2 KK

20/10/2018

Meidän pikkuinen täytti tällä viikolla jo kaksi kuukautta ja hän onkin muuttunut päivä päivältä kaikilta eleiltään ”isommaksi”. Synytmästään saakka hän on ollut todella tarkkaavainen, mutta vuorovaikutus näiden kahden kuukauden aikana on lisääntynyt hurjasti. Onhan hän vielä todella pieni, mutta omiin silmiin jo ihan jätti.

VAUVA 2KK

– 5070 g & n 60 cm
– Hymyilee, jokeltelee ja nauraa
– Näyttää kieltä
– Vastaa hymyyn ja ilahtuu kasvot nähdessään
– Ei huoli enää tissiä, vaan syö kaiken maidon pullosta
– Syö tuttia ja yrittää sen pudotessa työntää sen takaisin suuhunsa
– Jos tuttia ei ole saatavilla syö nyrkkiään
– Nukkuu öisin parhaiten vieressä, päivällä vaunuissa
– Syö noin kolmen tunnin välein
– Puklaa p a l j o n
– Tykkää jumppaamisesta, suikussa käynnistä ja viheltämisestä
– Viihtyy jo hetkiä itsekseen esimerkiksi sitterissä
– On aina hatioissaan veljistään
– Ei pidä yhtään lattialla vatsallaan olosta
– Lempipaikka kotona on kylpyhuoneen vaipanvaihtoalusta
– Nukahtaa unille usein ihan itsekseen tai vähän heijaamalla
– Käynyt ekalla ulkomaan reissullaan
– Silmäripset ovat kasvaneet ja tummuneet ja päälaella näkyy jo vähän ruskeita hiuksia
– On edelleen vailla virallista nimeä
– Muistuttaa välillä paljon äitiään vauvana, välillä ihan samanlaiset ilmeet kun isällään

VAUVA 1 KK


SISKO JA VELJET

5/10/2018

Kun vauva tulee taloon se on suuri muutos ihan kaikille perheenjäsenille. Aikoinaan, kun Elvis syntyi, Kaapo oli juuri täyttänyt kaksi vuotta ja silloin se ikäero oli tosi hyvä. Toki kahden pienen kanssa on rankkaa, mutta silloin säästyimme täysin kaikenlaisilta mustasukkaisuuksilta. Toki myös vanhemman lapsen rauhallinen ja empaattinen luonne saattoi auttaa asiaan, mutta mietin usein että tilanne olisi saattanut olla ihan erilainen vaikkapa kolmen vuoden ikäerolla.

Nyt kun pojat ovat vauvaa lähes 9 -ja 7 vuotta vanhempia, en myöskään odottanut näin isoilla ikäeroilla tulevan mitään vaikeaa mustasukkaisuutta. Eikä sellaista tosiaan ole ollutkaan.

Välillä kuitenkin huomaan ettei aikani riitä kaikille, mutta se oli etukäteen tiedossa – myös vanhemmille lapsille. He sekä ymmärtävät että hyäksyvät sen, että vauva tarvitsee paljon huomiota ja että hän ei voi myöskään odottaa vuoroaan samalla tavalla. Silti välillä, muutaman kerran, on tuntunut kurjalta etten pysty antamaan ja olemaan ihan samalla tavalla kun ennen. Etenkin kun vauvan syntymä sattui muutenkin uuteen elämänvaiheeseen, koulujen alkamisen kanssa samaan aikaan.

No miten pojat ovat sitten muuten suhtautuneet uuteen pikkusiskoon? He ovat aivan haltioissaan. On niin ihana seurata vierestä miten he katsovat vauvaa, menevät aina kotiin tullessaan suoraan hänen luokseen ja kuinka he mielellään auttavat kaikessa vauvaan liittyvässä. Kuten etukäteen uumoilinkin, heistä on jo nyt ollut myös suuri apu vauvan viihdyttämisessä ja pienten askareiden hoitamisessa.

Suojeluvaistokin on heti ollut ihan huipussaan. Heti jos vauva parahataa, molemmat säntäävät hänen luokseen. Vauvan nimeä ja siitä mahdollisesti koulussa väännettäviä nimimuunnoksia mietittäessä he molemmat myös tulivat yhteistuumin siihen tuolokseen, että kenellekkään edes pikkusiskon kiusaamista ajattelevalle ei jää epäselväksi ketä häntä suojelee. Säälin myös jo etukäteen kaikkia poikaystäväehdokkaita.

Kaikki on siis mennyt lasten osalta ihanasti. Heillä on ollut alusta saakka yhdessä hyvä meno ja oli ihana huomata miten yhtälailla he kiintyivät ja ihastuivat vauvaan. Hän oli heille heti hyvin tärkeä ja rakas. On mielenkiintoista nähdä minkälainen suhde sisaruksille vuosien saatossa muodostuu. Ihanat sisko ja veljet!


VAUVA

30/09/2018

Meidän vauvalle päätettiin nimi ennen kun hän oli edes olemassa. Itseasiassa se lyötiin lukkoon ennen kun me vanhemmat olimme tunteneet toisiamme edes vuorokautta – osittain toki vitsillä, mutta tässä sitä nyt ollaan.

Kun vauva ultra-äänessä varmistui tytöksi nimi vanhvistui. Vauvaa alettiin ajattelemaan sillä nimellä ja osalle tuleva nimi jo paljastettiinkin. Tässä muutamien viikkojen aikana vauvan toista nimeä miettiessä aloimme kuitenkin tykästyä myös yhteen toiseen etunimeen. Emme ole ihan vielä päässeet yhteisymmärrykseen uuden nimen kirjoitusasusta, mutta jatkan vielä neuvotteluja.

Minulla ei kuitenkaan ole mikään kiire nimetä vauvaa, emme edes vielä tiedä että kastetaanko hänet vai pidetäänkö nimiäiset. Kummejakaan emme ole vielä kysyneet. Tämä on itselleni ihan normaalia ja enemmän ihmettelen niitä ihmisiä jotka ovat askarrelleet ristiäiskutsut jo ennen kun vauva on edes syntynyt.

Kaapon ja Elviksen kohdalla nimet päätettiin myös vasta kun oli ihan pakko. Useampi kuukausi siinä meni ja siltikin minulla kesti jonkin aikaa ennen kun osasin alkaa kutsumaan heitä nimillään – tai ehkä juuri siksi. Todella pitkään kutsuin heitä ihan vain vauvaksi – kuten nyt tätä uusintakin tulokasta.

Mielestäni siinä on jotenkin ihanan hellyyttävää kutsua vauvaa vauvaksi. Siinä että hän on vielä niin pieni, ettei hänellä ole vielä nimeä. Olen nyt jo ihan huonona siitä, ettei meillä ole enää sinä ihan pikkuista vastasyntynyttä vaan vauvamme on jo ihan tuollainen iso kunnon vauva! Mutta vauva vielä kumminkin.

Olen huomannut, että mitä enemmän lapsia, sitä kauemmin heitä haluaa pitää vauvoina. Ensimmäisen kanssa sitä aina kovasti odotti uusia kehitysvaiheita, kuten että hän alkaisi liikkumaan, syömään kiinteitä ja juttelemaan. Tokan kannsa homma olikin jo aivan päinvastainen – kun oikeasti ei ole mikään kiire ja onhan se paljon helpompaa niin. Tietysti silloin sitä oli myös omakohtaisesti kokenut sen kaikkien hokeman ”aika menee todella nopeasti, kohta se lapsi menee jo kouluun”.

Toki rakkaalla lapsella on monta nimeä ja vauvallammekin vaikka kuinka paljon lempi -ja hellyyttelynimiä,
ihanin niistä kuitenkin on ihan vaan se Vauva.