Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteustyössä WWF & Indieplacen kanssa

Luonnon- ja ympäristönsuojelu sekä siihen liittyvä kestävän kehityksen edistäminen ovat WWF:n ydintoimintaa. WWF:n henkilökunta ympäri maailmaa tekee päivittäin työtä sen hyväksi, että tuleville sukupolville jäisi perinnöksi elinkelpoinen planeetta. WWF tarvitsee kummeja, eli kuukausilahjoittajia, sillä ilman säännöllisiä tukijoita moni uhattu luontokohde jäisi ilman apua.

Meidän perheen lapset ovat toimineet kummeina jo kahdeksan vuoden ajan. Elvis sai aikoinaan omalta kummiltaan lahjaksi WWF-kummiuden, jonka ansiosta me myös itse kuulimme WWF:n kuukausilahjoittamisesta ensi kertaa. Haluttiin myös, että Kaapo saisi toimia tärkeässä tehtävässä ja otimme lahjan innoittamana myös kummiuden hänelle.

Ilmasto on muuttunut ja sillä on suora vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Ilmastonmuutoksessa itseäni eniten koskettaa juurikin eläinten ahdinko ja se, että jos laji katoaa se on lopullista. Eläinmaailma on kiehtonut minua pienestä pitäen, olen tainnut periä sen äiditäni ja samaa jatkavat lapsenikin.

Luonto-ohjelmat kuuluvat meidän perheen yhteisiin harrastuksiin ja viime aikoina olemme katsoneet upeaa dokumenttisarjaa, joka kertoo juurikin ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja eläimiin. On ollut raastavaa nähdä, miten konkreettisesti ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut luontoon, mutta samaan aikaan toivoa herättää huomata, miten sitkeä se on. Toivoa on ja me voimme kaikki omalta osatamme auttaa ihan konkreettisesti! WWF lahjoituksia käytetään lajien suojelun lisäksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehtävään työhön, poliittiseen vaikuttamiseen ja maailman luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimpien ekosysteemien suojeluun.

Lapset kertovat ajatuksiaan ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuudesta, lempieläimistään ja siitä, miten me voimme auttaa maapallon eläimiä:

Elvis 8v:

Minun top 3 lempieläimiä ovat ahma, panda ja vuohi. Ahmat koska ne ovat niin villejä ja söpöjä. Minulla on oma ahma-pehmolelu, sen nimi on Ahmis ja se on tyttö ja se on todella villi. Panda koska se on kiva, kömpelö ja siksi niin suloinen. Vuohet taas ovat hauskoja, ihan kun ne kertoisivat vitsejä ja nauraisivat. Oikeastaan tykkään kaikista eläimistä ja tahtoisin, että ne voisivat elää vapaana ja rauhassa.

WWF-kummina on tärkeä ja kiva olla, koska silloin on mukana auttamassa eläimiä. Olen vasta tokalla luokalla, niin en voi mennä vaikka viidakkoon puolustamaan eläimiä salametsästäjiltä, mutta näin voi kuitenkin silti auttaa.

Kummina saamme WWF lehden, josta olen oppinut paljon. Kerran oli monta sivua juttua ahmasta ja sen metsästyksestä, tulin surulliseksi ja vihaiseksi ja halusin kirjoittaa kirjeen presidentille, että se luvaton metsästys pitää lopettaa heti! Äiti kertoi, että metsästystä on vähennetty sen jutun lukemiseni jälkeen.

Lehdestä olen oppinut myös saimaannorpasta, että ne voivat jäädä kalastajien verkkoihin ja että niitä asuu meidän mökin järvessä. En ole kyllä ikinä nähnyt. Ja kaikista muistakin eri eläimistä olen oppinut paljon ja siitä missä ne asuvat ja miten suojelu on auttanut niitä.

Luonto on minulle tärkeä. Leikin joka päivä metsässä, siellä voi tehdä paljon kivoja asioita kun on niin paljon tilaa ja raikasta ilmaa. Joka päivä nään jotain eläimiä, kuten oravia ja rusakon ja lintuja.

Voimme auttaa maapallon eläimiä suojelemalla niitä niin, että annamme niiden elää rauhassa, emmekä vie niiden kotimetsiä tai saastuta enempää heittämällä mitään mereen tai muutenkaan.

Kaapo 10v:

Ilmastonmuutos vaikuttaa jokaiseen elävään ihmiseen, eläimeen ja kasviin maapalolla. Jos kaikki tekisivät edes vähän elologisemman elämän itselleen, sillä on iso vaikutus, koska meitä on niin monta. Ja tietysti miettisivät toisia. Tietoa kaikesta on tosi paljon ja mitä enemmän lukee, sitä paremmin ymmärtää. WWF lehdestä voi oppia paljon ilmastonmuutoksesta ja eläimistä ja siinä on aina tosi hienoja kuvia.

Minun lempieläimet ovat simpanssi, puuma ja delfiini. Simpanssi koska se on niin fiksu ja siitä tulee mieleen minä. Puuma on nopea. Ja delfiini koska sekin on tosi fiksu. Ja tykkkään uimisesta ja uimahypyistä, kuten nekin.

Luonto merkitsee että voi hengittää puhasta ilmaa, metsässä voi olla, kerätä marjoja mielummin kun ostaa kalliilla kaupasta muovipaketista. Luonto on eläinten koti, siellä on paljon erilaisia eläimiä josta koko maapallon elämä ja värit muodostuu.

Luonto tarvitsee eläimiä ja eläimet luontoa. Luonto-ohjelmassa näytettiin miten yksi erikoinen iso kukka kuolisi ilman lepakon kakasta saatavaa ravinnetta, lepakko syö ötököitä ja kuolisi ilman niitä ja ne ötökät saavat ravintoa siitä samasta kukasta. Jos yksi katoaa, katoaa kaikki.

Uhanalaisia ja kaikkia eläimiä pitää suojella ja se on tärkeä tehtävä. Eläimiä voi suojella jos ihmiset antaisivat niille takaisin elintilaa ja antaisivat niiden olla rauhassa, eikä tekisi mitään turistikohteita katsomaan niitä tai pyydystäisi eläintarhaa varten. Monet eläimet ovat tosi erikoisia ja hienoja ja ne tarvitsevat apuamme, sitten ne voivat selvityä sukupuutolta, joka ei ole edes niiden oma syy.

*

Elinalueiden pieneneminen ja häviäminen, ilmastonmuutos sekä salametsästys uhkaavat monia eläimiä, kuten lumileopardia, pandaa ja afrikannorsua. WWF tekee konreettista työtä, jotta nämä upeat lajit säilyisivät maapallollamme. Kuukausilahjoittajana saamme kotiin nelisen kertaa vuodessa WWF-jäsenlehden, jossa usein myös kerrotaan, mitä työllä (ja lahjoituksilla) ollaan saavutettu. On aina hienoa lukea onnistumisista ja lajien olojen parannuksista tai lisääntymisistä.

Meille pohjoisen asukkaille vähän tutumpia eläimiä, kuten erittäin uhanalaista naalia sekä hyvin uhanalaista saimaannorppaa WWF auttaa myös. WWF:n tavoitteena on palauttaa naali pysyvästi Suomen luontoon ja saimaannorppia on autettu viime vuosina menestyksekkäästi kolaamalla niille apukinoksia, joihin he voivat synnyttää poikasia.

Kuukausilahjoittajana on siis mukana tekemässä oikeasti hyvää, ihan kotisohvalta. Mielestäni on myös tärkeää näyttää lapsille mallia vastuullisesta kuluttamisesta, siitä että osa omista tuloista lahjoitetaan, jotta voidaan olla kaikki yhdessä tekemässä tärkeää, yhteistä hyvää – kuten auttaa luonnonmonimoitusuuden säilyttämisessä. Meidänkään perheessä ei aina tehdä niitä kaikista tädellisimpiä tai ehkä kaikista ekologisempia valintoja, mutta suunta on hyvä ja tärkeää on mielestäni postiivinen ja toiveikas asenne – on tärkeää tehdä edes jotain –  ja siitä kummina olo antaa meidän lapsille.

Voit lukea lisää ja liittyä WWF kummiksi tämän linkin kautta.

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veripalvelun ja Indieplacen kanssa

Tiesittekö, että Suomalaiset miettivät keskimäärin vuoden ennen verenluovutukseen menoa? Minä itse mietin tosin paljon kauemmin. Uskon, että meillä kaikilla on aito halu auttaa muita, silti verenluovutus jännitti itseäni niin paljon, että minulla meni piikkikammoisena vuosikausia ajatukseen totutellessa.

Reilu kahdeksan vuotta sitten sain itse luovutettua verta, menetettyäni sitä yli 1,5 litraa synnytyksen yhteydessä, ponnistuvaiheesssa revenneen verisuonen vuoksi. En ymmärtääkseni kärsinyt vielä kovin vakavasta verenhukasta, mutta menetetty määrä oli kuitenkin se verran reipas, että se romahdutti hemoglobini 70 tienoille ja sairaanhoitohenkilökunta suositteli ottamaan verta vastaan.

Pitkän synnytyksen jälkeen oloni oli tottakai muutenkin kaikkensa antanut, mutta samaan aikaan siinä uusi vauva sylissä fiilis oli kuitenkin hyvä ja onnellinen. Muistan olleeni vähän ihmeissäni, tarvitsisinko minä tosiaan verta?, tunsinhan oloni kuitenkin hyväksi, vaikka en esimerkiksi olisi pysynyt omin avuin pystyssä. Olin itse yhdistänyt verensiirron akuutteihin ja vakaviin tilanteisiin, kuten onnettomuuksiin.

Luovutettua verta kuitenkin käyteteään päivittäin onnettomuuksien uhrien lisäksi esimerkiksi syöpähoitoihin, keskosille, suunnitteluihin leikkauksiin, anemian hoitoon ja niihin synnytyksiin. Luovutettu veri jaetaan Veripalvelussa punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi, joten yhdellä luovutuksella voi auttaa jopa kolmea ihmistä.

Niinpä minulle sitten annettiin muutama pussillinen verta, kädesä jo valmiiksi ollutta katetria pitkin. Muistaakseni punasoluja. Tarkat muistikuvat jo niin monen vuoden takaa ovat jo vähän hatarat, mutta selvästi muistan sen, miten väri palasi takaisin täysin kalvenneille kasvoilleni, miten pyörryttämisen tunne helpottui ja kuinka muutaman tunnin päästä pystyin jo hoiperrella suihkuun. Oli hyvä aloittaa uusi yhteinen elämä uunituoreen vauvan kanssa, kun ei itse ollut ihan täysin voimaton.

Siitä saakka minulla on ollut ajatus, että haluan pistää hyvän kiertämään. Toki verenluovutukseen menoa olen ajatellut jo sitä ennenenkin. Kerroin tuossa alussa olevani piikkikammoinen – se on yksinkertaisesti selitetty. Oikeastaan voisin sanoa olevani toimenpide -ja kipukammoinen. Oli kyse sitten tavallisesta verikokeesta tai hammaslääkärikäynnistä, saatan mennä ihan lukkoon pelkästä mielikuvasta. Siksi myös verenluovutus tuntui ajatuksena hyvin jännittävältä ja keksin usein tekosyitä miksi en voisi sitä tehdä.

Meni siis monta vuotta ja oli myös aikoja, jolloin en oikeasti sopinut luovuttajaksi. Milloin se oli imetys, uusi tatuointi, ulkomailla saatu sairaalahoito, flunssa tai uusi tapailukumppani. Nämä kaikki asiat estävät luovuttamisen – mutta vain tietyksi aikaa. Niihin oli kuitenkin helppo turvautua ja siirtää asiaa myöhemmäksi.

Syksyllä tein pitkästä aikaa Veripalvelun Sovinko luovuttajaksi?-tesin. Ja kyllä, minä sovin. Testi on helppo tehdä netissä ja sen avulla on helppo hahmottaa, olisiko itsellä nyt hyvä hetki auttaa – pelastaa jonkun, tai parhaimmillaan kolmen ihmisen henki. Nettitestin lisäksi voi soittaa Veripalvelun maksuttomaan numeroon 0800 0 5801, etenkin jos testissä jokin asia jäi askarruttamaan. Viimeistään siellä osataan kertoa, sovitko sinä luovuttajaksi. Hyvin moni sopii ja silti vain 5% meistä luovuttaa verta.

Etenkin ensimmäille verenluovutuskerralle suositellaan ottamaan kaveri mukaan ja näin minäkin olin suunnitellut tekeväni. Aikataulut eivät vain menneet yksiin, asia venyi ja pelkäsin pian saavani syysflunssan jos odottaisin vielä kovin pitkään (verta luovuttessa pitää sekä olla terve, että tuntea itsensä terveeksi). Niinpä eräs ihan tavallinen tiistai painelin itsekseni Veriplavelun Sanomatalon toimipisteseen. Jännitti, mutta yllättävän vähän. Itse verenluovutustilanteen lisäksi minua jännitti hemoglobiini ja että olisihan se tarpeeksi korkea. Sen pitää nimittäin naisilla olla vähintään 125.

Minut otettiin lämpimästi vastaan, sain täytettävksi esitietolomakkeen ja minua neuvottiin juomaan samalla muutama lasillinen mehua. Lounasaikaan paikalla oli muutama muukin luovuttaja, osa oli varannut ajan etukäteen, mutta kuten itse tein, paikalle voi mennä ihan oman aikataunsa mukaan ilman ennakkoilmottautumista.

Lomakkeen täytön jälkeen tapasin hoitajan, jonka kanssa kävimme vielä läpi sen, ja että varmasti sovin luovuttajaksi. Hän vielä selosti minulle miten verenluovutuksessa toimitaan, näytti välineitä ja kertoi miten prosessi sitten luovutetun veren suhteen etenee. Tästä tuli itselle entistä helpottuneempi olo, kun tiesin tarkalleen mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tässä kohtaa myös hemoglobiini mitattiin ja se olikin hyvät 142. Siltikin sain kotiin vielä kahden viikon rautakuurin, luovutuksessa huvenneita rauta-arvoja korjaamaan. Myös tästä syystä naisille suositellaan yksi tai kaksi luovutuskertaa vuodessa. Kuitenkin jos kaikki on kunnossa, verta voi luovuttaa halutessaan jopa kolmen kuukauden välein. Mutta jo kerta vuodessa on siis oikein hyvä!

Itse verenluovutustilanne kävi nopeasti. Pääsin istumaan mukavalle nojatuolille, josta katselin samalla televisiota, siinä pyörivä kiinteistömoguli-ohjelma sai ajatukset kivasti pois. Ylipäätään tunnelma oli rauhallinen ja rento. Aluksi minulta otettiin muutama putkilo verta, josta varmistetaan vielä veriryhmäni ja testataan ettei se sisällä vaikkapa mitään sairauksia, ennen kun luovuttamani veri sitten menee minnekään eteenpäin. Neula toki pisti vähän laittaessa, mutta ei sen jälkeen enää tuntunut. Istuskelin tuolissa vain rauhassa välillä tv:tä katsellen, välillä ympäristöäni ja muita luovuttajia ja heidän hoitajiaan seuraillen. Koko luovutustapahtuma oli ohi kymmenessä minuutissa.

Luovutuksen jälkeen olo voi hetken aikaa tuntua hieman pyörryttävältä, jopa huonovointisuutta voi tulla, joten sain käsiini heti omenamehua sitä välttämään. Minulla oli luovutuksen jälkeen oikeastaan tosi hyvä olo, suurimmaksi osaksi siksi, että olin voittanut pelkoni, suoriutunut mallikkaasti ja ennenkaikkea olin tehnyt jotain hyvää, arvokasta ja tärkeää. Minä saatoin tuolla teolla oikeasti pelastaa jonkun ihmisen (tai kolmen) hengen. Tai edes antaa voimia jollekulle uunituoreelle äidille, joka tarvitsi vähän jeesiä samanlaisella hetkellä kun minä kahdeksan vuotta sitten. Ai hitto että siitä tulikin hyvä fiilis.

En pitänyt kiirettä pois lähtemiseen, join rauhassa lisää mehua, katsoin vähän telkkaria jonka jälkeen siirryin vielä ”kahvion” puolelle mutustamaan muutaman keksin, vähän vielä lisää mehua ja tietysti sitä kahvia. Kaikesta siitä mehun litkimisestä vatsani oli ihan täysi, mutta nappasin vielä kotimatkalle laukkuun varmuudeksi täytetyn ruisleivän mukaan. Kiitokseksi käynnistä sain luovuttaja-pinssin, heijastimen sekä kangaskassin jossa lukee Hengenpelastaja.

Kotiin menin normaaliin tapaan ratikalla, toki otin hoitajien kehoituksesta loppupäivän rauhallisemmin ja join paljon. Ainoastaan kotiin, kolmanteen kerrokseen kavutessani tuntui vähän raskaalta ja hengästyin helposti. Mutta se on aivan tavallista ja kuuluu asiaan. Seuraavana päivänä tunsin jo itseni aivan normaaliksi. Siis ihan normaaliksi HENGENPELASTAJAKSI. Hyvä fiilis teostani ei ollut kadonnut minnekään.

Verta ei voi korvata millään lääkkeillä ja luovutettu veri onkin monille vakavasti sairaille elinehto. Uusia verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti, joka arkipäivä 800 luovuttajaa, sillä veri myös vanhenee nopeasti. Etenkin näin pimeänä marraskuuna luovuttajien määrä vähenee, joten juuri nyt olisi oikein hyvä tosissaan harkita luovuttajaksi ryhtymistä.

Omasta kokemuksesta suosisittelen luovuttajaksi ryhtymistä lämmöllä. Se on helppo ja ilmainen tapa auttaa ja siitä tulee todella hyvä mieli. Eikä se oikeasti ole edes pelottavaa, paikalla on ihanaa ja osavaa henkilökuntaa, joka saa olon tuntumaan tärkeältä ja turvalliselta. Tämän kokemuksen myötä päätin myös mitä pikinmiten liittyä kantasolurekisteriin.

Helsingissä verta voi käydä luovuttmassa Kivahaassa sekä Sanomatalossa, Espoossa Isossa Omenassa. Muut luovutuspaikat löydät täältä. Testaa sovitko luovuttajaksi täältä. Vai oletko kenties jo luovuttaja? Olisi kiinnostavaa kuulla teidän omia tarinoitanne myös luovutuksesta tai jos olette itse saaneet luovutettua verta. 

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä UNICEFIN kanssa.

Omasta hyväntekeväisyyteen osallistumisesta tuntuu välillä vähän vaikealta puhua. Alitajuisesti pelkään, että joku kokee sen oman sädekehäni kiillotteluna. En siis ihan hirveästi sitä julkisesti mainosta. Toisaalta juuri julkisen työni vuoksi minunkin pitäisi rohkeasti ja ylpeästi omalla esimerkillä puhua enemmän hyväntekeväisyydestä ja siihen osallistumisesta.

Jo vuosia sitten huomasin, että UNICEF oli hyväntekeväisyysjärjestöistä se taho, jonka keräyksiin useinmiten osallistuin. Hädässä olevien lasten ja perheiden auttaminen tuntui – ja tuntuu edelleen hyvin tärkeältä.

Muistan jo joskus lapsena haaveilleeni, että voisin joskus itse aikuisena vapaaehtoisena viedä henkilökohtaisesti apua perille sitä tarvitseville lapsille.

Aluksi tipautin kolikon silloin tällöin kauppareissulla kassalla olleeseen lippaaseen tai pyöristin ostokset ylöspäin, osallistuin katastrofikeräyksiin tekstiviestillä, ostin päiväkodin hoitajille joulu – ja kevätlahjaksi aineettomia lahjoja ja jossain vaiheessa ryhdyin kuukausilahjoittajaksi.

Joitain vuosia sitten sain mahdollisuuden tehdä ensimmäistä kertaa blogini kanssa hyväntekeväisyysyhteistyötä UNICEFin kanssa. Pääsin näkemään ihan läheltä organisaation toimintaa sekä tapaamaan sen työntekijöitä. Kohokohtana oli vierailu UNICEFin humaniteerisen avun varastolle Kööpenhaminaan, josta suuri osa rokotteista, avustuspaketeista ja muista tärkeistä tarvikkeista pakataan ja lähetetään katastrofialueille tai muuten apua tarvitseville.

Silloin vahvistui tunne, että tässä on todella todella tärkeä järjestö, joka on auttanut ja pelastanut monia hätää kärsiviä lapsia ja perheitä sekä parantanut heikompiosaisten elämänlaatua.

UNICEF ei siis pelkästään vie apua perille, vaan tekee pitkäjänteistä työtä eri maiden kanssa, jotta niiden kansalaisilla olisi paremmat oltavat ja esimerkiksi paremmat rokotusohjelmat. UNICEFin tavoitteena kun ei ole pelkästään pitää lapsia hengissä, vaan saada romahtanut, kriisissä rypevä maa takaisin jaloilleen ja huolehtimaan itse lapsistaan. Tämän lisäksi he tekevät jatkuvaa tuotekehittelyä, jotta toimitettavat tuotteet olisivat mahdollisimman tehokkaita, kustannustehokkaista sekä helppokäyttöisiä.

Itse äitinä juurikin lasten hätä ja kaltoinkohtelu saa minut todella surulliseksi ja herättää voimakkaan halun auttaa. Minut on tämän lisäksi vakuuttanut UNICEFin henkilöstön laaja ammattitaito ja intohimo auttamiseen. Kun lahjoitan UNICEFille, tiedän että apu menee perille ja että siellä päässä tehdään kaikki mahdollinen ja vähän päälle.

Kuukausilahjoittamisen lisäksi minulla on ollut pitkään tapana osallistua erilaisiin katastrofikeräyksiin pienellä summalla, sekä välillä jakaa näistä tietoa myös omissa some-kanavissani ja kehoittaa muitakin lahjoittamaan.

Minulla on myös jo vuosia ollut tapana siirtää kaikkista blogin kautta saamistani tuotteista syntyneet myyntivoitot (eli pääosin kirppiksellä myymistäni, pieneksi jääneistä lastenvaatteista) suoraan UNICEFille. Se tapa kuukausilahjoittamisen lisäksi on tuntunut minusta hyvälle ja oikealle.

Kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen on helppo ja hyvä tapa auttaa. Kuukausilahjoittana varmistat, että lapset saavat hoitoa, suojelua ja koulutusta. Säännöllinen tuki on äärimmäisen tärkeää apua tarvitseville lapsille ympäri maailman. UNICEF käyttää lahjoitukset lasten auttamiseen yli 150 maassa. Liittymällä UNICEFin kuukausilahjoittajaksi et auta vain yhtä lasta – autat kaikkia apua eniten tarvitsevia, kaikkialla maailmassa. Autat lapsia kriisitilanteissa ja huolehdit heidän perustarpeistaan: puhtaasta vedestä, ravinnosta, rokotuksista ja koulunkäynnistä.

Kuukausilahjoittajana voi valita itselleen sopivan summan kymmenestä eurosta ylöspäin. Kun miettii, että miten helposti sitä voikaan omassa arjessaan pihistää kympin tai parin kuukaudessa – ja ennenkaikkea, mitä miten iso apu se on monelle on, ei kuukausilahjoittajaksi ryhtymisen pitäisi olla onneksi kovinkaan monellekaan teistä mahdoton asia.

Esimerkiksi 5 eurolla saa 33 annosta poliorokotetta, 12 eurolla vihkot ja kynät 30 lapselle, 5 eurolla 1 250 vedenpuhdistustablettia joilla saadaan jopa 5 000 litraa puhdasta vettä, 25 eurolla 1250 pussia vitaminijauhetta tai 37 eurolla hätäapupaketti, joka sisältää kuukauden vesi-ja hygieniatarvikkeet koko perheelle.

Apua tarvitsevia on maailman hirvittävä määrä ja kaiken niiden epäoikeudenmukaisuuksien miettiminen voi tuntua jopa hyvin ahdistavalta. MUtta meillä hyväosaisilla on velvollisuus auttaa heikompiosaisia ja aina välillä sitä voikin miettiä, että mikä olisi minun tapani auttaa ja mihin omat rahkeet riittävät. Monen kiireiiessä arjessa tehokas ja helppo tapa on juurikin kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen.

Lisää kuukausilahjoittamisesta voit käydä lukemassa (ja liittymässä) UNICEFin sivuilta. Mikä on sinun tapasi auttaa?

Kaupallinen yhteistyö WWF

Äitinä mieleeni tulee väistämättä usein kysymys, millaisen maailman jätän jälkeeni? Sulavatko jäätiköt kokonaan kun vielä omat lapseni ovat elossa, tuhoavatko hirmumyrskyt kaiken alleen, entäs miten käy luonnollemme ja eläimille? Joskus mietin myös, että olenko osannut opettaa lapseni ymmärtämään tätä kaikkea. Syitä ja seurauksia, luonnon ja elämän kunnioitusta.

Katsellessani heitä ihmettelemässä syysmetsää, kohdatessaan lempein ottein naapurin koiran tai pohtiessaan eläimien oikeuksia sirkuksen mainoksen nähdessään tiedän että olen. Jos tulevaisuudessa jälkeemme jää yhtä valveutuneita ihmisiä mitä lapsemme nyt ovat, on meillä vielä toivoa.

Vaikka olemme tällaisia perus kauralatte-kaupunkilaisia, on perheemme suhde luontoon vahva. Meille on tärkeää päästä usein luonnon helmaan ja onneksi meillä täällä Helsingissä se on hyvinkin helppoa. Ei ole väliä vaikka asumme lähes keskustassa, pihamme metsikössä asustaa kettu ja voimme kesäisin viljellä omat salaattiaineksemme omilla viljelyksillämme. Upea keskuspuisto on aivan vieressä ja nuoruudenkotiini saareen hurauttaa bussilla alle puolessa tunnissa.

Ihaninta minusta on kuitenkin nähdä miten lapset suhtautuvat eläimiin. Se empatian määrä! On hienoa myös nähdä miten kiinnostuneita he ovat luonnon ja eläinten tilasta, haluavat kysellä vaikkapa sukupuutosta ja miettivät oma-aloitteisesti tapoja sille ettei mikään laji enää katoaisi tältä planeetalta.

Minusta on tärkeää että tällaiset asiat ovat meillä ihan arkisia ruokapöytäkeskusteluja ja että lapset ovat pienestä saakka olleet kiinnostuneita luontoon ja maapalloon liittyvistä asioista. En ole oikeastaan koskaan miettinyt mitään tarkkoja kasvatusperjaatteita tai tapoja, mutta nyt kun asiaa mietin, tärkeintä on ehdottomasti toisten kunnoittaminen ja auttaminen ja sen opettaminen onkin näköjään käynyt ihan vahingossa.

Ilmastonmuutoksesta ja sen tulemisesta muistan kuulleeni ensimmäisen kerran joskus koulussa. Silloin se tuntui joltain kaukaiselta asialta, joka ehkä joskus tulee. Nyt se näkyy kuitenkin jo arktisilla alueilla ja juuri siksi usein mietityttääkin, että mitä meidän jälkeemme jää. Jääkö mitään?

Myös Suomen luonnossa on nähtävissä monia lämpenemisen merkkejä: vesistöjen jääpeiteajat ovat lyhentyneet, kasvillisuus on muuttunut ja metsänraja on siirtynyt pohjoisemmaksi ja korkeammalle. Ilmastonmuutos lämmittää arktista aluetta nopeammin kuin mitään muuta aluetta maapallolla. Arktisella alueella on suuri merkitys koko maapallon luonnon monimuotoisuudelle. Osaa alueen lajeista, kuten jääkarhuja, ei tavata missään muualla. Huomattava osa arktisen alueen ympärivuotisesta jääpeitteestä on jo hävinnyt. (lähde WWF)

WWF:n kummius on yksi helpompia tapoja auttaa. Lumi-kummina pääset suojelemaan muunmuassa jääkarhua, mursua, itämerennorppaa, naalia ja ahmaa. Kummina tililtäsi menee kuukaudessa minimissään kahdeksan euroa Arktisen alueen suojelutyöhön – se ei ole paljoa paremman huomisen toivossa. Lahjoituksia käytetään lajien suojelun lisäksi imastonmuutoksen hillitsemiseen, luonnonsuojelualuiden perustamiseen sekä kieltojen asettamiseksi luonnonvarojen ryöstämiselle. 

Lumi-kummina saat myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvän WWF-lehden, joka sisältää paljon mielenkiintoista ja tärkeää tietoa luonnosta. Meidän perhe on ollut WWF-kummeja jo monta vuotta ja jokainen lehti luetaan aina tarkkaan ja hienoja kuvia ihastellen. Kummius on myös todella hyvä aineeton lahja-idea ihmiselle jolla on jo kaikkea. Joulukin on tulossa! Ja jos kummiksi ei ole mahdollisuutta juuri nyt ryhtyä, WWF:lle voi tehdä myös kertalahjoituksia.

Herääkö teillä mieleen välillä vastaavanlaisia kysymyksiä? Miten teidän lapset suhtautuvat luontoon tai sen suojeluyöhön? Puhutaanko teillä kotona tällaisia asioista?

Kerro miten luonnon kunnoittaminen näkyy teidän arjessa ja osallistu Planeettamme Maa -konsertin lippupaketin arvontaan! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kahden hengen lippupaketti 24.2.2018 Hartwall Areenalla järjestettävään konserttiin. Arvonta päättyy su 8.11.17.

Lumi-kummiuteen voit käydä tutustumassa täällä ja samalla laskea itsellesei sopivan kuukausilahjoitussumman. Voi vaikka miettiä, että mistä pienestä asiasta voisi kuukaudessa luopua ja lahjoittaa rahat mielummin luonnonsuojelutyöhön.

Vihdoin se eilen koitti, nimittäin vuoden eka jäätelöpiknik pihallamme! Kylmä kevät on jatkunut yllättävän pitkään ja voi miten ihanaa olikaan vihdoin istua viltillä, ilman takkia, auringon lämmittäessä. Meillä on kesäisin tapana syödä päivittäin ihanan vihreällä pihallamme ja tällä kertaa kaupallisessa yhteistyössä Ingman tarjosi meille nämä jäätelöt.

Ingmanilta on saapunut hiljattain jäätelöaltaisiin kaksi uutta luomu-jäätelöä, vanilija ja suklaa. Uskoisin että tämä on iloinen uutinen monelle muullekin. Luomun kulutus kasvaa kokoajan ja monessa perheessä, kuten meilläkin, valitaan aina luomu kun sellainen vaihtoehto on vain tarjolla. Olemme vähentäneet maitotuotteiden käyttöä, mutta aina jogurteissa, juustoissa ja jäätelöissä ostetaan aina luomua. Luomu siksi, että halutaan syödä puhtaammin ja luonnonmukaisemmin, ympäristöä säästäen. Toivon myös, että luomuna elävävillä eläimillä on hyvät ja luonnonmukaiset oltavat.

Meidän aurinkoisella jätskipiknikillä kaikki saivat tehdä omannäiköisensä jäätelöannokset. Ingmanin luomu-suklaa -ja vanilijajäätelön kanssa herkuteltiin banaania, viinirypäleitä, mustikoita, pekaanipähkinöitä ja kinuskikastiketta. Okei, saatoin syödä jäätelö myös suoraan purkista. Herkuttelun lisäksi parasta oli tietenkin yhdessä tekeminen ja olo.

Ingmanin Parempaa perheille-kampanja rantautuu myös kaduille, kun joukko bloggaajia ryhtyy luomujäätelökärry-lähettiläiksi. Minä olen yksi näistä bloggaajista ja lauantaina 20.5. minua voi tulla moikkaamaan jäätelökärrylle Narikkatori-Tennispalatisi akselille klo 12-16. Jaamme silloin kärrystä Ingmanin luomujäätelöitä yhdessä Mou Moun Iinan kanssa. Jäätelön saa kärrystä ilmaiseksi, kun lisää kuvan perheen jädehetkestä Instagramiin hashtageilla #parempaakokoperheelle #luomu ja #ingman. Jokaisesta kuvasta Ingman lahjoittaa euron Pelastakaa Lapset Ry:n lomakotitoimintaan.

Olisi kiinnostavaa myös kuulla, että kuinka paljon teillä suositaan luomua? Miksi luomu on parempaa ja miksi sinä mahdollisesti haluaisit perheesi suosivan luomua?