HUONON ÄIDIN TUNNUSTUKSET

16/03/2017

Tiedättekö, vihaan leikkimistä. Tykkään lasteni kanssa hengailusta, matkustamisesta, ravintolassa käymisestä, ulkoilusta, juttelusta, lukemisesta, uimisesta, piirtämisestä, leffojen katselusta… Mutta lastenhuoneen lattialla lelujen liikuttelu saa minut tuskastumaan hetkessä. En ole ikinä ollut leikkijä, eivätkä lapsetkaan ole oikeastaan ikinä pyytäneet minua leikkimään.

Eilen tuli kuitenkin tällainen tilanne eteen. Elvis oli vähän hiilenä, sillä hän olisi halunnut pelata pädillä ja minä yritin epätoivoissani keksiä hänelle jotain muuta tekemistä ennen kun räjähtää. Peliaika on nimittäin aiheena sellainen, joka saa meillä tunteet helposti kuumenemaan. Ennen kun huomasinkaan, olin itse ehdottanut junaradan rakentamista. Taisin olla tosi epätoivoinen.

Siinä sitä sitten oltiin. Aluksi sain vähän huijattua, räpsin kuvia kun pojat rakentelivat, välillä yritin vähän osallistua antamalla ”ohjeita”.  Välissä räpläsin vähän kännykkää.

”Äiti, sä lupasit leikkiä”. Pistos rinnassa, istun alas lattialle. Räplään kännykkää. ”Ai okei, sä vaan huijasit että leikit”. Isompi pistos. Alan kasaamaan junaa. Keskittyminen herpaantuu puolen minutin jälkeen. Meinaan taas avata puhelimen, mutta saan ryhdistäydyttyä. Lähinnä katselen kun pojat leikkivät, mutta yritän olla hengessä mukana. Heti kun laitan junani raiteille se jyrätään. Turhauttaa, yritän silti hymyillä ja esittää että just kiva leikki. Olen varma, että Facebookissa on hetkessä tapahtunut jotain todella suurta ja mullistavaa. Katson vaan ihan vähän puhelinta. Tunnen lasten tuomitsevat ja pettyneet katseet, enää he eivät edes viitsi sanoa mitään. Laitan puhelimen TAAAS pois. Olenpas huono tässä, ajattelen. Nyt aijon leikkiä tosissani. Lähden mukaan riehumiseen ja rikkomiseen ja murjaisen jopa pieru-vitsin. Lapset nauravat sydämiensä kyllyydestä. Okei, tämä toimii. Jatkan sekoilua ja hassuttelua (vesinokkaeläin oli käynyt kakkimassa radalle ja juna suistui suoraan mutaan) vielä hetken. Eiköhän tämä ollut tässä.

Jään vielä hetkeksi lattialle istumaan. Katson kännykkää. Elvis kiipeää syliini. ”Äiti toi oli tosi kivaa”. Siis mikä? ”Kun leikit meidän kanssa”. Tässä vaiheessa sisälläni myllertää ja pahasti. Apua, olenpas ollut huono äiti, jos noinkin pieni leikkiminen sai lapset noin onnellisiksi.

Inhoan edelleen leikkimistä, mutta mietin, että pitäisikö silti yrittää sitä vähän useammin. Toisaalta, olen kyllä läsnä sitten paljon paremmin muissa tilanteissa. En halua kuitenkaan antaa lapsille sellaista kuvaa, etten tykkäisi heidän kanssaan leikkimisestä. Ja kun olen selvästi aika huono esittämään, niin ehkä parempi sitten olla tekemättä sitä? Jos väkinäisen kymmenen minutin leikkimisen sijasta luen mielummin vaikka tunnin, niin onko se silloin muka huono? Ei mielestäni.

Jos jotain kohta kahdeksan vuoden äitiyden aikana olen oppinut, niin sen, että me vanhemmat olemme aika hyviä syyllistymään. Me kyllä me aina keksimme jonkin asian, josta syyllistää itseämme. Oli kyse sitten lapsen harrastuksista, ajankäytöstä, ruoasta, säännöistä – mistä vaan, niin aina sieltä löytyy joku juttu mistä läksyttää itseään ja potea huonoa omaatuntoa.

Myönnän siis, että vihaan leikkimistä ja olen siinä ihan huono. Sen sijaan olen mitä mahtavinta piknikseuraa, iloinen uimakaveri, viihdyttävä laatikkopyöräkuski, ihan paras satujen lukija, hyvä tekemään temppuratoja enkä ikinä kieltäydy katuliiduilla piirtämisestä. Aika kiva äiti siis. Missäs te olette hyviä?

Mainion vaatteet, Boblesit ja Brion lelut saatu


ONNEA SUOMI

1/03/2017

Johan oli aikakin Suomen siirtyä askelta lähemmäksi sivistysvaltiota. 1.3.2017 jää historiaan siitä, että siitä lähtien myös samaa sukupuolta olevat voivat solmia virallisesti avioliiton. Olipa aikakin! Voin vain kuvitella jälipolviemme ihmettelevän asiaa, yhtä lailla kun me vaikka ihmettelemme miten naisten saivat äänioikeuden vasta paljon miesten jälkeen. Onneksi kaiken kurjuuden keskellä maailma muuttuu myös parempaan suuntaan.

Olen kyyneleet silmissä tänään seurannut somesta tuttavieni ja tuntemattomien rakkaudentäyteisiä kirjoituksia. Voin vain kuvitella miten pahalta tuntuu, kun yhteiskunta ei suostu tunnistamaan rakkauttasi ja miten hienolta tuntuu, kun se vihdoin sen tekee.

Sydämmelisesti siis onnea kaikille tänään ja tulevaisuudessa naimisiin menneille ja meneville. Samoille, erille ja mille vain sukupuolille. Ihana rakkauden päivä! 💜💙💚💛💖

Ylläolevalla kuvalla osallistuttiin muutama vuosi sitten mukaan taisteluun tasa-arvoisen avioliitto-oikeuden puolesta.


AURINKOTERAPIAA

23/02/2017

Myönnän, saatoin vähän villiintyä noista aurinkoisista päivistä kun toppatakissa tuli jopa vähän lämmin. Ensin ihan salaa sanoin sitä mielessäni, lopulta ääneen. Kevät! Kevät, virallisesti täällä.

Mutta kuinkas sitten kävikään. No lunta tuli. Ja kylmää ja tuulta ja ääh. Aivan kuten talvella kuuluukin. Koska nyt on vielä talvi. Helmikuu hei. Ainakin vielä pari päivää.

Pieneksi lohdutukseksi kaivelin muistikortilta julkaisemattomia kuvia joululoman Espanjan-reissultamme. Muistin samalla, että minunhan piti vielä jakaa sinne päin suuntaaville yksi kiva vinkki. Joten näiden lämpöisten kuvien lisäksi tulossa vielä lisää aurinkoenergiaa vähän myöhemmin!