PUMPULIHÄÄT

26/07/2018


Vuosi sitten oli suuri päivä. Menin naimisiin.

Heräsin aikaisin aamulla yksin kotona, menin ikkunalaudalle peilin eteen meikkaamaan ja pistin soimaan Chappel of love-kappaleen. Olin valvonut edellisenä iltana todella myöhään, sillä mekko joka minun oli tarkoitus laittaa päälle, olikin toisella sovittamalla liian pitkä. Panikoin mekkoa ja sovittelin kaikkia kaapista löytyviä vaatteita tuntikaupalla, kunnes sainkin kun sainkin lyhennettyä alkuperäistä mekkoa ottamalla sitä vyötäröstä sisään – käsin harsomalla.

Kun olin meikannut, vaihtanut kenkiin uudet valkoiset nauhat ja pakannut kaiken tarvittavan mukaan oli Osku alhaalla odottamassa minua. Meillä oli aika varattu Maistraattiin kello 10. Olin ollut koko aamun niin kiireinen etten ollut ehtinyt juurikaan jännittämään tai panikoimaan. Mutta kun kävelin autolle, tuntui ettei jalat yhtäkkiä kannakkaan.

Suureksi yllätykseksi Osku oli lainannut meille hienon auton ja koristellut sen edellisiltana erilaisilla nauhoilla sekä kirjoituksilla. Istuin sydän pamppaillen kyytiin. Olin todella vaikuttunut ja iloinen yllätyksestä.

Kävimme hakemassa kyytiin todistajat, eli veljemme. Aamu oli aikataulutettu melko tarkasti. Ajoimme ensin nuorimman veljeni luokse joka ilmoitti viestillä olevansa vähän myöhässä. Odottelimme aika kauan autossa ja laitoimme viestejä, alkoi jo vähän hermostuttamaan. Lopulta hän tuli alas. Lähdimme hakemaan toista veljeäni. Olimme myös sopineet hänen kanssaan ajan jolloin olisimme alhaalla hänen luonaan. Laitoin vielä matkalta viestin ja ihmettelin kun hän ei vastannut tai edes avannut viestiä. Päästyämme perille hänen talolleen soitin monta kertaa. Lopulta hän vastasi. Hän oli luullut että tulisimme vasta tunnin päästä ja oli vielä nukkumassa.

Itse jännitys naimisiinmenosta kyllä helpottui, kun sai jännittää että ehdimmekö paikalle ylipäätään ollenkaan. Että kiitos vaan veljet! Viimeiseksi haimme vielä Oskun veljen, joka sentään oli ajoissa paikalla odottamassa.

Oli rauhallinen, lämmin ja aurinkoinen perjantai-aamu kun ajoimme Länsiväylää pitkin Tapiolan maistraattiin. Meille oli tullut vähän yllätyksenä, ettei naimisiin voinutkaan mennä noin vaan, vaan aika piti varata ja että niitä oli kesäaikaan hyvin harvassa. Onneksi aika löytyi läheltä Espoosta. Myös mummini on mennyt samassa paikassa naimisiin, mikä oli minusta aika hauskaa.

Saavuimme maistraatille vartin ennen aikaamme. Meitä ennen vielä toinen pari meni naimisiin. Tänä aikana täyttelimme muutamia lappuja, kuten sen että ottaisin mieheni sukunimen. Tilanne oli jotenkin niin absurdi ettei minua oikeastaan edes jännittänyt. Juttelimme, naureskelimme ja taisimme kuunella YouTubesta jotain hassuja hääbiisejä.

Tuli vuoromme mennä huoneeseen jossa parit vihitään. Siellä meitä odotti kirjoituspöydän takana seisova vihkijä. Kaikki tapahtui hetkessä. Vihkikaava on maistaattivihkimisessä lyhyt, mutta kaunis. Siinä puhutaan naimsiinmenon merkityksestä ja perheen perustamisesta. Sitten meiltä kysyttiin ”tahdotko..”. Yhtäkkiä tuntui että apua, nyt sitä mennään ja paluuta ei enää ole. Tietenkin silti tahdoin ja vaihdoimme sormukset. Olimme naimisissa!

Vihkijä poistui huoneesta ja jäimme sinne veljiemme kanssa. Nauroimme, itkimme, halailimme. Tunnelma oli ihana. Siirryimme autolle missä odotti uusi yllätys. Osku oli nimittäin askarrellut edellisenä iltana myös auton perään kiinnitettävän naurun tölkeistä, vanhasta kengästä, siivilästä, hopeahaarukasta ja ties mistä. Tätä kiinnittäessä hän piti myös juhlallisen puheen ja me kaikki saimme koristella auton ikkunoita vielä lisää tusseilla.

Ajelimme siellä täällä hitaasti, musat täysillä, auton torvea tööttäillen ja tölkit perässä kolisten. Se oli niin hauskaa. Suurimman osan matkasta minulla oli kuitenkin katse sylissäni olevassa vasemmassa nimettömässä kimaltavassa sormuksessa. Kävimme kesäisellä lounaalla merimaisemissa. Ja ottamassa muutamia kuvia.

Ollessani ravintolan vessassa minuun iski hetkeksi identitteettikriisi. Tajusin että olin ihan oikeasti juuri mennyt naimisiin ja kaiken lisäksi vielä vaihtanut nimeni! En ollut enää se 30 vuotta ollut Minttu Mäntysalo. Tuntui hetken siltä että vessan seinät kaatuvat päälleni, kun en tiennyt kuka olen. Muistelen edelleenkin sitä hetkeä, aika pian tapahtuneen jälkeen kylläkin huumorilla. Uuteen sukunimeen kun tottui lopulta todella nopeasti.

Veimme veljet kotiin ja ajelimme vielä vähän kaupungissa kunniakierrosta ja siitä keskustaan hotelliin sviittiin. Siellä meitä odotti hedelmien lisäksi shampanjaa ja suklaata jota paras ystäväni oli meille yllätykseksi tilannut. Päivitimme someen menneemme naimisiin. Ainoastaan muutamat ystävät ja sukulaiset olivat tietäneet siitä etukäteen. Oli hauska seurata ihmisten yllättyneitä ja onnellisia ja rakkaudentäyteisiä onnitteluja. Yllättyneitä siksi, että olimme seurustelleet vain muutaman kuukauden, eivätkä kaikki edes tienneet sitä.

Kävimme uimassa hotellin katolla olevassa altaassa sekä ulkona syömässä hyvin. Kerroimme tyyliin kaikille vastaantulijoille menneemme juuri naimisiin.

Kolme viikkoa myöhemmin avioliittomme vielä siunattiin kirkossa kaikkien sukulaisten ja ystäviemme läsnäollessa ja pidimme kunnon bileet (josta tuo ylläoleva kuvakin on). Oli ihana kokea nämä molemmat tavat.

Näin vuoden jälkeen muistelen hymyssäsuin tuota päivää. Vuoteen on mahtunut todella paljon ja vaikka tuntuu että kaikki tuo olisi tapahtunut ihan äskettäin, tuntuu samalla siltä, että olisimme olleet yhdessä paljon kauemmin. On ihanaa olla naimisissa. On ihanaa olla vaimo. Tiedän ettei rakkautta tarvitse todistella avioliitolla, mutta itsestäni tuntuu hyvältä ja oikealta olla sitoutunut virallisesti juuri tähän ihmiseen näin.

On myös ihanaa miten edelleen vuoden jälkeen sitä on aivan korviaan myöten rakastunut. Oikeastaan vielä paljon enemmän. Rakkaus on syventynyt entisestään, hullua kyllä, mutta silti se sellainen vastarakastuneiden huumakin on yllä. Kaikkiin suhteisiin mahtuu myös karikkoja, niin meidänkin, mutta kaikesta huolimatta tiedän että tuon ihmisen kanssa haluan olla aina aina aina aina aina.

Tätä ensimmäistä hääpäiväämme olemme viettäneet perheen kanssa. Emme menneet romanttiselle illalliselle kaksistaan, vaan aloitimme päivän syömällä yhdessä lasten kanssa herkkuaamupalaa, kävimme Stadikalla uimassa, leikkipuistossa ja jäätelöllä ilta-auringossa. Väsyneet lapset kinastelivat auton takapenkillä ja me hymyilimme toisillemme etupenkillä. Kotona söimme pastaa, luimme iltasatua ja olimme onnellisia. Juuri niinkuin haluamme aina yhdessä olla.


KIITOSLAHJA KAASOILLE

21/05/2018

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – IFOLOR

Meidän hääjuhlasta tuli juuri yhdeksän kuukautta, mutta emme ole vieläkään saaneet aikaiseksi lähettää vieraille kiitoskortteja saatika mitään muitakaan muistamisia. Meidän oli tarkoitus alkusyksystä järjestää kaasoille ja bestmaneille kiitokseksi kaikesta avusta mökkiviikonloppu, mutta kiireiden, lastenhoitoongelmien, oman leikkaukseni sekä monen muun seikan takia päätettiin lopulta siirtää sitä kaikille sopivaan ajankohtaan. Toivottavasti päästään se vielä tekemään, mutta sen lisäksi tahdoimme muistaa näitä tärkeitä ihmisiä myös jollain konkreettisella.

Kirjoittelinkin hiljattain siitä, miten valokuvista teetetty kuvakirja on ihana lahja, ja sellaisiinhan ideat ovat loputtomat. Juuri vaikka häistä on ihana teettää ainutlaatuinen lahja muistoksi yhteisistä hetkistä. On ihan eri asia selailla kuvia vaikkapa puhelimesta kun painetusta kirjasta. Kuvat tuntuvat jotenkin paljon arvokkaammilta myös niin.

Me teetimme tälläkin kertaa kuvakirjat Ifolorilta. Valitsin kirjaan enimmäkseen kuvia jossa on kaasoja ja bestmaneja. Oli ihanaa, kun kuvaaja tuli aamusta meille taltioimaan sitä, kun valmistauduimme kaikki yhdessä ennen kirkolle lähtöä. Nämä kuvat ovat itselleni todella rakkaita muistoja elämäni jännittävimmistä aamusta.

Kaasojen ja bestmanien apu juhlien suunnittelussa ja järjestämisessä oli korvaamaton ja uskon että monella voikin olla vaikeuksia miettiä, että mitä tästä voisi antaa kiitokseksi. Yksilöllisesti teetetty valokuvakirja on ainakin sellainen lahja joka mielläni myös itse saisin. Ja miksei tällaista kirjaa voisi antaa lahjaksi myös hääparille tai aika hauska olisi teettää kuvakirja myös polttareista!

Meillä oli häissä vieraiden käytettävissä myös muutama polaroid-kamera. Niistäkin saadut kuvat ovat aivan ihania, mutta omimme kaikki kuvat muistoksi itsellemme. Kuitenkin polaroideista voi ottaa myös kuvia, tai skannata niitä digimuotoon, jolloin myös sellaisia voi kirjaan lisätä. Me kirjoitamme vielä jokaiselle kaasolle ja bestmanille kirjaan käsin viestin ja liitämme mukaan polaroidin, jolloin kirjasta tulee vielä entistä henkilökohtaisempi.

Ifolor-Kuvakirjan teettäminenhän on tosi helppoa, sellaisen voi tehdä mistä tilaisuudesta tai matkasta tahansa tai sitten ihan vain arkisista räpsyistä. Kuvat ladataan joko Ifolorin omaan ohjelmaan tai nettisaitille, jossa valittavansa on paljon erilaisia kirjoja erilaisilla ominaisuuksilla. Jokaisen sivun sekä kannet voi kustomoida itse tai valita valmiin pohjan. Toki myös valmiita pohjia voi vielä muokata mieleisekseen. Kirjojen valmistukseen sekä postitukseen menee noin viisi arkipäivää. Riippuen toki vähän ruuhkasta.

On hassua ajatella että omista häistä tulee kuluneeksi pian vuosi. Tänä vuonna saan olla osana myös kahden rakkaan ystävän häissä, mikä on ihanaa. Toisissa häissä vielä itse kaasona. Tulevien häiden suunnittelu tuo mieleen paljon muistoja omista häistä ja onkin itsekin ihana selailla näitä kirjoja.

ARVONTA! Mikälaisella kuvalahjalla sinä muistaisit läheistäsi? Kommentoi alle ja olet mukana Ifolorin 20 euron lahjakortin arvonnassa! Arvonta päättyy 28.5.


KAASOHOMMISSA

6/05/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa KAASOHOMMISSA

Tein eilen mielessäni pienen aikamatkan viime kesään, kun meillä oli Oskun kanssa sekä vuosipäivämme tapailumme aloittamisesta, että pääsin ekaa kertaa vähän paremmin kaason hommiin. Olen nimittäin yksi kolmesta kaasosta ystäväni Pajun häissä tulevana kesänä. Käytiin yhdessä katsomassa tulevaa hääpaikkaa, mittailtiin, suunniteltiin ja fiilisteltiin. Tämän jälkeen istuttiin vielä yhdessä alas useammaksi tunniksi pitämään hääpalaveria. Saatiin mielestäni paljon aikaa – ainakin ideoita ja käytännän asioita paperille.

Jatkuvasti ajatukset menivät myös omiin viime kesän häihini, olihan meitä vielä lähes sama porukka kasassa kun silloinkin. Kun on jo järkännyt ja kokenut omat häät tuntui suunnittelukin paljon helpommalta. Sillä helpottaa kun jo vähän tietää omasta kokemuksesta, että mikä toimii ja mitä kaikkea pitää muistaa ottaa huomioon.

Samalla on ihana elää mukana sitä rakkaan ystävän jännitystä ja onnea. Kaason tehtävä onkin ennenkaikkea kunniatehtävä, miten ihana onkaan olla osana, tukena ja apuna toisen tärkeässä päivässä. Häät ovat ihania ja niistä pääsee nauttimaan vielä ihan eri tavalla kun tietää myös mitä kaikkea siellä kulisseissa ja juhlia valmistellessa on tapahtunut.

Omatkaan häät eivät olleet ihan sieltä perinteisemmästä päästä, kuten eivät nämäkään tulevat, mutta kyllä niihin ihan huomaamatta tulee paljon myös vanhoja perinteitä ja etikettisääntöjä mukaan. Parasta onkin että häät ovat juuri parin näköiset, eikä liiaksi mietitä että mitä vaikka jotkut iäkkäämmät sukulaiset ovat mieltä jos joku leikki tai valssi jää pois.

Olisi ihana kuulla myös teiltä jotain vinkkejä kaasolle! Jäikö vaikka omista häistä joku ihana juttu mieleen tai mitä kaikkea ehdottomasti kaason kuuluu muistaa tai tehdä? Näistä vinkeistä on apua varmasti tänä vuonna monelle!

Kuvat Teemu Höytö