Normaalisti kyselisin että onko Flown jälkeistä elämää, mutta nyt mielessä pyörii enneminkin että onko häiden jälkeistä elämää? Viimeiset pari viikkoa ollaan säädetty hääjärjestelyiden sekä kesälomien loppumisen merkeissä ja ekaa kertaa ikinä pääsi Flow salakavalasti yllättämään. En ollut ehtinyt valmistautua siihen yhtään! En ollut tutkinut minulle uusia atristeja, fiilistellyt kuuntelemalla lempibiisejä tai miettinyt mitään vaatteita valmiiksi. Oikeastaan kävin vain nopeasti hääpuvun sovittamisen jälkeen kotona ja yhtäkkiä löysinkin itseni kolmen päivän ranneke kädessä festarialueelta.

Olemattomasta ennakkovalmistautumisesta huolimatta oli jälleen kerran ihana festariviikonloppu. Vaikka puhelin hajosi ja myrsky yllätti. Tunnelma oli alusta loppuun ihana, kaikkialla tosi kaunista ja ihmiset hyväntuulisia. Oli myös eritysen ihanaa viettää ekaa festaria vaimona ja fiilistellä sunnuntaina rakkauspäissä Frank Oceania, jota kuuntelimme kun ekan kerran heräsimme aamulla yhdessä.

Kiitos Flow 2017!

Rajalalla pyörähti hiljattain käyntiin kuvauskilpailu, jossa etsitään Suomen ensimmäistä Rajala Lähettilästä. Homma kuulostaa niin kivalta ja mielenkiintoiselta, että ajattelin itsekkin lähettää hakemuksen. Mukaan haetaan erilaisia luovien sisältöjen tuottajia, kuten blogggareita, vloggareita sekä valo -ja videokuvaajia. Haasteeseen valitaan viiden hengen ryhmä lähettiläitä, jotka saavat käyttöönsä personoidun kuvauskaluston, erilaisia haasteita ja tehtäviä sekä koulutusta alan ammattilaisilta. He pääsevät myös osoittamaan taitonsa kuvausmatkoilla, joista ainakin yksi suuntaa Amsterdamiin. Haasteen lopuksi valitaan The Ambassador 2016, joka palkitaan 3000 euron arvoisella kuvauskalustolla. Juuri tämän aamuna isälleni Espanjaan lähettämääni videotervehdystä katsellessa, olisi mahtava saada lisää ammattilaisten vinkkejä tuohonkin hommaan.

Itselleni valokuvaus on bloggaamisen myötä muodostunut tärkeäksi harrastukseksi. Tai se on nykyään paljon enemmän. Se on kirjoittamisen lisäksi tapa ilmaista itseäni. Vangita fiiliksiä ja hetkiä. Kaikki alkoi vähän vahingossa. Kamerakännykkä vaihtui pokkariin, pokkari järkkäriin ja jossain vaiheessa huomasin itsekkin että teknisen laadun lisäksi kuvien sisältö parantuu kokoajan. Viikottain tulee hetkiä, kun katson ottamiani kuvia ja ihmettelen että vau, otinko minä oikeasti tuon?

Olen lapsesta saakka ollut sillä tavalla hyvin taiteellinen, että olen harrastanut muunmuassa kuvaamataitoa, soittanut ja laulanut, näytellyt, tehnyt keramiikkaa ja tanssinut. Kuitenkin se ihan oma juttu on ollut aina hakusessa. Tykkään piirtää ja maalata, mutta olen siinä sillä tavalla keskinkertainen että se jäi vain harrastukseksi. Omaa soitinta en osannut oikein valita, kokeilin monia ja osaan soittaa niitä kaikkia vähän. Lauloin bändissä, kuoroissa ja musikaaleissa mutta mikään maailmanluokan kultakurkku en ole. Näyttelemistä ja improsta tykkään kovasti, mutta se on elämänrytmiini taas aivan liikaa aikaa vievää. Siksi onkin eritysen ihanaa, että olen vihdoin löytänyt kanavan ja tavan, jolla voin tehdä juuri niinkuin haluan.

Muutamaa parin tunnin luentoa lukuunottamatta en oikeasti tiedä valokuvauksesta kauheasti mitään. Aukot ja valotusjajat eivät ole enää mitään ihan täysin hepreaa itselleni, mutta ehkä suunnilleen saksaa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä olen silti onnistunut löytämään oman tyylini ja saamaan jopa myös ihan onnistuneita kuvia aina välillä. Teknisesti kuvani tuskin usein ovat oikein, mutta se valokuvauksessa mielestäni onkin parasta – ei niiden tarvitsekkaan olla! Toki haluaisin edelleen kehittyä kuvaajana ja oppia uusia jippoja ja tapoja kuvata, mutta on kiva että valokuvaaminen ei ole itselläni niistä kiinni.

Inspiraation kuvaamiseen saan usein lapsistani tai valosta. Parhaimmassa tapauksessa niistä molemmista. Ideaalitilanne on sellainen, että lapsi vaikka istuu tai leikkii rauhassa paikassa, jossa valo leikittelee kauniisti vaikkapa kasvoilla. Tykkään juurikin kuvata hetkiä ja tunnelmia, en niinkään vain leikkivää lasta tai huonekalua. Fiilis on tärkein. Tunnelmia ja hetkiä kuvatessa kuvaa ei välttämättä ehdi saada tarkaksi tai tarkennusta oikeaan kohtaan, mutta usein sekin tuo kuvaansa oman lisänsä. Kuvan ei tarvitse mielestäni olla teknisesti täydellinen jos sen hetkinen fiilis kuitenkin välittyy.

Itsensä ilmaisemisen lisäksi kuvauksessa palkitsee myös juuri ne onnistumisen tunteet. Se kun saa oikeasti napattua juuri oikealla hetkellä kuvan ja se onnistuu. Siihen oikeasti pystyy kuka vaan, kokeilkaa vaikka! Ja mikä parasta, kauniin hetken saa ikuistettua ja siihen voi palata uudestaan ja uudestaan.

Tuohon Rajalan Lähettiläs kisaan haetaan siis sosiaalisia ja persoonallisia tekijöitä. Ei tarvitse olla ammattilainen, kunhan se juuri ihan oma juttu on hallussa ja sisällön tuottaminen verkkoon onnistuu. Haku kisaan on jo käynnissä ja päättyy kuun lopussa, 30.11. Tässä on mahdollisuus myös tuoda omaa tuotantoaan koko Suomen tietoisuuteen sekä tietysti saada rutkasti uusia kokemuksia sekä verkostoitua alan ammattilaisiin. Jos siis yhtään tunnistit itseäsi hakukuvauksesta, kannattaa lähettää hakemus TÄÄLTÄ! Ja muille tahdon, valokuvaamiseen kannustamisen lisäksi, sanoa että tehkää niitä asioita jotka saa olenne hyväksi. Niitä kun tunnette että tämä on mun juttu. Osa ilmaisee itseään vaikkapa tanssimalla, toinen leipomalla. Lopulta on ihan sama mikä se asia on, kunhan se tuottaa hyvää mieltä.

Itseäni aluksi usin hävetti kuvata julkisilla paikoilla. Ajattelin että näytän hölmöltä tai ettei minulla ole tarpeeksi hienoa kameraa. Että kaikki katsoivat tai pitivät minua tyhmänä. Mutta kun aloin huomaamaan oman kehittymiseni, uskalsin kokoajan yhä useammin ja useammin kaivaa sen kameran esiin ja alkaa räpsimään. Niinhän se on vähän kaikessa itsensä ilmaisemiseen liittyvässä, pitää vaan uskaltaa ja kehdata heittäytyä. Ja välillä sitten vaikka hakea tällaisiin haasteisiin mukaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En tiedä onko tämä(kin) joku iän mukanaan tuoma juttu, mutta syksy on hyvää vauhtia kiilaamassa lempparivuodenaikani, kesän, ykköspaikalle. Syynä saattaa toki olla myös se, että muutimme alkuvuodesta tänne vehreimmille aluille keskuspuiston tuntumaan ja nyt toki koirankin kanssa on noita metsiä ja puistoja tullut koluttua ihan urkakalla. Oli sitten satanut tai paistanut, niin en ole voinut olla päivittäin huokailematta, että kun on vaan niin kaunista. Niin mielettömät värit ja tunnelma. Vau.

Harmi että tätä ei kestänyt kauempaa. Oli upea kulkea värikkäiden lehtien sateessa, mutta nyt puiden oksat ovatkin jo ihan paljaat. Koitan tankanta vielä viimeiset värit mieleen, ennen kun pimeys ja harmaus valtaa katukuvan taas moneksi kuukaudeksi. Mutta siis hitto kun on ollut kaunis syksy. Ihan mieletön.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

”Näin unta että olin Flowssa. Sitten heräsin ja masennuin”

Näin kirjoitti tänään kaverini, kun sattumalta samaan aikaan katselin näitä viime viikonlopun kuvia läpi. Täytyy sanoa, että itsellänikin oli melko samat fiilikset. Mutta niinhän se on, että kaikki kiva loppuu aikanaan. Flow vaan on niin suuremmoisen upeasti järkätty festari, ettei haittaisi jos se tulevaisuudessa kestäisi vaikka koko viikon. Niin paljon nähtävää ja koettavaa jäi tänäkin vuonna välistä. Vaikka ei sillä, etteikö kolmen päivän festarirupeaman aikana olisi nähnyt ja kokenut vaikka mitä, mutta kaikenlaista ohjelmaa, ruokatarjontaa ja viihtyisiä hengailumestoja oli enemmän kun mitä ehdittiin koluta. Tänä vuonna en juossut keikalta keikalle kello kaulassa, vaan keskityttiin enemmän fiilistelyyn ja hengailuun. Toki mahtavia keikkoja tuli nähtyä, mutta onnekseni kukaan kaveriporukastani ei myöskään jaksanut stressata jos ei ehditty eturiviin tai nähty ekoja tai vikoja biisejä. Fiilispohjalla mentiin ja fiilis oli hurjan hyvä.

Itse haen festareilta myös muuta kun niitä bändejä. Toki hyvät esiintyjät ovat vetonaula ja eikä tunnelma olisi mitään ilman niitä. Haluan kyllä ensisijaisesti käydä musiikkifestareilla, mutta muusiikin lisäksi itselleni on tärkeää että järjestelyt toimii ja visuaaliseen ilmeeseen ja palveluihin on myös panostettu. En tykkää rämpiä mudassa jossain ankealla hiekkakentällä omaa taskumattia tyhjentäen. Vaan haluan siistin ja viihtyisän ympäristön, johon on ajatuksella panostettu, sekä laadukkaat ruoka -ja juomatarjonnat. Ja kaikista parasta on tietenkin kömpiä omaan sänkyyn yöksi.

Flow ei siis pettänyt tänäkään vuonna. Oikeastaan voisi sanoa, että järjestelyiden puolesta festarit vaan paranevat vuosi vuodelta. Oikein jännityksellä odotan myös, mitä huikeita juttuja visualistitiimi keksii taas ensi vuodeksi. Nuo kaikkialla olevat jättimäiset diskopallot kyllä toivat ihan oman fiiliksensä tänä vuonna, etenkin illan hämärtyessä. Sunnuntaina istuimme varmaan useamman tunnin skeittiparkilla vain välkehteleviä valoja ihaillen ja viimeisiä tunnelmia itseemme imien. Mikä ihana päätös kesälle. Kiitos Flow 2015!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.