AINA ON IKÄVÄ

15/06/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Olen tässä viimeisen parin päivän aikana puhunut kahden alle vuoden ikäisen lapsen vanhemman kanssa siitä, miten sitä omaa lastaan ikävöi. Vaikka olisi ollut kuinka rankka päivä tahansa, sitä alkaa selailemaan lapsen kuvia puhelimesta tämän nukkuessa. Vaikka lapsi viihtyisi isovanhemmilla hoidossa vaikka kuinka pitkään, itse ei pysty olla useampaa päivää erossa. Nämä tuoreet vanhemmat yllättyivät myös siitä, kun kerroin ettei tunne muutu mihinkään vaikka lapset ovatkin jo aika isoja.

Olemme asuneet lasten isän kanssa erossa jo yli kolme vuotta. Alusta saakka oli selvää, että jatkamme molemmat yhdenvertaisina vanhempina. Kuitenkin huomasin pian ”omivani” lapsia. He olivat luonani aina vähän enemmän ja isällään vain yhden-kahden yön pätkiä kerrallaan. Kun poikien isä vuosi eron jälkeen ehdotti tosissaan viikko-viikko systeemiä olin suoraan sanottuna aika pöyristynyt. Miten kukaan voisi olla erossa lapsistaan viikkoa putkeen?

Tulin lopulta kuitenkin vähän vastaan, aloitimme viisi päivää – viisi päivää systeemillä. Se oli itseasiassa järjestelynä paljon toimivampi, kun sekalaiset päivät siellä täällä ja niistä ainainen sopiminen. Vuodet vierivät, lapset kasvoivat, aloittivat päiväkodissa ja päätimme siirtyä kokonaan viikko-viikko systeemiin.

Järjestely toimii loistavasti ja se on ehdottomasti paras meidän perheelle. Viikko yksin kotona on luksista, samoin kun viikko yhdessä lasten kanssa. Mutta voi, kyllä sen ”vapaaviikon” aikana tulee niin monesti ikävöityä lapsia. Katseltua kuvia ja videoita puhelimesta, kurkittua keittiön ikkunasta, joskos päiväkodin pihalta näkyisi vilahdus lasta. Soiteltua kuulumisia ja sitten välillä, puolin ja toisin, pyydettyä joskos lapset voisivat tulla vähän aiemmin kotiin tai ainakin välissä edes yhdeksi yöksi. Koska on vaan niin kauhea ikävä.

Ja ei kai se siitä mihinkään muutu. Edelleen saan äidiltäni viestejä ”ei olla nähty viikkoon, kauhee ikävä!”

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MUN VIIKKO

6/05/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Vaikka lasten vuoroasumista ja yhteishuoltajuutta on takana jo yli kolme vuotta ja viikko-viikko systeemiäkin ainakin vuosi, tuntuu aina vaan vähän hassulta. Ei sillä etteikö järjestely olisi mielestämme ihan paras, mutta silti joka kerta kun se viikko ilman lapsia alkaa olo on kummallinen. Tuntuu että edessä olisi pidempikin pätkä aikaa ihan vain minulle. Vähän sellainen hölmistynyt fiilis, että mitäs nyt sitten. Suunnitelmat ovat yleensä suuret. To do lista noin kilometrin mittainen. Viikon lähestyessä loppuaan sitä aina havahtuu siihen, kuinka nopeasti aika menikin ja tehtävälistalta on suoritettu yleensä vain se kohta jossa lukee päikkärit.

Viikon erossa olon jälkeen ekat päivät lasten kanssa ovat ihan honey moonia. En yhtään häpeile kertoa että viikon ekoina päivinä olen täydellinen lehmänhermoinen äiti joka jaksaa olla kokoajan läsnä, leikkiä ja hymyillä. Loppuviikosta en aina ole enää yhtä kärsivällinen. Uskon että se on ihan normaalia. Vaikka molemmat pojat ovatkin arkena 6h päivähoidossa, on koko systeemin pyörittäminen viikon yksin putkeen loppua kohden välillä vähän väsyttävää.

Viikon aikanakin ollaan silti yhteydessä toiseen vanhempaan ja lapsiin. On se sitten viestiettyä, videotervehdyksiä tai pikaista näkemistä. Välillä saatetaan tehdä koko porukallakin jotain. Viikon aikana tulee myös ikävöityä lapsia, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Tänään alkoi taas mun viikko. Viikko lasten kanssa. Edellisen viikon menojen takia poikkeuksellisesti perjantaina maanantain sijaan. Isä viikon aikana sain Vappuna videotervehdyksen ja kuvat vappupalloista, keskiviikkona kävin molempien lasten hoitopaikoissa äitienpäiväaamiaisella. Tänään, kun viikkoni alkoi, minun piti lähteä kaverin 30-v risteilylle. En raaskinutkaan. Oli jo niin ikävä lapsia. Joten tänään hain pojat aikaisin hoidosta kotiin. Rakennettiin junarataa, syötiin pestopastaa, harjoiteltiin pihalla pyörällä ajoa ja puhallettiin saippuakuplia sekä pidettiin leffailta.

Kuvan Brio-junarata saatu

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KOKO PERHEEN KESKEN

30/09/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuulen monesti ihan rehellisiä ihmettelyjä siitä, että olemme poikien isän kanssa erosta huolimatta hyvissä väleissä ja etenkin siitä, että vietämme aina välillä aikaa myös porukalla. Toki olen iloinen siitä, että välit ovat pysyneet hyvänä, mutta en oikeastaan mieti sitä, sillä se vaan tuntuu niin luonnolliselta vaihtoehdolta. Sillä, jos eroa ei oteta huomioon, ei mitään sinänsä välillämme ole tapahtunut. Poikien isä on edelleen minulle rakas ja tärkeä ystävä – miksi en siis viettäisi aikaa myös hänen kanssaan!?

Ennen kun lähdin reissuun Espanjaan, kävimme koko perheen voimin Linnanmäellä. Tästä porukasta minä taisin olla se, joka oli päivää eniten odottanut. Nimittäin siksi, että pojat ovat vihdoin niin pitkiä että pääsevät vähän hurjempiinkin laitteisiin. Tai siis kengät jalassa. Sitä kun on tylsää itse seisoskella laitteiden vieressä, kun lapset niissä pyörivät. Paljon hauskempaa mennä kaikki yhdessä!

Elvis olikin meistä ehkä se hurjapäisin (vaikka minäkin jossain mielenhäiriössä kävin Kingissä) ja hyvin onnessaan myös siitä, että hän pääsi vihdoin törmäilyautoihin. Niin monta kertaa hän on käynyt portilla yrittämässä, mutta päätynyt jämään aidan toiselle puolelle itkemään. Käytiin Erkin kanssa kahdestaan myös kummitusjunassa! Sielläkin hän ihan coolisti istuskeli, vaikka puolessa välissä silmät taisivatkin mennä loppumatkaksi kiinni. Kaapo, joka muutenkin on rauhallisempi, ei sitten innostunut kaikista höykytyksistä, mutta saimme me hänet muutamaan vähän hurjempaan laitteeseen houkuteltua. Sillä seurauksella, että me aikuiset totesimme olevan aivan liian vanhoja sellaiseen :-D

Oikein kiva päivä siis, jonka mahdollisti meille ja sadoille muille perheille Ingman. Törmäsinkin myös muutamaan lukijaan, muunmuassa Tyttiin joka voitti aiemmin blogin arvonnasta rannekkeet ja saapui Jyväskylästä saakka kivaa perhepäivää viettämään. On tuo Lintsi aika hauska vielä näin syksylläkin, valokarnevaaleja ja päätösbileistä odotellessa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.