PONCHORAKKAUTTA

29/06/2018

Muistan kun Kaapo oli vauva ja jo silloin haaveilin harsonankaasta tehdyistä vaatteista hänelle. Ikinä en saanut sellaisia aikaiseksi tehdä (tai teettää) mutta vihdoin viime vuosina sellaisia on tullut markkinoille rytinällä ja tämä kevät ja kesä on selvästi ollut niiden kulta-aikaa. Pellavaisia tai pehmeästä puuvillamuslinista tehtyjä vaatteita on näkynyt enemmän kun koskaan. Rakastan myös tällä hetkellä valloillaan olevaa luonnollisten ja maanläheisten värien trendiä. Sen myötä myös kasvivärjäys on alkanut kiinnostamaan ja minulla odottaa tuolla itseasiassa iso kassillinen vauvan harsoja värjäystään. Mutta siitä toivottavasti lisää lähiaikoina.

Vauvalle olen ostellut myös muutamia valmiiksi värjättyjä harsoja, myös muuhun kun pepun pesuun ja puklujen pyyhkimiseen. Kauniit isot harsot sopivat makuualustaksi, kapaloksi, näkösuojaksi tai kevyeksi peitoksi. Sain valita Gerffer Groupin maahantuomalta Fabelabilta muutamia tuotteita ja sieltä löytyi vauvantarvikkeiden lisäksi pojille nuo ihanat ponchot.

Luomupuuvilasta valmistetut kevyet ponchot ovat meillä toimineet niin pyyhkeinä uinnin jälkeen, mutta ne suojaavat kivasti myös auringolta rantaleikeissä. Parasta tässä materiaalissa on sen keveys ja sitä kautta nopea kuivuminen. Ja ovathan nuo ihan tosi kauniit, eikö?

Jos teillä on muuten hyviä vinkkejä tai linkkejä tuohon kotona tehtävään kasvivärjäykseen liittyen niin olisin kiitollinen!