22 – HAKOLA

22/12/2015

MAMI GO GO JOULUKALENTERI HAKOLA LEMPI HYLLYHakola Huonekalu Oy on perheyritys, joka sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Jurvassa. Hakolan perheellä on huonekalujen valmistamisesta yli 50 vuoden kokemus. Kaikki alkoi pikkuruisesta navetasta. Edelleenkin Hakolan laadukkaat sohvat tehdään yksilöllisesti, asiakkaan tilauksen mukaan. Rungot tulevat paikallisilta puusepiltä Etelä-Pohjanmaalta, omat työntekijämme leikkaavat kankaan, ompelevat sen ja verhoilevat sohvan valmiiksi asiakkaan tilauksen mukaisesti. Rungossa käytetään kotimaista massiivipuuta ja vaneria, pehmusteet ovat pääosin kotimaisia ja todella korkealaatuisia. Hakolan valikoimissa on nykyään sohvien lisäksi myös muita sisustustuotteita, kuten pöytiä, nojatuoleja ja tyynyjä.

22. luukusta arvon Lempi-hyllyn. Anni Pitkäjärven suunnittelema Lempi hylly on huoneen katseenvangitsija. Se toimii esimerkiksi kylpyhuoneessa kauneimmille tavaroillesi ja on samalla pyyheteline. Makuuhuoneessa saat siitä oivan yöpöydän jossa seuraavan päivän vaatteesi odottavat. Väreinä hyllyssä vaaleanpunainen, turkoosi ja valkoinen. Lempi-hylly valmistetaan 100 % Suomessa.

Osallistu Hakola Huonekalu Oy:n arvontaan kommentoimalla alle. Kaikkien joulukalenterin luukkujen arvonta päättyy 23.12 klo 23.59. Voit osallistua jokaisen luukun arvontaan yhden kerran. Levitä joulumieltä ja muista jakaa myös kavereille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.