Lauantaina saatiin nauttia ehkä yhdestä tähänastisen talven kauneimmista päivistä, kun aurinko paistoi, maa oli lumesta puhtaan valkoinen ja pakkanen kipusi aamusta lähemmäs kymppiä. Vaikka kyllä nyt näin ikkunasta katsottuna tuolla ulkona on nytkin, lumisateen jäljiltä aivan maagisen kaunista.

Me heräsimme normilauantaista poiketen ihan liian aikaisin herätyskelloon, keiteltiin aamupuurot, pakkauduttiin unisina illalla valmiiksi pakattuun autoon ja suuntasimme auringon pikkuhiljaa noustessa Peuramaan laskettelukeskukseen. Kuten arvata saattaa, aurinkoinen lauantai-talvipäivä houkutteli paikalle myös ”muutaman” muun, mutta onneksi me olimme heti aamusta liikkellä ja pääsimme alta pois juuri pahimpaan ruuhkaan – kotiin lounaalle ja päikkäreille.

Pojat eivät olleet suksilla ollenkaan koko viime talvena ja sitäkin ennen vain muutaman kerran, mutta hienosti olivat kaikki opit jääneet mieleen. Myös Myy pääsi isänsä vanhoille suksille että lumilaudan päälle. Jos alle 2,5 -vuotias pärjää jo noin hyvin, on minunkin aika vihdoin rohkaistua ja lähdettävä jatkossa mukaan mäkeen.

Oman kokemukseni laskettelusta suksilla ja laudalla alkavat olla reippaasti yli 15 vuoden takaa. En silloinkaan ollut mikään eritysen taitava, mutta kyllä sitä tuli aina muutaman kerran talvessa koulun ja kavereiden kanssa rinteessä käytyä. Muistan selvästi viimeisen kerran, olin ehkä 17 tai 18 ja olimme luokkakavereiden kanssa Vuokatissa. Laskin laudalla ja kaatuilin vaan ihan kokoajan ja jo yhden laskun jälkeen voimat olivat loppu ja hermo mennyt, joten painelin suoraapäätä after skihin, enkä sen koommin ole kyseistä hommaa harrastanut (laskemista siis, after skitä kyllä sen jälkeenkin).

Nyt olen naimisissa miehen kanssa jolla on veressä ja varmaan dna:ssakin laskeminen (kun minä haaveilen rantalomasta, hän halajaa lumisille vuorille), enkä halua olla porukasta se ainut joka ei laske, vaan toimii laskettelureissuilla pelkkänä lasten huoltojoukkona. Voipi siis olla että seuraava Peuramaan retki tapahtuu pian uudestaan ja sen jälkeen kuvia on muualtakin kun vain rinteen juurelta.

Kuten kuvistakin voi päätellä, vietimme hiihtolomamme Tahkolla aivan mahtavassa säässä. Ainoastaan yhtenä päivänä alkoi aurinkoisen aamun jälkeen tupruttamaan vähän lunta, mutta muuten aurinko paistoi koko viikon siniseltä taivaalta (ja pakkanen sen myötä tuntui kunnolla luissa ja ytimissä).

Pojat olivat ihan ekaa kertaa laskettemassa, mutta he innostuivat lajista heti ensikokeilun jälkeen ja myöskin kehitys oli sen mukaista. He olisivat voineet olla mäessä aamusta iltaan ja eilen, vikana laskupäivänä, he vetelivät jo isoja mäkiä, hyppyreitä, reilejä ja metsäreittejä lähes itsenäisesti. Itse en suksille uskaltanut, joten tyydyin vaan ihmettelemään menoa lähinnä rinteiden juurelta.

Kelin lisäksi myös maisemat Tahkovuoren huipulta olivat hienot. Metsää oli silmänkantamattomiin ja taisin nähdä myös elämäni ensimmäiset tykkylumipuut livenä. Rinteestä toiselle piti välillä siityä autolla, sillä minä en voinut luonnolliseti mennä myöskään hissillä ilman laskettelukamppeita. Tuolla olikin paljon tunnelmallisia ja mielettömän kauniita metsäteitä, joiden läpi kurvailtiin musat täysillä.

Pakkasta koko viikon oli parisenkymmentä astetta ja minä aivan totaalisen jäässä. Luulen että hytiseminen johtuu osittain raskaudesta, mutta toki myös siitä etten liikkunut yhtä paljon kuin muut. Lisäksi minulla oli niin monta kerrosta vaatetta ja vaatteet olivat niin kireät, että jopa käveleminen tuntui hankalalta. Olinkin suurimmaksi osaksi aikaa sellainen punanenäinen, jäykkä ja jäinen michelin-ukko.

Vastapainoksi kylmettymiselle pojat jättivät yhden laskupäivän välistä ja suuntasimme kaikki Tahko Spa-kylpylään, jonne saimme heiltä vastineeksi some-näkyyvyydestä pääsyliput. Vaikka olinkin lähdes joka päivä edes osittain mukana rinteessä, oli se kivaa yhdessä tekemistä. Ja varmasti teki noille sinnikkäille laskijoille vähintään yhtä hyvää kun itselleni. Oltaisiin Erkin kanssa voitu jäädä asumaan sinne höyrysaunaan.

Koko reissu oli onnistunut ja mökkielämää oli hauska viettää myös talvella. Joka päivä saunottiin, poltettiin takkaa ja mentiin raukeina aikasin nukkumaan. Kaikista parasta lomassa ehkä oli kuitenkin nähdä poikien kehitys suksien päällä. Eikä niin että heitä oltaisiin painostettu tai tuputettu, enemmänkin päinvastoin – heidät piti joka päivä enneminkin pakottaa lopettamaan. Mahtavaa miten kaikista kaatumisista huolimatta molemmat nousivat joka kerta ihan yhtä iloisina ylös ja jatkoivat laskujaan.

Miten teidän muiden hiihtoloma meni vai onko jollain vielä loma vasta edessä?