KAKSI VIIKKOA LEIKKAUKSEN JÄLKEEN

21/09/2017

Leikkauksestani on nyt jo kaksi ja puoli viikkoa. Niille joilta on mennyt ohi, minulle tehtiin siis rintojen reductioplastia, jossa minulta poistettiin yhteensä kilo rintakudosta ja rinnat sekä nännit muotoiltiin kokonaan uudestaan. Kyseessä on iso leikkaus ja siihen liittyy paljon jälkikäteen tulevia kompikaatioita. Siksi myös sairausloma on pitkä, sillä tämä tosiaan ottaa oman aikansa parantua.

Sen lisäksi että ulkona iholla olevat ankkurin malliset haavat ovat jo itsessään hyvin suuret ja risteyskohtien vuoksi niihin syntyy herkästi aukileita, myös sisällä rinnoissa on massiiviset leikkausalueet kun koko rinta on sisältä villetty auki ja kudosta irrotettu. Niidenkin parantumisessa menee ainakin kolmisen kuukautta – jos mitään komplikaatioita ei synny. Lisäksi kyljissäni on edelleen pienet kipeät reijät, joista parina ekana päivänä meni rintojen sisään dreenit, eli sellaiset putket joiden avulla veri pääsi valumaan rintojen sisältä ulos.

Tähän mennessä olen itse säästynyt aika hyvin kaikelta ylimääräiseltä. Kipuni ovat olleet kuitenkin kovat ja se kyllä vaikuttaa aika paljon päiviini. Särkylääkkeet taas aiheuttavat toisenlaista kipua vatsaan. Kipujen vuoksi on myös hankala nukkua, eikä myöskään pelkästään selällään oleminen tai 24/7 käytettävien kireiden tukiliivien pitäminen auta siihen (tai selkäsärkyihin) ollenkaan. Olenkin ollut melkoisen äkäinen univajeen, tokkurausuuteni ja kipujeni kanssa. Ymmärrän nyt hyvin miksi sairauslomaa kirjoitetaan heti alkuun tuo neljä viikkoa. Jopa ihan Netflixin katsominen saattaa tuntua välillä liian raskaalta.

Kivut tuntuvat päivittäin hyvin erilaisilta. On pistävää, pistelevää, viiltävää, painavaa, puristavaa, jomottavaa, pulputtavaa, kiristävää, polttavaa, kirvelevää ja repivää kipua ja särkyä. Mustelmia saattaa ilmestyä ihan ihme kohtiin ja monta kertaa olen ollut ihan varma että jokin haavoista on auennut. Liikeiden kanssa pitääkin olla todella rauhallinen, eikä mitään mehupurkkia painavampaa saa missään nimessä nostaa.

Viime viikonloppuna jouduin lähtemään kiireen vilkkaa näyttämään itseäni keskellä yötä kirurgille, kun yksi haavaa peittävistä teipeistä irtosi ja alta paljastui todella rujon näköinen ja märkivä haava. Sulamaton tikki sieltä kuitenkin onneksi vaan teki tietänsä ulos haavan kautta, joten mitään hätää ei ollut – vaikka se hyvin hurjalta näyttikin. Nämä ovat juuri niitä yleisempiä komplikaatioita, että sulamaton tikki (jostain syystä ne eivät aina sula) puskee ihosta ulos avaten ihon uudestaan tai että haavan alle saattaa kehittyä mätää täynnä oleva onkalo. Aika hurjiakin juttuja olen nähnyt ja kuullut, joten täytyy uskoa lääkäreitä ja ihan oikeasti ottaa todella chillisti vaan.

Kaikesta huolimatta en voisi olla tyytyväisempi. Lähtisin kivuista huolimatta tähän milloin vaan uudestaan. Tissien lopullisen muodon ja koon näkee vasta noin vuoden päästä, ja toki ne jatkavat elämäänsä senkin jälkeen, ihan kuten mitkä tahansa tissit. Nyt rinnoissa on vielä aika lailla turvotusta, vaikka sekin kokoajan pikkuhiljaa laskee. Vetovoimaa nämä uhmaavat edelleen ja päivieni suurinta hupia onkin ilmakyvyn aikaan hihitellä onnesta soikeana uudelle peilikuvalleni.

Minäkuvasta teistä muutama kyseli, että onko se muuttunut tai tuntuuko nyt jotenkin erilaiselta. Täytyy sanoa että että jos joltain tuntuu, niin tosi hyvältä ja siltä, että tällainen minun kuuluukin olla. Vaikka olen koko aikuisikäni tiennyt omaavani isot rinnat, hätkähdin vielä kolmekymppisenäkin itsestäni otettuja valokuvia – en vaan ikinä muistanut että ne olivat NIIIN isot.

Vanhoja tissejä ei siis ole ollut yhtään ikävä enkä ole tuntenut minkäänlaista identiteettikriisiä. Moni leikkauksessa käynyt on kertonut niska ja selkäkipujen jääneen heti leikkauspöydälle, mutta itselläni ei niin valitettavasti ole käynyt. Tai siis olisi varmasti, jos selällään nukkumisesta ei olisi tullut näitä uusia jumeja. Uutta suorempaa ryhtiä pitää edelleen treenata, sillä vanhasta tottumuksesta olkapäät kääntyvät eteenpäin vaikka painoa ei enää niin paljoa ole.

Enemmän olen vain tosi innoissani. Odotan jo kovasti aikaa kun pääsen näistä tukiliiveistä eroon ja pääsen vihdoin ostamaan kapeaolkaimellisia rintsikoita ihan tavallisista liikkeistä ja mallistoista. Eniten ehkä odotan kuitenkin sitä, kun voin kulkea ihmisten ilmoilla kokonaan ilman liivejä. Ihan free the nipplenä aion pistää menemään aina kun mahdollista :D Kerroinkin aiemmassa postauksessa että olen käyttänyt rintsikoita kolmasluokkalaisesta saakka, eli aika monta vuotta tätä onkin odotettu!

Blogi siis päivittyy edelleen normaalia hitaammin, mutta parantuminen onneksi edistyy. Kuitenkin jopa muutamaan sähköpostiin vastaaminen vie ihan voimat, ja niitä sori tiedän että olet saikulla, mutta voisitko ihan äkkiä vain… -viestejä tulee päivässä useampi. Välillä onkin tosi turhauttavaa kun haluaisi tehdä enemmän, ja välillä tekeekin, mutta ihan hetkessä sitä sitten voimat tyrehtyykin. Kaiken kukkuraksi iski vielä flunssa päälle ja puhkeava viisaudenhammaskin tulehtui. Onneksi mieli on kuitenkin iloinen, kaikesta kivusta ja huonosti nukutuista öistä huolimatta. Eli ei ihme että juuri tämä leikkaus parantaa tutkimusten mukaan kaikista eniten potilaiden elämänlaatua.

Oikeastaan vähän yllätyin että niin moni teistäkin oli tätä leikkausta miettinyt, halusi kuulla siitä lisää tai jopa käynyt itsekin siinä. Sanoin aiemmin etten tuskin tästä aiheesta hirveästi kirjoittele, mutta toki jos kiinnostusta näinkin paljon on niin kysykää ihmeessä ja palaan taas aiheeseen kun jotain uutta kerrottavaa tulee.


AU NATUREL – MELKEIN

18/09/2017

Näissä kuvissa olen meikitön ja hiukset laittamatta, eli täysin luonnollinen – vaiko sittenkään?

Olen aina ollut luonnollisuuden puolestapuhuja. Mielestäni esimerkiksi meikittömät kasvot ovat kauniimmat kun paksun pakkelin alla olevat. Kauneus on kuitenkin katsojan silmissä ja tämä on vain minun mielipiteeni. Samaan aikaan mietin, että olenko vähän tekopyhä ajatusteni kanssa.

Sillä vaikka näissä kuvissa olen luonnollisimmillani, on minulla kuitenkin tatuointeja, vaalennetut hiukset, värjätyt kulmat ja kestotaivetuetut ripset. Lisäksi kasvoillani käytän hedelmähappokuorintaa sekä ihon väriä tasoittavaa seerumia. Poistan ihokarvani, syön rusketusta edistäviä kapseleita ja jestas, minulle on hiljattain tehty iso plastikkakirurginen toimenpide (vaikkakin terveyssyistä). Ei kuulosta enää niin kovin luonnolliselta eihän?

Mutta mitä sitten? En ole kuitenkaan tatuoinut kasvoihini pisamia tai uusia kulmia, ottanut täyteaineita, muokannut piirteitäni, minulla ei ole pidennyksiä, lisäkkeitä – mitään ylimääräistä. Mutta edelleen, mitä sitten vaikka olisin? Kenen asia on sanoa että luonnollisuus olisi parempi? Missä menee luonnollisuuden raja ja kenen oikeus se on määrittää?

Ihmisiä arvotetaan nykyään mitä kummallisimmilla tavoilla, liittyivätpä ne sitten vaikkapa vanhemmuuteen, koulutustasoon tai ruokavalioon. Teit niin tai näin, niin aina jonkun toisen mielestä toinen tapa olisi parempi. Sama pätee luonnollisuuteen ja muihin ulkonäköasioihin.  Myönnän kuitenkin tähän samaan syssyyn, että olen myös itse välillä sortunut yhtä mustavalkoiseen ajatteluun.

Lopulta kuitenkin vain meillä itsellämme on väliä. Eli vastaus mitä sitten kysymykseen on että ei mitään. Sillä ei ole mitään väliä että oletko ikinä värjännyt hiuksiasi vai käytätkö viidettä vuotta putkeen pidennyksiä. Sillä ei ole mitään väliä että käytätkö vain huulirasvaa vai teetkö tunnin countouria. Sillä ei ole mitään väliä, niin kauan kun se tuntuu sinusta hyvältä ja oikealta ja teet asioita itsesi vuoksi, etkä muiden.

Olen blogissa puhunut vuosien ajan itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta. Se ei kuitenkaan sulje pois itsestään huolta pitämistä. Kampaajalla käynnillä voi olla suuri muutos mielialan parantamiseen, vaikka hyväksyisikin itsensä myös maantienharmaamanavarpusena. Itsestään voi pitää huolta monella tavalla, ja kannattaakin. Se voi olla vaikkapa lenkillä käyntiä, lempimusiikin kuuntelemista, terveellisesti syöntiä tai häiritsevien silmäpussien poisto. Elämänlaatua voi parantaa pienillä arkea helpottavilla asioilla eikä siihen ole muilla mitään sanottavaa – oli se sitten luonnollista tai ei. Ja joskus se voi vaatia paljon isommankin operaation.

Kävin reilu pari viikkoa sitten Töölöläisessä Hoitola Impressessä YUMI-ripsienkestotaivutuksessa. Ihan siitä syystä että halusin leikkaukseni jälkeisenä aikana näyttää edes vähän freesimältä. Tiesin etten tulisi meikkaamaan ja kulkisin päivät pitkät vain kotona pyjamassa. En tehnyt sitä kenenkään muun kun itseni takia, ihan vaan että minulla olisi kivempi olla. Koen että myös tällaisilla pienillä asioilla voi olla vaikutusta paranemisprosessiini. Ja uskonkin että sillä on ollut.

Tämän ripsitaivutuksen myötä päätimme Impressen kanssa aloittaa blogiyhteistyön, jossa minä käyn testailemassa heidän hoitojaan ja raportoin niistä sitten teille. Seuraavaksi menen elämäni ensimmäiseen hampaiden valkaisuun. Samalla jatkan oman luonnollisen hiusvärini kasvattelua.  Ja samaan aikaan kylppärin kaapissa odottelee muutaman pesun kestävä oranssi suoraväri… Ihan vaan koska haluan, koska se saa minut hyvälle mielelle ja näin ollen tekee minulle hyvää – luonnollista tai ei.

ps. Olen tykännyt tuosta kestotaivutuksesta tosi paljon, se on pysynyt hyvänä laitosta saakka ja sen kuuluisi kestää noin kaksi kuukautta. Ihan mahtava vaihtoehto tälläisille suoraripisisille jotka eivät kuitenkaan tahdo syystä tai toisesta ripsipidennyksiä laittaa. 


HEI HEI TISSIT

3/09/2017

MINTTU, SULLA ON TISSIT! huusi luokkakaverini liikuntatunnin jälkeen koulun pukkarissa. Olimme kolmannella luokalla, eli yhdeksänvuotiaita. Minulle oli kasvanut tissit huomaamattani. Kaverini kutsuivat niitä luumuiksi ja yhdessä sitten ihmettelimme niitä, kunnes pikkuhiljaa muutkin kaverit alkoivat omaan tahtiinsa kehittymään. Minä olin kuitenkin aina se jolla oli isot tissit.

Samoihin aikoihn taisin sitten saada myös ekat rintaliivini. En muista kummat oli ensin, äitini Lippulaivan Lindexistä ostamat, pienimmät mahdolliset löytynyneet vaaleankeltaiset push upit, vai isäni silloisen vaimon ostamat myrkynvihreät Björn Borit. Kummin vaan, sen jälkeen olen pitänyt rintaliivejä aina. En muista milloin, mutta jossain vaiheessa tissit olivat jo niin isot että jouduin alkaa käyttämään pehmeitä liivejä myös öisin.

En ole ikinä pitänyt isojen rintojen takia saamastani huomiosta ja koko aikuisiän olen kärsinyt niistä myös fyysisesti. Minulla on ollut selkäkipuja, niskakipuja, rintarangan jumeja, kovia päänsärkyjä, lihasjumien aiheuttamaa tinnitusta, liivien olkainten jättämät kuopat olkapäillä sekä huono ryhti. Raskausaikana ja imettäessä rinnat kasvoivat valtaviksi. Niin suuriksi että esikoisen kanssa imetys ei onnistunut. Urheilu isojen tissien kanssa on ollut myös haastavaa ja kivuliasta. Juostessa minun täytyy pitää ei vain yksiä, eikä kaksia, vain kolmia liivejä päällekkäin. Esimerkiksi jooga ei onnistu, sillä joissain asennoissa kirjaimellisesti tukehdun tisseiheni.

Olen jo pitään oppinut pukeutumaan niin että tissien kokoa ei välttämättä ihan hahmota. Käytän suurimmaksi osaksi minimaizer-mallisia rintaliivejä, jotka saavat tissivarustuksen näyttämään muutamaa kuppia pienemmältä. Normaali kokoni on siis 75H. Käytän yleensä niin korkeita kaula-aukoja ettei rintavakoa näy, mikä tuo myös illuusion pienemmistä rinnoista. Nykyään osaan jo hahmottaa heti rekistä että mitkä vaatteet mahtuvat päälleni ja mitkä eivät, mutta voi niitä vuodatettuja hikikarpaloita, kyyneliä ja kirosanoja kun pukukopissa MIKÄÄN ei mahdu tissien kohdalta. Ja vaikka vaatteiden osto nykyään sujuu (vaikka toki paljon rajoituksia on), niin esimerkiksi alusvaatteita tai uikkareita ei meinaa löytää. Ei ainakaan mitään kivoja.

Ulkonäköseikoista ja suppeasta alusvaatevalikoimasta huolimatta suurin murheeni isojen tissien kanssa on kuitenkin ennenkaikkea se, että ne vaikuttavat toiminnallisesti. Eli estävät minua tekemästä asioita ja aiheuttavat kipua. Kymmenisen vuotta olen haaveillut tissien pienentämisestä kunnes reilu pari vuotta sitten aloin selvittämään asiaa paremmin.

Mietin asiaa siis todella pitkään ja tämän vuoden alussa sain vihdoinkin vietyä asiaa eteenpäin. Olin selvittänyt että myös julkisella puolella rintojen pienennystä, eli reduktioplastiaa, tehdään – kunhan vain kriiterit täyttyvät. Kriteereinä leikkaukseen pääsyyn on tietty pistemäärä, joka koostuu lähinnä rintojen koosta mutta sen lisäksi täytyy olla myös näitä fyysisiä sekä toiminnallisia oireita. Lisäksi painoindexin täytyy olla alle 30, eikä saa tupakoida.

Minä otin ihan aluksi yhteyttä terveyskeskukseen johon sain ajan lääkärille muutaman viikon päähän. Tässä vaiheessa lääkäri arvioi hoidon tarpeen sekä tekee pisteytyksen. Jos hänen mielestään aihetta on, kirjoittaa hän lähetteen kirurgin arvioon. Kun kirurgi saa lähetteen hän vielä tekee päätöksen että onko henkilö ylipäätään edes sopiva arvioon, lähete saattaa tulla bumerangina myös takaisin. Minä sain täydet pisteet ja lähetteeni meni läpi. Sain muutaman kuukauden päähän ajan kirurgille. Tapaamisessa minut tutkittiin uudestaan, haastateltiin sekä kerrottiin leikkauksesta ja etenkin kaikista siihen liittyvistä riskeistä. Kun kirurgi oli varmistanut että olen soveltuva leikkaukseen ja ymmärrän varmasti mihin olen ryhtymässä, minut laitettiin leikkausjonoon. Tämän jälkeen minun piti käydä vielä mammografiassa ja usein samassa myös rinnat tutkitaan ultra-äänellä.

Hoitotakuu tämänkaltaisissa kiireettömissä leikkauksissa on kuusi kuukautta. Eli sen sisällä pitäisi päästä leikkaukseen. Kunnissa joissa on pienemmät jonot prosessi voi käydä nopeamminkin. Ilmoitin myös että olen valmis tulemaan nopeallakin aikataululla peruutuspaikalle, mutta sitäkin sain lopulta odottaa lähes sen puoli vuotta. Nimittäin reilu viikko ennen häitä minulle tarjottiin peruutusaikaa häitä edeltävälle päivälle. En sitä kuitenkaan ottanut vastaan, mutta pian sainkin uudestaan uuden ajan – ja se aika on ylihuomenna!

Torstaina kävin sitten vielä viimeisissä verikokeissa, valokuvauksessa, hoitajan haastattelussa sekä tapaamassa minut leikkaavaa kirurgia. Maanantai-aamuna vuosikausien toiveeni käy toteen ja saan toivottavasti jättää kertaheitolla hyvästit kaikille ikäville kivuille ja säryille. Pääsen urheilemaan paremmin ja heittämään pois kaikki jättikokoiset ja paksuolkaimiset mummorintsikkani. Kaksikymmentävuotta olen käyttänyt rintsikoita, jopa päivin ja öin, ja tulevaisuudessa voin toivottavasti jopa lähteä ulos kokonaan ilman liivejä. Wuhuu!

Leikkaus on melko iso ja komplikaatioriskejäkin siihen liittyy. Myös parantuminen jännittää kovasti. Leikkauksessa tehdään rintoihin ankkurin muotoiset viillot ja nännin paikka myös siirtyy. Muutos tulee olemaan siis iso, samoin kun toipuminenkin. Uskon sen kuitenkin olevan vaivan arvoista. Olen perehtynyt hyvin leikkaukseen, lukenut siitä ihan valtavasti ja keskustellut monen sen läpikäyneen naisen kanssa. Tutkimusten mukaan tämä leikkaus on ykkössijalla mitä tulee potilaiden tyytyväisyyteen sekä elämänlaadun kohentumiseen leikkauksen jälkeen. Joten senkin suhteen olen hyvin positiivinen. Leikkauksessa poistetaan rintakudosta, joka myös laskee huomattavasti rintasyövän riskiä.

Syyskuun blogi saattaa siis olla normaalia hiljaisempi, mutta voi myös olla että selviän ilman sen kummempia kompikaatioita ja olen täällä päivittelemässä vanhaan tuttuun tahtiin. Jotain postauksia olen myös kirjoitellut jo ennakkoon ja hääkuvia nyt ainakin on vielä ihan hirmuiset pinot.

En tiedä tulenko leikkauksesta sen suuremmin kertomaan, mutta jos siitä herää jotain kysymyksiä tai olet miettinyt samaan projektiin ryhtymistä niin saa ilman muuta laittaa kommentteja ja kysymyksiä!