Kun kolme viikkoa sitten koulut suljettiin ja suurin osa lapsista siirtyi kotiin etäopiskelemaan, oli se valtava muutos monelle perheelle. Ne vanhemmat joilla oli mahdollisuus etätyöskentelyyn, olivat jälleen uuden haasteen edessä, miten ihmeessä hoitaa nyt lisäksi lasten kotiopetus ja ne omat työt? Kun itse vielä nipistelin käsivarttani tarkastaakseeni, ettei tämä ollut unta, osa vähän nopealiikkeisimmistä vanhemmista olivat jo askeleen (tai pari) edellä.

Some täyttyi nopeasti hiveästä määrästä erilaisia vinkkejä ja virikkeitä mitä tarjota kotiopetuksessa oleville lapsille. Erilaisia päiväohjelmia, arkarteluohjeita, tiedekokeiluja, koko perheen yhteisiä haasteita, matemaattisia arvoituksia ja kekseliäitä tapoja opettaa lapsille viittä eri kieltä samaan aikaan. Siinä vaihessa kun itse vasta tasasin pulssiani ja yritin saada ajatuksiani kasaan, osa perheistä oli jo laatinut monen viikon lukkarit ruokalistoineen ja siinä samassa rakentaneet tyhjistä vessapaperirullista glitterlaavaa syöksevän tulivuoren.

Sain tuolloin myös instagamiini viestiboksiin useamman viestin seuraajiltani, että olisi todella kiinnostava kuulla meidän perheen vinkit, että miten yhdistää taaperoarki, omat työt sekä lasten kotikoulu. Voisinko jakaa perheemme viikko-ohjelman ja kekseläimmät, mutta pedagogisesti parhaat tavat yhdistää taide -ja tiedeaineiden yhteisopetus. ööö.

Meillä ei todellakaan ollut tuolloin mitään lukkareita valmiina, enkä ylipäätään yhtään tiennyt miten kaikki saadaan järjestymään. Ensimmäisenä sanoinkin mielessäni heipat niille jo valmiiksi liian vähissä olleille työtunneilleni – ei näitä kaikkia vaan mitenkään voi yhdistää. Kaikki tuntui kaaokselta ja koin huonommuutta siitä, ettei minusta heti kuoritunut askarteluintoista ja kaikki langat käsissä olevaa kotiopettajatarta.

Päätinkin aika nopeasti olla lukematta kaikkia näitä vinkkejä ja linkkejä joita puski aluksi ihan joka puolelta. Meillä ei leikattu ja liimattu yhteistuumin väärikoodattua perhelukkaria, eikä katsottu youtubesta lasten tiedekokeiluja. Ajattelin, että aloitetaan hissukseen ja katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Istuttiin aamulla lasten kanssa ruokapöydän ääreen ja he ottivat matikankirjat eteen, siitä kohdasta mihin viimeksi olivat koulussa jääneet.

Oli minulla vähän huono-omatunto siitä, etten tarjoaisi lapsille desimaalilukujen allekkainlaskun opetusta millään päräyttävällä tavalla, mutta samalla tiesin, että jos nyt tämän kaiken päälle rupeaisin pinnistelemään jo muutenkin jaksamiseni äärirajoilla, ei siitä seuraisi pitkässä juokussa kenellekkään mitään hyvää.

Muutamassa päivässä oma tahti ja tyyli alkoi löytymään. Vanhan lukkarin takapuolelle hahmoteltiin suurpiirteinen kotikukkari, joka eläisi sitten opettajan ilmoittamien tehtävien mukaan. Paljon ulkoilua, säännöllinen ateriarytmi, ei mitään ylimääräistä. Paitsi no ruutuaikaa, entisen joka toinen päivä 1h peliajan sijaan ruudulla saa olla nyt tunnin joka päivä.

Sitten jo loppuviikosta koulullakin alkoi uuteen tilanteeseen löytyä systeemi ja homma lähti rullaamaan molemmissa päissä taas vähän paremmin. Etenkin vanhemman pojan koululta tuli useaan otteeseen painotus, että kysessä on oppilaan etäopiskelu, ei missään nimessä mikään kotikoulu jossa vanhempi on vastuussa opetuksesta. Tämä oli hyvä ja poisti vähän paineita ja sitä huonoa-omaatuntoa niistä askartelemattomista pääsiäiskoristeista.

Jopa opetusministeri kehoitti laskemaan rimaa, ja sellaista kannustusta juuri itse kaipasin. Olemme kaikki erilaisia ja itse kaipaan aikaa sopeutuakseeni uuteen tilanteeseen ja kaikki muu ylimääräinen aktiviteetti samassa tuntuu uuvuttavalta. Vielä kun lapset kävät eri kouluja ja opettajilla on hyvin erilaiset tavat tässä etäopetuksessa, niin jo näiden hahmottaminen tuntui välillä aika kaaokselta päässä.

Missään nimessä emme ole vielä päässeet tilanteeseen, jossa lapset itse psytyisivät hoitamaan kouluhommat itsenäisesti. Ensinnäkin, päivän tehtävät tulevat Wilmaan, josta minun täytyy ne ensitöikseni välittää lapsille. Lapsilla on useamman kerran viikossa livetunteja netissä tiettyyn aikaan ja sinne päästääkseen tuntuu olevan aina joku tekninen haaste, vähintään salasanojen muistaminen, jossa apuani kaivataan. Itseäni häiritsee myös aika paljon se, että ylipäätään puhelimella tai koneella pitää olla aika paljon. Mutta kai se on vain tätä nykypäivää.

Nyt olen kuitenkin oppinut jo sen, ettei opettajalle soitto ja avunpyyntö tehtävissä ole heille ylimääräistä vaivaa, vaan kuuluu tähän hommaan ja niin voi ja kuuluu tehdä, jos jokin asia askarruttaa tai ei ymmärrä. Muutamana päivänä minulle on jälleen jopa vapautunut muutama tunti työaikaa kun taaperon ulkoilu miehen kanssa on sattunut samaan aikaan kun lasten itsenäinen tehtävien teko. Että kyllä tämä tästä!

Lapset saavat tehtyä annetut tehtävät ja tähän saakka se on onnistunut hyvin ja aikataulussaan, mutta olen myös päättänyt, että jos jonain koulupäivinä kaikkia ei ehdi, niin sitten ei ehdi. Jotain vähän kuviksen ja musiikin tehtäviä ollaan jo myös sovellettu, koska no, olemme vähän rebel.

Tässä vielä tämä meidän suuriinpiirteinen koulu -ja loppupäivän aikataulu (taapero herättää aikaisin, jos ihmettelette):

7-8 aamutoimet, pesut, pukeminen & aamupala
8:00 happihyppely
8:15-8:30 (tai viimeistään kun taapero on lähtenyt ulkoilemaan) lukuaineita, yleensä matikkaa tai äikkää
9:30 pieni 5 min välkkä tai happihyppely, jonka jälkeen lukuaineet jatkuu
10:30 ulkoilu & liikka 1-1,5 h
12:00 lounas
12:30 rauhallinen hetki, lukemista tai piirtämistä
13:00 (taapero päikkäreille) loput koulupäivän tehtävät, yleensä enkku, kuvis tai musa
14:00 raportointi koulupäivästä opelle, peliaikaa, lukemista tai piirtämistä
15:00 välipala, koulupäivä päättyy
16:00 ulkoulu noin 1h
17-18 päivällinen
19:30 iltapala
20-20:30 iltatoimet ja nukkumaan

Päivällisen jälkeen saatetaan ulkoilla vielä kolmannen kerran (itse en ole aina välttämättä mukana joka kerta tosin), jos peliaikaa on jäljellä saa vielä pelata (ennen klo 18.30). Piirretään, leikitään yms sellaista tavallista mitä muutenkin arkena. Iltapalalle ja nukkumaan myös mennään aina samoihin aikoihin kasin aikaan ja noudatetaan muutenkin samoja ruutineja mitä tavallisenakin koulu-iltana. Viikonloppuisin ei ole mitään koulujuttuja mutta ulkoillaan ja syödään aika samoilla aikatauluilla ja silloin saa valvoa pidempään esim leffaa katsoen. Myös isällä olleessaan pojilla on samanlaiainen aikataulu.

Minun tärkein vinkkini ei ole siis mikään sen kummempi, kun olla armollinen itseään kohtaan. Ei kannata haalia yhtään sen enempää tekemistä mitä nyt jo on, jos ei tunnu siltä. Tosiaan mielummin vähän laskee sitä rimaa. Varsinkin näiden ala-koululaisten kanssa koulujutut onneksi sujuu vielä aika helposti ja niissä osaa vielä yleensä itsekin auttaa. Kuitenkin, jos tuntuu että joku siinä opiskelussa tökkii tai tehtäviä on liikaa, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä opettajaan päin.

Nyt ei ole se aika, kun pitää niin sanotusti hikaroida, vaan selvitä ihan vain tästä ihan uudenlaisesta arjesta – päivä kerrallaan. Toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolen ovat asiat pikkuhiljaa alkaneet asettua uomiinsa ja se oma tyyli ja rytmi alkanut hahmottumaan. Kertokaa ihmeessä kommentteihin, että miten teillä menee <3

Kirjoitin jokin aika sitten pienen ”oppaan” liittyen etenkin ihan pienten lasten ensimmäisiin yön yli hoitoihin, eli Yökyläilyn ABC:n.

Käy ihmeessä lukemassa vinkit, jos postaus meni viimeksi ohi ja aihe on ajankohtainen nyt tai tulevaisuudessa. Lupasin jutun yhteydessä kertoa vielä erikseen, miten meidän lasten kohdalla yölyläilyt ovat menneet.

Kun pojat olivat pieniä, vähän alle yksivuotiaita, koimme että paras tapa oli niin, että hoitaja (mummi) tuli meille kotiin. Tällöin erossaoloaika jäi lyhyemmäksi kun vuorokaudeksi, sillä tulimme yöksi kotiin ja tutussa ympäristössä oli muutenkin helpompi olla. Tuolloin myös molemmat mummolat olivat vähän kauempana, joten senkin puolesta se tuntui parhaalta tavalta. Nyt tekisin kyllä toisin ja menisin itse esim hotelliin yöksi, jos hoitaja jäisi meille yöksi.

Pian 1,5 vuotiaan Myyn kanssa olemme toimineen vähän eri tavalla. Se alkoi niin, että aluksi mieheni halusi tarjota minulle mahdolisuuden nukkua yö häririöittä kotona, joten hän pakkasi babyn, kimpsut ja kampsut ja meni äidilleen yöksi. Tätä toistettiin aina välillä, jolloin mummola tuli vauvalle tutuksi ja mummille taas vauva ja kaikki siihen liittyvä korvikkeen sekoittamisesta ja väsymyksen merkkien tunnistamisesta alkaen.

Kun isän kanssa mummolassa vietettyjä öitä oli kertynyt kymmenisen, jäi Myy ensimmäistä kertaa yökylään, noin kahdeksan kuukauden ikäisenä. Kaikki meni paremmin kun hyvin. Myös itse pystyimme rauhallisin mielin nauttimaan ensimmäisestä kaksinkeskisestä ajastamme aikoihin omassa kodissa, eikä tarvinnut yhtään jännittää, että miten heillä siellä menee. Seuraava yökyläily tapahtui tästä reilun kuukauden päästä ja seuraavaksi olikin vähän pidempi väli, mutta kävimme mummolassa myös muuten vain kylässä ja mummo meillä, joten paikka tai ihminen ei unohtunut.

Viikkoa ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä Myy meni ensimmäistä kertaa yökylään myös omalle äidilleni. Tuttu ihminen hänkin, mutta itse kyläpaikka ei ollut. Siinä ei näyttänyt kuitenkaan olevan mitään ongelmaa, etenkin kun olin itse mukana ensimmäisen yön. Menimme Myyn kanssa sinne ensin yhdessä yöksi ja hän jäi sitten toiseksi yöksi sinne vielä itsekseen. Toki Myyn reipas ja utelias luonne auttoi tässä paljon.

Muutama kuukausi sitten hän oli yökylässä ensimmäistä kertaa kaksi yötä putkeen, niin että hän lähti illalla mummolaan ja palasi sieltä sitten toisen yön jälkeen heti aamupäivästä. Kun kaikki on tuttua, ei kahden yön hoitoaika näyttänyt olleen liian pitkä. Tietenkään ei voi täysin tietää mitä puolitoistavuotiaan taaperon mielessä liikkuu, kun hän ei osaa sitä vielä sanoin ilmaista, mutta käytöksestä ei ainakaan huomannut merkkejä ikävästä tai ahdistuksesta (tästä merkki on esim välinpitämättömyys vanhempia kohtaan). Ennemminkin kotiin tuli iloinen ja tyytyväinen tyttö joka oli saanut jakamatonta huomiota ja kivaa tekemistä mummon kanssa – joka kyllä sitten tankkasi syliä illan, mutta hyvillä mielin.

Toinen kahden yön kyläily tapahtui tästä kuukauden päästä, silloin mummolassa oli mukana myös tuttu isoveli, josta oli apua myös mummolle. Tuo kaksi yötä tuntuu tällä hetkellä sellaiselta sopivalta määrältä, jolloin jo toki ikävä tulee, mutta sen vielä kestää itse liikaa syyllistymättä. Toki itse olen ollut pidempiäkin aikoja, jopa 3-4 yötä erossa taaperosta, mutta silloin hän on ollut isänsä kanssa kotona.

Vauvan ensimmäisten yökyläilyjen aikaan meillä ei usein ollut edes mitään sen ihmeellisempää tekemistä, saatoimme olla ihan vain kotona. Mutta oli tärkeää voida välillä olla ihan niinkin ja samalla saatiin kaikki harjoitella turvallisesti erossaoloa. Sillä sellainen tärkeä meno, sairastuminen, mitä vaan voi sattua ihan yllättäen ja silloin on kiva, että yökyläily on jo vähän tuttua hommaa kaikille.

Sitten kun lapset kasvavat, yökyläilyistäkin tulee rennompaa, eikä niitä tarvitse enää välttämättä suunnitella kovin pitkälle. Pojat ovat jääneet extempore yökylään niin tuttuun mummolaan kun ihan uuteen paikkaankin omasta halustaan. Vanhempi on harrastanut jokin verran myös kaveriyökyliä – se on taas ihan oma lukunsa (tai riippuu paljon myös lapsen tempperamentista, meillä se on ollut aika jännä paikka). Viime kesänä vanhin myös lähti ensimmäiselle reissuulleen ilman vanhempia tai isovanhepiaan, viikoksi Viroon kaverin mökille. Hienosti meni!

Ensi viikonloppuna mini pääsee pitkästä aikaa taas yökylähommiin. Mikä onni onkaan, että vakkariyökyläpaikat sijaitsevat lyhyen ratikkamatkan päässä ja lapsen voi käydä viemässä samalla reissulla ja jatkaa itse ystävänpäivädinnerille.

Miten teillä yökyläillään?

Koululaisten joululomalla koko muukin perhe on päässyt lomamoodiin. Etenkin Myy on ollut silminnähden onnessaan, kun isoveljistä on riittänyt leikkiseuraa koko päiväksi. Itse en taas pysty lakata ihmettelemästä, miten kärsivällisesti ja aivan täysin omasta halustaan nuo isommat ottavat pikkusiskon mukaan leikkeihin. Myy osaa avata jo kaikki kotimme ovet, joten omiin juttuihin pikkulegojen tai piirustelun pariin on tällä hetkellä aika mahdotonta päästä.

Muutenkin pojista on kokoajan ihan hirvittävän paljon apua vahtimisessa. Välillä tunnen ihan omantunnonpistoksia asiasta. Toisaalta, kun näkee että pojat ihan oikeasti haluavat auttaa, kuten keksimällä uusia leikkejä jotta taapero pysyisi pois jaloistani ruokaa tehdessäni, on avusta myös aika vaikea kieltäytyä. Vielä kun veljesten kesken on viime aikoina ollut kokoajan enemmän ristiriitoja heidän kasvaessaan, tuntuu hyvältä nähdä kaikki kolme leikkimässä sulassa sovussa. Poikien tekevän jatkuvaa yhteistyötä.

Välillä yritän muistuttaa poikia, että sanovat sitten vaan kun eivät enää jaksa tai halua auttaa – mutta aika harvoin he edes haluavat tehdä mitään ihan omia juttujaan silloin, kun on mahdollisuus leikkiä yhdessä pikkusiskon kanssa. Eivät he tee sitä velvollisuuden tunnosta, vaan aidosta halusta.

Nyt kun koululaisten joululoma alkaa lähetyä loppuaan, huomaan että se tuli todella tarpeeseen meille kaikille. Arkena koulu vie ison osan päivästä ja viikot vain tuntuvat soljuvan ohi. Lomalla ollaan saatu ottaa kaikki rennosti, ilman aikatauluja, ilman kiirettä – olla vaan. Kotona on ajoittain vallinnut ihmeellisen rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Ajoittain toki myös ihan kaaos ja hermojen kiristely, mutta kuitenkin!

Huomaan, että itselläni kestää hetken aikaa päästä kiirettömään tunnelmaan, siihen että voi makoilla sohvalla lapset kainalossa, ilman että tuntuu kokoajan että nyt pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä. Lomalla sitä pääsee hioutumaan taas paremmin yhteen perheen kanssa. Tähän väliin oli hyvä päätös viettää lomaa ihan vain kotosalla, ilman suunnitelmia. Ihana loma!

Ps! Instagramissani on käynnissä vielä tänään R-Collectionin lasten collegen arvonta! Pääset arvontakuvaan tästä.
Arvonta on toteuettu yhteistyössä R-Collectionin kanssa ja kuvien vaatteet saatu.

Nämä poikien BEAF-pipot ovat herttäneet Instassani niin paljon kiinnostusta, että ajattelin esitellä niitä paremmin täällä bloginkin puolella. Pipot on saatu kotimaiselta Sumee-merkiltä.

Ensisilmäyksellä pipot näyttävät ihan tavallisilta, mutta itseasiassa kyseessä on pipon ja kaulurin yhdistelmä, eli tavallaan modernimpi versio perinteiestä kypärämyssystä. BEAFeissa pipo ja kauluri ovat kätevsti kiinni toisissaan niskasta, mutta sopvat ulkonäkönsä vuoksi vähän isommillekin lapsille – ja miksi ei aikuisillekin.

Meidän pojat ovat jo useamman vuoden käyttäneet pipo + tuubihuivi yhdistelmää. Siitäkin huolimatta aina välillä etenkin niska ja korvat saattoivat jäädä paljaiksi, etenkin jos pipo nousi leikin tiimellyksesä. En edes halua miettiä, kuinka monta tuubihuivia on kouluvuosien aikana jäänyt jonnkin matkan varrelle. Nyt kun kauluri on kiinni itse pipossa, se ei huku tai unohdu matkasta.

Nämä poikien BEAFit ovat kovasti heidän mieleensä ja itseasiassa ihan heidän itse valmitsemat mallia ja värejä myöten. Kaapolla väri peach ja Elviksellä rust. Minäkin tykkään niiden ulkonäöstä tosi paljon! Sekä pipo että kauluriosa ovat pehmeää mulesing -vapaata merinovillaa ja ne on suunniteltu että valmistettu Suomessa.

Kypärämyssyt ja huppupipot tuntuvat olevan aikuistenkin kesken tänä talvena suuressa suosiossa. Itse ostin aikuisten kaulurillisen huppupipon viime talvena ja siitä saakka olen saanut siitä paljon kyselyitä. Tänä vuonna aikuisten myssyjen suosio on tuntunut räjähtäneen ja niitä löytyy monelta merkiltä. Enkä ihmettele, etenkin huppupipo on minusta ihan tosi kätevä. Huppu ja kauluri yhdessä suojaavat paljon paremmin tuiskulta ja tuulelta, eikä huppu myöskään litistä hiukisa samalla tavalla kuin pipo. Myöskään pipon kadottamista ei tavitse pelätä, kun se kulkee kokoajan kaulalla mukana vaikkei aina pääss olisikaan.

Sumeen pipojen suosio on ollut suurta ja käsittääkseni BEAFit ovat myyty aika tehokkaasti jo loppuun. Jos joku kuitenkin miettii vielä sellaisen hankkimista ja pähkäilee kokojen kanssa, niin meidän pojilta löytyy molemmilta tuo isoin L koko, joka on hyvä myös aikuiselle. Meidän pojat eivät ole mitään pikkupäisiä, mutta varmasti M koko voisi olla heille myös hyvä, kiva kuitenkin että on vähän väljyyttä ja kasvunvaraa. Molempien mielestä L koko on heille kuitenkin tosi hyvä ja sehän on PÄÄasia.

Lasten harrastukset puhuttavat usein näin syksyisin ja monessa blogissakin aihetta on sivuttu viimeisen viikon aikana.

Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että pieni, alle kouluikäinen lapsi ei tarvitse harrastuksia. Toisaalta, silläkin on iso merkitys mitä harrastaa. Tavoitteelinen urheilu -tai musiikkihaharrastus eroaa todella paljon vaikka jokaviikkoisesta uimahallikäynnistä tai muskarista.

Tärkeintä kuitenkin on, ettei harrastus rasita liikaa – niin lasta kun vanhempiakaan. Tähän taas vaikuttaa moni muu seikka harrastuksen mielekkyyden lisäksi, kuinka usein, mihin aikaan ja kuinka kaukana kotoa se on – auttaako tarvittaessa joku kuskaamisessa. Itselleni suurin rasite on ollut juurikin lasten harrastuksiin vieminen, hakeminen ja siinä välissä odottelu.

Nyt kun isommat lapset kulkevat lähes itsenäisesti harrastuksiinsa – jotka löytyvät myös ihan läheltä – saavat he omasta puolestani harrastaa melkeimpä niin paljon kun huvittaa (niin kauan kun se on mielekästä eikä haittaa muuta elämää).

Olen tässä vuosien aikana myös huomannut, että harrastuksen hinta ei todellakaan korreloi laadun kanssa. Olemme aloittaneet harrastusuramme ensin ilmaisista kaupungin ja seurakunnan kerhoista ja muskareista, ja nyt pojat taas käyttävät hyödykseen kouluilla järjestettäviä erilaisia kerhoja. Kuten teatteri -ja improkerhoa, kuviskerhoa, liikuntakerhoa sekä kokkikerhoa. Kaikki nämä on maksuttomia ja ihan superhyviä sekä ammattitatoisesti ohjattuja.

Pojat ovat käyneet myös suht edullisilla erilaisten järjestöjen, kuten MLL:n järjestämissä harrastuksissa, sikrkuskoulussa ja kuvataidekerhossa. Ne maksavat alle satasen lukukaudessa ja ovat olleet myös laadultaan todella hyviä. Sitten taas toisen toimijan, yli puolet kalliimpi Parkour-koulu ei vastannut yhtään edes lapsen odotuksia – se oli vain ylikallis (ja tylsä) jumppa.

Harrastuksia on myös lopetettu. Juurikin tämä hyvä kuviskerho harmiksemme sen vuoksi, ettei jatkokurssille ikinä mahtunut mukaan, jalkapalloharrastus pitkän yrittämisen jälkeen sen vuoksi, ettei se vaan ollut oma juttu. Mielstäni on tärkeää kannustaa lasta, eikä heti antaa lopettaa, mutta nähdä herkästi myös milloin vain kannattaa siirtyä seuraavaan lajiin. Ikävä jos lapselle jää huono fiilis siitä, että hänet pakotettiin johonkin, mikä ei tuntunut hyvältä.

Pojat kävivät myös yhdessä tanssikoulussa, mikä oli tosi kiva ja mieluinen, mutta siinä ongelmaksi tuli kuitenkin logistiset haasteet ja huono kellonaika. Autottomana lasten kuskaaminen ei ole mitään herkkua – etenkään talvella. Se siis loppui taas meidän vanhempien päätöksestä.

Tällä hetkellä neljäsluokkalainen Kaapo harrastaa säännöllisesti huimat neljä kertaa viikossa. Se kuulostaa itsestänikin aika paljolta, mutta hän nauttii harrastuksistaan eikä koe niitä taakkana – päinvastoin, hän saa niistä paljon iloa. Karate hänellä on kolme kertaa viikossa ja bändikoulu kerran. Tämän lisäksi hän osallistuu itsenäisesti lähes viikoittain koulun jälkeen järjestettäviin ilmaisiin kerhoihin luokkakavereidensa kanssa.

Karate järjestetään parin minuutin kävelymatkan päässä meiltä kotoa, joten on tietysti kiva ja arkea helpottava asia, että hän voi vaihtaa Karate-asun kotona ja kipaista harrastukseensa. Tärkeintä ja parasta toki, että laji tuntuu hänelle kaikin puolin sopivalta ja hän tosissaan itse tykkää käydä siellä.

Bändikoulussa alkoi juuri kolmas kausi ja sekin on ollut hyvin mieluinen. Joka kauden päätteeksi järjestetään myös konsertti, jossa he esiintyvät ja ne ovat olleet meille vanhemmille ihan mahtavia hetkiä nähdä oma pikkuinen lavalla.

Karate maksaa 150 euroa lukukaudessa (3 x vko 1,5h kerta) ja bändikoulu (15 kertaa 1h kerta) 250 eur. Isovanhemmat osallistuvat harrastusmaksuihin.

Tokaluokkalainen Elvis harrastaa isoveljeään vähemmän. Useamman vuoden kestänyt sirkuskoulu joutui harmillisesti lopettamaan viime kevään jälkeen, mutta onneksi vielä lähempää kotia löytyi uusi, joka on nyt muutaman kerran jälkeen vakuuttanut meidät kaikki – oikein pätevän oloinen koulu jossa pääsee kunnolla temppuilemaan!

Sikruskoulun lisäksi löytyi vuoden etsinnän jälkeen kuviskerho – omasta koulusta, koulupäivän pääteeksi. Sitäkin on takana vasta kaksi kertaa, mutta Elvis on tykännyt tosi paljon.

Koulun jälkeen Elvis myös käy neljä kertaa viikossa leikkipuiston iltapäiväkerhossa. Siellä ei ole hirveästi ohjattua toimintaa, mutta heidän kaveriporukkansa tykkääkin mieluiten leikkiä omiaan puiston metsässä. Mielestäni tällainen ”vapaa” tekeminen on oikein hyvää ja riitävää pienelle koululaiselle, joka saa välillä pinnistellä aika paljon jotta jaksaa keskittyä koulupäivän ajan.

Sirkuskoulu maksaa 210 eur lukukaudessa (1 x vko 1h kerta + mahdollisuus osallistua ilmaistunneille), kuviskerho 0 eur (1 x vko 2h kerta).

Etenkään pienempien lasten vanhempien on mielestäni turha stressata siitä, jos lapsella ei ole mitään sen kummempia harrastuksia. Etenkään jos lapsi on päiväkodissa. Se on aivan riittävää touhua sen ikäiselle ja pienet tarvitsevat hoitopäivän jälkeen lepoa kotona.

Tottakai kaikki perheet ovat erilaisia, enkä ole tässä tuomitsemassa kenenkään valintoja. Joissain perheissä varmasti päiväkoti-ikäisetkin voivat nauttia säännöllisestä harrastuksesta ja joillekin taas riittää hyvin perheen kanssa tehnyt metsäretket ja leipomiset kotona.

Meillä Elvis kävi viime keväänä Helsingin Ooperan poikien baletin testitunnilla ja tykästyi siihen kovasti. Mietimme yhdessä balettiharrastuksen aloittamista ja lopulta päädyttiin siihen ettei hän sitä innostukseta huolimatta aloita. Tokaluokkalaisella treenikertoja on viikossa 3-4, eikä yhdeltäkään tunnilta saa olla pois hepposin syin. Heppoinen syy olisi esimerkiksi kaverin synttärit, jotka aika usein sattuisivat lauantain treenikerran päälle. Vaikka harrastuksena baletti olisi hieno ja voisi viedä vaikka minne, en halua vaatia lapseltani myöskään sellaista uhrausta näin nuorena. Toisaalta, nyt emme saa ikinä tietää kuinka intohimoisesti hän lopulta olisi balettiin suhtautunut ja olisiko se sittenkään ollut uhraus hänelle.

Toistaiseksi mennään kuitenkin nyt näin ja just nyt tämä on tosi hyvä. Yksivuotiaalla ei ole vielä harrastuksia, mutta kävisimme kyllä mieluusti kerran viikossa yhdessä muskarissa jos se ei sattuisi päiväuninen kanssa päällekäin. Eilen juuri puhuttiin, että aletaan käymään säännöllisesti uimassa koko perhe – kunhan lähihallimme remontti nyt pian valmistuisi.

Mitä, miten ja kuinka usein teillä harrastetaan? Olisi kiinnostavaa vähän vertailun vuoksi kuulla mitä harrastukset teillä maksavat?

Tägin LAPSI HARRASTAA alta muuten löytyy useampi muukin vanhempi kirjoitukseni lasten harrastuksiin liittyen.