Lasten harrastukset puhuttavat usein näin syksyisin ja monessa blogissakin aihetta on sivuttu viimeisen viikon aikana.

Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että pieni, alle kouluikäinen lapsi ei tarvitse harrastuksia. Toisaalta, silläkin on iso merkitys mitä harrastaa. Tavoitteelinen urheilu -tai musiikkihaharrastus eroaa todella paljon vaikka jokaviikkoisesta uimahallikäynnistä tai muskarista.

Tärkeintä kuitenkin on, ettei harrastus rasita liikaa – niin lasta kun vanhempiakaan. Tähän taas vaikuttaa moni muu seikka harrastuksen mielekkyyden lisäksi, kuinka usein, mihin aikaan ja kuinka kaukana kotoa se on – auttaako tarvittaessa joku kuskaamisessa. Itselleni suurin rasite on ollut juurikin lasten harrastuksiin vieminen, hakeminen ja siinä välissä odottelu.

Nyt kun isommat lapset kulkevat lähes itsenäisesti harrastuksiinsa – jotka löytyvät myös ihan läheltä – saavat he omasta puolestani harrastaa melkeimpä niin paljon kun huvittaa (niin kauan kun se on mielekästä eikä haittaa muuta elämää).

Olen tässä vuosien aikana myös huomannut, että harrastuksen hinta ei todellakaan korreloi laadun kanssa. Olemme aloittaneet harrastusuramme ensin ilmaisista kaupungin ja seurakunnan kerhoista ja muskareista, ja nyt pojat taas käyttävät hyödykseen kouluilla järjestettäviä erilaisia kerhoja. Kuten teatteri -ja improkerhoa, kuviskerhoa, liikuntakerhoa sekä kokkikerhoa. Kaikki nämä on maksuttomia ja ihan superhyviä sekä ammattitatoisesti ohjattuja.

Pojat ovat käyneet myös suht edullisilla erilaisten järjestöjen, kuten MLL:n järjestämissä harrastuksissa, sikrkuskoulussa ja kuvataidekerhossa. Ne maksavat alle satasen lukukaudessa ja ovat olleet myös laadultaan todella hyviä. Sitten taas toisen toimijan, yli puolet kalliimpi Parkour-koulu ei vastannut yhtään edes lapsen odotuksia – se oli vain ylikallis (ja tylsä) jumppa.

Harrastuksia on myös lopetettu. Juurikin tämä hyvä kuviskerho harmiksemme sen vuoksi, ettei jatkokurssille ikinä mahtunut mukaan, jalkapalloharrastus pitkän yrittämisen jälkeen sen vuoksi, ettei se vaan ollut oma juttu. Mielstäni on tärkeää kannustaa lasta, eikä heti antaa lopettaa, mutta nähdä herkästi myös milloin vain kannattaa siirtyä seuraavaan lajiin. Ikävä jos lapselle jää huono fiilis siitä, että hänet pakotettiin johonkin, mikä ei tuntunut hyvältä.

Pojat kävivät myös yhdessä tanssikoulussa, mikä oli tosi kiva ja mieluinen, mutta siinä ongelmaksi tuli kuitenkin logistiset haasteet ja huono kellonaika. Autottomana lasten kuskaaminen ei ole mitään herkkua – etenkään talvella. Se siis loppui taas meidän vanhempien päätöksestä.

Tällä hetkellä neljäsluokkalainen Kaapo harrastaa säännöllisesti huimat neljä kertaa viikossa. Se kuulostaa itsestänikin aika paljolta, mutta hän nauttii harrastuksistaan eikä koe niitä taakkana – päinvastoin, hän saa niistä paljon iloa. Karate hänellä on kolme kertaa viikossa ja bändikoulu kerran. Tämän lisäksi hän osallistuu itsenäisesti lähes viikoittain koulun jälkeen järjestettäviin ilmaisiin kerhoihin luokkakavereidensa kanssa.

Karate järjestetään parin minuutin kävelymatkan päässä meiltä kotoa, joten on tietysti kiva ja arkea helpottava asia, että hän voi vaihtaa Karate-asun kotona ja kipaista harrastukseensa. Tärkeintä ja parasta toki, että laji tuntuu hänelle kaikin puolin sopivalta ja hän tosissaan itse tykkää käydä siellä.

Bändikoulussa alkoi juuri kolmas kausi ja sekin on ollut hyvin mieluinen. Joka kauden päätteeksi järjestetään myös konsertti, jossa he esiintyvät ja ne ovat olleet meille vanhemmille ihan mahtavia hetkiä nähdä oma pikkuinen lavalla.

Karate maksaa 150 euroa lukukaudessa (3 x vko 1,5h kerta) ja bändikoulu (15 kertaa 1h kerta) 250 eur. Isovanhemmat osallistuvat harrastusmaksuihin.

Tokaluokkalainen Elvis harrastaa isoveljeään vähemmän. Useamman vuoden kestänyt sirkuskoulu joutui harmillisesti lopettamaan viime kevään jälkeen, mutta onneksi vielä lähempää kotia löytyi uusi, joka on nyt muutaman kerran jälkeen vakuuttanut meidät kaikki – oikein pätevän oloinen koulu jossa pääsee kunnolla temppuilemaan!

Sikruskoulun lisäksi löytyi vuoden etsinnän jälkeen kuviskerho – omasta koulusta, koulupäivän pääteeksi. Sitäkin on takana vasta kaksi kertaa, mutta Elvis on tykännyt tosi paljon.

Koulun jälkeen Elvis myös käy neljä kertaa viikossa leikkipuiston iltapäiväkerhossa. Siellä ei ole hirveästi ohjattua toimintaa, mutta heidän kaveriporukkansa tykkääkin mieluiten leikkiä omiaan puiston metsässä. Mielestäni tällainen ”vapaa” tekeminen on oikein hyvää ja riitävää pienelle koululaiselle, joka saa välillä pinnistellä aika paljon jotta jaksaa keskittyä koulupäivän ajan.

Sirkuskoulu maksaa 210 eur lukukaudessa (1 x vko 1h kerta + mahdollisuus osallistua ilmaistunneille), kuviskerho 0 eur (1 x vko 2h kerta).

Etenkään pienempien lasten vanhempien on mielestäni turha stressata siitä, jos lapsella ei ole mitään sen kummempia harrastuksia. Etenkään jos lapsi on päiväkodissa. Se on aivan riittävää touhua sen ikäiselle ja pienet tarvitsevat hoitopäivän jälkeen lepoa kotona.

Tottakai kaikki perheet ovat erilaisia, enkä ole tässä tuomitsemassa kenenkään valintoja. Joissain perheissä varmasti päiväkoti-ikäisetkin voivat nauttia säännöllisestä harrastuksesta ja joillekin taas riittää hyvin perheen kanssa tehnyt metsäretket ja leipomiset kotona.

Meillä Elvis kävi viime keväänä Helsingin Ooperan poikien baletin testitunnilla ja tykästyi siihen kovasti. Mietimme yhdessä balettiharrastuksen aloittamista ja lopulta päädyttiin siihen ettei hän sitä innostukseta huolimatta aloita. Tokaluokkalaisella treenikertoja on viikossa 3-4, eikä yhdeltäkään tunnilta saa olla pois hepposin syin. Heppoinen syy olisi esimerkiksi kaverin synttärit, jotka aika usein sattuisivat lauantain treenikerran päälle. Vaikka harrastuksena baletti olisi hieno ja voisi viedä vaikka minne, en halua vaatia lapseltani myöskään sellaista uhrausta näin nuorena. Toisaalta, nyt emme saa ikinä tietää kuinka intohimoisesti hän lopulta olisi balettiin suhtautunut ja olisiko se sittenkään ollut uhraus hänelle.

Toistaiseksi mennään kuitenkin nyt näin ja just nyt tämä on tosi hyvä. Yksivuotiaalla ei ole vielä harrastuksia, mutta kävisimme kyllä mieluusti kerran viikossa yhdessä muskarissa jos se ei sattuisi päiväuninen kanssa päällekäin. Eilen juuri puhuttiin, että aletaan käymään säännöllisesti uimassa koko perhe – kunhan lähihallimme remontti nyt pian valmistuisi.

Mitä, miten ja kuinka usein teillä harrastetaan? Olisi kiinnostavaa vähän vertailun vuoksi kuulla mitä harrastukset teillä maksavat?

Tägin LAPSI HARRASTAA alta muuten löytyy useampi muukin vanhempi kirjoitukseni lasten harrastuksiin liittyen.

En ole varma, että olenko maininnutkaan että nyt ne alkoivat. Säännölliset harrastukset nimittäin! Kokeiltiin tätä jo joskus aiemmin, mutta silloin se oli liian hankalaa. Pidän sellaisesta tietynlaisesta vapaudesta, enkä oikein osaa olla jos joka viikko pitää tehdä se samat jutut. Arjen perusrutiinit on toki asia erikseen, mutta ehkäpä juuri niiden vastapainona haluan pitää mahdollisimman paljon tilaa spontaaneille jutuille. Kirjoittelinkin aiheesta, kuinka paljon harrastuksia lapsella pitää olla, loppuvuodesta.

Se olikin lopun alkua ja heti vuodenvaihteen jälkeen ilmoitin lapset haluamiinsa harrastuksiin. Kaapo siis aloitti futiksen ja Elvis kuvataidekerhon. Kuvis on kerran viikossa, jalkkis kaksi kertaa plus mahdolliset pelit. Kaikki tietysti eri päivinä, joten  se siitä vapaudesta, heh heh.

Ajatuksena olisi ihana, että lapsilla olisi lisäksi vielä jotkin musiikkiharrastukset, mutta siihen hommaan en kyllä lähde. Ehkä sitten joskus kun he voivat kulkea harrastuksiinsa itse. Sillä logistiikkaan tuo vähän vielä lisähaastetta se, että meillä ei ole autoa, laatipyörää ei enää ole ja että harrastuksiin pitää olla järkevä matka molemmista kodeista.

Olen siis ollut nyt muutaman kuukauden futismutsina. Onhan se tavallaan ollut ihan hauskaa. Seisoa sunnuntai-aamuna kentän laidalla lattemuki kädessä. Olen oppinut kauheasti myös uutta. Muunmuuassa tänään opin että kuplahallissa ei ole lämmin. Ei sitten yhtään. Varsinkin jos siellä seisoo kolmen pelin ajan.

Minulta on viime viikkoina kysytty erikoisen monta kertaa sama kysymys, ”mitä teidän pojat harrastaa?”. Vastaukseni on joka kerta on ollut yhtä epämääräinen, ”no ööh, ääh, siis ei ne sillai mitään säännöllistä just nyt, mutta kyllähän ne vähän kaikkee”.

Me emme elä kovinkaan säännöllisen rytmin elämää, emmekä ole myöskään kokeneet, että kovin säännölliset menot siksi sopisivat meille. Riittää kun saadaan lapset päiväkotiin ja kouluun oikeaan aikaan, syödään ja mennään nukkumaan samoihin aikoihin. Kaikki muu elämä siinä ympärillä saattaa joka päivä olla aivan erilaista. Oikeastaan liika suunnittelu ja menojen aikatauluttaminen pitkän ajan päähän ahdistaa jopa.

Kun Kaapo ei viime keväänä mahtunutkaan haluamaansa jalkapallojoukkueeseen se toki harmitti, mutta samalla olin vähän helpottunut. Sen lisäksi, että minua etukäteen hirvitti ajatus pari kertaa viikossa olevista treeneistä, en uskonut myöskään silloisen eskarilaisen olevan valmis moiseen.

Olimme edellistalvena käyttäneet poikia tanssitunneilla. Ja sinnekin tiettyyn aikaan, tiettynä päivänä selviytyminen oli välillä aikamoisen työn ja tuskan takana. Sitä harrastusta olisimme mielellämme jatkaneet, jos vain tunneilla käyminen olisi ollut joustavampaa. Eli vaikka että viikossa olisi ollut kolme eri vaihtoehtoa, jonne sitten mennä.

Nyt taas tuon ekaluokan alkamisen jälkeen nämä illat ollaan pyhitetty ihan kotosalla oloon. Sen verran voimille tämä ihan uudenlainen arki on ottanut. Viikonloppuisin taas on ollut ihana vain viettää aikaa yhdessä. Kaapo on ollut todella väsynyt, uuden harrastuksen aloittaminen olisi tuntunut olevan vain liikaa.

Välillä olen miettinyt, että olenko nyt kauhean huono ihminen, enkä tarjoa tarpeeksi virikkeitä lapsille. Toisaalta olen sitä mieltä, että eivät tämän ikäiset lapset välttämättä tarvitse säännöllistä harrastusta. Sillä kyllähän me kaikenlaista kuitenkin tehdään. Pojilla on soittimia, he piirtävät ja maalaavat paljon, pelaavat ulkona ja sisällä, kuunnellaan musiikkia, käydään museoissa, uimassa ja lisäksi kaikki päiväkodissa, koulussa ja iltapäiväkerhossa tehtävät jutut. Kuulostaa minusta ihan hyvältä.

Keväällä olisi kuitenkin tarkoitus saada Kaapo sitten vihdoin sinne futikseen. Elvis puolestaan haluaisi alkaa harrastamaan jääkeikkoa (apua) ja taidekerhoa. Kauhulla odotan jo sitä roudaamista, aikatauluttamista sekä kentän ja kaukalon laidalla seisomista. Mutta se kaikki sitten vasta ensi vuonna.

Harrastetaanko teillä ja jos niin miksi, mitä ja kuinka usein? Ja sama kysymys jos ei, eli miksi ei? Onko joku muukin saanut harrastamattomuudesta huonoja-omatuntoja, vaikka tietäisikin sen olevan oikea päätös?

Ps. Eikös olekkin aivan ihana Elviksellä kuvissa oleva asu? Saatiin se ja kengät eilen Mini Rodinilta. Se on heidän yhteistyömallistostaan Adidaksen kanssa. Yhteistyö kestää vuoden ja tämä oli siis vasta ensimmäinen julkaisu siitä. Kaikki puvut taidettiin muuten myydä loppuun ihan hetkessä. Tuttuun Rodini-tyyliin, vaatteet ja kengät on valmistettu luomupuuvillasta sekä kierrätysmateriaaleista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.