Kun ei koronan vuosi olla uskallettu nähdä juuri kenenkään kanssa aikoihin, tipahti alunperin joululahjaksi tarkoitettu paketti eräs päivä postiluukusta. Paketista paljastui jotain pientä ja pehmeää, nimittäin villapaita ja housut jotka olivat kun tehty unipupulle. Minun mummini tekemänä.

Tuo villapaita-malli on sellainen klassikko, jollaisia mummi on kutonut lapsilleni useamman kappaleen. Luulen, että kyseessä on malli joka tulee hänellä vain jostain takaraivosta, ilman sen kummempaa miettimistä tai ohjeista katsomista. Ja nyt pupullakin on samanlainen!

Itsehän olen aivan toivoton neuloja. Olen muutamaan kertaan ollut mummin opeissa ja saanut kyllä aikaan niin patalappua, kaulahuivia kun jopa villasukatkin (joista kylläkin tuli tosi tosi isot ja oudot), mutta opit eivät ole jääneet mieleen enkä osaa vaikkapa seurata mitään kaavoja tai ohjeita. En muista edes miten homma aloitetaan saatika tiedä mitä tarkoittaa oikein tai nurinpäin vai mitä niitä nyt oli.

Tästä ei kyllä montaa päivää ole, kun viimeksi TAAS mietin, että mitäs jos sitä nyt vaan ihan oikeasti opettelisi neulomaan. Se olisi ihanaa. Rakastan kaikenlaisia neulottuja vaatteita ja asusteita. Olisi ihanaa osata tehdä villapaidat itselle ja lapsille, jostain ihanasta mohair-pörröpiposta nyt puhumattakaan. Vinkkejä aloittelijatason nelontaohjeista (youtube-videoita, knitting for dummies yms) otetaan ilolla vastaan!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – IFOLOR

Meidän hääjuhlasta tuli juuri yhdeksän kuukautta, mutta emme ole vieläkään saaneet aikaiseksi lähettää vieraille kiitoskortteja saatika mitään muitakaan muistamisia. Meidän oli tarkoitus alkusyksystä järjestää kaasoille ja bestmaneille kiitokseksi kaikesta avusta mökkiviikonloppu, mutta kiireiden, lastenhoitoongelmien, oman leikkaukseni sekä monen muun seikan takia päätettiin lopulta siirtää sitä kaikille sopivaan ajankohtaan. Toivottavasti päästään se vielä tekemään, mutta sen lisäksi tahdoimme muistaa näitä tärkeitä ihmisiä myös jollain konkreettisella.

Kirjoittelinkin hiljattain siitä, miten valokuvista teetetty kuvakirja on ihana lahja, ja sellaisiinhan ideat ovat loputtomat. Juuri vaikka häistä on ihana teettää ainutlaatuinen lahja muistoksi yhteisistä hetkistä. On ihan eri asia selailla kuvia vaikkapa puhelimesta kun painetusta kirjasta. Kuvat tuntuvat jotenkin paljon arvokkaammilta myös niin.

Me teetimme tälläkin kertaa kuvakirjat Ifolorilta. Valitsin kirjaan enimmäkseen kuvia jossa on kaasoja ja bestmaneja. Oli ihanaa, kun kuvaaja tuli aamusta meille taltioimaan sitä, kun valmistauduimme kaikki yhdessä ennen kirkolle lähtöä. Nämä kuvat ovat itselleni todella rakkaita muistoja elämäni jännittävimmistä aamusta.

Kaasojen ja bestmanien apu juhlien suunnittelussa ja järjestämisessä oli korvaamaton ja uskon että monella voikin olla vaikeuksia miettiä, että mitä tästä voisi antaa kiitokseksi. Yksilöllisesti teetetty valokuvakirja on ainakin sellainen lahja joka mielläni myös itse saisin. Ja miksei tällaista kirjaa voisi antaa lahjaksi myös hääparille tai aika hauska olisi teettää kuvakirja myös polttareista!

Meillä oli häissä vieraiden käytettävissä myös muutama polaroid-kamera. Niistäkin saadut kuvat ovat aivan ihania, mutta omimme kaikki kuvat muistoksi itsellemme. Kuitenkin polaroideista voi ottaa myös kuvia, tai skannata niitä digimuotoon, jolloin myös sellaisia voi kirjaan lisätä. Me kirjoitamme vielä jokaiselle kaasolle ja bestmanille kirjaan käsin viestin ja liitämme mukaan polaroidin, jolloin kirjasta tulee vielä entistä henkilökohtaisempi.

Ifolor-Kuvakirjan teettäminenhän on tosi helppoa, sellaisen voi tehdä mistä tilaisuudesta tai matkasta tahansa tai sitten ihan vain arkisista räpsyistä. Kuvat ladataan joko Ifolorin omaan ohjelmaan tai nettisaitille, jossa valittavansa on paljon erilaisia kirjoja erilaisilla ominaisuuksilla. Jokaisen sivun sekä kannet voi kustomoida itse tai valita valmiin pohjan. Toki myös valmiita pohjia voi vielä muokata mieleisekseen. Kirjojen valmistukseen sekä postitukseen menee noin viisi arkipäivää. Riippuen toki vähän ruuhkasta.

On hassua ajatella että omista häistä tulee kuluneeksi pian vuosi. Tänä vuonna saan olla osana myös kahden rakkaan ystävän häissä, mikä on ihanaa. Toisissa häissä vielä itse kaasona. Tulevien häiden suunnittelu tuo mieleen paljon muistoja omista häistä ja onkin itsekin ihana selailla näitä kirjoja.

ARVONTA! Mikälaisella kuvalahjalla sinä muistaisit läheistäsi? Kommentoi alle ja olet mukana Ifolorin 20 euron lahjakortin arvonnassa! Arvonta päättyy 28.5.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – IFOLOR

Ihanaa äitienpäivää kaikille! Itse tykkään viettää äitienpäivää rauhallisesti lasten kanssa, välillä ollaan ihan vain kotona, joskus saatetaan käydä jossain syömässä. Olen saanut vuosinani äitinä mitä ihanempia lahjoja, mutta tärkeintä on tietysti yhdessäolo. Omalle äidille tai mummoille tulee enää harvoin ostettua mitään lahjoja, mutta tänä vuonna ajattelin muistaa äitiäni pienellä muistolla muutaman vuoden takaa.

Itseasiassa kaikki lähti siitä, kun olin tilaamassa isälleni lahjaa – ihan muuten vaan. Sillä miksi sitä ei muistasisi lähimmäisiään muulloinkin kun merkkipäivinä. Valokuvat ovat minusta ihana lahja, etenkin sellaisille joilla on jo kaikkea. Oma isäni asuu vaimonsa kanssa Espanjassa, emmekä siksi näe kovinkaan usein. Onneksemme olemme kuitenkin pääseet käymään siellä kuitenkin kerran, pari vuodessa, ja näistä reissuista on jäänyt aivan ihania muistoja. Sekä toki myös kuvia.

Olen jo kerran aiemmin tehnyt muistoksi heille kuvakirjan synttärijuhlista ja tällä kertaa kokosin suosikkikuviani reissuiltamme Espanjasta. Vaikka yllätys nyt ehkä jo tämän kautta heille paljastuu, niin ajattelin että olisi hauskaa kun yks kaks jokin päivä postiluukusta vain ilmestyy yllätyksenä tällainen kirja. Olisi muuten pitänyt ottaa näitä kaksin verroin, pojat kun ovat ihan innoissaan kun näkivät että heistä on tehty oma kirja.

Kirjan tekeminen Iforin sivuilla on todella helppoa ja valittavissa on paljon erilaisia valmiita pohjia sen tekemiseen, mutta myös ihan oman näköisen kirjan tekeminen ei ole yhtään hankalaa.

Samalla siis päätin tilata myös omalle äidille lahjan. Kuvakirjojen lisäksi Ifolorilta saa esimerkiksi erilaisia tauluja omista kuvista ja minä teetin taulun, jossa on kuva myös Espanjasta, reissulta jolloin äitinikin oli mukana. Pojat kaulailevat siinä rannalla kylpytakit päällä, juuri ennen auringonlaskua. Ihana muisto! Ja ihanaa että lahjalla on oikeasti jokin merkitys, vaikka vain jokin pieni arkinen muisto, jota kuitenkin muistellaan kaihoilla.

Nyt kun huomasin miten ihana on niin itsestä kun lapsistakin selailla kuvia fyysisessä muodossa, yritän muistaa ottaa tavaksi teettää näitä kirjoja useamminkin. Itseasiassa minulla onkin jo yksi idea mielessä, mutta siitä lisää myöhemmin!

Minkälaisilla kuvatuotteilla tai muistoilla te muistaisitte jotakuta lähimmäistänne? Voisitteko kuvitella tekevänne kuvakirjan vaikka ihan arkisista jutuista, kuten ihan vain keskellä arkea lapsista napistuista kuvista? Kommentoi alle ja olet mukana arvonnassa! Kaikkien kommentoijien kesken arvon 20 euronlahjakortin Ifolorille. Arvonta päättyy 20.5.

Kuten jo jokin aikaa sitten kerroin, aloitin hiljattain blogin kautta hyväntekeväisyysyhteistyön Unicefin kanssa. Itseasiassa jo useamman vuoden minulla on ollut ajatus että voisin hyödyntää blogia ja laajaa lukijakuntaani myös tämäntyyppiseen toimintaan. Hienoja järjestöjä on todella monta, mutta lopulta Unicefin laaja lasten ja perheiden hyväksi tekemä toiminta vakuutti niin ettei tarvinnut enää miettiä. Eikä tämä tietenkään sulje pois myöskään muita hyväntekeväisyysjärjestöjä jatkossa.

Syy miksi postaan vasta nyt kunnolla ensimmäistä kertaa aiheesta Unicef on se, että asiaa olisi ihan hirveästi. Olen todella inspiroitunut tästä järjestöstä ja miten siellä hommat hoidetaan, mutta samalla pää on kuitenkin pyörällä kaikesta informaatiotulvasta. Joten voin vain kuvitella miten sekavan postauksen saisin aikaan, jos vain lähtisin kirjoittamaan kaikkea kuulemaani ja näkemääni. Olenkin tässä miettinyt että miten aloittaisin, kertoisinko Unicefista järjestönä yleensä, tai kenties näin joulun kynnyksellä Unicef-Lahjasta, vaiko vierailustani heidän tehtaallaan. Vierailunkin aikana tuli opittua niin paljon uutta, että siitäkin saisi ainakin neljä eri aihe-aluetta käsittävää postausta… Mutta jos nyt kuitenkin alkuun edes vähän tuosta varasto-vierailusta. Kysykää sitten kaikkea mahdollista mitä vain tulee mieleen!

Meitä lähti siis muutama viikko sitten Kööpenhaminaan, Unicefin varastolle, pieni porukka johon lukeutui Suomen Unicefin Eijan ja Sarin lisäksi Ilman sinua olen lyijyä-blogin Karoliina sekä Project Mama-Katja. Lensimme Finnairin lahjoittamilla vanhentuneilla pisteillä. Varasto on Tanskan valtion Unicefille lahjoittama ja samalla maailman suurin humanitaarisen avun varasto. Siitäkin huolimatta että todellisuudessa vain 5% Unicefin toimittamista tarvikkeista kulkee sen kautta. Varasto on todella vaikuttava silti, ihan hillittömän kokoinen ja todella tarkasti suunniteltu. Mutta varastotoiminnan lisäksi se on myös Unicefin hankintakeskusksen päämaja. Siellä tehdään vuosittain päätökset 2 miljardin euron tarvikkeista ja palveluista. Siellä suunnitellaan, suunnitellaan ja suunnitellaan. Suunnitellaan että minkälaisilla tuotteilla saisi vaikkapa lapsikuolleisuutta laskemaan tai miten jo olemassa olevia tuotteita saisi yksinkertaistettua niin, että jokainen joka puolella maailmaa osaisi niitä käyttää. Varastolla muuten työskentelee ihmisiä yli 70 eri maasta!

Unifec toimii 190 maassa, ja suurimman osan tarvikkeistaan se hankkii mahdollisiman läheltä sitä minne ne menevät. Myös näin ollen kyseiset maat vaurastuvat. Pienempiä varastoja on sijoiteltu loogisesti alueille, joilla vaikkapa maanjäristysten riski on suuri. Unicefin  pyrkimys on loppupeleissä kuitenkin saada valtiot itse vastaamaan lastensa hyvinvoinnista.  Näin erimerkiksi Intiassa, joka otti kolme vuotta sitten vastuun lastensa rokotuksista Unicefin avulla.

Köpiksen varastolla kootaan siis lähinnä paketteja, joita myös kuluttajat voivat ostaa ja lahjoittaa. Yksi näistä paketeista on meidänkin porukan vakuuttaanut School in a box. Yhdessä laatikossa on kaikki mitä tarvitaan 40 henkisen koluluokan opattamiseen. Se on kätevä esimerkiksi katastofialuuella, jolloin on todella tärkeä saada lapset normaaliin ja turvalliseen arkeen kiinni, mutta kaikki ympärillä on tuhoutunut. Hätäapu siis lähtee varastolta ja katastrofin sattuessa viimeistään 72 tunnin päästä, yleensä reilusti aiemminkin, ovat jo ensimmäiset paketit perillä. Tarvikkeiden lisäksi paikalla toki Unicefin työntekijöitä jotka tekevät yhdessä valtion viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa tilannekartoituksen. Katastrofialueille lähtee ensimmäiseksi tyypillisesti terveyspakkauksia, jotka sisältävät muun muassa antibiootteja ja muita lääkkeitä, vedenpuhdistustabletteja ja vesiastioita, saippuaa, suolasokeriseosta sekä hygieniatarvikkeita. Niitä seuraavat teltat, hätäapuravinto, rokotteet ja koulutarvikkeet. Viimeistään kuuden viikon jälkeen alkaa tyypillisesti jälleenrakennus. Unifec osallistuu erityisesti koulujen rakentamiseen ja kunnostukseen sekä vesihuollon järjestämiseen. Tavoitteena on aina rakentaa kestävämpää ja parempaa infrastruktuuria, vahvistaa maata mahdollisen seuraavan katastrofin varalta.

Tietysti näin äitinä kaikki tällainen saa herkistymään, Unicef tekee todella hienoa ja arvokasta työtä ja lasten perheiden eteen. On ollut todella antoisaa tavata työntekijöitä, joista heti huomaa kuinka suurella sydämellä ja intohimolla he suhtautuvat ja puhuvat työstään Unicefilla. En voi kun lämpimästi suositella ryhtymään esimerkiksi kuukausilahjoittajaksi tai korvaamalla edes osan joululahjahankinnoista Unicef-lahjoilla. Lisätietoa Unifecista löydät TÄÄLTÄ.

Onko Unicefin toiminta entuudestaan tuttua, onko teistä jo joku lahjoittaja? Ja tiesittekö muuten että Unifec on aikanaan toiminut myös suomessa, tarjoten apuaan suomalaislapsille sodan jälkeen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.