35 VUOTIAANA

15/09/2021

Elämäni 35-vuotiaana ei tunnu juurikaan erilaiselta kuten vaikkapa 25-vuotiaanakaan. Halu jatkuvaan muutokseen ja uusiin kokemuksiin ei ole lakannut. Äitinä olen ollut nyt 12 vuotta. Unelmoin ja haaveilen, enkä vieläkään usko, ettenkö saisi joitain unelmiani vieläkin täyttymään, vaikka niiden toteutumisessa onkin kestänyt jo vuosikaudet, tai jopa kymmenet.

35-vuotiaana elämä ei ole tasaista tai helppoa. Uusia vastoinkäymisiä ja murheita tulee kokoajan. Tunnen kuitenkin itseni myös hyvin, tiedän että mistä vaan selvitään, tavalla tai toisella. Elämässä on myös hurjasti hyvää. Olen upeiden ja äärettömän rakkaiden ystävien ympäröimä. Minulla on perhe, jota olen aina halunnut. Aina on joku keneen tukeutua tai kenen kanssa nauraa.

Halu ja tarve elää juuri oman näköistä elämää, juuri itselleni on ollut aina vahvasti läsnä. Myös uskallusta siihen on riittänyt, sillä muuta vaihtoehtoa ei olekaan. Viime kuukausina olen taas paljon miettinyt mitä kaikkea haluan ja haluan paljon. En halua tyytyä, vaan elää täysillä ja onnellisena vaikka se olisi joskus pelottavaa.

En osaa yhtään sanoa missä olen vuoden tai varsinkaan viiden päästä, mitä vaan voi tapahtua ja suuressa kuvassa uskon, että se on jotain todella hyvää. Tunnen olevani kokoajan matkalla, mutta päämäärän ajatteluun sijasta yritän vain nauttia kyydistä.

Lapsena ajattelin, että 30-vuotias on vanha, nyt se naurattaa. Naurattaa, koska tunnen olevani ihan nuori ja naurattaa ajatella miten omat lapseni näkevät minut nyt, samoin kun joskus itse näin omat vanhempani. Uskon, ettei osa meistä lakkaa ikinä olemasta nuoria, minkä tahansa ikäisiä ovatkaan.

35 vuotta elettyä elämää näkyy minussa monella eri tavoin, mutta yhtä moni asia ei näy päälle päin. Iän tuomat ulkoiset muutokset ovat välillä omassa päässä isompia ja välillä taas vähäpätöisempiä asioita. Iän merkit symboloivat itselleni ennenkaikkea elämän kulkua ja usein hirvittää, miten nopeasti aika kuluu. Siksi sitä ei kannata jäädä miettimään liikaa, vaan elää vain yhtä täysillä mukana.


TOUKOKUUSSA

7/06/2021

– Poimittiin ekat kukat maasta (voikukkia ja valkovuokkoja)
– Kirsikkapuut kukki ja tuomi tuoksui
– Alkukuusta mentiin vielä toppatakeissa, mutta pian tuli kesä
– Äitienpäiväpyöräilyllä lapsi laatikkopyörän kyydissä ollessani joku vastaan tullut mies näytti keskisormea
– Vietettiin miehen kanssa lapsivapaa viikonloppu
– Terassilla käyminen venähti aamuun ja se oli ihanaa
– Kuivasin vuodet ekat pyykit ulkona
– Otin ekan punkkirokotuksen (ja jäykkäkouristusrokotuksen)
– Kävin myymässä puistokirppiksellä
– Reissasin Tampereelle
– Olin riksan kyydissä huvin vuoksi
– Taaperon kerho alkoi taas kuukauden tauon jälkeen
– Saatiin päiväkotipaikka syksyksi
– Jäätelöä meni
– Pyöräiltiin varmaan joka päivä
– Kävin spa-jalkahoidossa, manikyyrissä ja sokeroinnissa
– Otettiin aurinkoa parvekkeella ja pidettiin siellä monen monta eväsretkeä
– Hengattiin veljen kanssa melkein koko päivä
– Laitettiin takaisin meidän kulmasohva ja koko olkkari meni tukkoon (mutta mahtuupahan kaikki sohvalle)
– Koin kummallisen suurta iloa siitä, että pääsin vihdoin Prismaan tekemään itse viikon ruokaostokset


ÄITIENPÄIVÄ KUVINA

11/05/2021

Olipa ihanan rauhallisen lempeä ja rakkaudentäyteinen Äitienpäivä viime sunnuntaina. Kuten mielestäni aina, myös tänä Äitienpäivänä paistoi aurinko. Vasta nyt tajusin, miten myöhässä kevät tänä vuonna onkaan. Edellisvuosina ollaan usein pärjätty kevyimmillä vaatteilla ja naapuruston kirsikkapuutkin ovat kukkineet jo täysillä.

Äitienpäivä-aamuna sain kauan haaveilemani aamiaisen sänkyyn, siinä on jotain ihan eritysen ylellistä hörppiä maitokahvia peiton alla ennen kun silmät ovat kunnolla viedä edes auenneet. Varsinkin kun normaalisti juon kahvin mustana ja panttaan vaahdotettu kauramaitoa vain tarkkaan valittuihin erikoistilanteisiin. Ja muutenkin, muiden valmistama aamiainen maistuu aina jotekin ihan eritysen hyvältä.

Lahjaksi sain suuuren ja muhkean pehmeän paketin, nimittäin salaa haaveilemani uuden peiton ja tyynyn – en siis ilmeisesti ollutkaan niin kovin salaa niistä haaveillut (tää peitto on ihan p****ska, olen saattanut ehkä joskus yöllä klönttimäisen peiton kanssa painiessa tuhahtaa).

Aamupäivällä pyöräiltiin hautausmaalle ja iltapäivällä juotiin skumppaa ja syötiin leivoksia ja parsapiirakkaa pihalla.


HUHTIKUUSSA

2/05/2021

– Kävin ottamassa rispisen kestotaivutuksen, vaikka olen jo kolme kertaa sen ottamisen jälkeen todennut, ettei se kannata – ja niin kävi taas
– Taapero kiipesi ekaa puuhun ja ajoi ekat metrit itse polkupyörällä
– Ekat ulkojätskit, ulkotanssit ja paljaat nilkat
– Luonto alkoi vihertää
– Hävitin kestokahvimukini ja löysin sen keskeltä Manskua
– Jaksoin talven jäljiltä ajaa pyörällä taapero kyydissä yhden inhokkoylämäen
– Tuttikeiju vei tutit ja toi uudet nukenrattaat (vanhat rikki)
– Kävin piiiitkästä aikaa ravintolassa syömässä
– Mitin ihan liian monta kertaa, että onko tyhmää että mulla on kaikissa kuvissa aina toi sama vihreä takki
– Kävin keskustassa hoitamassa työjuttua ja sovitin samalla yhtä miettimääni takkia, tulin kotiin uuden kukkamaljakon kanssa
– Löysin paljon lisää (ainakin viis!) harmaita hiuksia
– Ihmettelin, miten katukuvassa voi näkyä niin paljon ala-asteikäisiä lapsia ajelemassa sähköskuuteilla (miten ja millä rahalla)
– Kerroin instassa, etten ole pitkään aikaan pystynyt nukkumaan päikkäreitä ja pian sen jälkeen nukuin ainakin kolmet
– Heräsin lähes joka aamu 7-7:30 välissä itsekseen virkeänä (no, virkeänä en ehkä aina)
– Googlailiin taas niitä pimennysverhoja, kuten joka ikinen kevät
– Katsoin Yle-Areenasta Exit -sarjan
– Lyötiin lukkoon yksi kesälomareissu
– Sain älykellon ja tunsin oloni heti tosi sporttiseksi
– Haettiin taaperolle syksyksi päiväkotipaikkaa
– Suunnittelin koko kuukauden vastaavani ihan just opinto-ohjaajani sähköpostiin
– Kaivettiin kevättakit esille ja laitettiin talvitakit pois
– Sain paljon pisamia
– Haaveilin kivasta pienestä huivista, mutta päädyin aina lainaamaan lasten huiveja tai kauluria
– Otin näköjään aika monta peiliselfietä


MAANATAI-MOIKAT
& VIIME VIIKON KUULUMISIA

19/04/2021

Eli moi siis vaan!

Viime viikko vierähti taas sellaisella rytinällä, että tätä vauhtia ylihuomenna on varmaan joulu. Meillä oli hauska viikko, kaikki kahta kotia asuttavat lapsukaisemme olivat täällä samaan aikaan, eikä siksi tekeminenkään loppunut. Ja niinhän se taitaa mennä, että kun on kivaa, niin aika myös menee nopeaan.

Kivaan eloon vaikuttaa ehdottomasti sää. Aurinko lämmitti ihanasti, vaatteet vähenivät, talvikengät pakattiin lopullisesti pois ja päästiin korkkaamaan myös sekä parveke -että ulkojäätelökausi. Tarkkasilmäisivät voivat kenkäkuvasta bongata myös sen, että kyllä, paljaat vitivalkoiset nilkatkin siellä vilkkuvat!

Koko viikko alkoi muuten aika ihanasti, olin jouduin tekemään töitä edellisenä yönä lähes kolmeen asti. Aamulla en kuitenkaan saanut nukutuksi kovin myöhään, joten palkitsin itseni uutterasta puuratamisesta lähikahvilamme kolmen espressoshotin kauralatella, punajuurihummusleivällä sekä smoothiella auringossa äänikirjaa kuunnellen. Ja sitten nukuin päikkärit. Jos viikko alkaa noin, ei siitä toden totta voi tulla huono.

Valoisat aamut tekivät itseasiassa tehtävänsä jokainen päivä, oli miltei mahdotonta nukkua kahdeksaa pidempään, useimmiten heräsin jo seiskalta, reilusti ennen taaperoa. Siitäkin tulee jännästi olo, että on vähän parempi ihminen, kun ei torku liian myöhään, hah! Monena aamuna tosin jäin silti sänkyyn vain makoilemaan ja kuulostelemaan kouluun lähtevien lapsien hiljaisia ääniä. On hellyyttävää, miten hiljaa he täällä aamuisin hipsivätkään, kun yrittävät olla herättämättä ketään. Iltapäivällä otetaan sekin kyllä korkojen kera takaisin.

Viikkoon mahtui myös miniretkiä milloin metsään, leikkipuistoon, liikennepuistoon tai hevosia katsomaan. Pyörästä puhkesi myös kumi, mutten antanut sen haitata pyöreretkeä, vaan talutin. Koska siitä tulikin vähän pidempi reissu, tilattiin mäkkäristä ruokaa suoraan puistoon. Lapset olivat aivan onnessaan.

Tällä viikolla ollaankin sitten vain meidän pienen perheen kesken kolmistaan. Huomaan, että tähän ihan erilaiseen arkeen on vielä vähän vaikea laskeutua. Unohdan kokoajan, ettei täällä nyt olekaan muita, kohta ei ovi kolalda ja joku tule koulusta – paitsi HETI kun kirjoitin tämän, tuli posti ja säikähdin ihan kamalasti, hahaha!