NYT SE LOPPUI

9/08/2017

Niin se vain hurahti, poikien yhdeksän viikon kesäloma. Kesän alussa vähän jännitin, että toivottavasti saadaan lomasta kaikki irti, ehditään tekemään kaikenlaista kivaa, mutta myös olemaan ihan rennosti kotona. Tekemistä on riittänyt eikä kukaan ole edes tainnut sanoa kertaakaan että on tylsää. Vaikka siihenkin olin varautunut ja välillä sekin on mielestäni ihan jees. Saavatpahan lapset käyttää mielikuvitustaan keksiessään tekemistä.

Elviksen mielestä kesälomassa parasta on ollut se, kun on päässyt mökille soutelemaan. Kaapo on taas fiilistellyt sitä kun on saanut nukkua aamuisin pitkään. Ensimmäinen kouluvuosi takana ja ymmärrän hyvin nuo mietteet. En itsekään ole vielä tottunut aamuherätyksiin.

Itsehän olen pitänyt lomaa vain koulusta, mutta täytyy myöntää että kesän ja rakastuminen vuoksi olen kahlannut töiden ja muiden askareiden kanssa välillä ihan siellä altaan matalimmassa päässä. Se on mahdollistanut itselleni paljon päämäärätöntä hengailua, pellavalakanoissa makoilua ja extempore-retkiä.

Huomenna meillä alkaa jälleen kerran ihan uudenlainen arki kun myös Elvis täytyy saada ajallaan eskariin. Täällä yksi isompi poika odottaa jo malttamattomana huomista, kavereiden tapaamista ja sitä että pääsee näyttämään opelle miten hienosti on oppinut kesän aikana lukemaan. Sitten täällä on yksi pienempi poika joka suree sitä kun ihmiset vanhenee, eikä t o d e l l a k a a n tahtoisi minnekkään uuteen ja jännittävään eskariin. Ja sitten täällä olen minä, jonka iisin kesän sijasta päätti järjestää häät reilussa kuukaudessa ja on hermoromahduksen partaalla väsätessään istumajärjestystä. Onneksi oma koulu alkaa vasta parin viikon päästä.

Ihana kesä kaikenkaikkiaan, vaikka ei edes ulkomaille ennätetty, ollaan ehditty tehdä ja kokea jos vaikka minkälaista. Tätä kesää ei ihan heti unohdeta.


SOME-AJAN LAPSET

22/03/2017

Lasten laittaminen someen on keskustelu jota ollaan käyty pitkään ja tullaan varmasti vielä käymään. Jyrkkiä mielipiteitä aiheesta on puolin ja vastaan sekä kaikkea niiden väliltä. Blogin perusteella voitte ehkä päätellä mitä mieltä minä olen, olen aiheesta joskus myös kirjoittanut ja puhunut radiossa.

Meillä vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsiemme oikeuksista, myös siitä oikeudesta yksityisyyteen. Ja jokainen vanhempi saa myös itse määritellä sen, missä se yksityisyyden raja menee. Elämme sellaisessa ajassa, että nämä asiat ovat enemmän henkilökohtaisia mielipiteitä. Ei voi oikein määritellä, että mikä tapa on täysin oikein tai väärin. Harkintaa kannattaa kuitenkin käyttää, se nyt on selvää.

Omassa lapsuudessani (ja vielä nuoruudessanikin) kuvat olettiin filmikameralla, ne kehitettiin ja pistettiin albumin väliin. Kuvia näyettiin kyläiljöille, lähettiin postitse sukulaisille, niitä vaihdeltiin, albumeita selailtiin useasti itse ja monesti koulussakin oli päiviä jolloin sinne vietiin kuvia tai kotivideoita katseltavaksi. Kuulumisia kerrottiin kasvokkain, puhelimitse ja kirjeitse, lehdistä luettiin juttuja erilaisista ihmisitä. Nykyään lähes se kaikki, kuten moni muukin asia, on siirtynyt nettiin. Eli periaatteessa homma on pysynyt samana, paitsi että netin kautta tämän kaiken voi halutessaan jakaa myös tuntemattomille.

Meitä ihmisiä on moneen junaan. On niitä jotka eivät halua jakaa kuvaa uudesta vauvasta edes rajatuille sukulaisille ja sitten on meitä joita ei haittaa laittaa kivoja kuvia kaikkien nähtäville. Netin suljetuissa keskusteluryhmissä saatetaan keskustella kiusallisen yksityiskohtaisesti vaikkapa lapsen vatsan toiminnasta, omasta mielestäni taas sitä pienempi paha on kertoa peruskuulumisia täysin julkisesti.

Olen itse tehnyt valinnan julkaista lapsista kuvia ja kertoa elämästä. Rajatusti, mutta kuitenkin. Aluksi toki ilman heidän lupaansa, nykyisin heidän luvallaan. Tänä vuonna 6 -ja 8-vuotta täyttävät lapset ymmärtävät jo suhteellisen hyvin mikä on internet, sosiaalinen media ja mitä tarkoittaa kuvan jakaminen koko maailmailmalle. Heille on siis opetettu pienestä saakka myös mitä on ok jakaa muille ja miten siellä netissä käyttäydytään.

Kaikista useiten kuulemani argumentti tapaani toimia vastaan on se, että lasta saatetaan myöhemmin kiusata. Kiusata siis siksi että hänestä on jotain tietoa tai kuvia netissä. Jos näin tapahtuu niin sehän tottakai aivan väärin, mutta oletus siitä että näin tulisi tapahtumaan on mielestäni myös aika hullunkurinen. Meillä aikuisilla on suuri vastuu kasvattaa lapsemme niin ettei ketään kiusata. Paras tapa siihen on usein esimerkki.

Yrittäessäni etsiä vanhaa postaustani tästä samasta aiheesta, törmäsin aika moneen keskusteluun, jossa meitä lapsiemme henkilöllisyyden paljastavia bloggaajia arvosteltiin ja haukuttiin aika rankalla kädellä. Suurin osa tekstistä oli täysin asiattomia. Ja samaan hengenvetoon kuitenkin kauhisteltiin sitä, miten meidän lapsiamme tullaan sitten joskus kiusaamaan. Niin kai, jos vanhempien esimerkki on tuo.

Nykyään kuitenkin yhä harvempi ei jaa itsestään tai lapsistaan someen mitään. On melko yleistä että siellä ollaan koko perhe. On myös yleistymään päin että koululla on oma blogi ja insta. Siis ihan julkinen. Joten kyllä se kiusaamisen syy on silloin jossain ihan muualla, kun siinä että lapsesta on jotain tietoa netissä.

Toinen argumentti, lapselle vanhemman tekemä some-identiteetti, onkin jo sitten mielestäni jo ihan ajattelemisen arvoinen aihe. Jos olette huomanneet, olen vuosien mittaan pitänyt lapsista kertovat henkilökohtaiset jutut melko yleisellä tasolla. Etenkin Kaapon kohdalla käydään nykyään yhdessä aina läpi että mitä voi kertoa ja että mitkä kuvat hänestä saa julkaista. Luulen että jatkossa hän myös jää yhä enemmän taka-alalle, ja saa sitten aikanaan rakentaa itselleen juuri sellaisen someidentiteetin mikä hänestä tuntuu hyvältä (vanhempien valvovien silmien alla toki). Silti ajattelen, että tulevaisuudessa on kuitenkin varmaan aika harvassa ne ihmiset, jotka tuntevat identiteettiän loukanneen vanhempien julkaisemat vauvakuvat.

Turvallisuudestakin ollaan puhuttu lasten kanssa aina. Tuntemattomien matkaan ei mennä, ei olla liian tuttavallisia vaikka joku tietäisi nimen tai osaisi kertoa missä asutaan. Muutenkin asumis, koulu -ja hoitopaikat olen pitänyt salassa, vaikkakaan ei tarvitse olla mikään Sherlok Holmes niitä selvittääkseen. Toistaiseksi ollaan saatu elää ihan tavallista elämää, kulkea kaduilla ilman kirkuvaa fanilaumaa, vaanivia stalkkereita ja perässä kulkevia paparazzeja.

Olen joskus vitsillä sanonut, että lapseni ovat se syy miksi blogini on niin suosittu. Mutta ei se oikeastaan ole vitsi ollenkaan. Olen blogillani saanut kuuden vuoden ajan ilostuttaa (joskus vihastuttaa) teitä, tarjota välähdyksiä arjestamme ja mikä parasta, tarjota vertaistukea ja herättää ajatuksia. Jos piiloutuisin anonymiyteetin taakse, en pystyisi antamaan yhtään niin paljon, ettekä te saamaan. Ja jos siitä omasta rakkaasta kullannupustaan saa näin ihania kuvia, kun vaikka yllä, tekee ne tottakai mieli jakaa ihan koko maailmalle (kuten lapsetkin joskus pyytävät).

takki Zara huivi H&M vaatteet Mainio* kengät DrMartens aurinkolasit Monki


TERKUT TUKHOLMASTA

23/03/2016

Processed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with s3 preset

Me kipaistiin maanantaina poikien kanssa laivalle ja sillä Tukholmaan päiväksi. Oli tarkoitus postalla matkalta, mutta netti toimi niin huonosti, että se jäi vain suunitelmaksi. Nyt ollaan kuitenkin takaisin kotona!

Tukholmassa sää ei kauheasti hellinnyt, mutta ei annettu ajoittaisen räntäsateen haitata menoa. Kamera kuitenkin jäi laukun pohjalle. Olenkin aiemmin sanonut, että nämä pojat ovat mitä mainiointa reissuseuraa. Ja niin oli tälläkin kertaa. Ainoana aikuisena kahden lapsen kanssa liikkuminen tuo toki aina omat jännitysmomenttinsa, mutta kaikki meni oikein hienosti. Löydettiin oikeat metrot, kaupunginosat, kaupat ja kahvilat ja ehdittiin vielä takaisin laivaankin ajoissa. Laivallakin kaikki meni tosi kivasti ruokailuista lähtien. Ainoastaan kotiintulomatka äsken terminaalista kotiin oli hieman haastava, kaikkien ostoksien kanssa.

Kerron myöhemmin risteilystä lisää, se ei nimittäin ollut mikään ihan tuiki tavallinen ruotsinmtka!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LÄHETTILÄÄNÄ TÄSSÄ

9/02/2016

rajala minttu 2rajala minttu 1rajala minttu 3rajala minttu 4

On jännä, miten sitä vaan vuodesta toiseen löytää itsensä aina välillä ihan kummallisista tilanteista. Sellaisista joihin ihan itse on itsensä saanut ja joka kertaa sitä ihmettelee, että mihin mä taaaas olen oikein ryhtynyt. Joka kerta sitä lupaa itselleen, ettei enää saata itseään sellaisiin tilanteisiin. Siis missä kädet tärisevät, sydän hakkaa ja tekisi vain mieli ottaa jalat alle. Paitsi että sitten tulee taas se uusi kerta. Kuten esimerkiksi muutama viikko sitten. Parastahan näissä kuitenkin on se, että kun pahimman jännityksen yli kun pääsee, sitä tajuaakin että hei tämähän oli aika mahtava juttu.

Rajala haki alkutalvesta erilaisia osallistuja uuteen valokuvakisaansa. Hakijoilta odotettiin sosiaalisuutta sekä persoonallista otetta omaan tekemiseen. Ja se oma tekeminen sai sitten olla jotakin sisällöntuottamiseen, valokuvaukseen tai vaikkapa videoiden tekemiseen liittyvää. Hakijoista koottaisiin kuuden hengen tiimi, jotka saisivat personoidun kuvauskaluston ja vuoden mittaan erilaisia tehtäviä. Yhdestä näistä vaittaisiin sitten ihka ensimmäinen Rajala Ambassador. Kilpailun tavoitteena on nostaa luovien sisältöjen arvoa ja kiriä niitä uudelle tasolle. Yksi Ambassadorin tärkeimmistä tavoitteista on innostaa suurta yleisöä valokuvaamaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Kisa kuulosti niin hauskalta ja mielenkiintoiselta, että päätinpä sitten hakea mukaan. Puoli tuntia ennen haun päättymistä kuvasin läppärillä hyvin yksinkertaisen videon itsestäni ja liitin hakemuksen mukaan. Olin jo ehtinyt unohtamaan koko kisan, kunnes eräs aurinkoinen päivä vähän ennen joulua puhelimeni soi. Jouduin vielä tiukkaan haastatteluun puhelimitse (joka oli pikkasen noloa, sillä koko ratikka kuuli myös tämän puhelun), mutta muutaman päivän jälkeen sain sitten kuulla että pääsin mukaan! Siitä saakka onkin pitänyt sitten vain odotella, kunnes muutama viikko sitten osallistujat julkistettiin.

Ja se oli se apua, mihin mä taas olen ryhtynyt-hetki, josta alussa puhuin. Sydän kurkussa pamppaillen kävelin Rajalan Pro Shopiin tapamaan muita kisaajia sekä porukkaa Rajalalalta, kisaa markkinoivaa tahoa, lehdistöä, kouluttajia, yhteistyökumppaneiden edustajia ja ties ketä muita. Onneksi syke pian tasoittui ja kaikkien muodollisuuksien jälkeen pääsimme nopeasti itse asiaan.

Kaikki me kisaajat saimme testiin uudet Panasonicin LUMIX G kamerat sekä pikaisen opastusen niiden käyttöön. Tämän jälkeen meistä otettiin studiokuvat nettisivulle, jonka jälkeen pääsimmekin ensimmäiseen haasteeseemme. Eli kuvaamaan! Kaikki kisakuvat tulevat muuten aina tuonne Lähettiläät-sivulle, josta yleisökin pääsee niitä sitten äänestämään. Jokainen meistä kisaajista on tosi erilainen, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä että mitä kaikkea tästä oikein tulee. Enkä malta odottaa uusia tehtäviäkään! Uutta kameraa en ole ihan hirveästi ehtinyt vielä testailemaan, mutta on blogin viime kuvat ainakin otettu sillä. Eli toimii se ainakin! Meitä on pidetty vielä vähän jännityksessä, mutta sen verran olen saanut urkittua että ainakin yksiin levyjulkkareihin keikalle mennään kuvaamaan, lisäksi tulossa on myös villieläinsafaria pohjoisessa sekä joku pikkasen pidempikin reissu kulttuuriin pariin. Niin kivaa! Ja jännää! Onneksi mä taas kerran sain itseni ryhtymään tällaiseen seikkailuun!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KENKIÄ SAA AINA UUSIA

28/01/2016

kaapo ja pao
Täällä ollaan kyselty miten koiran kanssa menee. Aika hyvin. Välillä hermoja vähän koetellaan. Kuten tänään, kun karvapallo päätti ottaa uudet kenkäni jyrsimisen kohteeksi. Saatoin vähän suutahtaa. Ja sitten tunsin itseni niiiiin tyhmäksi.

”Äiti, koira on paljon tärkeämpi kun yhdetkään kengät. Koiria pitää arvostaa, kenkiä saa aina uusia”

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.