Oltiin tänään katsomassa Gugguun syysnäytöstä. Vaikka vaatteet olivatkin kivoja, niin huomion veivät ehdottomasti suloiset mallit. Kun omat lapset eivät ole hommissa, on oikeastaan aika hauskaa vain istua rennosti ja katsella (hyvällä tavalla) huvittuneesti menoa. Milloin joku lapsista ei suostunutkaan lavalle, milloin lapsi oli niin innostuneen jännittynyt ettei vain muistanut mitä pitikään tehdä ja milloin taas yleisöstä joku innokas taapero juoksi catwalkille. Kaikenkaikkiaan oikein hauska onnistunut näytös siis, aina niin liikuttavaa seurata sitä lasten intoa, jännitystä ja iloa esiintymisestä.

Meidänkin pojat ovat olleet useamman kerran erilaisissa kuvauksissa malleina ja olen edelleen vähän järkyttynyt niistä ekoista kerroista. Lasten kanssa työskennellessä pitää ihan oikeasti tietää mitä tekee, asioiden pitää sujua sutjakkaasti ja aikuisilla oltava tooooodella pitkä pinna ja ylipositiivinen asenne. Ekat mallikeikat menivät pieleen mielestäni ehkä eniten siinä, että lapset joutuivat odottelemaan, odottelun ajaksi ei ollut mitään tilaa tai tekemistä, vaatteita piti varoa ja niin edelleen ja niin edelleen. Myöhemmät kerrat ovat menneet kivemmin, kun kuvauksiin on kutsuttu mallit porrastetusti eikä lapsille ole asetettu epärealistisia tavoitteita. Toki nyt molemmilla pojilla alkaa olla jo ikää ja senkin puolesta erilaiset kuvaukset sujuvat paljon iisimmin, kun vaikka neljä vuotta sitten.

Tärkeää on myös ettei lasta pakoteta tai ylilahjota hommiin. Lapsen pitää oikeasti haluta ja nauttia kuvattavana tai esillä olemisesta. Vaikka vanhemman haave olisikin tehdä kullannupustaan uusi lapsitähti, se ei välttämättä ole sitä mitä lapsi haluaa tehdä. Ja sitä pitää kunnioittaa. Toki myös esiintymistä rakastavalla lapsella voi olla huonoja päiviä tai kuvauksissa alkaa joku asia harmittamaan, mutta se nyt on eri asia.

Meidän molemmat pojat tykkäävät olla kuvissa, etenkin jos minä otan, mutta Kaapo on selvästi enemmän kiinnostunut tekemään sitä välillä ”työksi”. Tänäänkin hän näytöksen jälkeen kyseli, että milloin pääsisi taas myös itse malliksi. Toisaalta sitten hän myös alkuviikosta kieltäytyi yhdestä vähän isommasta roolista erääseen mainokseen, mutta halusi kuitenkin tehdä samaisessa mainoksessa vähän pienemmän roolin. Ja nautti siitä.

Kun lapsia käytetään malleina tai näyttelijöinä pitää muistaa se, että se on lapselle ihan yhtälailla työtä kun aikuisillekkin. Ja työstä on saatava kunnollinen korvaus. Ollaan mekin toki välillä autettu kaveria puoli-ilmaiseksi, mutta useamman kerran isommista ja aikaa vievistä jutuista ollaan myös jouduttu kieltäytymään sen takia, ettei lapsi olisi saanut työstään asianmukaista korvausta. Ja vielä kun näissä on vanhempanakin itse aina mukana, on se yhteen laskettuna aika monta työtuntia vaikkapa päivän kuvauksista. Onhan se kiva saada esimerkiksi kuvat itselleen muistoksi, mutta tuskin kovin moni meistä aikuisistakaan ottaisi palkkaansa rahan sijasta ”kivana kokemuksena”.

Jos lapsi tekee enemmän töitä, pitää hänelle pankkitilin lisäksi muistaa tilata myös verokortti. Samalla pitää miettiä mitä palkalla tekee. Laitetaanko kaikki säästöön ja lapsi saa ne käyttöönsä isompana. Vai saako hän osalla rahalla ostaa jotain, mitä vaan tahtoo, itselleen. Vai säästetäänkö rahat kenties johonkin isompaan, kuten omaan tietokoneeseen tai lomamatkaan.

Nyt lähti ajatus ja teksti vähän harhailemaan alkuperäisestä, mutta toivottavasti tästä oli jonkinlaista hyötyä niin vanhemmille kun lapsimalleja palkkaaville tahoillekkin 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.