MARRASKUUSSA

30/11/2020

– taaperon varvas murtui
– mieheltä repesi nivelsiteet nilkasta
– kävin koronatestissä
– kävin lääkärissä ihottuman vuoksi
– esikoinen oli 10 päivää karanteenissa & etäkoulussa
– kuuntelin muutaman äänikirjan
– katsoin älskar mig -sarjan loppuun
– pidettiin aikuisten miniloma Hangossa
– keräsin metsästä mustikoita
– makasin melkein hirvenkakan päälle
– ostin uuden pyykkitelineen (sellaisen tavallisen ruman, koska hieno puinen on epäkäytönnöllinen)
– oli isänpäivä
– käytiin kylässä Espoossa
– aurinko paistoi usein ja pimeys alkoi painaa vasta loppukuusta
– taskulamppu kulki mukana takintaskussa ja kävin varta vasten keskustassa ostamassa lisää heijastimia
– käytiin katsomassa jouluikkunaa
– kävin veljen ja äidin kanssa klo 14.30 aamupalalla
– afterworkit venähtivät aamuun saakka
– aloin tykkäämään Julia-suklaamarmeladeista (vaikka silti ne jää edelleen aina konvehtirasian viimeisiksi)
– piti monta kertaa tehdä mitä söin viikon ajan -postaus, mutta unohdin aina kuvata ruokani
– mietin koko kuukauden olkkarin ja poikien huoneen uutta seinän väriä, enkä vieläkään ole täysin päättänyt
– saatiin puusepältä upea uusi senkki, joka odottelee sitä seinien maalausta ja pääsyä omalle paikalleen
– satoi lunta
– kävin hakemassa talvikengät ja takin kellarista
– kävin myös kellarissa kaivelemassa joulukoristeita, ja tuntui että vastahan vein ne sinne säilöön
– maalattiin paljon vesiväriellä ja leikittiin muovailuvahalla
– mietin joka kerta, että miten se kuuluu oikeaoppisesti sanoa, tehtiin / muovailtiin muovailuvahalla?
– taapero karkasi uimahallista ulos asti
– söin borshkeittoa sitten ehkä ylä-asteen (ja se oli ihanaa)
– käytiin kirjastossa palauttamassa maaliskuussa erääntynyt kirja (akkaripokkari)
– teki mieli kokoajan ostella uusia vaatteita, mutta en onneksi kauheasti ostanut
– minulla oli yhden päivän ajan kivat, siistit ja pitkät kynnet
– taapero sai päiväkotipaikan puolen tunnin bussimatkan päästä (ja vielä ihan väärään suuntaan)
– ostin glögiä


MUINAISEN EGYPTIN TAIKAA

23/10/2020

Ystäväni varmaan naureskelevat tätä postausta lukiessaan, niin kovasti he ovat saaneet kuulla viime kuukausien palavasta kiinnostuksestani muinaista Egyptiä kohtaan. Tuntuu itsekin vähän hassulta innostua jostakin näin kovasti. Toisaalta pyramidit, Faaraot ja kuuluisa kuningatar Kleopatra on jollain tavalla kiehtonut minua aina, muistan jo lapsena kuvittelleeni, millaista elämä olisi tuohon aikaan Niilin varrella ollut.

Siitäkin huolimatta, en ole perehtynyt tai tutkinut tuota aikaa sen ihmeemmin ikinä – ennen kuin nyt. Jokin aika sitten aloin kuuntelemaan äänikirjana Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläistä, kirjaa jonka lukemattomuudesta olen kokenut aina jonkinlaista pientä häpeää. Kirja teki vaikutuksen niin kovin monella tapaa, että sen kuuntelun lomassa aloin tutkimaan netistä enemmän tuon ajan tapahtumia. Vaikka kirja onkin fiktiivinen on siinä myös paljon Muinaisen Egyptin viimeiseeltä kukoistuskaudelta tunnettuja henkilöitä, tapahtumia ja paikkoja.

Kirja on huikean hieno teos, seikkailu jonka soljuva kieli, filosofointi ja toki itse seikkailu vie mennessään – ja onneksi kirja ei ihan heti lukemalla / kuuntelemalla lopu. Tarina sisältää valtavasti tietoa Ekhnatonin ajan Egyptistä, faraoista, jumalista, sotaretkistä ja tarkkaa kuvausta arkkitehtuurista ja tuntuu uskomattomalta että kirja on kirjoitettu 40-luvulla, niin tarkan kuvauksen että edelleen ajankohtaisen aiheiden, kuten tasa-arvon kannalta. Huh, vaikutuin tästä klassikkoteoksesta kovasti.

Kirjan myötä kiinnostukseni heräsi myös ihan pieniä yksityiskohtia kohtaan, olen yön pimeinä tunteina googlaillut vaikka että miltä on näyttänyt tuohon aikaan vesikello. Tuntuu ihmeelliseltä, miten tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua on voinut olla jo sellainen korkeakulttuuri, sivistys ja miten ihmiset ovat esimerkiksi ehostautuneet erilaisin peruukein, meikanneet ja käyttäneet ylellisiä öljyjä. Elämä tuolloin on ollut tavallaan hyvinkin samaistuttavaa niin monella tapaa ja sitten toisaalta ei yhtään.

Jollain tapaa minua kiehtoo myös tuon ajan draama, toiset katsovat tositeeveetä tai saippuasarjoja, minä luen Muinaisen Egyptin hallitsijoiden kieroilusta, salasuhteista, avioliiton ulkopuoella syntyneistä lapsista, salamurhista ja naimakaupoista omien sisarusten kesken, hahah. Myös tavassa miten kuolemaan ja sen jälkeiseen tuonpuoleiseen elämään valmistauduttiin ja mitä kaikkea siihen liittyi on jotain missä riittää paljon ihmeteltävää.

Mikä sattuma, että samaan aikaan kun innostuin Muinaisesta Egyptistä, aukesi Amos Rexissä samaan aikaan sijoittuva näyttely, Egyptin loisto. Näyttelyssä pääsee tutkimaan entisaikojen egyptiläisten vuodenkiertoa, maailmankuvaa, uskontoa ja valtiorakennetta sekä ihmisten käyttämiä ihan tavallisia arkiesineitä – sellaisia mitä Sinuhe Egyptiläinen kirjassakin paljon kuvattiin. Näyttelyssä on esillä muun muassa ikiaikaisia sandaaleja, vanhoja verokuitteja, koruja, pelinappuloita ruukkuja ja kuolleiden kirjoja. Osa niin hyvin säilyneitä, että ne voivat olla vain muutamien vuosien, ei satojen tuhansien vuosien takaa. Niin ja esineiden lisäksi siellä on muumioita.

Olen nähnyt joskus ala-asteella lapsen muumion Heurekassa ja muistan sen käynnin hyvin. Näin reilu parisenkymmentä vuotta myöhemmin muumion, eli siis kuolleen ihmisen, esittely ei taidakaan olla enää eettisesti yhtä yksinkertainen juttu kun silloin. Näyttelyn oppaastakin löytyy sisältövaroitus: näyttelyssä käsitellään kuolemaa, esillä on muumioituja vainajia. Ja onhan se aika pysäyttävä ja nöyräksi vetävä hetki astua muumion, ruumiin, vaikkakin peitetyn eteen. Ihmisen muumioita on näyttelyssä kolme ja eläinten, kuten korien, kissojen, lintujen, krokotiilin ja jopa kalan(!) muumioita sekä koristeellisia sargofageja sitten enemmän.

Me kävimme katsomassa näyttelyn poikien kanssa hiihtolomalla. Oli ihana nähdä, miten Egyptin loisto kiehtoi myös heitä ja miten tarkkaan he halusivat lukea myös kaikki esineiden yhteydessä olevat pitkät tekstit. Moni kysyi minulta, että soveltuuko näyttely lapsille. Mielestäni kyllä hyvin. Kuolema on kokoajan läsnä näyttelyssä, mutta ei pelottavalla tavalla, vaan kuten tuolloin siihen taidettiin muutenkin suhtautua, kunnioituksella ja yhtenä osana elämää.

Jos Sinuhe on lukematta, ja vaikka ei olisikaan, suosittelen suurella lämmöllä kuuntelemaan sen äänikirjaversion, parasta aikoihin! Niin ja kannattaa käydä toki myös näyttelyssä!


HYVÄ VOITTAA HUONON

24/09/2020

Ihana Sara kirjoitti eilen postauksen, jossa arjen vähän huonommat kuulumiset on käännetty hyviksi.
Juuri tällaista arjen positiivisuutta tarvitsemme ehdottomasti kaikki enemmän jokaiseen päiväämme!
Sara haastoi myös muut tekemään samaa, joten täältä pesee:

Kotona on kokoajan kauhea sotku /
Kadonnut lempihuulipuna ei ollutkaan tippunut laukusta, vaan löytyi eteisen säläkasasta

Ilmassa oli kireyttä ja menimme nukkumaan vähän huonoilla fiiliksillä /
Aamulla halittiin erityisen pitkään

Kotimme moni ovi kolisee ja narisee ärsyttävästi /
Korvatulpat päässä nukkuessa en herää juuri mihinkään ääniin

Töitä on aika paljon ja joka päivä, tunnit eivät riitä ja aina jää jotain hommia seuraavalle päivälle /
Mielenkiintoisia ja kivoja töitä on riittänyt, mikä on näin yrittäjälle tosi hyvä

En löytänyt millään myyjää elektroniikkaliikkeessä /
Säästin 100 euroa kun en tehnyt hutiloitua ostopäätöstä

Tein itselleni lisää kiirettä menemällä kesken työpäivän keskustaan lounaalle /
Tekipä hyvää nähdä ystävää ja unohtaa hetkeksi kaikki muu

Hajotin mutteripannun /
Uudella pressopannulla on tosi kätevä keittää kahvia

Kirjoitin someen vähän kinkkisestä asiasta ja osa käsitti homman vähän väärin /
Sain seuraajiltani paljon ihania ja komppaavia viestejä

En ole iltaisin jaksanut tehdä oikein mitään /
Sinuhe Egyptiläinen äänikirjana on ollut ihan mielettömän hieno kokemus

Puuro oli loppu eikä kukaan ollut ostanut lisää /
Tein pitkästä aikaa banaanilettuja aamupalaksi

Kirjastossa oli kamala hälinä /
Kiva tehdä hommia välillä jossain muualla kun kotona

On ollut usein vähän nuhjuinen olo, kun ei jaksa laittautua /
Muutama viikko sitten tehty kynsien geelilakkaus on tuottanut paljon iloa

Maksoin ylihintaa tori.fi-ostoksestani /
Löysin vihdoin pitkään kirppareilta etsimäni laatikoston

Matka läheiseen leikkipuistoon kesti miltei puoli tuntia /
Taapero haluaa potkupyöräillä kaikkialle ja kehittyy siinä kokojan tosi hienosti

Minulla ei ole kivaa takkia syksyksi /
Ulkona on ollut ihana lämmin sää, kesätakilla on vielä pärjäillyt


VIIME VIIKKOINA

11/05/2020

Moi pitkästä aikaa! Tuli puolivahingossa pidettyä täältä blogista viikon tauko, lähes kymmenenvuotisen blogiuran aikana sellaista ei ole montaa kertaa sattunut. Viime viikkona on tuntunut siltä, että tämä arki rullaa ehkä vähän turhaan paikallaan, tavallinen elämä on ollut paikoin kuormittavaa, se taas syö luovuutta, enkä ole edes puoliväkisin viitsinyt keksiä jutunjuurta tänne. Mielestäni se on ihan okei.

Kaikille tulee välillä kausia kun elo on vähän tahmeaa, kausia kun ei ihan lähe tai jaksa vetää täysillä. Silloin ei mielestäni myöskään tarvitse yrittää pakolla suoritua kaikesta kuten ennen tai someen esittää, että kaikki olisi silti hyvin. Kaikki ei ole kuitenkaan huonostikaan, elämä on vain vähän raskasta juuri nyt – enkä tuskin ole ainut?

Tässä maailmantilassa on mielestäni enemmän kun ok tehdä asiat vähän sinne päin. Jos koskaan niin nyt on aika olla itselleen (ja muille armollinen) – vaikka joudun siitä edelleenkin itseäni välillä muistuttamaan. Ehkä kuitenkin viime viikolla tajusin tämän ensimmäistä kertaa kunnolla, tai ennenkaikkea pystyin toimimaan näin hyvillä mielin.

Jäin neljäksi päiväksi yksin kotiin ja mielessäni oleva to do -lista oli valtava ja kasvoi kokoajan. Kuitenkin lopulta sain tehtyä niistä asioista vain pienen osan, mutta se ei ahdistanut tai harmittanut. Tuntuipa hyvältä. Toivottavasti näitä oppeja osaan noudattaa paremmin myös sitten kun elämä palailee taas normaaliksi.

Myös arki-postaussarja on tästä syystä jäänyt jälleen muutaman viikon tauolle, onneksi alusta saakka otinkin sarjan sen kanssa linjan, etten suhtaudu siihen liian vakavasti tai liian tiukoin säännöin- sillä se synnyttää silloin vain stressiä. Tässäpä samassa siis myös satunnaisia kuvia viime viikoilta, eli 17, 18 ja 19. Puistossa oloa, juhlimista, seinien maalausta, äänikirjoja, kevätsäätä, vuoden eka jääkahvi, ekat paljaat nilkat, kukkivat kirsikkapuut, ulkoilua, lasten leikkejä.

Minusta tämä arki-sarja on nykyään aina kovin silmiä avaavia. Aina kun miettii, että elämä rullaa vaan samaa kaavaa, voi nopealla vilkasulla todeta, että jokaikinen päivä on tuonut jotain uutta ja ihmeellistä, jotain mistä on saanut iloa – ei mitään pakkopullaa.

Vanhemmat arki-sarjan postaukset:
ARKI 1 & 2, ARKI 3 , ARKI 4,  ARKI 5, ARKI 6,  ARKI 7, ARKI 8,  ARKI 9,  ARKI 10,  ARKI 11,  ARKI 12,  ARKI 13 & 14, ARKI 15 & 16


TUNNISTA JA PÄIVÄSTÄ TOISEEN (ARKI 15 & 16)

20/04/2020

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 15 & 16.

Arki, eli elämämme, on tuntunut viime viikkoina ajoittain selviytymisestä tunnista toiseen, aamusta iltaan – ja sitten taas alusta. Eristäytymisviikkoina on tullut koettua koko tunteiden kirjo laidasta laitaan ja tällä hetkellä se on totaalinen tylsistyminen. Lapsille rutiinit ovat äärimmäisen tärkeitä, etenkin vielä näin poikkeusiakana, mutta itseäni seuraavasta toiseen samalaisina toistuvat päivät alkavat jo vähän hajottaa.

Sitten katson näitä kännykkäräpysä viimeiseltä kahdelta viikolta. Retkiä eri leikkipuistoihin, pyörälenkkejä, kävelylenkkejä, kukkaan puhkeava luonto, yllättäviä raekuuroja, maalaussessioita, yhdessäoloa, syömistä, syömistä ja syömistä. Tajuan, että nuo tuskalliselta tuntuvat, kuolettavan tylsät hetket ovat vain hetkiä. Ehkä me nodatamme päivästä toiseen samaa aikataulua, mutta kyllä päivissä on silti aina jotain vaihtelua.

Ei se silti aina helppoa ole, joskus se kaksi tuntia päivällisestä iltakylpyyn tuntuu ihan tuskastuttavan pitkältä ja vaikealta ajalta kuluttaa. Taapero tuo tavallaan oman haasteensa hommaan ja koko perhe toimii hänen ehdoillaan. Olisihan se välillä mukava aloittaa koko perheen kesken Monopoli-sessiot, kaivaa kaikki pikkulegot esiin, joogata tai vaihtaa kukkien mullat, mutta tässä elämäntilanteessa se jääköön haaveeksi vain.

Mutta onhan se mukavaa myös luuhata päivästä toiseen ympäri puistoja, pihoja ja metsiä – välillä sitä pitää vaan vähän muistutella itselleen. Plärätä niitä jo kuluneita kuvakirjoja läpi, rakennetaan duploilla, tehdään lounaaksi perunamuussia ja sitten taas vedetään ulkovermeitä niskaan. Ja sama alusta. Onneksi meillä on kuitenkin tämä. Vaikka se tuntuu välillä tuskaiselta tai tylsältä, miltä tuntuisikaan elo ILMAN tätä.

Vanhemmat postaukset:
ARKI 1 & 2, ARKI 3 , ARKI 4,  ARKI 5, ARKI 6,  ARKI 7, ARKI 8,  ARKI 9,  ARKI 10,  ARKI 11,  ARKI 12,  ARKI 13 & 14