JEMMALAATIKOLLA

21/09/2020

Myyn pieneksi jääneitä vaatteita eilen pois pakatessani (nyyh, miten haikeaa joka kerta) tein huomion, jonka olen tehnyt monta kertaa ennenkin. Eli ettei meiltä löydy jemmasta seuraavaa kokoa vaatteita, vaan vaatehenkintoja tehdään sitä mukaa kun tarvetta ilmenee ja lapset kasvavat.

Raskaana ollessani ostin tulevalle vauvalle lähinnä vaatteita, jotka olisivat sopivia hänelle joko heti tai melko pian syntymän jälkeen. Aiempien lasten kohdalla syntyneestä kokemuksesta tiedän, ettei vaatteita kannata hamstrata ihan hirveitä määriä, sillä ei voi tietää minkä kokoinen vauva on syntyessään, millaista vauhtia hän kasvaa tai ylipäätään, että millaiset vaatteet hänelle sopivat tai miten eri mallit, merkit, napit, nepparit ja vetoketjut toimivat sitten käytännössä. Myös oma maku saattaa muuttua aika vauhdilla kuukausien kuluessa.

Tiedän kuitenkin, että jotkut vanhemmat saattavat jemmata lapsilleen vaatteita jopa vuosiksi eteenpäin. Omalla kohdallani olen taas huomannut, ettei tällainen jemmaaminen sovi itselleni yhtään. Ensinnäkään meillä ei ole tilaa sellaiselle, toiseksi itselleni käy todella usein niin, etten muista vaatteiden olemassaoloa ennen kun ne ovatkin jo lian pieniä. Puhumattakaan siitä, ettei kyseinen tyyli enää parin vuoden päästä kolahda, tai on huomannut kyseisen vaateen aiemmin hyvin epäkäytännölliseksi.

Lähes poikkeuksetta kaikki ne muutamat vaatekappaleet jotka olen nyt ostanut jemmaan, vaikkapa alennusmyynneistä, eivät ole olleet enää yhtään mieluisia sitten kun vihdoin niiden aika on koittanut. Pieni poikkeus ovat ulkovaatteet, mutta niidenkin kohdalla koon arvioiminen vaikkapa vuodeksi eteenpäin on osoittautunut hyvin haastavaksi.

Kolmen lapsen kokemuksella voin sanoa, että on enemmän sääntö kun poikkeus, että vaikkapa seuraavaksi talveksi kaavailtu hyvään hintaan alennusmyynneiltä ostettu talvihaalari on aivan väärän kokoinen tai mallinen – tai vähintään ihan väärän värinen sitten vuoden päästä.

Vaikka olen kuinka muistellut ja vertaillut kokoja, että mitä vanhemmalla lapsella oli saman ikäisenä aikoinanaan päällä, on sekin mennyt usein huti lapsien kasvaessa kuitenkin vähän eri tavalla vaikka sisaruksia ovatkin. Näissä asioissa mennään oman kokemukseni mukaan siis enemmän tuurilla kun tiedolla tai taidolla.

En siis ole vaatejemmari, vaikka sillä tavalla voisi parhaillaan säästää aikaa ja rahaa, mutta vain jos hankinnat sattuvat menemään nappiin. Mutta sen verran jemmari kuitenkin, että en vaan mitenkään heti ikinä raaski pistää noita pieniä vaatteita eteenpäin, surutyö ei tietenkään liity itse vaatteisiin (vaikka osalla lemppareista onkin aikamoinen tunnearvo) vaan siihen kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen siitä, että vauva on kasvanut isoksi. Nyyh.

Onko siellä jemmareita? Ja jos, kertokaa mitä ja kuinka paljon jemmailette (ja missä säilytätte) ja säästääkö sillä oikeasti rahaa, vai meneeko juuri toisinpäin.


RETROT NUKENVAUNUT – ELI TAVARAMUISTOJA OMASTA LAPSUUDESTA

11/08/2020

Jos naapurin vaunujen lainaaminen tuotti suurta iloa, arvatkaapa miten kiva juttu on ihan omat nukenvaunut! Sellaiset nimittäin löytyi sukulaisen jemmasta ja nyt ne ovat iki-onnellisen pikkuäidin, eli Myyn ikiomat.

Vaikka itse olen minimalistisuuden kannattaja asuu sisälläni myös tunteellinen hamstraaja, joka luo tunnesiteitä esineisiin. Edelleen suren sitä, että omat Barbiet, My Little Ponyt ja Playmobilet miljoonine tarvikkeineen myytiin joskus aikoinaan. Samaan aikaan toki ymmärrän myös sen, ettei niitä olisi voinut säilöä varmuuden vuoksi kolmeakymmentävuotta.

Siksi ilahdun erityisen paljon aina, kun edes joku muu on säästänyt jotain. Itselläni kun on säästettynä vain ihan muutama, pieneen kenkälaatikkoon mahtuva esine omasta lapsuudestani. Nämä samettiset, kirkkaanpunaiset Brion vaunut taitavat olla aikalailla saman ikäiset kun minä itse, eli jostain kahdeksankymmentäluvulta – korjatkaa toki jos olen ihan hakoteillä!

Onko teillä säästössä omia lelujanne tai muita tarvikkeita lapsuudestanne?


KOLME YÖTÄ KAHDESTAAN

31/07/2020

– yhteinen pyöräretki isoon leikkipustoon
– vesileikkejä kaatosateessa
– kolmet venähtäneet päikkärit & kolme myöhään valvottua iltaa
– kiireetöntä potkupyöräilyä
– iltakävely nukenrattaita työnnellen
– kaksi jäätelöä & kaksi pillimehua
– lähipuistossa leikkimistä
– kahvilasta haettu lounas
– pusuja & haleja
– netistä tilattu uusi läppäri
– uuden lempparipiiretyn löytäminen (Bing)
– yhdessä vaatteiden valitsemista
– samistelua matchaavissa mekoissa
– ponnareiden ja pinnien laittamista
– facetimepuhelu papalle
– muutama erimielisyys ja niiden sovittelua
– paljon hyviä fiiliksiä (niin ihana viettää aikaa yhdessä)
– hirveä kasa kasautuneita töitä
– järkyttävä kaaos kotona
– hassuttelua väriä vaihtavilla valoilla
– yhteisiä hammaspesuja ja samaan aikaan nukahtamista
– ulkona vastaantulevien mummojen, paappojen ja koirien kanssa jutustelua
– ihmettelyä, yhdessä oloa, juttelua (siis oikeasti, hän on joo niin iso)

*molempien vaatteet saatu Kaikolta


ILTAKÄVELYLLÄ

8/06/2020

Ensimmäinen lasten kesälomaviikko on takana päin ja vaikka meidän pienet koululaiset aloittivat lomansa muualla, tuntui se silti vaikuttavan myös meihin. Muistan omasta lapsuudestani sen, miten kivaa oli kun saimme kesäisin leikkiä pihalla muiden naapuruston lasten kanssa yömyöhään asti. Aamulla ei tarvinnut herätä kouluun, joten valoisat illat venyivät usein pitkään, eikä kotiin -tai nukkumaanmenoajat olleet niin tarkkoja.

Olemme monena iltana havahtuneet tekemään päivällistä vasta lähempänä seitsemää, eli silloin kun normaalisti arkena aloittelisimme jo iltapalan valmistelun. Sisäinen kello on vieläkin vähän sekaisin lisääntyneestä valon määrästä.

Kesäisin ollaan myös paljon ulkona, eilen lähdettiin Myyn kanssa vielä myöhäisen illasen jälkeen kävelylle. Oltiin nukkeinemme jo ulkona, kun minun oli pakko kipaista hakemaan kotoa vielä kamera mukaan. Lainasimme naapurin upeita rattaita (jollaisia olen yrittänyt nettikirppareilta jo pitkään etsiä) ja tämä pikku-mama (itse pukemissaan liian isoissa kengissä) sai kyllä hymyn huulille ihan jokaiselle vastaantulijalle.

Kiersimme naapuruston, välillä Myy pysähtyi keräämään kukkia, tarkistamaan vauvan asentoa ja asettamaan hänelle tuttia, katsomaan ohi kulkevia koiria tai ihmettelemään käpyjä ja muurahaisia, muutoin hänellä tuntui olevan kova kiire eteenpäin, kuten pikkuäideillä kai hänen mielestään kuuluukin olla. Vaikka oikeastihan meillä ei ollut kiire minnekään, ilta oli valoisa ja lämmin, täynnä huumaavaa kukkien tuoksua. Ihan täydellinen kesäiselle iltakävelylle.


MELKEIN VIRALLISET 1V KUVAT

11/10/2019

Kuten taisin jo aiemmin ohimennen mainita, painiskelin loppukesästä Myyn yksivuotiskuvaukseen liittyvien ajatusten kanssa. Mietin, että olisi ihana otattaa ”viralliset” kuvat ammattikuvaajan toimesta. Sitten taas toisaalta, en oikein keksinyt kuka tämä kuvaaja olisi ollut, sillä en kuitenkaanollut valmis laittamaan hirveästi laittaa rahaa siihen. Toisaalta, olen kuitenkin aika tarkka kuvien kanssa, eikä halvalla harvoin saa hyvää.

Tuli fiilis, että kuvaukseen liittyi liikaa vaikeita kysymyksiä, nimittäin kuvaajan valinnan lisäksi piti tietysti suunnittella asu / asut, kuvauslokaatio, kuvauspäivä ja mitäs sitten jos silloin vaikka sataakin.

Päähäni oli myös tiukkaan iskostautunut ajatus, että tottakai kuvat pitäisi ottaa jos ei ihan just oikeana synttäripäivänä, niin korkeintaan muutaman päivän heitolla. Syntymäpäivä läheni vauhdilla ja itse juhlien järkkääminenkin vaati yllättävän paljon, etenkin kun olin juuri palannut kokopäiväisesti töihinkin.

En varsinaisesti luopunut ajatuksesta otattaa kuvia, mutta koska en pikaisella etsimällä löytänyt kriteereihin sopivaa kuvaajaa (enkä keksinyt vastauksia myöskään muihin kysymyksiin), jätin asian menemään omalla painollaan. Kuitenkin jos ei muuta, voisin itsekin edes jonkinlaiset kuvat ottaa.

Ja niin se universumi sitten kuuli pähkäilyni, sillä Myytä pyydettiin pikaisella aikataululla ihanan Kaikon malliksi. Kuvaukset sattuivat synttäriviikolle, vain muutamaa päivää ennen virallista päivää. Kuvaajana toimi upea Ashely Schulman, jonka kuvia, tunnelmaa ja tyyliä olen jo aiemminkin ihaillut.

Ei tarvinnut edes miettiä kuvausvaatteita, lokaatiota tai kuka tulee apuun assaroimaan (juuri kävelemään oppineen vauvan kuvaaminen on aika haaste, etenkin ulkona). Kaikki oltiin mietitty puolestamme ja kuvista tuli aivan ihania, vai mitä?

Myy sai jo oman palkkionsa mallina olosta (joka meni muuten ihanan helposti ja nopeasti – alle puolessa tunnissa kaksi asua!) ja Naisten Pankki upean lahjoituksen, mutta sain myös teille arvottavaksi yhden vapaavalintaisen tuotteen Kaikon uudesta mallistosta. Suoritan arvonnan Instagramin puolella ja osallistumisaikaa on enää tämä ilta – joten kannattaa klikata sinne (@minttustorgards) jos syksyinen uutuusvaate lapselle kiinnostaa!

Lopulta otin Myystä ihan täällä kotona myös ”viralliset” kuvat synttäripäivän iltana. Omassa makkarissa otettuja kuvia on myös ihana katsella vuosien päästä, sillä niistä huokuu juurikin sellainen turvallisen ja tavallisen kotoisa olo.