UUTTA ETEISESSÄ (TAAS)

5/02/2020

Doorien kaappi saatu näkyvyttä vastaan

  

Mikä siinä onkin, että vaikka kuinka ihana reissu on ollut, parasta on palata kotiin. Oma sänky ja suihku ovat parasta. Vaikka olimme miettineet matkaa jo pitkään, lähdimme lopulta reissuun nopealla, parin päivän varoitusajalla ja kaiken järjestelyn ohella koti jäi aika kaaoksen valtaan. Tänään sain vihdoin vähän voimia takaisin ja jaksoin siivota – älkää siis luulko että meillä todellakaan näyttää eteisessä aina tältä! Nalakko on jo täynnä koululaisten ulkovaatteita.

Syksyllä saimme vihdoin eteiseemme jotain tolkkua ja nyt sille on tapahtunut pientä jatkoa. Eteisemme on yksi kotimme eniten päänvaivaa tuottanut huone. Eteisestä tullaan luonnollisesti sisään kotiimme, mutta sen sijaitessa keskellä asuntoa, kuljetaan sen kautta myös keittiöön, poikien huoneeseen, olohuoneiseen, pikkuvessaan sekä kylpyhuoneeseen. Yhtään kokonaista seinää ei siis eteisestä löydy ja oviaukkojen lisäksi haastetta tuottaa valokatkaisijoiden paikat.

Kompromisseja ollaan siis jouduttu eteisessä tekemään oikeastaan kaikkeen sisustukseen ja toiminnaillisuuteen liittyvään, mutta toimii se ehdottomasti nyt paremmin kun aiemmin. Aiemman päivityksen yhdeydessä yhdelle seinälle tuli siis iso peili, toiselle kaappi (josta sain myös paljon kaipaamani laskutilaa), lokerikko kaapin päälle sekä viimeiselle vapaalle seinäkaistaleelle yksittäisiä Muuton pyöreitä naulakoita.

Eteisestä löytyy myös kiinteä kaappi, joka sekin on aiheuttanut päänvaivaa heti muutostamme lähtien. Kahdesta syystä: se on aivan liian pieni kuusihenkiselle lapsiperheelle ja toiseksi, sen lähes mustanruskea väri ei sopinut muuten kotimme ilmeeseen ollenkaan. Kaappi on kuitenkin uusi ja kuten sanottu, kiinteä (ja sen sisällä on sähköt) – eli sitä ei ihan noin vain vaihdeta. Joten me naamoimme sen.

Kotimainen Doorie tuli instagramissa vastaan ja ehdotti yhteistyötä, saimme heiltä Ikean kaappiin uudet ovet, peitelevyn sekä vetimet – volà, kaappi on kuin uusi! Doorie tarjoaa Ikean suosituimpiin kaappimalleihin erilaisia ovia sekä peitelevyjä, joilla saa kaappiin uutta tai personaallista ja laadukasta ilmettä. Värivaihtoehtoja löytyy monia. Tähän meillä olevaan Pax-mallistoon on tällä hetkellä valikoimissa neljä väriä: valkoinen, harmaa, terracotta ja tämä meillä oleva mud. Ovet valmistetaan Suomessa.

Systeemi on tosi yksinkertainen, ovet vain vaihdetaan ja niihin käy vanhat saranat, sekä peitelevyt ruuvataan sisäpuolelta kiinni. Koska kaappmme on niin korkea on sijoitettu toiselta puolelta seinää vasten, meille riitti ovien lisäksi vain yksi peitelevy. Tummanruskea runko ei näy edes ovien alta, sillä Doorien ovet ovat Ikean ovia hieman korkeampia juuri tästä syystä. Eli kaapin alkuperäisen rungon värillä ei ole mitään väliä, se kyllä peittyy.

Doorien tuotteiden asennuksen luvattiin olevan yksinkertaista ja siltä se kuulostaa ja instagram-videoissa näyttääkin, mutta me kuitenkin tilasimme ammattilaisen hoitamaan asennuksen ja samalla saimme muutaman muun poraa vaativat asian kotona paikalleen. Ammattilaisella ovien, sivulevyn ja vetimien asennukseen meni aikaa puoli tuntia, joten sanoisin että tämä olisi meillä ollut sellainen reilu tunnin (kahden) homma, taaperon pyörisessä samalla jaloissa 😀

Uusi kaapin väri ei tuonut eteiseen tietenkään yhtään lisää toiminnallisuutta, mutta kaunis väri kuparisine vetimineen saa hymyn huulilleni joka kerta kun ripustan takkini sinne. Vaalea väri antaa luonnollisesti myös lisää tilantuntua huoneeseen ja koko eteinen tuntuu nyt harmonisemmalta.

Ikean juuttimatto on toiminut eteissä hyvin ja sopii kivasti värimaailmaan. Pyöreistä saarnisista naukoistakin tykkään, vaikkeivät ne välttämättä kaikista käytännöllisimmit olekaan. Tuo Vitran lokerikko sen sijaan on ollut alusta saakka niin mieheni kun minunkin mielestäni väärä valinta tuohon. Onneksi sille on paikka poikien huoneessa, mutta sitä ennen pitäisi keksiä jotain sen tilalle. Kylppärin valkokatkaisijoiden ja lattialämmityksen säätönapin paikka vain asettaa aika paljon rajoituksia sille, mitä siihen voisi laittaa. Ideoita otetaan vastaan!

Laitan kohta Ig-storyyni videota kaapin muutoksesta ja itse eteisestä, josta saa kuvia paremmin selkeämmän kuvan.


MEIDÄN KOTI – ETEINEN

27/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hurjaa miten aika taas juoksee, olemme asuneet tässä ”uudessa” kodissamme nyt tasan viisi kuukautta. Eka kuukausi meni tosin ihan remppameiningeissä ja toinen kuukausi reissussa, mutta silti! Olen ollut tyytyväinen päätökseen lähteä sisustamaan tosi pikkuhiljaa ja harkiten. Karsin tavaraa tosi paljon ennen muuttoa ja kun tilaa tuli kerralla vielä melkein 30 neliötä lisää, ei liika ahtaus ainakaan ahdista. Valkealle ja simmppelille pohjalle on sitten helppo tehdä vaikka mitä, jos sisustustyyiä haluaa jossain vaiheessa muuttaa.

Olenkin aiemmin esitellyt vähän tarkemmin jo olohuoneen sekä keittiön, pohapiirustus löytyy täältä ja auttaa ehkä hahmottamaan vielä vähän enemmän.

Eteinen on varmaankin kotimme ahtain ja pimein kolkka, ja siksi olenkin halunnut pitää sen mahdollisimman tyhjänä. Siinä auttaa eteisen yhteydessä oleva vaatehuone/komero jonne onnekseni mahtuu siististi kaikki kengät, ulkovaatteet ja muu sälä. Lapsetkin opetin heti alusta saakka siihen, että he riisuvat kenkänsä ja takkinsa aina suoraan sinne. Joten jos lattialla pyörii ylimääräisiä tavaroita, ne ovat useinmiten minun. Mietin jopa tuon söpön vanhan naulakonkin irroittamista, mutta vieraille on kuitenkin hyvä olla paikka takeille ja kasseille.

Pitkään mietin myös jotain säilytyshommaa eteisessä normaalisti sälitettäville tavaroille, kuten avaimille, aurinkolaseille yms pikkutavaralle. En vain oikein ollut varma että millaisen haluaisin ja sinä aikana näille kaikille on löytynyt jo luonnolliiset muut paikat. Eli sellaisellekkaan ei ole enää tarvetta.

Maton kanssa tuskailin myös pitkään. Kaikki testaamani käytävämatot olivat jotenkin hölmöjä ja lopulta tuo, alunperin ulko-oven edustalla rapun puolella ollut, perus-eteismatto päätyi tuohon. Saa nähdä lähteekö se joskus vaihtoon, toisaalta tässä tapauksessa käytännöllisyys saattaa voittaa ulkonäön. Tuo on nimittäin superhelppo pitää puhtaana, eikä se liu’u eikä liiku ärsyttävästi, kuten kaikki muut matot tahtoivat tehdä. NUDin peruslamppu mustavalkoisella johdolla on myös vanhan kodin peruja.

Uusi hankinta on kuitenkin tuo Iittalan plektra-jakkara. Valkoiseksi kuultomaalattu vanerijakkara on juuri täydellisen korkuinen kengännauhojen solmimiseen ja lasten pukemiseen (senkin aika koittaa taas pian, hyrrr). Kyllä se penkki vaan kuuluu sinne eteiseen, vaikka yritinkin pärjätä ilman. Ja paljoa muuta siellä ei sitten olekkaan, vielä kerran kiitos ja ylistys eteisen komerolle. Niin paitsi tuo pupupeili! Se on h&m homen lasten puolelta.

Eteinen siis jatkaa samaa pelkistettyä ja valkoista linjaa. Mutta jännä, että siitä huolimatta sekin on jotenkin ihan meidän näköinen. Varsinkin niinä päivinä kun en ole jaksanut siivota… ;-D

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.	 	Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.