VAKAVA RASKAUSPAHOINVOINTI, ELI HYPEREMEESI

15/05/2018

Joku on ehkä törmännyt tähän sanaan, ehkä kuullut siitä blogissani, joillain on valitettavasti omakohtaista kokemusta siitä, mutta suurimalle osalle se on ihan uusi juttu. Siksi tänään vietetäänkin kansaisnvälistä hyperemeesipäivää, jotta tietoisuus siitä leviäisi. Hyperemesis Gravidarum tarkoittaa siis vakavaa ja rajua raskauspahoinvointia, joka lähes aina vaatii sairaalahoitoa. Rauskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi on.

Hyperemeesi alkaa yleensä heti alkuraskaudessa, joillain jopa ennen positiivisen testin tekoa, joillain muutama viikko sen jälkeen. Oireet lieventyvät monella yleensä noin raskauden puolivälissä, mutta useasti hyperemeesi loppuu kokonaan vasta synnytykseen.

Millaista se raju raskauspahoinvointi sitten on? No ihan hirveää. En tiedä miten muuten voisin itse, pian kolme hyperemeesi-raskautta kokeneena, sitä kuvailla. Se on yksi hirveimmistä asioista joita olen elämässäni joutunut kokemaan. Sitä aina ajattelee, että raskauden pitäisi olla elämän ihaninta aikaa, joten tuntuu todella väärältä ja epäreilulta kun ei itse saakkaan itse nauttia siitä.

Hyperemesispotilas kärsii nimittäin niin rajusta pahoinvoinnista, että se yleensä lamaa ihan kokonaan. Kuvotuksen lisäksi jatkuva oksentaminen on hyvin yleistä. Pahimpina aikoina oksensin itse valveilla ollessani noin puolen tunnin välein, eli vähintään parisenkymmentä kertaa päivässä. Usean viikon ajan. Öisin saatoin herätä pahaan oloon. Ainut asia mitä saatoin tehdä, oli maata pimeässä huoneessa. Kaikki oksetti. Yrjö lensi pelkästä uunin hajun ajattelemisesta, jos näin jotain ruokaa mitä olin aiemmin oksentanut tai ihan vain jääkaapin avaamisesta.

Omaksi onnekseni pystyin kuitenkin saamaan ruokaa ja juomaa alas. Ja silti jouduin käymään sairaalassa tiputuksessa. Hyperemeesin suurin komplikaatio onkin se, että odottava äiti kuivuu eikä saa tarpeeksi ravintoaineita. Nesteytystiputuksen lisäksi määrätään äidille usein vatsansuojalääkettä, sillä jatkuva oksentaminen ärsyttää ruokatorvea ja voi aiheuttaa esimerkiksi vatsahaavan. Usein äidille määrätään myös esimerkiksi syöpähoitojen yhteydessä käytettäviä tai matkapahoinvointiin tarkoitettuja lääkkeitä. Jotkut saavan niistä avun oksentamiseen, mutta useammat kärsivät silti kovasta kuvotuksesta tai lääkkeiden sivuvaikutukset ovat niin pahat (kuten itselläni) ettei niitä voi syödä.

Oksentamisen vuoksi monilla laskee paino, välillä vaarallisenkin paljon. Jotkut joutuvat olemaan jopa viikkokausia sairaalassa kun mikään ei vain pysy sisällä. Joissain kunnissa voi onneksi päästä kotisairaanhoidon piiriin, jolloin tipassa voi olla omassa kodissa ja hoitaja käy siellä. Rajuimmissa tapauksissa nesteytyksen lisäksi joudutaan antamaan ravintoliuosta. Sitä eivät suonet kauaa kestä, sillä liuos polttaa ja syövyttää ne nopeasti, silloin ravintoliuosta joudutaan antamaan keskuslaskimokatetrin kautta.

Hirveää on myös se, että odottava äiti joutuu heikosta kunnostaan huolimatta liian usein taistelemaan hoidostaan. Meillä Helsingissä onneksi hyperemeesi ja sen hoito on jo tuttua, mutta ei ole erikoista että apua hakevaa äitiä pompotellaan työterveyden, terveysaseman ja neuvolan välillä edestakaisin. Valitettavan usein kuulee tarinoita siitä, miten kaikki nämä tahot nostavat kätensä ylös ja siirtävät hoitovastuun jollekin muulle. Sairauslomaa joutuu pahimmassa tapauksessa käydä hakemassa muutaman päivän välein lisää, vaikka ei itse pysyisi edes pystyssä ilman apua. Siksi on tärkeää että odottavalla äidillä olisi apunaan joku, joka voisi taistella hoidosta hänen puolestaan.

Fyysisen pahan olon lisäksi myös henkinen terveys on hyperemeesin myötä koetuksella. Masennus ja ahdistus ovat yleinen seuraus vikkokausien oksentamisesta. Se paha olo ja yleiskunnon totaalinen romahtaminen on traumatisoivaa ja jättää kyllä jälkensä. En ole ainut äiti joka on itkenyt sairaalan tipassa että ”ottakaa se pois”, kun tuntuu ettei jaksa enää hetkeäkään. Kertoo paljon, että jopa jotkut ovat päätyneet oikeasti aborttiin, vaikka lapsi olisi aluksi ollut hyvinkin toivottu. Niin hirveää se on.

Jälkeenpäin, vielä vuosia raskauden jälkeen, muistijäljet pahasta olosta ovat vahvat. Raskausajasta tutut hajut tai vaikkapa värit voivat laukaista pahoinvoinnin. Itseäni oksetti vielä useana vuonna raskauksien jälkeen aurinkoisella pakkassäällä, kun aurinko kimmelsi lumihangessa. Niin paljon olin aiemmin oksentanut samanlaisiin kinoksiin.

Hyperemeesiä ei siis pidä sekoittaa normaalin alkuraskauden pahoinvointiin. Meinasin räjähtää, kun minua kymmenenen kerran neuvottiin, että pahoinvointia voi hillitä syömällä aamulla jotain pientä ennen sängystä nousemista. Tai että jäiset marjat ovat tosi hyviä pahoinvointiin. Tiesin kyllä että nämä kaikki neuvot kerrottiin vain pelkällä hyvällä, mutta kun itse on jo kokeillut nämä moneen kertaan ja sen lisäksi miljoona muuta kikkaa sekä pahoinvointilääkettä jonka seurauksena ovat muunmuassa hirveät pakkoliikkeet, hengityksen saplautuminen ja kova ahdistus, teki mieli pyytää sitä neuvojaa tunkemaan ne jäiset marjat jonnekkin minne ei aurinko paista.

Vaikka pelkään päivittäin että olo muuttuu taas huonommaksi, uskallan nyt raskausviikolla 27 jo sanoa että voiton puolella ollaan. Kaikista kolmesta hyperemeesiraskaudesta tämä on ollut myös helpoin. Alku oli ihan hirveää, mutta niin sanottu akuuttivaihe loppui monta viikkoa aiemmin kun edellisissä raskauksissa. Edelleen kärsin päivittäisestä kuvotuksesta ja pahoinvoinnista, mutta pystyn toimimaan sen kanssa ja oksennankin enää satunnaisesti, kerran-pari viikossa. Kansainvälisen hyperemeesipäivän kunniaksi join tänään myös ekan kerran kahvia sitten joulukuun. Tosin hirveällä määrällä kauramaitoa ja jäitä, mutta kuitenkin!

Olen itse todella tyytyväinen Naistenklinikan hoitoon, siellä selvästi tunnetaan tämä sairaus ja osataan sitä hoitaa. Eron huomasi seitsemän vuoden takaiseen, vaikka toki silloinkin pääsin osastolle tippaan. Silti on tärkeää että tietoisuutta hyperemeesistä jaetaan. Edelleen osa neuvolan hoitohenkilökunnasta ei osaa toimia oikein hyperemeesipotilaan kohdalla. Aina edes odottava äiti ei itse tiedä, että se uskomattoman hirveä pahoinvoiti ei olekaan ihan normaalia. Myös läheisten tuki, etenkin ymmärrys, on todella tärkeää.

Hyperemeesi Ry:n sivuilta löytyy paljon lisätietoa, lisäksi facebookissa on suljettu vertaistukiryhmä kaikille niille jota hyperemeesi on koskettanut.


RASKAUSVIIKOT 9-14

8/04/2018

Raskaus-saga jatkuu! Minun oli tarkoitus pitää itselleni ajan tasalla olevaa päiväkirjaa, jotta näitä postauksiakin olisi sitten helpompi tehdä – mutta enhän minä ole alkuinnostuksen jälkeen mitään kirjoitellut ylös. Onneksi nämä viikot ovat vielä suht tuoreessa muistissa, vaikka omalla tavallaan niistä tuntuukin olevan ikuisuus.

Itse etenkin alkuraskaudessa halusin fiilistellä omaa raskauttani lukemalla paljon muiden kokemuksista, mutta ajattelen että näihin on kiva palata myös itse myöhemmin. Toivottavasti näistä on siis iloa myös teillekin!

RASKAUSVIIKKO 9
(8-8+6) – Pahoinvointini pahenee entisestään, mutta minun on saatava vietyä ja hettua lapset joka päivä koulusta. Emme ole vieläkään kertoneet raskaudesta pojille, joten he luulevat että minulla on edelleen oksennustauti. Matkalla ratikkapysäkille oksennan yleensä muutaman kerran. Matkoja varten minulla on laukussa muovipussi sekä jotain pientä syötävää ja juotavaa. Niiden avulla saan siirrettyä oksentamista vähän.

Ruokavalioni koostuu lähinnä mehukeitoista, limusta, pakastemansikoista sekä jääpaloista.

Olen ihan loppu ja mieleni on todella maassa. Pahan olon ja oksentamisen vuoksi en pysty tekemään mitään. Pahimmillaan oksentaessa vatsani kramppaa niin kovaa että pissaan samalla housuun. Pahoinvointi kalvaa ja mustaa mieltä, ja alan välillä jopa miettiä että olenko sittenkään valmis saamaan tätä lasta – sillä en kestäisi pahaa oloa enää sekuntiakaan.

En pysty katsomaan puhelminen tai läppärin näyttöä, sillä se alkaa oksettamaan lisää. Saan juuri ja juuri raahattua itseni välillä suihkuun. Ainut mitä voin tehdä on maata silmät kiinni. Muuttolaatikot pysyvät purkamattomina.

RASKAUSVIIKKO 10
(9-9+6) – Olo ei helpota yhtään ja minun on pakko soittaa sairaalaan. Muistan edellisistä raskauksista sen, kuinka ahdistavaa oli maata siellä tipassa, huonovointisena ja ikävöidä kotiin. Siksi ehkä viivyttelinkin sinne menoa. Kertoessani tilastani minua pyydetään tulemaan heti tippaan.

Sairaalassa minulle kerrtotaan kuitenkin että pääsen lähtemään jo yöksi kotiin. Olen siellä tipassa neljä tuntia, jonka lisäksi saan pahoinvointilläkettä suoraan suoneen. Minut myös ultrataan ja pääsen näkemään pikkuisen ensimmäisen kerran. Hän on noin kolmen sentin mittainen ja sydän jyskyttää lujaa. Uskomatonta että jonkin noin pieni voi vaikuttaa olooni näin paljon.

Tiputuksesta seuraavana päivänä oloni on aamulla parempi kun aikoihin. En voi uskoa sitä todeksi ja lähden innostuksissani kävelylle apteekkiin. Olo kuitenkin alkaa huononemaan pikkuhiljaa. Tajuan että minulle määrätty pahoinvointilääke ei sovi minulle yhtään, mutta jatkan sen käyttöä vielä päivän. Se poistaa pahimman oksentamisen, mutta ei vielä pahaa oloa pois.

Lääke saa aikaan pakkoliikkeitä, nykimistä ja hyvin hyvin vahvaa ahdistusta. Minusta tuntuu että kuolen. ja jos en kuole, niin hyppään pian parvekkeelta – oloni on niin ahdistunut, ihan kun päälläni makaisi kokoajan joku. Lääkeselosteesta käykin ilmi, että tämä syöpähoitojen yhteydessä normaalisti käytettävä lääke voi juurikin aiheuttaa sivuvaikutuksena kovaa ahdistusta ja jopa itsemurha-ajatuksia. Päätän lopettaa lääkkeen siihen paikkaan ja seuraavana päivänä sivuvaikutukset ovat tiessään.

Tällä viikolla on myös ensimmäinen neuvola. Koska raskaana olo alkaa olla näin kolmannen kerran jo aika tuttua hommaa, ei siellä tule juurikaan mitään uutta tietoa. On kiva kuitenkin vihdoin saada äitiyskortti. Samalla saan lähetteet veri -ja virtsakokeisiin sekä linkin jota kautta voin varata ensimmäisen ultran.

RASKAUSVIIKKO 11
(10-10+6) – Ensimmäinen etappi takana päin, nimittäin alkio-vaihe on päättynyt ja vauva on sikiö. Se tarkoittaa sitä, että kaikki rakenteet ovat nyt muodostuneet.

Vatsa on melko turvonnut, mutta myös vauva-vatsa alkaa pikkuhiljaa näkyä ja ostankin ensimmäiset äitiysvaatteet. Vaikka äitiyslegginssit näyttävät vielä vähän ylimitoitetuilta, on kivempaa kun ei purista. En malta olla myöskään olla ostamatta jo ensimmäisiä lastenvaatteita, vaikka olin ajatellut etten ostaisi mitään ennen raskauden puoliväliä.

Olen oksentanut niin paljon, että alkaa olla mahdotonta miettiä ruokia joita tekisi mieli. Tarpeeksi monta kertaa kun joku tulee ylös, ei sitä pysty enää syömään. Välillä myös pelkkä jääkaapin avaaminen sai oksennuksen lentämään.

RASKAUSVIIKKO 12
(11-11-6) – Useimmat keskenmenot tapahtuvat ennen viikkoa 12, joten kokoajan ollaan lähempänä turvallisempia vesiä. Keskenmenon pelko on itselläni läsnä kyllä koko raskauden ajan, mutta onneksi ei mitenkään pahasti tai häiritsevästi.

Oksentaminen ja pahoinvointi jatkuu edelleen rajuna, mutta ehkä silti hitusen lievempänä kun edellisviikkona – silti herään edelleen myös öisin etovaan oloon. Monesti tavallinen raskauspahoinvointi helpottaakin juuri näillä viikoilla, mutta hyperemeesin kohdalla se voi helposti kestää vielä kymmenenkin viikkoa – tai jopa ihan loppuun asti. Aamut ovat helpompia, vasta noin vartin heräämisen jälkeen iskee olot.

Tämän viikon lopulla kerron raskaudesta myös julkisesti instagramissa ja blogissa julkaisemalla kuvan aiemmin tekemistäni raskaustesteistä. Kaverini kertoo, että Jodelissa spekuloidaan minun odottavan kaksosia koska testejä on kaksi, hahahaha. On kivaa kun vihdoin pääsee fiilistelemään raskautta ilman salailua. Yritän silti pitää matalaa profiilia sen kanssa, sillä ajatten että liika vauvahössötys saattaa myös ärsyttää osaa ihmisistä.

RASKAUSVIIKKO 13
(12-12+6) – Tällä viikolla on meillä on paljon odotettu np-ultra. Ultrassa mitataan sikiön niskaturvotus, jonka avulla seulotaan poikkemia, kuten downin syndroomaa. Mitta on normaali, mutta se pitää vielä laskea yhteen verikokeissa saatujen tulosten kanssa. Muutama päivä ultran jälkeen kotiin tulee kirje, jossa kerrotaan ettei suurentunutta riskiä kromosomipoikkeukseen näiden arvojen perusteella ole.

Huonon olon kaveriksi hiipi päänsärky. Pystyin jo kuitenkin katselemaan sarjoja läppäriltä, mutta edelleen puhelimen selaaminen tuottaa ihan hirveän olon. Osku teki mehusta jääpaloja pakkaseen ja löydettiin myös ihania sorbettipuikkoja kaupasta. Jäisten marjojen syönti tuo hetkellisen helpotuksen.

RASKAUSVIIKKO 14
(13-13+6) – Eräänä aamuna menee ainakin puolituntia ennen kun muistan olevani raskaana. Sama fiilis on myös seuraavana ja sitä seuraavana aamuna. Eli paha olo ei iskekeään vasten kasvoja niin pian kun yleensä. Myös päivät ovat hitusen helpompia. Innostun jopa juomaan kahvilassa kupin kahvia, mikä kylläkin osoittautuu hyvin huonoksi valinnaksi. En vielä uskalla iloita olon helpottumisesta, mutta oksennan selvästi vähemmän päivän aikana – enää vain muutamia kertoja.

Elämä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa voittamaan, ja käyn jopa lasten kanssa uimassa sekä kavereiden kanssa syömässä.

Toiselle neuvolakäynnille myös Osku tulee mukaan ja tällä kertaa siellä myös kuunnellaan ensi kertaa sydänääniä. Ääniä ei saada heti kuuluviin ja nuori terveydenhoitaja näyttää olevan enemmän hermostuksissa kun minä itse. Tämä on käynyt itselleni myös aiemmissa raskauksissa, joten en ole huolissani. Myös kova pahoinvointi on merkkinä siitä että vauvalla on todennäköisesti kaikki hyvin.

Kohtu on noin greipin kokoinen ja se tuntuu välillä jopa vähän epämiellyttävänä, ihan kun vatsassa olisi jotain ylimääräistä. En pidä yhtään siitä tunteesta jos vatsa vaikka heiluu tai sitä heilutetaan, sillä kohtuu tuntuu jotenkin niin selvästi liikkuvan mukana.

Viikon viimeisenä päivänä tunnen myös ensi kertaa vauvan liikkeet! En olisi uskonut että se voi tapahtua näin aikaisin, mutta uudelleen synnyttäjillä se on ihan normaalia. Tunne on pienen pientä kuplintaa enkä joka kerta voi olla vielä varma että mikä on vauva ja mikä on jotain muuta pörinää suolessa. Mutta sielllä se on, meidän pikkuinen vipeltäjä!

Kaikki raskausviikko-sarjat:

RASKAUSVIIKOT 1-8
RASKAUSVIIKOT 9-14


ELÄMÄ VOITTAA

12/02/2018


Viime päivinä olen saanut kokea pilkahduksia vanhasta, normaalista elämästäni. Olen pysynyt vähän siivoamaan, ulkoilemaan lasten kanssa, pessyt pyykkiä ja jopa käynyt uimassa, elokuvissa ja kavereiden kanssa syömässä. Tämä on aika mieletöntä verrattuna siihen, etten ole viimeiseen 7 viikkoon pystynyt tekemään näistä mitään. Olen lähinnä vain maannut ja oksentanut. Kuten aiemmin kerroin, raskauteen liittyvä hyvin raju pahoinvointi on vienyt minut ihan vuodepotilaaksi. Koputan samalla puuta sanoessani, että luulen nyt kuitenkin pahimman vaiheen olevan takanapäin.

Huono-olo minulla on edelleen, muttei enää yhtä voimakkaasti. Välillä jopa unohdan olevani raskaana. On ihanaa kun elämä alkaa taas hymyilemään ja normaali arki pikkuhiljaa rullaamaan. Toki eteenpäin mennään vielä ihan pienin askelein, tunnin pulkkamäkeilyn jälkeen voimat ovat loppupäivän ihan veks ja pyykkien ripustamisen jälkeen täytyy istua huilaamaan. Eikä mikään ihme jos yleiskunto on hieman laskenut tässä päivittäisen rajun oksentelun myötä.

Mutta niin se vain tämä päivä koitti. Päivä, joka tuntui vielä viikkoja sitten todella kaukaiselta. Jotenkin lähes uskomatonta että selvisin tästä.  En uskalla toivoa että tässäkään raskaudessa pahoinvointi lähtisi kokonaan pois, mutta nykyään uskallan lähteä kauppaan jo ilman oksennuspussia ja ylipäätään kiinnostaa mennä ihmisten ilmoille ihan omasta vapaasta tahdosta.

Tulen varmaan vielä kirjoittelemaan tuosta Hyperemeesistä, eli rajusta raskauspahoinvoinnista, mutta ensin haluan olla varma että pahin on ohi ja tavallaan päästä sen yli – sen verran traumaattinen kokemus tämä matka on ollut. Onneksi minulla on ollut täällä maailman paras tukijoukko ja kaikki ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Ilman kaikkea saamaani apua ja tukea en olisi jaksanut enkä pystynyt. Nyt päästään onneksi vihdoin yhdessä nauttimaan ja ilmoitsemaan raskaudesta. Ainakin siihen saakka kun kaikki muut raskausajan krempat alkavat 😀

Ja kiitos muuten ihan hirmuisesti teille kaikille ihanista onnitteluista ja tsempiviesteistä. Niitä on ollut tosi ihana lukea. Niin ihana tuntea miten te olette aidosti iloisia meidän onnesta <3 Kiitos.