KAUNIS JA IHANA MINÄ

27/09/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Kuka muistaa vielä kolmen vuoden takaisen Beautiful Body haasteen? Nyt kerron mistä kaikki oikein lähti.

Olin kärsinyt vuosia vääristyneestä minäkuvasta, vihasin sitä miltä näytin. Olin mielestäni liian lihava, väärän muotoinen, väärän pituinen, väärän värinen, liian kömpelö, liian muhkurainen, liian isot tissit, liian lättänä pylly, vatsaan tuli rumat makkarat kun istuin… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Toki kuvittelin että kaikki muutkin ajattelivat minusta näin. Jos joku sanoi minua kauniiksi en uskonut. Minusta oli kiusallista olla uimaranalla edes kavereiden kanssa. Kesällä pidin hameen kanssa legginssejä, oli kuinka kuuma tahansa.

Aloin laihduttamaan ensimmäisen kerran neljännellä luokalla. Sen jälkeen kaikki nämä vuodet ajattelin laihduttamista jatkuvasti. Seiskaluokalla toivoin sairastuvani anoreksiaan, jotta saisin olla laiha. Oikeasti en ollut yhtään lihava, olin kaunis nuori ja nätti. Harmi etten vain itse nähnyt sitä.

Vuodet kuluivat, mutta ajatus itsestäni ei muuttunut. En kohdellut itseäni hyvin, sätin, puristelin makkaroita peilin edessä ja söin läskiahdistukseen suklaata. Saatoin olla viikon todella tiukalla laihdutuskuurilla, jonka jälkeen repsahdin ja olin itseeni entistä enemmän pettyneempi. Välillä saatoin törmätä johonkin vanhaan nuoruuskuvaan. Katsoin niitä ihmeissäni, olin oikeasti ollut silloin ihan hoikka, mietin että miksi ihmeessä en silloin nauttinut elämästä ja siitä että näytin hyvältä? En kuitenkaan tajunnut että voisin tehdä sen vieläkin. En vain osannut muuttaa ajattelutapaani. Ja nyt oikeasti olinkin jo vähän pullukka.

Sitten sain ensimmäisen lapseni. Raskaus todellakin jätti jälkensä. Viimeisinä kuukausina nahka vain repesi. Kaikkialta. Siihen ei voinut vaikuttaa mitenkään. Jotkut sentin paksuiset rasvausarvet alkoivat ihan ylävatsasta ja päättyivät vasta alas haaroväliin asti. Arpia ei tosiaan tullut vain vatsaan, vaan niitä oli kaikkialla. Sektiosta tuli vielä myös oma arpensa, eikä tiukasti kiinni kurotun haavan ympärillä oleva iho palautunutkaan entiselleen. Kahden vuoden päästä tuli toinen lapsi. En ole koskaan näyttänyt rujommalta kipeiden ja kutisevien raskausarpien, ylimääräisen vatsanahkani ja maitoa suihkuvien jättitissien kanssa. Ne kymmenen tikkiä haarovälissä olivat vain kirsikkana kakun päällä.

Tiesin että minä ja kroppani olivat tehnyt upean ja ihmeellisen työn, tehneet kaksi elävää ihmistä tähän maailmaan. Toki ottaisin kaikki nämä ulkonäkö muutoksen milloin vain näiden kahden takia. Mutta silti olisi halunnut näyttää siltä. Nyt oli kuitenkin näin, eikä perhe-elämää pyörittäessä ehtinyt hirveästi kirjaimellisestikkaan tujotella sitä omaa napaa.

Sitten päätimme lasten isän kanssa erota. Tajusin että elämässä on oltava vähän itsekäs. On tehtävä itse itsensä onnelliseksi. En kuitenkaan ihan vielä tällöin osannut ajatella, että tämä liittyy myös siihen itsensä hyväksymiseen. Mutta aloin rakastaa itseäni enemmän. Kohtelemaan itseäni paremmin. Tekemään asioita joista pidän. Hyppäsin tuntemattomaan, eikä se ollutkaan katastrofi. Asiat alkoivat rullaamaan. Aloin luottamaan itseeni enemmän.

Olin melkein 27-vuotias ja sinkku. Aloin pikkuhiljaa tapailemaan uusia ihmisiä. Sitten minulle kävi jotain joka oli iso sysäys sille, miksi tein Beautiful Body haasteen. En ole kertonut tätä ennen.

Olin tavannut yhden pojan. Hän oli luonani yötä ja asiat menivät siihen pisteeseen että hän näki minut alasti. En ikinä unohda sitä katsetta. Sitä järkytystä hänen silmissään, kun hän näki raskausarpisen vatsani. Se oli liikaa. Hänelle. Hän vain lähti. Keskellä yötä hän vain lähti.

Sen sijaan, että olisin itkenyt silmiä päästäni tai ollut hänelle totaalisen raivoissani, minua suututti se, että edelleenkö vuonna 2013 median luoma kuva naisesta on niin vääristynyt, ettei edes 30-vuotias mies tiedä miltä ihan tavallinen nainen voi näyttää! Luulin jo, että kaikki tietävät, että kuvia muokataan tosi paljon ja harva meistä oikeasti näyttää samalta kun ne mallit lehtien sivuilla tai hollywood-elokuvissa. En myöskään halunnut että omat poikani kasvaisivat sellaiseen maailmaan. Mutta en oikein tiennyt mitä tehdä.

Olin nähnyt aiemmin valokuvaaja Jade Beallin ottamia realistisia kuvia äideistä. Hetken mielijohteesta otin itsestäni saman tyylisen, aamu-unisen valokuvan ja pistin blogiin. Sillä sekunnilla kaikki muuttui. Se oli ensimmäinen kerta kun kerta tunsin itseni niin hyväksi, arvokkaaksi, ihanaksi ja rakkaaksi. Yksi napin painallus ja vuosien kaikki typerät ajatukset olivat historiaa. Kun näin itseni juuri sellaisena kun olen, siinä tietokoneen ruudulla, tunsin yhtäkkiä sitä monen peräänkuuluttamaa armollisuutta itseäni kohtaan.

Kerroin kuvan alla lyhyesti aiemmasta suhtautumisesta itseeni. Miten raskasta on elää rakastamatta ja hyväksymättä itseään. Kehoitin muita tekemään saman. Sitten lähdin uimaan lasteni kanssa.

Kun pääsin iltapäivällä takaisin kotiin, tuntui kun koko internet olisi räjähtänyt. Kymmenet ja kymmenet naiset olivat tehneet saman perässä. Blogit olivat täynnä samanlaisia kirjoituksia. Samanlaisia ajatuksia kun minulla oli ollut. Ja kaikki näyttivät kuvissa todella kauniilta. Kaikki olivat ihanan erilaisia. Ei ollut väliä sillä oliko joku hoikka tai isompi, kaikilla oli samanlaisia ongelmia itsensä suhteen. Syntyi todella hyvää keskustelua ja tuhansien suomalaisten silmät avautuivat. Moni oli kokenut saman helpotuksen tunteen, itsensä hyväksymisen ladattuaan sen kuvan muiden nähtäväksi.

Kuvani oli Ilta-Sanomien kanssa ja muiden lehtien sivuilla. Sain satoja sähköposteja. Haasteeseen otti osaa omassa blogissaan lähes 300 naista. Haastattelupyyntöjä sateli. Ulkonäköpaineista puhuttiin illan uutisissa. Kolumneissa kirjoitettiin tästä. En enää muista minkä, mutta jonkun lehden kaikki miestoimittajat tekivät myös saman perässä. Vielä kolmenkin vuoden jälkeen juttu nousee säännöllisesti esille tai joku ottaa yhteyttä sen tiimoilta.

Se kertoo paljon siitä mitä meidän päässämme liikkuu. Miten näemme itsemme ja toisemme. Miksi olemme niin raadollisia itseämme kohtaan? Haaste tosiaan herätti paljon keskustelua ja mielestäni kolmessa vuodessa asia on kehittynyt parempaan suuntaan. Pikkuhiljaa, mutta kuitenkin. Kaiken kokoiset ja näköiset ihmiset pukeutuvat vapautuneemmin, uudet laihdutuskuurit eivät einää välky niin useasti lehtien otsikoissa, mediassa näkyy kokoajan enemmän erilaisia malleja, ihmiset ymmärtävät paremmin mikä on todellisuutta ja mikä feikkiä. Bodysheimausta ja arvostelua on silti todella paljon, mutta näihin puututaan nykyään myös aika tiukkaan sävyyn.

Kuitenkin loppujen lopuksi sillä, mitä kukaan muu on mieltä, ei ole mitään väliä. Kaikki lähtee itsestä. Vaikka kuinka laihduttaisi tai lihottaisi tai kävisi miljoonassa kirurgisessa toimenpiteessä, ei sillä ole millään mitään väliä, jos oma suhtautuminen itseensä ei ole tasapainossa. Se on helpommin sanottu kun tehty. Mutta ai että, kun se päivä koittaa jolloin tajuaa olevansa aivan hyvä ja ihana juuri sellaisena kun on ja pitää huolta itsestään sen takia, se on aivan parhaita juttuja elämässä. Suosittelen!

Beautiful Body haaste
Upeat, kauniit ja rohkeat
Haasteen jälkeen
ps. Kirjoittakaa googlen kuvahakuun beautiful body haaste, vau.

Translate: Love Yourself!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MIKSI SITTEN TEKISIN NIIN?

3/03/2016

Pizza himottaa, farkut ahdistaa ja olen tällä viikolla siirtänyt salille menoa jo kolme kertaa. Jotain on tehtävä. Tai vähän jo teinkin, mutta silti motivaatio on edelleen vähän hukassa. Olen ollut syksystä saakka kasvis -ja ajoittain täysin vegaanisellakin ruokavaliolla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin välttämättä syönyt kokoaikaa mitenkään superterveellisesti. Kaikkea epäterveellistä herkkua kun saa vegaanisenakin. Suurin ongelmani ehkä kuitenkin on kasvisruoan useasti korkea hiilaripitoiuus ja siitä seuraava hiilareiden ja sokerin himo. En tiedä vaikuttaako muillakin hiilareiden syöminen niin, että niitä pitää vaan saada lisää ja lisää? Minulla ainakin. Ja munkkia päälle.

Päivässä tulee onneksi käveltyä aina yhteensä ainakin muutama tunti, mutta muuten liikuntakin on jostain syystä ihan unohtunut. Tuntuu että keho kaipaisi kunnon hikirääkkiä, mutta kun ei muuten joko huvita tai sitten ei ole siitä kuuluisaa aikaa. Sitten siitä tulee kaiken kukkuraksi vielä huono-omatunto kun ei ehdi tai jaksa. Pari päivää sitten latasin puhelimeen sitten appin nimeltään 7 min workout. Kyllähän ihmisellä  pitäisi ainakin seitsemän minuuttia päivässä olla aikaa jotain lihaskuntoa vähän tehdä. Huono-omatuntokin hälveni kun parina päivänä on sattunut kainaloissa sellaisiin lihaksiin, mitä en edes tiennyt olevan olemassa.

Tuntui kuitenkin siltä, että tarvitsisin vieläkin lisää motivaatiota. Ajattelin selailla vanhoja postauksiani. Muistelin että siellä oli jotain sporttijuttuja, onnistumisia ja elämäntapamuutokseen liittyviä kirjoituksia. Muutaman postauksen jälkeen olin sanaton. Jotenkin ylpeä itsestäni. Miten se ala-asteelta saakka jojo-laihduttanut Minttu voikin kirjoittaa noin viisaasti. Yhdessäkään ruokavalioon, minäkuvaan, painonhallintaan tai hyvinvointiin liittyvässä postauksessa pääpointti ei ollut kaloreiden laskeminen, itsensä piiskaaminen tai muutkaan kepuliskonstit. Kaikista paistoi läpi itsensä hyväksyminen, rakastaminen ja armollisuus.

Istuin siinä koneella, uunissa muhi kaalilaatikko ja olin juuri lähdössä kävelylenkille hakemaan pojat eskarista ja päiväkodista. Näinhän on juuri hyvä. Joo-o, toki olisin voinut syödä illalliseksi vain porkkanan ja juosta päiväkodille kolmen kilon painot nikoissa. Mutta en minä ole sellainen. En tykkää sellaisesta. Miksi sitten tekisin niin?

Se oli paras motivaatio mitä olisin voinut saada. Muistutus siitä että minä olen oikein hyvä tällaisena. Että liikun, vaikka sitten ”vain” lenkkeillen, koska se tekee hyvän olon. En siksi että yrittäisin mahtua kauneusihanteeseen. Sama juttu ruuan kanssa. Arvostan itseäni, joten haluan siksi syödä hyvin ja puhtaasti. Jos sen seurauksena mahdun paremmin farkkuihini, on se vaan plussaa. Mutta jos huomenna viikonlopun alkamisen kunniaksi syönkin pizzaa ja sen kanssa lasin viiniä, on sekin ihan ok. Koska jokainen on sen aina välillä ansainnut ja elämästä pitää nauttia.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

AKTIIVISUUSKUULUMISIA

26/01/2016

imageProcessed with VSCOcam with f2 presetimageProcessed with VSCOcam with f2 preset

Kerroin vähän ennen joulua uudesta vakuutuksestani. Pääsin Indiedaysin ja Opn yhteistyön tiimoilta mukaan testailemaan aivan uudenlaista Op Syke vakuutuskonseptin pilottia. OPn Syke kannustaa terveellisempään ja aktiivisempaan elämään. Mitä paremmin elät, sitä pienempi vakuutusmaksu on. Tässä yhdistyvät suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen sekä OPn tahtotila huolehtia asiakkaidensa hyvinvoinnista. Viimeksi blogin lukijoilla oli mahdollisuus ottaa vakuutus alennettuun hintaan, tällä kertaa postauksen lopussa on myös aivan mahtava arvonta.

Op Syke toimii niin, että ensin valitaan neljästä hyvinvointihaasteesta se mieluisin, joka eniten motivoi. Haasteet ovat aktiivisutta mittaava sovellus Fjuul, treenin intensiteettiä rannesykemittarilla mittaava PulseOn, ruokapäiväkirja MealLogger sekä jaksamista ja hyvinvointia mittaava Energiatesti. Sitten vain otetaan valitsema haaste käyttöön. Jokaisessa haasteessa on oma tavoitteensa, jonka täyttyessä vakuutusmaksu laskee huomattavasti. OP Sykkeeseen kuuluu Omasairaalaturva, joka kattaa vakuutuksen aikana äkillisesti syntyvien vammojen hoidon Omasairaalassa Helsingissä. Sillä voi hoidattaa ja kuntouttaa kattavasti myös venähdys- ja revähdysvammat, toisin kuin tavanomaisilla tapaturmavakuutuksilla. Omasairaalaturvassa ei ole omavastuuta, eikä korvattavilla hoitokustannuksilla ole ylärajaa. Minkäänlaisia selvityksiä terveydentilasta ei myöskään tarvita, vaan vakuutuksen voi ottaa kuka vaan. Jos loukkaat itsesi ja sinun tulee päästä lääkäriin, soitetaan vain Pohjola Terveys –palveluun. Sen aikana varmistetaan, että vamman hoito kuuluu vakuutusturvan piiriin, ja varataan aika Omasairaalaan tutkimuksiin. On kätevää, ettei ensimmäistäkään korvaushakemusta tarvitse täyttää, vaan Omasairaala laskuttaa kaikki kustannukset suoraan vakuutusyhtiöltä.

Omaksi hyvinvointihaasteekseni valitsin tuon aktiivisuutta mittaavan Fjuulin. Päivän aktiivisuuden mukaan se sitten antaa minulle pisteitä ja kun saan kuukaudessa tavoitepistemäärän kasaan laskee vakuutuksen hinta. Vakuutuksen hintaa enemmän minua tässä kuitenkin motivoi itseni haastaminen. Olenkin jo kertaalleen nostanut itse omaa tavoitettani. Kuten haastetta valitessa odotinkin, tämä motivoi vaikkapa koiran kanssa lenkillä ollessa kiertämään vielä sen yhden vähän kauempana olevan metsäpolun (ja keräämään lisää pisteitä). Fjuulissa näkee pisteiden lisäksi liikkumiseen käytetyn ajan, matkan sekä kulutetut kalorit. Kiva lisä on, että samaa haastetta käyttävän kaverin kanssa voi vertailla tuloksia. Fjuul mittaa aktiivisuutta kolmella eri tasolla, jotka ovat juoksu, kävely ja muu-aktiivisuus. Tämä on kiva, sillä esimerkiksi shoppaillessa tai pulkkamäessäkin voi saada aika hyvät aktiivisuuspisteet.

Olen käyttänyt Fjuulia jo kohta kaksi kuukautta. Ensimmäisenä kuukautena sain lähes tuplamäärän pisteitä tavoitetasoon verrattuna ja sama näyttää tapahtuvan tässäkin kuussa. Motivaatiota saan edelleen, kun vertailen niitä todella aktiivisia päiviä näihin ei niin kauhean aktiivisiin. Reissussa ollessa vähän harmitti, kun netin puuttumisen takia ei ohjelma tietenkään rekisteröinyt kaikkia liikkeitäni, mutta muuten ei ole mitään huonoa sanottavaa – päinvastoin! Mitään haavereita ei ole (onneksi, kop kop) sattunut. Mutta muutaman kerran polvesta vihlaisessa on tullut levollinen mieli, että jos jotain tulee saisin hyvää hoitoa Omasairaalassa. Tässä on tosi hyvä myös se, että mitään sairalaalaskuja ei tarvitse ensin maksaa omasta pussista, eikä omavastuita ole.

Uudenlaiset vakuutusmallit ovat siis vielä piloottivaiheessa, mutta itse näkisin juuri tämänkaltaiset vakuutukset tulevaisuutena. Miltä tällainen vakuutus, joka yhdistyy omaan hyvinvointiin, teistä kuulostaa? Pilottivaihe päättyy toukokuun lopussa ja blogin lukijoilla on edelleen mahdollisuus testata sitä alennettuun 14,95 e kuukausihintaan. Ja omalla tominnallaan, riippuen minkä hyvinvointihaasteen valitsee, saa vakuutuksesta vielä vitosen alennusta joka kuukausi jos tavoitteet täyttyvät.

Minkälaisia ajatuksia sinussa herättää OPn Sykkeen kaltainen vakuutusmalli, joka yhdistää vakuutuksen ja hyvinvoinnin? Kaikkien kampanjaan kuuluvien bloggaajien postauksia kommentoneiden kesken arvotaan 250 euron arvoinen lahjakortti, jolla pääsee viettämään hyvinvointiviikonloppua Vierumäellä. Osallistumisaikaa on 5.2. saakka ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.