DISKO LASTENHUONEESSA

26/05/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Juhlia, musiikkia, tanssimista ja hassuttelua ei voi olla ikinä liikaa. Viimeiset viikot ennen kesälomaa tuntuvat vähän tiukoilta kaikkien työhön, kouluun- ja harrastuksiin liittyvien asioiden kanssa. Siksi me päätettiin yhdeksi illaksi unohtaa kaikki velvollisuudet ja pitää disko. Ihan vain lastenhuoneessa.

Muistan omasta lapsuudesta hyvin sen, kun pidettiin diskoa omassa huoneessa. Erona kuitenkin, että silloin jalkalampun päällä tunnelmaa toi äidin punainen huivi ja joku oli aina rämpytysvuorossa. Eli rämpytti katkaisijasta valoja pois ja päälle. Musiikki tuli luonnollisesti c-kasetilta (yleensä radiosta nauhotettua) ja oikeaa kohtaa kelattiin kynän avulla. Vähän ovat ajat muuttuneet siitä.

Meille tuli alkuvuodesta Philips Hue älyvalaistusjärjestelmä, jossa on niin paljon erilaisia toimintoja ja mahdollisuuksia, että saamme edelleen hämmästyä niistä. Nyt muutenkin kesän juhlasesongin startatessa pääsimme testaamaan, miten jokapäiväisen valaistuksen lisäksi Hue toimii juhlakäytössä.

Olemme ottaneet Huen käyttöön asteittain, muutama lamppu ja valaisin kerrallaan ja homma on joka kerta tällaiselle söheltäjällekin hyvin yksinkertaista. Diskoa varten päätinkin ottaa käyttöön yhden todella hienon Hue-ominaisuuden, eli valojen ja musiikin sykronoinnin.

Tämä siis käytännössä tarkoittaa sitä, että huoneen valot voi laittaa vilkkumaan musiikin tahdissa. Musiikin lisäksi valot voi synkronoida sopimaan yhteen elokuvan tai pleikkaperin värimaailman ja tunnelman kanssa. Olimme lasten kanssa yhtä mieltä siitä, että tämä toiminto on SIISTI. Vau, haluan heti pitää myös kunnon kotibileet omille kavereille.

Mutta oli meidän lastenhuonediskokin tosi kiva! Olin aluksi ajatellut, että tekisimme vähän poppareita, mehua ja kävisimme kutsumassa naapurin lapsetkin mukaan juhlimaan. Meillä oli kuitenkin niin hauskaa ihan keskenämme, että tällä kertaa nämä olivat tällaiset privabileet vain meidän oman jengin kesken. Edes se, ettei meillä ole kotona verhoja haitannut diskotunnelman saavuttamisessa. Valot näkyivät hyvin ja toivat tunnelmaa myös valoisassa kesäillassa.

Olen toki aina tiennyt, että valolla on iso merkitys tunnelman ja viihtyvyyden luomisessa, mutta vasta nyt käytännössä omassa kodissa erilaisia valaistuksia kokeillessa olen vasta tajunnut miten suuri ero sillä voi ollakaan. Valot ja valaistus on niin arkinen ja tavallinen juttu, että se helposti jää taka-alalle, eikä siihen tule samalla tavalla panostettua kun vaikka muuhun kodin sisustukseen.

Jännä miten hetkessä meidänkin värikäs ja vilkkuva disko muuttui rauhalliseksi ja hämäräksi lastenhuoneeksi, jossa on aika valmistautua nukkumaanmenoon. Aamulla taas sarastusvalo käy päälle hetki ennen herätyskelloa ja iltapäivällä läksyjä ja legorakennelmia tehdään taas luonnonvaloa mukailevan lampun alla. Normaaleilla valoilla ei voi saada aikaan näin isoa muutosta arkipäiväisestä valaistuksesta juhlatunnelman luomiseen.

Diskolla oli hauska avata kesän juhlasesonki. Laitettiin vuorotellen biisejä, tanssittiin, hengailtiin popparikulholla ja olihan meillä pienimuotoinen levyraatikin! Elvis nimittäin arvosteli musiikkia omalla asteikoillaan. Torakkamainen biisi tarkoitti huonoa ja paras kappale taas sai arvonimen hiirimäinen biisi. Loogista!

Värivaloilla saa tosi kivasti luotua juhlatunnelmaa. Riippuen sitten juhlien luonteesta, että onko kyseessä valmistujaiset, konfirmaatio vai hääjuhlien jälkeiset bileet, kaikkiin saa luotua tunnelman ja korostettua juhlatilaa eri tavoin. Musiikin tahdissa vilkkuvat värivalot sopivat tosiaan vähän villimpiin juhliin, kun taas rauhallisemmissa juhlissa voi riittää vain valaistuksen pehmennys. Jos juhlitaan ulkona, kannattaa muistaa miettiä myös ulkotilojen valaistusta, ne tekevät todella paljon tunnelmaa! Värivalot ovat myös itsessään aika hauska ohjelmanumero juhliin.

Mitä kesän juhlia teillä on tiedossa?


ARKIKUVA 3/52

19/01/2019

Olen jo muutaman vuoden seurannut mielenkiinnolla blogeissa näkyneitä arkihaaste-kuvia. Arki on parasta ja tykkään niin näyttää kun katsellakin sitä aidoimmillaan. Vaikka oma blogi on muutenkin melko siloittelematonta ajattelin, että julkaisen tästä lähin kerran viikossa, koko vuoden ajan yhden kuvan ilman paineita sen esteettityysestä ja ennenkaikkea tavallisista, arikisista jutuista, joista ei välttämättä tulisi muuten mieleen kertoa. Aloitan nyt loogiswsti viikosta 3, katsotaan joskos julkaisen ekansimmöisten viikkojen kuvat vielä jälkikäteen.

Tässä kuvassa näette keskiviikon kotitoimistoni. Olen juuri lopettanut skype-palaverin tanskalaisen asiakkaan kanssa. Tänne uuteen kotiiin minulle ei tehty mitään erillistä työpistettä, sillä tykkään olla läppärillä siellä täällä, tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Yleensä kirjoittelen blogia tai sänköposteja sohvalta tai sängyssä lojuen. Ja nyt äitiyslomalla yritän muutenkin pitää työjutut ihan minimissä.

Työpisteettömyys on alkanut kuitenkin pikkuhiljaa rassaamaan ja itseasiassa haaveilen nykyisin ihan omasta työhuoneesta. Olen tehnyt töitä kotoa käsin jo monen monta vuotta ja tottunut sen suomiin etuihin ja joustaviin aikatauluihin. On kätevää kun samaan aikaan voi vaikkapa pestä pyykkiä olla välittämättä minkä näköisenä sitä hommia paiskii. Toisaalta ihmiskontaktit jäävät näin hyvin vähiin. Aina välillä mietin, että oma työyhteisö olisi ihana, mutta siitäkin huolimatta haluaisin myös sen oman työhuoneen rauhan.

Myös Myylle ja pojillekin olisi ihana saada lähitulevaisuudessa omat huoneet, joten voi olla, että saan vain jatkaa haaveilua omasta työhuoneesta. Mikäs siinä, eteenehän ne hommat näinkin.


IKÄVÄ VANHAAN

29/04/2018

Olen aina ollut vähän sellainen, että muutos pelottaa ja pysyisin mielummin vaan vanhassa tutussa ja turvallisessa. Oli kyse sitten ratikkalinjojen muuttumisesta tai siitä kun elämä menee eteenpäin. Jo teini-ikäisenä katselin koulun jälkeen valokuva-albumeita ja kyynelehdin ikävää siihen kun olimme veljeni kanssa pieniä ja sekä vanhan kotimme keittön tapettia. Samaan aikaan on kuitenkin ihanaa, että elämä menee eteenpäin. Vaikka onkin haikeaa kun omat lapset kasvavat, kuitenkin yksi elämän hienoimmista asioista on nähdä kuinka he oppivat uutta ja menestyvät elmässsä. Enkä itsekään oikeasti jaksaisi kokoajan junnata vaan samassa.

Kun alkuvuodesta muutimme perheen kasvamisen vuoksi isompaan asuntoon, aloin jo monta viikkoa etukäteen tekemään luopumistyötä. Jos vain olisin voinut, olisin halunut pitää myös vanhan asunnon – vaikkei meillä edes olisi sille mitään käyttöä kun korkeitaan sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Kuitenkin siihen asuntoon liittyi niin paljon suuria tunteita. Olin rempannut sitä yksinänäni tuntikaupalla ja kaikinpuolin se vain oli aivan ihana koti.

Kun muuttopäivä oli koittanut ja kävimme viimeisen kerran tyhjässä asunnossa, ei se enää tuntunut kodilta. Pystyin huokaista helpotuksesta sen puolesta, etten jäisi ikävöimään vanhaa vaan hyvillä mielisin saisin tehdä uuden kodin uuteen yhteiseen paikkaamme.

Pitkään kuitenkin puhuin minun tai meidän kodistamme, kun tarkoitin vanhaa. Tunsin vanhaan asuntoomme muuttaneen uuden perheen ja kun näin instagramissa kuvia MINUN kodistani, sisällälläni myllersi aikamoinen tunteiden kirjo. Nopasti sain kuitenkin tunteeni kasattua, mutta onhan se outoa nähdä jonkun muun tekevän kodin paikkaan jossa vielä muutama kuukaisi aiemmin kuvittelin itse asuvani vuosikaudet.

Ja vaikka muutos välillä pelottaakin, onhan juurikin vaikka muuttaminen myös aika ihanaa. Saa aloittaa kaiken ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Me tosin odottelemme vieläkin uuteen kotiimme kaappeja ja muita uusia säilytysrakaisuja, mikä tarkoittaa sitä, ettei kaikille tavaroille ole paikkoja siksi vielä 5kk muuton jälkeen osa niistä seisoo täällä pahvilaatikoissa. Ehkä juuri sen takia näinkin yksi yö unta vanhasta kodistamme ja aloin ikävöimään. Pian kuitenkin tajusin etten enää ikävöi vanhaa, vaan vanhan kodin selkeyttä. Vaaleita pintoja ja minimalistisuutta. Sitä kun kaikille tavaroille oli paikkansa.

Onneksi sellaiseen on mahdollissuus myös uudessa kodissamme, sitten aikanaan. Tiedän että jokus tätäkin, jopa näitä laatikoita, tulee ikävä.