BANGKOKIN HOTELLISUOSITUS

11/01/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa BANGKOKIN HOTELLISUOSITUS

Marraskuisella Thaimaan matkalla sain ihan hurjan määrän kyselyitä hotelleistamme. Enkä ihmettele, sillä tuntikausien etsiminen ja arvosteluiden vertailu tuotti tulosta ja löysimme meille ihanat paikat yöpyä. Jo melko pienellä Koh Lantan saarella majoitusvaihtoehtoja oli mieletön määrä, mutta hitsit, niin oli suurkaupunki Bangkokissakin.

Bangkokissa hotellia valitessa kannattaa ensin päättää, että millä alueella siellä haluaa asustaa. Kaupunki on ihan hillittömän kokoinen ja välimatkat sen mukaisia. Paikasta toiseen liikkumisessa saattaa hyvin vierähtää tunti jos toinenkin. Kannattaa siis vähän katsella alueita sillä silmällä, että mitä reissultaan tahtoo, shoppailua, nähtävyyksiä, historiaa, paikallista tunnelmaa vai kalliita merkkiliikkeitä ja kimaltavia pilvenpiirtäjiä.

Itse halusin hotellin joen varrelta. Skytrainin lisäksi kaupungissa pääsee liikkumaan helposti jokilaivoilla ja sen varrella sijaitsee myös ehdoton nähtävyys Grand Palace sekä muutamia muita temppeleitä. Ajattelin että joen varrella saattaisi olla myös kivat maisemat, ja oikeassa olin.

Bangkokin hotellia aloin etsimään itseasiassa vasta kahta päivää ennen siellä yöpymistä. Onneksi en sentään jättänyt sitä ihan edelliseen iltaan, sillä se oli ilta jona jouduin vatsataudin vuoksi yöksi sairaalaan tiputukseen.

Hotellien hintataso yllätti hintavuudellaan, olin nimittäin kuullut Bangkokissa olevan paljon edullisempaa. Toisaalta korkeat hinnat saattoivat johtua high seasonista ja siitä että olin niin myöhään liikenteessä. Jouduin siis hieman nostamaan budjettiani, sillä halusin että hotelli sijaitsisi aivan joen rannalla, että siellä olisi hyvä aamupala, kivat huoneet ja iso allasalue. Kaikista hienoimmat ja kehutuimmat hotellit jouduin karsimaan niiden hinnan takia pois, mutta jäi minulle vielä useampi ”vähän parempi” vaihtoehto joita sitten jäin pyörittelemään.

Etsin halpoja hintoja Bookingin, Hotels.com, Trivagon, TripAdvisiorin ja Agodan kautta. Näiden lisäksi katsoin aina instagramista vierailioiden kuvia saadaakeni realistisen kuvan hotellista. Availin uusia nettivaraussivustejen sivuja uusista selaimista ja näin ollen sain kaivettua kaikista halvimmat hinnat. Laitoin myös suoraan sähköpostia kolmeen eri hotelliin, josta sitten muutenkin näistä yhdeksi suosikikseni valikoituneesta hotellista, Chatrium Riversidesta, sain vielä lähes satasen halvemman hinnan kolmelle yölle. Valinta oli siis vihdoin selvä.

Lähtöä edeltävänä päivänä tosiaan sairastuin, mutta pääsimme onneksi kuitenkin lentämään Bangkokiin ja kamalan, tunnin kestäneen taksimatkan päätteeksi hotellille. Hotellin edessä meitä odotti jo iso joukko työntekijöitä, yksi avasi taksin ovet, toinen otti pienet kassit, kolmas isot matkalaukut, neljäs oksennuspussini ja viides saattoi meidät vastaanottoon.

Itse aikoinani hotellin vastaanotossa työskennelleenä katsoin ihastellen kahden respan yhteistyötä. 36 kerrokisessa hotellissa huoneista ja vieraita varmasti riittää, joten joka asissa tulee olla tehokas. Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme vielä upgreidauksen huoneeseen josta oli kaupunkinäkymän sijasta suora näköala joelle.

Kaikki Chatriumin huoneet ovat itseasiassa sviittejä. Meidän 25. kerroksessa sijainneessa ihan ”perus sviitissämme” oli avokeittiö ja olohuone, iso parveke, kylpyhuone suihkulla ja ammeella sekä makuuhuone, josta avautui lattiasta kattoon olevista ikkunoista näymät joelle. Huone näytti vielä paljon kivemmalta mitä kuvissa, ja jääkapissa olevien virkokkeiden lisäksi huoneessa oli tuoreita hedelmiä.

Olin itse edelleen vielä aika sairas, joten tuntui tosi ihanalta päästä sivistyksen pariin, niin kivaan huoneeseen ja mielettömän hyvän palvelun hotelliin. Hotellissa oli kaksi ravintolaa, kahvila sekä Starbucks, joten meillä ei onneksi ollut tarvetta edes lähteä minnekkään. Vaikka olin kipeä, olin iloinen että sairastuin juuri tässä kohtaa, kun pojilla oli tilaa leikkiä olkkarissa, iso telkkari ja kaikki mahdolliset lastenkanavat ja minä sain levätä rauhassa makkarissa ja käydä välillä vaahtokylvyssä (jossa oli oma tyyny!). Myös jos olisin joutunut uudestaan lääkäriin, täällä ne olisivat todennäköisesti olleet vähän modernimmat mitä edellisessä saaressa oli..

Seuraavana päivänä vointikin oli jo vähän parempi, joten vietimme aurinkoisen ja kuuman päivän hotellin isolla allas-slueella. Illalla uskallauduttiin syömään jo muualle, joten otimme hotellin oman lautan ja matkasimme sillä viiden minutin päähän päälaiturille, jonka läheisyydestä löytyikin vaikka mitä ruokapaikkoja ja ostosmahdollisuuksia. Hotellilla on siis oma laituri, josta kulkee ilmainen lautta kymmenen minutin välein päälaiturille, josta pääsee liikkumaan eteenpäin niin lautoilla kun skytranillakin.

Kolmantena päivänä oltiin jo vähän aktiivisempia ja lähdimme jokiveneellä katsomaan suurta temppeliä. Turist Boatiksi nimetyllä lautalla oli todella helppo ja vaivaton matkustaa paikasta toiseen ja se toimi myös hop on hop of-tyylisesti, jos osti päivälipun. Me kuitenkin ostimme vain yhdensuuntaiset liput, sillä tiesin etukäteen temppelillä menevän ainakin jotain tunteja ja tahdoimme kaikki myös takaisin nauttimaan hotellin altaasta. Päivän päätteeksi kävelimme illalla jo pimeän tultua myös läheiselle iltatorille, joka oli enemmänkin valtava ulkona oleva ostoskeskus.

Hotellin arvosteluista luin myös todella ylistäviä kommentteja hotellin aamupalasta, eikä yksikään niistä ollut liioteltu. En ole eläessäni nähnyt niin hyvää ja kattavaa aamupalaa. Tai oikeastaan mitään seisovaa pöytää. Siellä oli ihan kaikkea mitä kuvitella saattaa ja vielä vähän enemmän. Perus leivät, leivonnaiset, myslit, jogurtit ja muut, mutta myös paljon erilaisia salaatteja, aasialaisia ruokia, kymmenillä eri tavoilla valmistettuja kananmunia, sushia, smoothieita ja ihan hillitön vohvelibaari.

Yövyimme hotellissa siis kolme yötä ja viimeisenä päivänä meille tarjottiin vielä myöhäistä chek outia kello kolmeen saakka, sillä lentomme lähti vasta alkuillasta. Toki Thaimaassa palvelukulttuuri on ihan toisenlainen kun täällä meillä, mutta reissumme kolmesta hotellista tässä sen pisti oikein eritysesti merkille. Vaikka kyseessä oli käsitykseni mukaan kuitenkin suht tavallinen 3-4 tähden hotelli, oli se suomen tasoon verrattuna jossain seitsemässä tähdessä.

Todella moni teistä kyselikin tästä hotellista ja että suosittelisinko sitä – kyllä ehdottomasti. Ihanaa luksusta verrattain suht pienellä rahalla. Meidän kolmen yön sviittiyöpyminen aamupalla maksoi yhteensä vähän yli kolmesataa. Suositus siis tälle jos Bangkokin reissu on edessä tai suunnitteilla!


HOTELLISSA HELSINGISSÄ

6/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moni teistä ei ehkä tiedä, mutta olen aikoinani ollut yli kolme vuotta töissä hotellin respassa vastaanottovirkailijana ja esimiehenä. Olikin tosi kiva kun sain yöpymisen Indiedaysin ja Hotel Indigo Helsinki Boulevardin yhteistyön kautta ja pääsin vuorostani itse asiakkaaksi ja leikkimään hotelliarvostelijaa. Ystäväni Kaisu täytti samana päivänä komeat 30-vuotta, joten nappasin hänet mukaan hotelliin vähän hemmoteltavaksi.

Uusi Hotel Indigo Helsinki Boulevard sijaitsee nimensä mukaisesti parhaalla paikalla Bulevardilla. Ihanien kauppojen, ravintoloiden ja puistojen ympäröimänä, keskellä kauneinta Helsinkiä. Vaikka hotelli onkin vain muutaman kilometrin päästä omasta kodistani ja Punavuoren kadut ovat enemmän kun tuttuja, tuntui siellä kävellessä ihan kun olisi lomalla ulkomailla. Eikä kuuma ja aurinkoinen hellepäivä ainakaan vaikeuttanut siihen fiilikseen pääsemistä. Kyllä pieni irtiotto niistä kotiympyröistä vaan tekee hyvää.

Meidän päivän agendana oli siis nauttia kesäpäivästä, ottaa rennosti, syödä jotain ja valmistautua sitten hotellihuoneessa illan synttäridinnerille. Koska hotelli sijaitsee DesignDistrict alueella, ja on sen jäsen, kävimme pyörähtämässä myös parissa lähistöllä olevassa sisustuskaupassa. Oli tarkoitus käydä myös etsimäaaä jotain vaatetta illaksi, mutta helle ajoi meidät kuitenkin lopulta mielummin ilmastoituun hotellihuoneeseen kuohuviiniä nauttimaan. Hotellin henkilökunnalta saa hurjan paljon kivoja vinkkejä kaupungin tutkiskeluun, ravintoloihin ja shoppailumahdollisuuksiin.

Hotellin yhteydestä löytyy kaksi erilaista ravintolaa, toinen niistä on Soup & Juice, joka keskittyy maistuviin salaatteihin, keittoihin, ruokaisiin leipiin sekä tilauksesta valmistettuihin mehuihin. Me lainasimme hotellista pyörät, kävimme nappaamassa ravintolasta mukaamme mehut, sheikit ja maistuvat leivät ja pyöräilimme viereiseen Koffin puistoon niitä syömään. Oli tosi kiva kun niin mehut, pirtelöt, leivät ja salaatit sai päättää ihan mielensä mukaan. Kookos-minttu-banaani shake oli ehkä ihanin juoma aikoihin, suosittelen!

Hotel Indigo on IHG:n ’upscale’ –tason boutique-hotellibrändi, joka tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen hotellikokemuksen. Maailmalla on yli 60 hotellia eri puolilla Amerikkaa, Eurooppaa ja Kiinaa, ja maailmanlaajuinen kasvu jatkuu vahvana. Ja Pohjoismaiden ensimmäinen Hotel Indigo hotelli löytyy nyt siis osoitteesta Bulevardi 26. Kaikille hotelleille on yhteistä, että ne sijaitsevat lähellä ostospaikkoja, ravintoloita, gallerioita ja musiikkia – aiheita, jotka tekevät jokaisesta naapurustosta omaleimaisen. Jokainen hotelli on yhtä yksilöllinen kuin sen lähiympäristö: ruokalistat, musiikki, taideteokset ja valokuvat välittävät kaikki samaa tunnelmaa.

Hotellin persoonalliseen sisustukseen on todella panostettu, mutta se on silti ihanan rento. Sisustuksen elementtejä ovat suunnitelleen palkitut Linda Linko, Pietari Posti ja Satu Maaranen. Meidän huoneemme sijaitsi neljännessä kerroksessa, joka on tyyliltään industrial henkinen. Se on saanut inspiraationsa viereisestä Hietalahden telakasta. Huoneesta löytyy muunmuassa Nesperosson kapselikahvikeitin, ilmainen minibaari ja kylpylähenkinen kylppäri sadesuihkuineen, kylpytakkeineen sekä Avedan tuotteineen. Sänky oli täydellinen ja ihanan muhkea. Samanlaiset 100% egyptiläistä puuvillaa olevat petivaatteet on pakko saada omaan kotiinkin.  Saunat, kunto ja- joogasalit jätimme tällä kertaa väliin, vaikka houkuttelevilta kuulostivatkin.

Oli tosi ihana päästä juhlimaan ystävää vähän spesiaalimmissa merkeissä, ei muuten mikään huono lahjaidea mielestäni muutenkaan tällainen! Vähän skumppaa ja kakkua huoneessa, laittautumista, aurinkoa  kaupungilla ja aamulla aamisbuffettia Bröd Punavuoressa. Ihana kesäviikonloppu!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.