RIPSIEN KESTOVÄRJÄYS KOTONA

14/05/2020

norman cph flip mirrorpioniripsien värjääminenrecetocil

Olen värjäyttänyt ripset ja kulmat kampaamokäyntien yhteydessä niin kauan kun muistan, tai tarpeen vaatiessa poikennut ohikulkumatkalla lähikosmetologin luona sen tekemässä. Välillä olen värjäillyt kuolmia kotona, mutta en koskaan itse ripsiä.

Tykkään itse tummista kulmista ja koko olemuksni tuntuu mielestäni ryhdikkäämmältä, kun kulmat ovat kunnossa. Tummat ripset taas antavat katselle syvyyttä ja värjäys saa piikkisurrat ja päistä aivan vaaleat ripseni paremmin esiin. Meikkaan harvoin, joten kestovärjäyksellä saan vähän lisää eloa ja skarppiutta kasvoilleni.

Nyt korona-aikaan olemme vältelleet kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja tähän lukeutuu myös kampaajalla tai kosmetologilla käynti – niin paljon kun olisin heidän palveluitaan tahtonutkin käyttää. Sen lisäksi että ollaan kotiparturoitu lapsia, olen yrittänyt ehtiä pitää itselleni silloin tällöin pieniä koti-spa hetkiä.

Kuten sanoin, kulmia olen aiemminkin värjännyt itse marketista saatvavilla kotiväreillä. Se on ollut tosi helppoa ja yksinkertaista, mutta väri ei koskaan pysynyt yhtä hyvin kun ammattilaisen laittamana – kuluttajakäyttöön tarkoitut värit ole yhtä tehokkaita kun ammattikäyttöön tarkoitetut.

Siksi etsinkin käsiini nyt kampaamosta tutun merkin, RefectoCilin ja siltä uuden kaksi vaiheisen Sentitive-sarjan, joka on nimensä mukaan hellempi että luonnonmukaisempi. Enkä ilmeisesti ole ainut, joka nyt haluaa värjäillä ripisä ja kulmia itse kotona, sillä jouduin koluta hyvin hyvin monen kotimaisen nettikaupan, ennen kun löysin yhdestä paikkaa kaikki haluamani tuotteet ja silti jouduin tekemään kompromissin värien kanssa. Suosituimmat tuotteet ja värit olivat loppu monesta paikasta. Ja vaikka värit tosiaan ovat ammattikäyttöön tarkoiettu, saa niitä ostaa tavallinen kuluttajakin monesta eri paikkaa – hinnat tosin vaihtelivat aika paljon nettikaupasta ja saatavuudesta riippuen.

Ripsiin minulla on yleensä käytetty aina sinimustaa väriä, sillä se on intensiivisempi ja näkyy paremmin kun tavallinen musta. Kulmissani pidän tummanruskeasta sävystä, mutta nyt sain käsiini kuitenkin vain keskiruskean sekä tavallisen mustan,  hyvin niilläkin kuitenkin sain eroa aikaan! Kulmiin käytän seosta johon laitan puolet keskiruskeaa ja puolet mustaa.

Sentitive-sarjan geelimäiset ja kasvipohjaiset tuotteet toimivat vähän toisin mihin moni meistä ehkä on tottunut, eli siinä ei sekoiteta väriä ja kehitettä ollenkaan keskenään, vaan ensin lähes läpinäkyvä värigeeli levitetään värjättäviin karvoihin, annetaan vaikuttaa 2 minuttia ja pyyhitään kuivalla topsipuikolla pois. Tämän jälkeen levitetään läpinäkyvä kehitegeeli, jolloin värjätty kohta muuttuu heti värjätyn värikseksi. Kehite vaikuttaa vain minuutin ja pyyhitään pois kostutetulla vanulapulla. Valmista!

Kulmien kanssa tämä on helppoa, mutta omia ripsiä värjätessä pitääkin jo vähän keskittyä. Suosittelen värjäämään yhden silmän kerrallaan. Silmien alus täytyy ripsiä värjätessä suojata, tähän tarkoitukseen on myynissä joko kertakäyttöisiä paperisia tai uudelleen käytettäviä silikonisia suojia. Jotkut käyttävät myös Vaseliinia, jotta väri ei tartu ihoon, itse pärjään hyvin ilmankin.

Nyt muutaman kerran ripsiä värjätessä olen löytänyt itselleni hyvän tyylin. Koska geeli on tuoksuton, eikä siitä irtoa kiveleviä kemikaalihöyryjä, onnistuu sen levys osittain näin herkkäsilmäisenä myös silmä auki. Levitän geelin mukana tulevalla tikulla väriaineen ripisvärityyliin ensin alaripsiin, sitten edelleen silmä auki yläripsien alapuolelle sekä latvoihin ja vasta sitten suljen silmän ja levitän värin ripisien yläpuolelle ja kunnolla tyveen. Näin saan värin varmasti kunnolla joka paikkaan.

Kehitteen levitän samaan tapaan, silmää ja ihokosketusta enemmän vielä varoen, sillä sen kanssa pitää olla jo tarkempi, kehite kirvelee silmässä ja ihoon osuessaan värjää ihon (jos ihoon on osunut aiemmin värigeeliä). Ihoon tarttunut väri irtoaa muutamassa päivässä ja sen haalistumista voi avittaa öljyputsarilla tai kasvovedellä pyyhkimällä, mutta tähän tarkoitukseen löytyy myös vartavasten kehitelty värinpoistoaine (ammattikäyttöön).

Mitä vähemmän öljypohjaisia tuotteita kasvoilla käyttää, sitä paremmin väri mielestäni pysyy. Itse käytän kulmien ja ripsien vahvistamiseen lähes joka ilta luomu-risiiniöljyä ja sopiva värjäysväli on itselläni tällöin noin kolmisen viikkoa, mutta värin luvataan pysyvän jopa 6 viikkoa.

Vinkkejä kotivärjäykseen: Jos et ole aiemmin värjännyt kulmia tai ripsiä itse, harjoille muutama kerta tekniikkaa esimerkiksi pelkän vaseliinin avulla. Kun värjäät, huolehdi että ripset ja kulmat ovat täysin puhtaat, öljyttömät ja kuivat. Muistaa poistaa mahdolliset piilolinssit ennen värjäämistä. Varaa viereen tarpeeksi topsipuikkoja, kuivia sekä valmiiksi kostutettuja vanulappuja. Suojaa alusta jolla pidät värejä, suosittelen kympyhuonetta tai jotain muuta paikkaa vesipisteen välittömässä läheisyydessä. Huolehti riittävästä valaistuksesta. Huuhtele tuote heti jos sitä menee silmään tai se alkaa muuten kirvelemään tai ärsyttämään. Sulje hyvin värituubit, kosketus ilman kanssa heikentää niiden tehoa.

Suosittelen myös kuitenkin myös tukemaan paikkallisia yrittäjiä, ostamalla lahjakortteja ja käyttämään juuri vaikka kauneuspalveluita sitten kun se taas on mahdollista. Itse haluan ainakin kampaajalle, sokerointiin, ihonpuhdistukseen, hierontaan sekä pedikyyriin. Onko ripsien ja kulmien itsevärjääminen jo tuttua?


KULMAT KUNTOON

18/02/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin tosi otettu kun meikkiguru, Karkkipäivä blogin, Sanni sanoi pitävänsä minua yhtenä kulmakarva-idolinaan. Siis minua, joka olen oppinut meikkaamaan kulmani joskus ylä-asteella lukemani teinilehden oppien mukaan ja meikannut ne siitä saakka samalla tavalla. Tai no välissä minulla on kausi, jolloin en tehnyt niille mitään – edes nyppinyt. Mutta jo jostain seiskaluokalta mieleeni on painunut kuitenkin kaikkien naistenlehtien meikkivinkki, eli anna ammattilaisen nyppiä kulmasi muotoon. Sen jälkeen muotoa on helppo itse ylläpitää nyppimällä vain ylimääräiset karvat ympäriltä.

Vaikka meikissä tykkään pääosin melko luonnollisesta tyylistä, tykkään myös paksuista ja tummista kulmista. Kulmat korostavat ja antavat raamit kasvoille, joten mielummin ne mielestäni saavat olla vähän tummemmat kun liian hailakat. Ainakin näin tummapiirteisienä on hyvä huudella 😀 Minulla on harvoin tapana arvostella muiden ulkonäköä, mutta ihan liian ohuiksi ja oudon muotoisiksi nypityt tai kynällä ohuiksi viivoiksi piirretyt kulmakarvat ovat ehkä hirvein tietämäni meikkimoka. Heti oranssin meikkivoiteen jälkeen.

Klassinen ja ns. oikeoppinen kulmakarvan muoto on ainakin itselläni se toimivin. Oikea muoto siis katsotaan oman nenän ja silmän mukaan, kuten ekassa kuvassa. Kulman sisänurkan, eli alkupään teen yleensä haaleammin kulmavärin sekä viistopäisen siveltimen avulla. Kulman alaosan sekä lopun sitten kovalla kulmakynällä. Olen testaillut muutamia erilaisia kyniä ja tullut siihen tulokseen että jos muutamalla eurolla saa hyvän kynän, en rupea satsaamaan kymmeniä euroja vain merkin takia. Reilun vuoden verran päivittäisessä käytössä ja hyväksi havaittu kulmakynäni löytyy henkkamaukalta. Itse harjaan lopuksi kulmat vielä kulmageelillä, jolloin ne pysyvät ojennuksessa koko päivän.

Kuvissa mielestäni huomaa miten suuren eron kulmien laittaminen tekee kasvoille. Tulee heti paljon skarpimpi vaikutelma ja katse kiinnittyy paremmin silmiin. Tapani meikata kulman ei varmaankaan ole ammattimaisin ja tarkempia tutoriaaleija on netti pullollaan. Mutta tässä on ainaki helppo ja nopea tapa niille jotka eivät myöskään jaksa liikoja hifistellä, vaan haluavat vaan nopeasti kulmat kuntoon. Se, että onko tämä sitten oikea tapa niin siitä voi olla montaa mieltä:

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.