MITÄS ME KOULULAISET

10/04/2017

Viime syksynä meidän perheessä alkoi täysin uudenlainen arki, kun sekä Kaapo että minä aloitimme molemmat ekan luokan. Kaapo peruskoulussa ja minä ammattikorkeassa. On aika uskomatonta, että katse alkaa olemaan tulevassa kesässä ja sen myötä ensimmäinen vuosi takana päin. Ensimmäinen vuosi on mennyt opetellessa aamuherätyksiä, aikatauluja laatiessa ja suoraan sanottuna välillä mekoisessa stressissä ja sumussa.

Itse lykkäsin jatko-opintoja muutamalla vuoden, sillä blogin kanssa meni niin kivasti. Olisin varmaan lykännyt vielä pidempään, mutta haluan myös valmistua kolmikymppisenä. Toisaalta, vaikka työn ja opiskelun yhdistäminen on ollut rankkaa, niin molemmat ovat kuitenkin asioita mitä haluan tehdä ja mistä pidän. Se on auttanut jaksamaan. Motivaationi on korkealla, ehkä juuri sen lykkäämisen ansiosta.

Esikoisen koulun aloittaminen jännitti huomattavasti enemmän, kun oma opiskelu. Miten se pärjää, mitäs jos sitä kiusataan, mitäs jos se hävittää kaikki tavaransa, tai satuttaa itsensä välitunnilla..? Alku olikin vähän hankalaa, uuteen kaveriporukkaan ei päässytkään heti mukaan ja muutenkin isoon ryhmään kesti hetki tottua. Nykyään kaikki menee jo tosi kivasti, eikä samanlaista pelkoa tai murehtimista ole.

Oma opsikeluni alkoi syksyllä ihan rytinällä, mistään pehmeästä aloituksesta ei ollut tietoakaan. Pääsimme heti kunnolla hommiin ja meillä oli vain deadlinejä deadlinejen perään. Uusi koulu, uudet ihmiset, uudet tavat, kaikki oli uutta ja sen lisäksi piti tehdä hirveä kasa tehtäviä, yrittää saada lapsi ajallaan kouluun, toinen päiväkotiin ja itse jotenkin järkevän näköisenä myös ajallaan tunneille, auttaa läksyissä, nähdä joskus kavereita, harrastaa ja yrittää sitten päivitellä myös blogia siinä samalla. Kun marraskuun pimeys vielä lankesi ylle oli siinä ajoittain itkussa pitelemistä.

Koulu on kuitenkin kiinnostavaa, opettajat hyviä ja inspiroivia sekä saamani palaute hyvää. Se on auttanut jaksamaan. Kun on huomannut että tämä tosiaan tuntuu ainakin suurimaksi osaksi omalta jutulta, ja että siinä on ihan hyvä, niin se on motivoinut menemään eteenpäin. Kun on huomannut että niistä hulluimmistakin viikoista on lopulta selvinnyt ja opintopisteitä kerttynyt, antaa se taas lisää energiaa jatkaa.

Perheellisenä ja työn kanssa samaan aikaan opiskelu ei tosiaan ole helppoa. Mutta aiemmin olisin todennäköisesti kouluttautunut väärälle alalle. Olen jo kerran vaihtanut kokonaan alaa ja sen jälkeen käynyt jo avoimessa yliopistossa opiskelemassa jotain aivan muuta, joten parempi oli nyt odottaa sitä, että oikeasti hoksasin mitä tahtoisin tehdä. Ei tämäkään tosin ole kiveen kirjoitettua. Nyt jo tiedän että ihan perus toimittajan työ ei ehkä kuitenkaan ole se mieluisin juttu minulle, mutta kirjoittaminen, kuvaaminen ja kaikenlainen dokumentointi kiinnostaa. Medianomin tutkinto on kuitenkin hyvä pohja niille kaikille. Voi olla että maisteriopinnoissa suuntaudun sitten johonkin muuhun, mitä olin alunperin ajatellut. Se näkee joskus. Jos edes maisteriopintoihin jatkan.

Omalla opiskelulla ja kovalla työllä tahdon myös näyttää esimerkkiä lapsilleni. Toivon että pitkälle kouluttautuminen tulee olemaan heille itsestäänselvyys. Toki toivon myös että opiskeleminen pysyy tulevaisuudessakin maksuttomana, eikä opiskelijoilta leikata enää yhtään tukia ja etuja pois. Kaikilla pitäisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella, vanhempien varallisuuteen katsomatta.

Syksyllä me siis siirrymme tokalle ja Elvis aloittaa esikoulun. Joten hulabaloo jatkuu vaan. Blogia en halua pistää jäähylle ja aikataulun mukainen valmistuminenkin olisi ihan kiva, joten ei tässä auta kun painaa täysillä. Vaikka välillä kaikki tuntuu ihan paskalta ja tahtoisin jäädä vaan kotiin nukkumaan, niin enhän mä tätä tekisi ellen tykkäisi tästä. Paitsi tilastotieteen tunneista en tykkää, en yhtään, anteeksi nyt vaan.


BURLESQUE TSUNAMI

24/01/2017

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oletteko nähneet vähään aikaan yhtä hienoja pipoja? Ne ovat kotimaisen Burlesque Tsunamin, eli Riina Salmen, käsialaa. Tämä pääosin high fashionia tuottava brändi valmistaa mitä hienompia vaatteita ja asusteita kierrätysnahasta, mutta jatkuvasti valikoimasta löytyy myös nämä pikkuhiljaa kulttimaineseen kiirineet pipot.

Pipoissakin toistuva maski-kuvio onkin Burlesque Tsunamin tunnus ja samaisista pelkistä maskeista on loihdittu jopa kokonaisia iltapukuja. Kaikki pipot on tehty käsin Helsingissä ja nahka niissä tosiaan on kierrätettyä.

Ei ehkä mikään ihme, että pojat rakastavat näitä ”ninja” tai ”turtles” pipoja – samoin minäkin. Niillä on kiva leikkiä vetämällä pipo naamalle hiihtomaskiksi. Mutta käännettynä ne toimivat hauskasti tavallisina pipoina, niin että maski vilkkuu päälaella. Itseasiassa nuo silmä-aukot ovat ihan loistavat. Nimittäin tästäedes toivon, että jokaisessa taloudemme pipossa olisi tuulestusaukot. Ei ole hikinen pää kun pääsee päästelemään höyryjä ihan huomaamattaan.

Vähän materiaaleista vaihdellen, pipoja saa myös eri värityksillä, mutta tuota musta-valkoista on ainakin lähes aina saatavilla. Käykää ihmeessä kurkkaamassa niitä Weecoksen nettikaupasta, jossa on tällä hetkellä saatavilla noita molempia kuvissa näkyviä värejä, eli mustaa ja vihreää pipoa. Mitä tykkäätte?

Piposta on hiljattain tehty myös hieno video ja se on ehkä teillekin tutun Alexan käsialaa:

Meidät kuvasi Itä-Pasilan betonin keskellä ihana Juho Istolainen, vähän erilaisia potretteja perhe-albumin väliin :D

pipot saatu

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

ELÄMÄ EI LOPU LASTEN SAANTIIN

26/11/2016

Processed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with x1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with hb2 preset

Saan todella usein kiitosta siitä, miten olen näyttänyt, ettei oma elämän tarvitse loppua lasten saamiseen. Eikä sen todellakaan tarvitse, sittenhän se vasta alkaa!

On hienoa että olen esimerkilläni helpottanut tai auttanut niitä, jotka ovat ensimmäistä lastaan odottaessa pelänneet ja kauhistellut sitä, mitä kaikille omille jutuille tapahtuu sitten kun lapsi tulee.

Vanhemmuus tottakai muuttaa ihmistä. Alkukantaiset vaistot heräävät ja lapsesta tulee koko elämän ykkösjuttu. Pieni vauva tarvitsee todella paljon hoivaa, aikaa ja energiaa. Se että muuttuu äidiksi, ei kuitenkaan vie sitä omaa persoonaa pois. Vauvavuotena on helppo unohtaa, jopa kadottaa itsensä. Vanhemmuuteen on helppo hukkua. Siksi kannattaa säännöllisesti myös hoivata itseään. Antaa itselle aikaa ja tehdä niitä asioita jotka kiinnostaa.

Elämä muuttuu lapsen myötä, tottakai. Loppupeleissä on kuitenkin hyvin vähän asioita, jotka pitäisi kokonaan unohtaa perheen perustamisen jälkeen. Lasten kanssa voi hyvin tehdä paljonkin samoja juttuja, mitä aiemminkin teki. Itse olen esimerkiksi nauttinut todella paljon lasten kanssa matkustelusta. Olen silti myös viimeisten vuosien aikana käynyt vähintään kerran vuodessa yksin viikon reissulla ulkomailla.

Ihan pikkulapsiaikana sekä minä itse, että samassa elämänvaiheessa olevat ystävät olivat samaa mieltä yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, että omaa aikaa on otettava. Vaikka väkisin. Edes kerran-pari viikossa oli hyvä tehdä jotain, vaikka edes tunnin ajan. Käydä lenkillä, leffassa, tavata ystävää tai mennä vaikka yksin kahville. Välillä sitä piti ihan pakottaa itsensä ulos. Kotona odotti pyykit, tiskit ja levällään olevat lelut. Sitä tuntui niin väärältä ottaa omaa aikaa, kun olisi ollut muutenkin vaikka mitä tekemistä. Vanhempana olossa yksi vaikeimpia juttuja onkin olla itsekäs. Sitä kun tuppaa laittamaan kaiken muun itsensä edelle.

Vanhemmuuden ei pitäisi määritellä sitä millainen ihminen olet, se on vain yksi asia lisää persoonassasi. Entä sitten kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät ja olet koko elämäsi elänyt vain muille ja muita varten? Sitä voi olla aika hukassa itsensä kanssa siinä vaiheessa.

Matkailun lisäksi ihan arjessa tykkään lasten kanssa käydä leffassa, ravintolassa syömässä, museoissa, kavereita tapaamassa. Välillä käydään shoppailemassa, erilaisissa tapahtumissa, festareilla, kahviloissa, uimassa, puistossa, kirjastossa. Perusjuttuja joita tekisin muutenkin.

Koska lapset asuvat joka toinen viikko isällään, on minun helppo tietysti ottaa sitä omaa aikaa. Suurin osa ajasta menee blogin tai kolujuttujen parissa. Muuten sitten tykkään tavata kavereita, pyöriä kaupungilla ja käydä keikoilla. Minua on myös syyllistetty siitä, että teen omia juttujani. On hyvin omituinen ajatus, että vanhemmaksi tullessaan pitäisi unohtaa kaikki muu ja jotenkin muuttua ihan uudeksi ihmiseksi. Uskon että tällaiset ajatukset ovat juurikin sellaisten ihmisten päästä, jotka eivät ole saaneet sitä omaa aikaa. Kyllähän sitä silloin katkeroituu helposti.

Juuri viimeksi tänä aamuna sain viestin nuorelta naiselta, joka kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Häntä oli pitkään ahdistanut ajatus, että elämä loppuu nyt ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi lapsen takia. Hän oli kuitenkin piristynyt huomatessaan, että ei koko vanhaa elämää tarvitsekaan jättää taakseen.

Vanhemmuus on ihanaa ja ainakin paras asia mitä minulle on ikinä tapahtunut. Se voi kuitenkin olla myös jatkuvaa uhrautumista ja syyllistymistä. Oma paras neuvoni on se, että tee asioista mistä pidät, yhdessä ja erikseen. Ole terveellä tavalla itsekäs. Ota omaa aikaa ja äläkä unohda kuka olet. Maailma muuttuu ja mullistuu, niin sinäkin, kaikki me kasvamme ja kehitymme – lapsilla tai ilman. Kaikki me olemme myös itse vastuussa omasta onnestamme, ja oma onneni koostuu juurikin siitä, että teen asioita joista tykkään ja olen ihan vain oma itseni.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.