VAUVANVAATTEIDEN KÄYTÄNNÖLLISIMMÄT OMINAISUUDET

21/05/2020

Tein instagramin puolella yhteistyötä Lindexin kanssa, jossa kerroin heidän lastenvaatteistaan löytyvistä käytännöllisistä ratkaisuista. Koska aihe on minulla lähellä sydäntä, halusin jatkaa siitä juttua vielä täällä blogin puolella. Kuvissa näkyvät vaatteet on saatu.

Kun puhutaan vauvanvaatteista, ensimmäisten asioiden joukossa esiin nousee vaatteiden käytännöllisyys. Saan säännöllisesti esikoistaan odottavilta kyselyitä siitä, millaiset vaatteet vastasyntyneelle ovat parhaimpia ja vastaan niihin näin: Vetoketjulliset yöpuvut jotka aukeavat myös lahkeesta ylöspäin, kietaisubodyt ja vaatteet jotka kasvavat lapsen mukana, esim käännttävien resoreiden tai kaksirivisten neppareiden ansiosta.

Itse vannon molemmin puolin avautuvien, vetoketjullisten yöpukujen nimeen. Kokonaan alas lahkeeseen saakka avautuva yöpuku on helppo pukea niin ihan vastasyntyneelle kun isommallekin lapselle. Etenkin pienten vauvojen kanssa parhaat vaatteet ovat sellaisia, joita ei tarvitse vetää pään yli. Vetoketju on myös paljon kätevämpi kun pitkä rivi neppareita, sen ansiosta myös taapero osaa jo pukea ja riisua yökkärin (ainakin melkein) itse.

Alhaaltapäin aukeava vetoketju on eritysen kätevä vaipanvaihdossa, sillä etenkin pienten vauvojen vaippaa pitää yleensä vaihtaa usemmankin kerran yössä. Tämän mainion ominaisuuden ansiosta vaipanvaihto käy nopeasti ja näppärästi, kun jalat saa helposti alakautta puvusta ulos (ja useinmiten niin, ettei lapsi edes herää).

Vauvanvaatteista löytyy paljon muitakin kekseliäitä ja fiksuja ominaisuuksia, jotka helpottavat vauva-arkea. Tästä yksi on kietaisubody, sillä se on vain niin paljon helpompi pienen vauvan kanssa, sillä pienet puetaan heidän ollessaan makuulla kun pää ei vielä jaksa pystyssä kannatella ja etenkin alussa vastasyntyneen käsittely voi muutenkin tuntua jännittävältä – kietaisubody on vanhemmalle helpompi ja myös vauvalle mukavampi, kun pään yli vedettävä body. Puhumattakaan siitä, miten suloisia pikkuiset kietaisubodyt ovat! Pään yli vedettäviä vaatteita ostessa kannattaa vielä tarkistaa, että olalla on muutama neppari pääaukon suurentamiseksi tai että se on muuten tarpeeksi tilava ja joustava.

Lisäksi joistain bodyistä löytyy on kaksiriviset nepparit haaroissa, jolloin yksi body on oikeastaan kaksi eri kokoista bodyä yhdessä. Kaikki tiedämme miten hurjan nopeasti lapset kasvavat, mutta lasta ei voi kuitenkaan pukea liian isoihin vaatteisiin, sillä ne voivat painua ryttyyn ja olla epämukavat sekä olla tiellä leikeissä. Vauvan vaatteita ostaessa kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, onko vaattessa auki käännettävät hihan -tai lahkeensuut, jolloin se kasvaa lapsen mukana – eikä uusia vaatteita tarvitse olla jatkuvasti ostamassa.

lindex baby

Vaatteiden käyttöikää pidentää myös se, että vaatetta voi kierrättää eteenpäin seuraavalle lapselle sukupuolesta riippumatta. Monelta merkilä löytyykin nykyään lähinnä vain unisexejä vaatteita, mikä on kiva. Tämä on kätevää myös silloin, jos ostaa vaatteita vielä syntymättömälle lapselle.

Kauniit lastenvaatteet voivat siis myös olla hyvinkin fiksuja ja käytännöllisiä! Mitkä ominaisuudet mielestänne ovat lastenvaatteissa kaikista tärkeimpiä? Omasta mielestäni käytännöllisyyden ja laadun lisäksi vaatteen pitää tottakai tuntua hyvältä lapsen päällä ja siinä pitää voida olla helppo liikkua ja leikkiä.


VIIHTYVYYSVINKKI

10/04/2020

Tämä vinkki saattaa olla monelle jo ihan itsestäänselvä juttu, mutta ne kenelle se ei sitä vielä ole, voi tästä tulla omaa arkea muuttava mullistus. Eli siis mikään mikä ihan tahansa pikkupikkuvinkki vaan!

Tämä vinkki kun on moniulotteinen, sillä sen lisäksi, että sen tuoma uutuudenviehätys saa kerta toisensa jälkeen lapset viihtymään leikkiensä parissa (ja tuo mahdollisesti vanhemmille sitä myötä pienen hengähdyshetken) tuo se viihtyvyyttä myös kotiin, nimittäin kodin siistinä pitämisen helpottamisen muodossa! Niin ja on kai se jossain mielessä ekologinenkin!

No mikä se vinkki sitten on, haluatte jo varmasti kovasti tietää! Vinkkihän on se, että jatkuvasti osa lasten leluista pidetään säilössä ja esimerkiksi muutamien kuukausien välein vaihdetaan niin, että osa säilössä olleista leluista otetaan leikkeihin ja vastavuoroisesti osa niistä nykyisistä laitetaan säilöön.

Kun leluja on vähemmän, koti pysyy siistimpänä (tai ainakin siivoaminen käy nopeammin) ja juuri vaihdetuilla leluilla leikitään yhtä hartaasti, kun saisi ne jouluna lahjaksi. Tämä kikka toimii niin pienten kun isompienkin lasten kanssa!

Poikien ollessa pienempiä, tuskailin usein kaaoksen kanssa. Leikistä toiseen vaihdettiin lennosta, eikä edellisiä leikkejä haluttu siivota, sillä niidenkin pariin haluttiin palata vielä myöhemmin. Moni perheellinen varmasti yhtyy siihen, että niitä leluja ja roinaa vaan tuntuu tulevan lisää ovista ja ikkunoista. Ukkeli sieltä, palikka täältä – ja yhtäkkiä kaikki lasten laatikot ja kaapit pursuavat leluja.

Leluja on tullut vuosien mittaan paljon laitettu myös kiertoon, lahjoitettu hyväntekeväisyyteen, annettu kavereille tai myyty kirpparilla. Osaan leluista taas jopa itselläni on tunneside ja niistä luopuminen on ollut vaikeampaa. Niinpä keksin kerätä aina osan leluista vintille varastoon. Aluksi lapsilta salaa, mutta heidän vähän kasvaessa yleistyi se, että yhdessä sovittiin mitkä lelut laitettiin vaihtoon ja mitkä otettiin takaisin leikkeihin. Se toimi tosi hyvin!

Nykyisin pojat eivät oikeastaan leiki muuten, kun rakentelevat pikkulegoilla. Pikkuhiljaa kellariin onkin kertynyt suurin osa kaikista kotimme leluista. Siellä on yhdessä kassissa ukkelit, toisessa pikkuautot ja kolmannessa eläinhahmot. Säilössä on myös parkkitalo, kauppaleikit kassakoneineen, tiipi ja isossa Ikean kassissa kuvissakin näkyvä junarata. Myyn kasvaessa ollaan kuitenkin sitten käyty sieltä aina vähän kerrallaan hakemassa helistimiä, puuleluja, kuvakirjoja ja viimeisempänä kaikki duplot.

Myylle ei olla muutamaa lelua luukunottamatta ostettu itse mitään leluja, mutta niin niitä vaan tuntuu olevan nykyään ihan hirveät määrät. Ei onneksi mitään tilpehööriä, mutta esimerkiksi paljon puisia palikoita, palapelejä ja leikkiruokia joilla saa aika nopeasti kunnon kaaoksen aikaan. Ollaankin aloitettu taas hiljattain taas kierrättämään leluja, suunilleen noin 2/3  hänen leluistaan on jatkuvasti varastoituna ja laitetaan leluja pois myös sitä mukaan, jos jollain lelulla ei leikitä hetkeen.

Loppuun vielä yksi extravinkki, etenkin pienempien lasten kanssa ne jemmassa olevat lelut kannattaa piilottaa kunnolla – viedä vaikka kellariin. Sillä pienten on todella vaikea ymmärtää miksi ne lelut ovat lukuttuna vaikkapa vaatehuoneeseen, jolloin niistä saattaa välillä nähdä vahingossa vilauksen, muttei niillä saa leikkiä. Nimimerkki: taaperoa ei saa tällä hetkellä päästää lähelekään  liinavaatekomeroamme.

Tehdäänkö teillä samaa?


LUKSUSVAIHE (OLI JA MENI)

20/01/2020

Tiedän tiedän, kel onni on se onnen kätketöön, mutta luulisi että sitä voisi mielessään edes hurrata? Muutama ilta sitten vain mietin itsekseni, että jokohan sitä uskaltaisi pian sanoa ääneen, että meidän taapero on nukkunut lähes pari viikkoa koko yön heräämättä omassa sängyssään- sellaiset 11 tuntia putkeen.

Ajattelin, että ehkä seuraavana päivänä uskaltaisin asiasta jo hiiskua ääneen – kun samantien ne sitten yöt taas muuttuivat. Ai hitsit miten tahmealta tuntuukin taas nousta keskellä yötä kun kutsu kesken omien unien käy. Tai onhan se tahmeaa ollut aiemminkin, mutta kun tähän luksukseen alkoi juuri tottua!

Lasten, etenkin näiden pienten, kanssa monet asiat menevät vaiheittain. Aina on joku vaihe ja ne voivat vaihtua ja muuttua myös tiheään. Usein tuntuu että pienet lähes lukevat ajatuksesi. Juuri on päässyt miettimästä, että kylläpäs se syö / menee nukkumaan / pukee / mitä vaan tosi kivasti niin seuraavana hetkenä tilanne on aivan toinen. Mutta onneksi se toimii myös toisinkin käy. Aina jos on vaikea vaihe, voi lohduttautua sillä, että kohta tulee uusi tilalle. Toivottavasti jokin hyvä.

Uutta täysien yöunien vaihetta odotellessa. Tai sitä vaihetta jossa lapsi siivoaa kaikki lelunsa itse 😀 ! Ja kiitollisena jokatapauksessa niistä muutamasta ehjästä yöstä, itsehän en toki osaa enää nukkua heräämättä mutta kyllä joukkoon mahtui muutama hyvinkin eheyttävä yö.


LOMALLA

3/01/2020

Koululaisten joululomalla koko muukin perhe on päässyt lomamoodiin. Etenkin Myy on ollut silminnähden onnessaan, kun isoveljistä on riittänyt leikkiseuraa koko päiväksi. Itse en taas pysty lakata ihmettelemästä, miten kärsivällisesti ja aivan täysin omasta halustaan nuo isommat ottavat pikkusiskon mukaan leikkeihin. Myy osaa avata jo kaikki kotimme ovet, joten omiin juttuihin pikkulegojen tai piirustelun pariin on tällä hetkellä aika mahdotonta päästä.

Muutenkin pojista on kokoajan ihan hirvittävän paljon apua vahtimisessa. Välillä tunnen ihan omantunnonpistoksia asiasta. Toisaalta, kun näkee että pojat ihan oikeasti haluavat auttaa, kuten keksimällä uusia leikkejä jotta taapero pysyisi pois jaloistani ruokaa tehdessäni, on avusta myös aika vaikea kieltäytyä. Vielä kun veljesten kesken on viime aikoina ollut kokoajan enemmän ristiriitoja heidän kasvaessaan, tuntuu hyvältä nähdä kaikki kolme leikkimässä sulassa sovussa. Poikien tekevän jatkuvaa yhteistyötä.

Välillä yritän muistuttaa poikia, että sanovat sitten vaan kun eivät enää jaksa tai halua auttaa – mutta aika harvoin he edes haluavat tehdä mitään ihan omia juttujaan silloin, kun on mahdollisuus leikkiä yhdessä pikkusiskon kanssa. Eivät he tee sitä velvollisuuden tunnosta, vaan aidosta halusta.

Nyt kun koululaisten joululoma alkaa lähetyä loppuaan, huomaan että se tuli todella tarpeeseen meille kaikille. Arkena koulu vie ison osan päivästä ja viikot vain tuntuvat soljuvan ohi. Lomalla ollaan saatu ottaa kaikki rennosti, ilman aikatauluja, ilman kiirettä – olla vaan. Kotona on ajoittain vallinnut ihmeellisen rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Ajoittain toki myös ihan kaaos ja hermojen kiristely, mutta kuitenkin!

Huomaan, että itselläni kestää hetken aikaa päästä kiirettömään tunnelmaan, siihen että voi makoilla sohvalla lapset kainalossa, ilman että tuntuu kokoajan että nyt pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä. Lomalla sitä pääsee hioutumaan taas paremmin yhteen perheen kanssa. Tähän väliin oli hyvä päätös viettää lomaa ihan vain kotosalla, ilman suunnitelmia. Ihana loma!

Ps! Instagramissani on käynnissä vielä tänään R-Collectionin lasten collegen arvonta! Pääset arvontakuvaan tästä.
Arvonta on toteuettu yhteistyössä R-Collectionin kanssa ja kuvien vaatteet saatu.


KELLARILEIKIT

2/12/2019

Vau miten upeat pari päivää on ollut! Aurinko tekee kyllä ihmeitä ja ohut jääpeite tekee kaikesta niin kaunista! Viime viikon sateessa ja pimeydessä nämä tällaiset ilman tuntuivat kaukaiselta haavelta vaan. Armoton pimeys tuntui tunkeutuneen koleuden tapaan luihin ja ytimiin, eikä ainakaan itseni tehnyt yhtään mieli pistää edes nenänpäätä ulos ovesta.

Niinpä yhtenä aamuna emme lähtenetkään kurahousuissa möllöttämään pimeään ja märkään leikkipuistoon, vaan vedimme vain kengän jalkaan ja läksimme talomme kellariin. Olen joskus lähettänyt isommat lapset sinne kurjalla tai liian kylmällä säällä purkamaan energiaa, kun meno on yltynyt kotona liian villiksi. Naapurin lasten kanssa he ovat useasti käyneet siellä myös leikkimässä Nerfeillä, ammukset löytyvät kellarin lettioilta paremmin kun ulkoa rämeiköstä. Pitipä naapuri kerran lasten synttäritkin hyödyntäen kellarimme pitkiä käytäviä. Miten loistava idea!

Tästä inspiroituneena (ja piti minun hakea varastosta myös jouluvalot) läksimme Myyn kanssa aamulla leikkimään kellariin. Uudessa paikassa huvituksesi riitti ihan vain käytäviä edes takaisin juokseminen ja bonuksena löysimme myös lasten mopon, jolla rullailla ees taas. Emme siis ole mahdollisesti ainuita, jotka tätä kellarissa leikkimistä harrastavat näin talvikuukausina. Lisäksi siellä olin valosaa, vaikkakin valo tulikin loisteputkista. Saa kopsata!

(Mun blogi täyttää kuukauden päästä yhdeksän(!!!!) vuotta ja sen vuoksi päädyin eilen illalla selaamaan blogini ensimmäisiä postauksia. Tästä postauksesta tulee mieleen just ne ensimmäisten kuukausien ja vuosien postaukset blogin perustamisen jälkeen, jotka oltiin kuvattu jollain vanhalla pokkarilla tai kännykän huonolla kameralla, ja joideN aiheet olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan ja arkisuudessaan jotenkin niin hellyyttäviä. Nykyään rima kuvien ja teksien suhteen on itsellä aika korkealla ja sen myötä ei enää aina tule edes ajatelleeksikaan, että joku tällainen asia, kuten kellarissa leikkiminen, voisi olla julkaisemisen arvoinen juttu. Juuri siksi ja näiden vähän tärähtäneiden kuvien myötä tuntuu jotenkin eritysen ihanalta julkaista tämä. Kaapo oli blogin perustamisen aikaan lähes saman ikäinen kun Myy nyt (toi takatukkakin on melkein sama), joten tämä tuntuu myös ikäänkuin paluulta sinne blogin alkuun ja juurille. )