ne sujuvat näin harmonisesti! Alakerran naapurit tykkäävät varmasti myös, kun viikossa on edes yksi ilta kun meiltä ei kuulu kauheaa huutoa ja kolistelua.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.