ONNEA SUOMI

1/03/2017

Johan oli aikakin Suomen siirtyä askelta lähemmäksi sivistysvaltiota. 1.3.2017 jää historiaan siitä, että siitä lähtien myös samaa sukupuolta olevat voivat solmia virallisesti avioliiton. Olipa aikakin! Voin vain kuvitella jälipolviemme ihmettelevän asiaa, yhtä lailla kun me vaikka ihmettelemme miten naisten saivat äänioikeuden vasta paljon miesten jälkeen. Onneksi kaiken kurjuuden keskellä maailma muuttuu myös parempaan suuntaan.

Olen kyyneleet silmissä tänään seurannut somesta tuttavieni ja tuntemattomien rakkaudentäyteisiä kirjoituksia. Voin vain kuvitella miten pahalta tuntuu, kun yhteiskunta ei suostu tunnistamaan rakkauttasi ja miten hienolta tuntuu, kun se vihdoin sen tekee.

Sydämmelisesti siis onnea kaikille tänään ja tulevaisuudessa naimisiin menneille ja meneville. Samoille, erille ja mille vain sukupuolille. Ihana rakkauden päivä! 💜💙💚💛💖

Ylläolevalla kuvalla osallistuttiin muutama vuosi sitten mukaan taisteluun tasa-arvoisen avioliitto-oikeuden puolesta.


AURINKOTERAPIAA

23/02/2017

Myönnän, saatoin vähän villiintyä noista aurinkoisista päivistä kun toppatakissa tuli jopa vähän lämmin. Ensin ihan salaa sanoin sitä mielessäni, lopulta ääneen. Kevät! Kevät, virallisesti täällä.

Mutta kuinkas sitten kävikään. No lunta tuli. Ja kylmää ja tuulta ja ääh. Aivan kuten talvella kuuluukin. Koska nyt on vielä talvi. Helmikuu hei. Ainakin vielä pari päivää.

Pieneksi lohdutukseksi kaivelin muistikortilta julkaisemattomia kuvia joululoman Espanjan-reissultamme. Muistin samalla, että minunhan piti vielä jakaa sinne päin suuntaaville yksi kiva vinkki. Joten näiden lämpöisten kuvien lisäksi tulossa vielä lisää aurinkoenergiaa vähän myöhemmin!


KAHDEN KODIN LAPSET

16/02/2017

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on kuvia lasteni kodista. Heidän toisesta kodistaan, jossa he asuvat noin puolet vuodesta. Suunnilleen 182 päivää vuodessa he nukkuvat, leikkivät, ja syövät täällä. Kodissa, jota ei kuitenkaan yhteiskunta tunnusta. Sillä suomessa lapsella voi olla vain yksi koti.

Lasten vuoroasuminen yleistyy joka vuosi, mikä on omasta mielestäni hyvä, onhan lapsella aivan yhtälainen oikeus molempiin vanhempiinsa. Vuoroasumisen yleistymisestä huolimatta kukaan ei tiedä, kuinka yleistä vuoroasuminen tosiasiassa nykyään on. Sillä virallinen väestökirjanpito edellyttää, että lapselle kirjataan jompikumpi koti viralliseksi kotiosoitteeksi, mikä hankaloittaa tilastointia.

Syksyllä julkaistavassa lapsenhuoltolain uudistuksessa mietitään, jos jatkossa lapsella olisi mahdollista olla kaksi osoitetta. Ruotsissa tätä ollaan tutkittu ja mietitty jo pitkään ja asiaan suhtaudutaan hyvin positiivisesti. Se, että lapsella on kaksi kotia, mutta vain yksi virallinen osoite vaikuttaa hankaloittavasti esimekrkisi päivähoito, koulu, terveydenhoito -ja asumistukiasioita. Lisäksi se vaikuttaa myös asenteihin, monen mielestä kun se etävanhempi ei ole samanarvoinen kun lähivanhempi.

Me ollaan lasten isän kanssa aina saatu sovittua kaikki asiat tosi hyvin. Eron jälkeen yhteishuoltajuus oli ihan selvä homma ja kun lapset hiemat kasvoivat viikko-viikko systeemistä tuli vakkari. Molemmat ovat olleet halukkaita joustamaan toisen menojen mukaan ja niin edelleen. Asutaan myös lyhyen ratikkamatkan päästä toisistamme, mikä helpottaa arkea paljon. Välillä käydään porukalla yhdessä leffassa, syömässä tai jopa reissussa. Jos meillä olisi ollut riitaisa ero, asiat tuskin olisivat menneet yhtä hyvin. Toisaalta voisin ajatella, että lasten vuoroasuminen myös vähentää vanhempien välistä kitkaa, sillä asiat on vain sovittava ja hoidettava – ei siinä tappelut auta.

Tämä nykyinen tapa tunnistaa vain lapsen yksi koti ja lähevanhempi on aiheuttanut meille silloin tällöin myös pieniä hankaluuksia viranomaisten kanssa. Jos asuisimme kauempana toisistamme tai jopa toisilla paikkakunnilla, tilanne olisi varmasti paljon pahempi. Olen kuullut lapsia käänytettävän terveyskeskuksista ja kymmenien kilometrien omakustanteisesta taksimatkoista kouluun, vain siksi että lapsi ei lain mukaan ole asunut siellä missä asuu.

Meidän ongelmamme ovat onneksi järjestyneet aina sopimalla, eli eskari ja koulu jonne molemmista kodeista ei ole liian pitkä matka on järjestynyt, kun tilanne ollaan vain kerrottu. Samoin Helsingissähän saa myös valita itse minne terveyskeskuskeen hakeutuu hoitoon, mutta sitä meidän ei ole edes tavinnut käyttää. Ainoastaan koulumatkaan Kaapo ei saa matkakorttia, vaikka joutuukin sen ratikalla kulkemaan. Koska minä olen lähivanhempi, lapsilisät tulevat myös tililleni. Olemme sopineet sitten niin, että minä hoidan sillä lasten isoimmat hankinnat.

Meille ihan hiveän suuria hankaluuksia ei siis ole ollut, mutta ymmärrän hyvin niitä joilla on. Itse puolustan lapsen kahden kodin tunnustamista periaatteellisista syistä. Se on niin lapsen kun vanhemmankin oikeus.

Lasten hyvinvointi kahden kodin mallissa ei juurikaan eroa ydinperheiden lasten hyvinvoinnista. Se on tutkitusti erolapsille paras malli, joka on tullut ihan omakohtaisestikin havaittua. Kuitenkin järjestelyä kritisoidaan myös aika ajoin. Suurimapana haittapuolena vuoroasumisessa väitetään olevan reissaaminen ja kaikki siihen liittyvät järjestelyt. Pitää esimerkiksi sopia mitä tavaraa on missäkin ja miten sitä liikutellaan.

Itseäni ärsyttää se argumentti, että vuoroasumisessa lapsi joutuu muuttamaan vähän väliä ja kuljettamaan tavaroitaan edestakaisin. Vaikka lapsi tapaisi toista vanhempaa vain joka toinen viikonloppu, joutuuhan hän silloin pakkaamaan tavaroitaan yhtä usein?! Usein vuoroasumista tuntuunkin vastustavan sellaiset ihmiset, joilla ei edes ole mitään omakohtaista kokemusta siitä.

Eikä ainakaan meillä lasten ole ikinä tarvinnut mitään tavaroita pakkailla tai raahata edestakaisin. Molemmista kodeista löytyy tärkeät tavarat ja rakkaimmat lelut. Toki leluja saa viedä kodista toiseen, mutta harvoin meidän pojat niin haluavat tehdä. Kumisaappaita ja muuta tarvittavaa löytyy kaksin verroin, eikä oikeasti kun Kaapon tarvitse ottaa kun koulukirjansa mukaan kodista toiseen liikkuessa. Molemmat kodit ovat yhtä tärkeitä ja turvallisia, eikä niissä vuorotellen asuminen aiheuta lapsille stressiä.

Mielestäni vuoroasumisen virallinen tunnustaminen lähettäisi myös viestin sosiaalisesta hyväksynnästä. Vuoroasuminen ei ole vanhempien itsekkyydestä johtuva poikkeusratkaisu vaan täysin toimiva malli, joka palvelee useimmiten erittäin hyvin etenkin lapsen etua. Vai mitä olette itse mieltä?