Meidän kaksio meni alkukesästä hyrskyn myrskyn, kun tajusin ettemme tarvitse erillistä olkkaria ja minä lähdin yhteisestä makkarista ihan omaan huoneeseeni. Huonejako on toiminnut paremmin kun hyvin näin. Miksi en tajunnut tätä aikaisemmin!

Pitkään kaikki tavarat olivat missä sattuu ja huoneen yksi seinä odotti ihan liian pitkään uutta pintaansa. Mutta nyt vihdoin kesän lähestyessään loppuaan, olen vihdoin malttanut jäädä tänne kotiinkin puuhastelemaan. Seinä sai vihdoin viime perjantaina uutta ilmettä, kun ”tasoitin” lasikuitutapetin Presto tasoitteella ja telalla. Väriltään se on tuollainen vaalean harmaa ja pinnan jätin tahalteen rosoiseksi. Poikien huoneessa on myös yksi pitkä seinä samanlainen.

Paljon täällä on vielä kesken. Etsinnässä on kahvipöytä, isompi senkki vanhan tilalle. Lisäksi taulut odottavat seinälle pääsyä. Pikkuhiljaa on ollut mottoni koko tässä asunnossa asumisemme ajan. Ja kerrankin joku suunnitelma on pitänyt 😀 Mutta tällä hetkellä näyttää siis tältä, kyllä tämä tästä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vuoden asumisen jälkeen makkari on edelleen se paikka, missä ei ole juurikaan sisusteltu mitenkään. Alusta saakka olen miettinyt, että miten vuokrakaksion saisi järkevästi jaettua kahdelle lapselle ja yhdelle aikuiselle. Mielessä on ollut niin parvea kun makuusopen virittelyä olkkariin, tai jopa tilavaan keittiöön. Edellisessä kodissamme, joka oli myös kaksio, nukuin olkkarissa eikä se ollut minusta loppupeleissä kauhean kiva ratkaisu. On toimivampaa että huoneissa joihin ne on tarkoitettu, tehdään myös niihin kuuluvia toimintoja. Eli olkkarissa oleskellaan ja makkarissa nukutaan jne.

Onkin ollut paljon kivempi täällä uudessa kodissa nukkua kaikki makkarissa, vaikka se onkin kaikille yhteinen. En sinänsä kaipaa omaa tilaa tai yksityisyyttä, muutenkin melkein joka yö jompikumpi (tai molemmat) kömpii viereeni nukkumaan. Mutta tiedän, että se yksityisyyden tarvitseminenkin tulee pian. Kaapo menee syksyllä kouluun ja itsellänikin alkaisi pikkuhiljaa olla aika löytää joku vähän isompi uniseuralainen. Suurin tarve on kuitenkin tilojen ja toimintojen rajaaminen. Olisi kiva saada itselleni harmooninen makkari ja rajata se lelu -ja lasteenmaailma sen ulkopuolelle.

Olen huomannut, että välillä ajatukset kannattaa vain jättää muhimaan ja mielummin sitten asua vaikka vähän keskeneräisessä asunnossa, kun tehdä hätäisesti päätöksiä ja korjailla niitä sitten myöhemmin. Jokin aika sitten vaihdoin omani ja poikien kerrossängyn päittäin ja idea iski kun salama kirkkaalta taivaalta. Väliseinä! Makkari kun on melko tilava ja huoneeseen pääsee kulkemaan kahdesta eri ovesta – joten sen voisi hyvin jakaa kahtia. Miten en ollutkaan tajunnut tätä aiemmin? Kaikkea muuta kun olin itsekseni ja kavereiden kanssa miettinyt.

En suinkaan rynnännyt heti rautakauppaan seinätarvikkeita ostamaan, vaan parasta mahdollista vaihtoehtoa pyörittelin pitkään mielessäni. Oman haasteensa projektiin nimittäin tuo reilu kolmen metrin huonekorkeus, joten ihan kaikki vaihtoehdot eivät ole mahdollisia. Lopulta päädyin sitten mittatilaustyönä tehtäviin liukuoviin. Kolme 120cm levyistä ovea saa työnnettyä sivuun, mutta niillä saa halutessaan myös koko huoneen jaettua kahtia. Liukuovi-asia etenee nyt pikkuhiljaa, mutta tapahtuu joskus lähitulevaisuudessa. Joten siitä myöhemmin tarkemmin lisää!

Tämän tulevan huoneenjakamisen myötä myös muu inspiraatio makkarin laittoa kohtaan heräsi. Omaan makkariini on jo matkalla uusi sängynrunko. Ihan vain siksi että tuo Ikean 59 euroa maksanut sänky on rehellisesti sanottuna aivan paska. Seinään tulee myös hieno betonityylinen harmaa-vaalenpunainen pinta ja jotain pientä kivaa, hyllyä, taulua, lamppua ja sensemmoista.

Poikien puolelle on hankintalistalla isompi kerrossänky ja tuohon seinälle, jossa on nyt pieni lipasto, on tulossa poikien oma työpiste hyllykköineen. Takaseinään tulee todennäköisesti myös sinisävyinen maali. Tarvitaan myös uusia lamppuja, uusi matto ja jotain kivaa seinille. Että sellainen pikkuprojekti!

Olisi kiva kuulla jos jollain on ollut samantapaisia tilojen jakamisprojekteja. Ja koska tirkistely kiinnostaa myös aina, olisi mielenkiintoista kuulla miten muilla nukkumisjärjestelyt on hoidettu pienissä asunnoissa?

_{Kuvissa näkyvät Bobblesit, Duux-yövalo ja Iittalan laatikko ja jakkara saatu.}

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Sain teiltä tosi ihania kommentteja koskien edellistä asunnonpohdintaani. Ihan mahtavaa keskustelua ja näkökulmia teillä on aiheeseen asunto vai sijainti. Kuten ehkä postauksesta saattoi hieman paistaa läpi, kyseinen asunto teki minuun suuren vaikutuksen, vaikka se väärällä aleueella olikin. Vaikka yritin kovasti itselleni vaakuutella etten voisi sinne muuttaa, osa minusta kuitenkin teki heti myönteisen päätöksen kun asunnon oven ensimmäistä kertaa avasin. Vaikka kaikki oli hyrskyn myrskyn, se tuntui vaan niin meidän omalta.

Etsin siis pitkään sopivaa kolmiota tietystä kaupunginosasta, ja nyt on niin että muutamme isoon kaksioon kuitenkin ihan toiseen. Edelleen ajatus vähän hirvittää, lähinnä että millainen kulttuurishokki se tulee olemaan. Vai tuleeko sittenkään. Ajattelen asian kuitenkin myös kohtalon oikkuna. Jos pojat eivät olisi saaneet sieltä päin päiväkotipaikkaa, en ikinä olisi edes katsonut asuntoja siltä alueelta. Ehkä tämä tuo vielä jotain hyvää tullessaan, siihen on pakko luottaa. Tämän kuului nyt mennä näin.

Uuden asuinaleemme suurin puute omasta mielestäni on se, että siellä ei vaan voi kävellä alakertaan kahvilaan tai käydä teettämässä valokuvia kadun toisella puolla, kaupassa vieressä sekä poiketa kirpparilla kirjastoon mennessä, ja nähdä samalla sattumalta kymmenen tuttua. Jos haluaa nähdä ihmisiä pitää tuolta aina lähteä erikseen lähteä jonnekkin. Uudessa asuinalueessamme on kuitenkin myös paljon hyvää. Piha on täydellinen, paljon saman ikäisiä lapsia asuu naapurissa. Vieressä on todella paljon ulkoilu ja liikuntamahdollisuuksia. Samoin päiväkoti ja tuleva koulu näkyvät ikkunoista. Julkiset kulkuyhteydet joka suuntaan ovat todella hyvät ja uudessa pihassamme tuntuu olevan hyvin yhteisöllinen meno. Juuri sellainen mitä olenkin kaivannut. Tavallaan kun asuisi urbaanisti maalla, mutta kymmenessä minuutissa ratikalla onkin jo keskustassa.

Ja tietenkään asiat eivät kohdallani menneet sitten kuitenkaan näin helposti. Heti selvisi että asunnossa on jotain vikaa. Ja sehän oli vesivaurio. Sitten tuli home-epäily. Tässä vaiheessa moni olisi varmasti jo ottanut jalat alleen. Melkein minäkin. Mutta kun olin jo ehtinyt kiintyä asuntoon ja jopa hyväksymään sen sijainnin. Viikon verran selvettelin asiaa, juttelin naapureiden kanssa, entisten asukkaiden kanssa, isännöitsijän sekä remontista vastaavan urakoitsijan kanssa. Katto oli vuotanut, kosteus oli muhinut seinässä, ja kyllä vaan, se oli aivan homeessa. Mutta luotan siihen että kun kaikki korjataan ja vaihdetaan on se parempi kun ikinä ja voimme turvallisin mielin uuteen kotiin muuttaa.

Vaikka olen aina tiedostanut tämän nykyisen kotimme väliaikaiseksi, tulee tätä silti ikävä. Tämä on kuitenkin ollut kotimme kohta kahden vuoden ajan. Elvis oli pieni taapero kun tänne muutimme, söi tuttia, joi pullosta ja nukkui pinnasängyssä. Nyt mietin asioita kuten hänen tulevaa koulumatkaansa. Kahdessa vuodessa oman kotinsa alkaa tuntemaan perinpihjaisesti, miten aurinko tiettynä aikana paistaa sisään, mikä lattilauta narahtaa ja miten kulkea pilkkopimässä yöllä vessaan. Tällaiset muutokset ja muutot myös aiheuttavat aina haikeutta. Sitä alkaa miettiä kaikkia vanhoja juttuja. Kuten myös tätä edeltäväämme kotiamme, missä elimme vielä kokonaisena perheenä. Niin ne asiat vaan muuttuvat, eikä mikään tosiaankaan mene niinkun on suunniteltu.

Meillä on tässä vielä kuukausi aikaa hyvästellä vanha kotimme ennen rempan valmistumista ja muuttoa. Vaikka olen todella innoissani uudesta kodista on vaikea myös hyvästellä yksi aikakausi. Muuttaa pois kaupunginosasta johon molemmat pojat ovat syntyneet ja koko ikänsä täällä tähän saakka asuneet. Sitten taas muistutan itselleni että uusi koti on nykyisestämme 1,7 km päässä ja naurahdan omille hölmöille ajatuksilleni.

Ja koska tästä nyt vahingossa tuli sekava sepustus niin tiivistän: ME MUUTETAAN SIIHEN IHANAAN TALOON JA IHANAAN ASUNTOON JA SIELLÄ ON TOIMIVA PÖNTTÖUUNI JA SAAN VIHDOIN TISKIKONEEN AAAAAAAAH!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.