NYT SE LOPPUI

9/08/2017
Kommentit pois päältä artikkelissa NYT SE LOPPUI

Niin se vain hurahti, poikien yhdeksän viikon kesäloma. Kesän alussa vähän jännitin, että toivottavasti saadaan lomasta kaikki irti, ehditään tekemään kaikenlaista kivaa, mutta myös olemaan ihan rennosti kotona. Tekemistä on riittänyt eikä kukaan ole edes tainnut sanoa kertaakaan että on tylsää. Vaikka siihenkin olin varautunut ja välillä sekin on mielestäni ihan jees. Saavatpahan lapset käyttää mielikuvitustaan keksiessään tekemistä.

Elviksen mielestä kesälomassa parasta on ollut se, kun on päässyt mökille soutelemaan. Kaapo on taas fiilistellyt sitä kun on saanut nukkua aamuisin pitkään. Ensimmäinen kouluvuosi takana ja ymmärrän hyvin nuo mietteet. En itsekään ole vielä tottunut aamuherätyksiin.

Itsehän olen pitänyt lomaa vain koulusta, mutta täytyy myöntää että kesän ja rakastuminen vuoksi olen kahlannut töiden ja muiden askareiden kanssa välillä ihan siellä altaan matalimmassa päässä. Se on mahdollistanut itselleni paljon päämäärätöntä hengailua, pellavalakanoissa makoilua ja extempore-retkiä.

Huomenna meillä alkaa jälleen kerran ihan uudenlainen arki kun myös Elvis täytyy saada ajallaan eskariin. Täällä yksi isompi poika odottaa jo malttamattomana huomista, kavereiden tapaamista ja sitä että pääsee näyttämään opelle miten hienosti on oppinut kesän aikana lukemaan. Sitten täällä on yksi pienempi poika joka suree sitä kun ihmiset vanhenee, eikä t o d e l l a k a a n tahtoisi minnekkään uuteen ja jännittävään eskariin. Ja sitten täällä olen minä, jonka iisin kesän sijasta päätti järjestää häät reilussa kuukaudessa ja on hermoromahduksen partaalla väsätessään istumajärjestystä. Onneksi oma koulu alkaa vasta parin viikon päästä.

Ihana kesä kaikenkaikkiaan, vaikka ei edes ulkomaille ennätetty, ollaan ehditty tehdä ja kokea jos vaikka minkälaista. Tätä kesää ei ihan heti unohdeta.


SOME-AJAN LAPSET

22/03/2017

Lasten laittaminen someen on keskustelu jota ollaan käyty pitkään ja tullaan varmasti vielä käymään. Jyrkkiä mielipiteitä aiheesta on puolin ja vastaan sekä kaikkea niiden väliltä. Blogin perusteella voitte ehkä päätellä mitä mieltä minä olen, olen aiheesta joskus myös kirjoittanut ja puhunut radiossa.

Meillä vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsiemme oikeuksista, myös siitä oikeudesta yksityisyyteen. Ja jokainen vanhempi saa myös itse määritellä sen, missä se yksityisyyden raja menee. Elämme sellaisessa ajassa, että nämä asiat ovat enemmän henkilökohtaisia mielipiteitä. Ei voi oikein määritellä, että mikä tapa on täysin oikein tai väärin. Harkintaa kannattaa kuitenkin käyttää, se nyt on selvää.

Omassa lapsuudessani (ja vielä nuoruudessanikin) kuvat olettiin filmikameralla, ne kehitettiin ja pistettiin albumin väliin. Kuvia näyettiin kyläiljöille, lähettiin postitse sukulaisille, niitä vaihdeltiin, albumeita selailtiin useasti itse ja monesti koulussakin oli päiviä jolloin sinne vietiin kuvia tai kotivideoita katseltavaksi. Kuulumisia kerrottiin kasvokkain, puhelimitse ja kirjeitse, lehdistä luettiin juttuja erilaisista ihmisitä. Nykyään lähes se kaikki, kuten moni muukin asia, on siirtynyt nettiin. Eli periaatteessa homma on pysynyt samana, paitsi että netin kautta tämän kaiken voi halutessaan jakaa myös tuntemattomille.

Meitä ihmisiä on moneen junaan. On niitä jotka eivät halua jakaa kuvaa uudesta vauvasta edes rajatuille sukulaisille ja sitten on meitä joita ei haittaa laittaa kivoja kuvia kaikkien nähtäville. Netin suljetuissa keskusteluryhmissä saatetaan keskustella kiusallisen yksityiskohtaisesti vaikkapa lapsen vatsan toiminnasta, omasta mielestäni taas sitä pienempi paha on kertoa peruskuulumisia täysin julkisesti.

Olen itse tehnyt valinnan julkaista lapsista kuvia ja kertoa elämästä. Rajatusti, mutta kuitenkin. Aluksi toki ilman heidän lupaansa, nykyisin heidän luvallaan. Tänä vuonna 6 -ja 8-vuotta täyttävät lapset ymmärtävät jo suhteellisen hyvin mikä on internet, sosiaalinen media ja mitä tarkoittaa kuvan jakaminen koko maailmailmalle. Heille on siis opetettu pienestä saakka myös mitä on ok jakaa muille ja miten siellä netissä käyttäydytään.

Kaikista useiten kuulemani argumentti tapaani toimia vastaan on se, että lasta saatetaan myöhemmin kiusata. Kiusata siis siksi että hänestä on jotain tietoa tai kuvia netissä. Jos näin tapahtuu niin sehän tottakai aivan väärin, mutta oletus siitä että näin tulisi tapahtumaan on mielestäni myös aika hullunkurinen. Meillä aikuisilla on suuri vastuu kasvattaa lapsemme niin ettei ketään kiusata. Paras tapa siihen on usein esimerkki.

Yrittäessäni etsiä vanhaa postaustani tästä samasta aiheesta, törmäsin aika moneen keskusteluun, jossa meitä lapsiemme henkilöllisyyden paljastavia bloggaajia arvosteltiin ja haukuttiin aika rankalla kädellä. Suurin osa tekstistä oli täysin asiattomia. Ja samaan hengenvetoon kuitenkin kauhisteltiin sitä, miten meidän lapsiamme tullaan sitten joskus kiusaamaan. Niin kai, jos vanhempien esimerkki on tuo.

Nykyään kuitenkin yhä harvempi ei jaa itsestään tai lapsistaan someen mitään. On melko yleistä että siellä ollaan koko perhe. On myös yleistymään päin että koululla on oma blogi ja insta. Siis ihan julkinen. Joten kyllä se kiusaamisen syy on silloin jossain ihan muualla, kun siinä että lapsesta on jotain tietoa netissä.

Toinen argumentti, lapselle vanhemman tekemä some-identiteetti, onkin jo sitten mielestäni jo ihan ajattelemisen arvoinen aihe. Jos olette huomanneet, olen vuosien mittaan pitänyt lapsista kertovat henkilökohtaiset jutut melko yleisellä tasolla. Etenkin Kaapon kohdalla käydään nykyään yhdessä aina läpi että mitä voi kertoa ja että mitkä kuvat hänestä saa julkaista. Luulen että jatkossa hän myös jää yhä enemmän taka-alalle, ja saa sitten aikanaan rakentaa itselleen juuri sellaisen someidentiteetin mikä hänestä tuntuu hyvältä (vanhempien valvovien silmien alla toki). Silti ajattelen, että tulevaisuudessa on kuitenkin varmaan aika harvassa ne ihmiset, jotka tuntevat identiteettiän loukanneen vanhempien julkaisemat vauvakuvat.

Turvallisuudestakin ollaan puhuttu lasten kanssa aina. Tuntemattomien matkaan ei mennä, ei olla liian tuttavallisia vaikka joku tietäisi nimen tai osaisi kertoa missä asutaan. Muutenkin asumis, koulu -ja hoitopaikat olen pitänyt salassa, vaikkakaan ei tarvitse olla mikään Sherlok Holmes niitä selvittääkseen. Toistaiseksi ollaan saatu elää ihan tavallista elämää, kulkea kaduilla ilman kirkuvaa fanilaumaa, vaanivia stalkkereita ja perässä kulkevia paparazzeja.

Olen joskus vitsillä sanonut, että lapseni ovat se syy miksi blogini on niin suosittu. Mutta ei se oikeastaan ole vitsi ollenkaan. Olen blogillani saanut kuuden vuoden ajan ilostuttaa (joskus vihastuttaa) teitä, tarjota välähdyksiä arjestamme ja mikä parasta, tarjota vertaistukea ja herättää ajatuksia. Jos piiloutuisin anonymiyteetin taakse, en pystyisi antamaan yhtään niin paljon, ettekä te saamaan. Ja jos siitä omasta rakkaasta kullannupustaan saa näin ihania kuvia, kun vaikka yllä, tekee ne tottakai mieli jakaa ihan koko maailmalle (kuten lapsetkin joskus pyytävät).

takki Zara huivi H&M vaatteet Mainio* kengät DrMartens aurinkolasit Monki


TERKUT TUKHOLMASTA

23/03/2016

Processed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with s3 preset

Me kipaistiin maanantaina poikien kanssa laivalle ja sillä Tukholmaan päiväksi. Oli tarkoitus postalla matkalta, mutta netti toimi niin huonosti, että se jäi vain suunitelmaksi. Nyt ollaan kuitenkin takaisin kotona!

Tukholmassa sää ei kauheasti hellinnyt, mutta ei annettu ajoittaisen räntäsateen haitata menoa. Kamera kuitenkin jäi laukun pohjalle. Olenkin aiemmin sanonut, että nämä pojat ovat mitä mainiointa reissuseuraa. Ja niin oli tälläkin kertaa. Ainoana aikuisena kahden lapsen kanssa liikkuminen tuo toki aina omat jännitysmomenttinsa, mutta kaikki meni oikein hienosti. Löydettiin oikeat metrot, kaupunginosat, kaupat ja kahvilat ja ehdittiin vielä takaisin laivaankin ajoissa. Laivallakin kaikki meni tosi kivasti ruokailuista lähtien. Ainoastaan kotiintulomatka äsken terminaalista kotiin oli hieman haastava, kaikkien ostoksien kanssa.

Kerron myöhemmin risteilystä lisää, se ei nimittäin ollut mikään ihan tuiki tavallinen ruotsinmtka!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.