Niinhän siinä sitten kävi, että edellisen kaikki on mennyt niiiin hyvin-postauksen jälkeen aloin voimaan huonosti. Mikään ruoka tai juoma ei pysynyt sisällä, ei oikeastaan edes maistunut, ja kaiken kruunasi kovat vatsakarampit, päänsärky ja lopulta myös kuume. Makasin horkassa peiton alla ja kun minulla ei ollut edes voimia soittaa lääkäriin tajusin, että nyt viimeistään olisi sen aika – ennen kun menen huonompaan jamaan. Seuraavana aamuna meillä olisi nimittäin aikaisin lähtö parin tunnin ajomatkan päässä olevalle kentälle ja siitä lentäen Bangkokiin. En ollut edes pakannut vielä.

Sain tilattua lääkärin hotellille ja toivoin että saisin häneltä jotain lääkettä nestetasapainon palauttamiseen. Yllätys olikin suuri kun turkimuksen jälkeen meidät passitettiinkiin amulansiin ja ilmoitettiin että minun pitäisi olla tiputuksessa ainakin yksi yö, ellei jopa enemmänkin. Nappasin pojille iPadin mukaan ja sitten mentiin.

Aluksi sairaalassa kaikki tämä tuntui ihan hätävarjelun liitoittelulta, mutta yöllä kun kuumeeni nousi neljäänkymppiin ja vatsakrampit vain pahenivat, olin tyytyväinen siitä että olin hakeutunut hoitoon ajoissa. Tässä vaiheessa toivoin kyllä myös monta kertaa että voisin teleportata itseni suoraan kotiin. On tosi kurjaa sairastaa ulkomailla, varsinkin tuolaisessa ei niin kovin modernissa sairaalassa ja vieläpä yksin lasten kanssa.

Olin pyytänyt lääkäriä tulemaan jo viiden aikaan aamulla katsomaan, joskos voisin päästä pois ja voisimme jatkaa matkaa suunitellulla tavalla. Onnekseni voikin jo paljon paremmin. Olin saanut tiputuksessa myös antibiottia suoraan suoneen ja lääkäri epäilikin minulla olevan likaisesta ruuasta tai vedestä tullut suolistotulehdus. Sain luvan lähteä sillä ehdolla, että hakeutuisin heti uudestaan lääkäriin jos oloni menisi yhtään huonommaksi tai ei kohentuisi parin päivän sisällä.

Saimme ambulanssilla kyydin takaisin hoteillille jossa minulla oli puoli tuntia aikaa pakata kaikki tavaramme. Respassa autokyytimme kentälle jo odottelikin ja kahden tunnin matka ilmastoidussa vanissa menikin yllättävän hyvin. Lentokentällä aloin voimaan vähän huonommin, mutta sain sielläkin onneksi juotua elekrtolyyttijuomia, joten pysyin ihan voimissani. Myös puolentoistatunnin lentomatka meni hyvin ja sain siellä jopa syötyäkin vähän.

Taksimatkalla hotelliin kaikki alkoi kuitenkin mennä huonommin. Matka kesti noin 45 minuuttia, josta oksensin puolet. Molemmat lapset olivat onneksi juuri nukahtaneet, muuten hekin olisivat alkaneet yrjöämään. Osaksi huono-oloni juhtui ihan normaalista matkapahoinvoinnista ja siitä, että autoon porotti aurinko, ulkona oli 33 astetta lämmintä eikä autossa ollut lainkaan ilmastointia.

Onneksi hotellimme täällä Bangkokissa on ihan super ihana. Meillä on tälläinen vaatimaton 70 neliön yhden makkarin sviitti, joten lapset touhusivat omiaan olkkarissa, kun minä makasin illan sängyssä. Onneksi sängystä ja täältä 25. kerroksesta on ihan mielettömät näkymät joelle. Täällä kelpaa sairastaa kun jopa kylpyammeessa on oma tyyny. Muutenkin on jotenkin helpompi olla kipeänä täällä ”sivistyksen” keskellä. Autenttisessa Thaimaalaisessa saaritunnelmassa bambuhökkeiden keskellä oli ihanaa juuri niin kauan kun oli itse terveenä.

Tänä aamuna yöunien jälkeen olo on jo onneksi parempi ja sain jopa jotain syödyksi tuolla parhaimmalla hotelliaamupalalla mitä olen ikinä nähnyt. Kaikki Aasialainen ruoka tosin ällöttää, ja luulen että joudun kiertämään ne vielä vähän aikaa kaukaa, mutta saa täältä onneksi myös hyviä croissantteja ja vesimelonia 😀

Sairaalan joutumiminen yksin lasten kanssa reissatessa olikin ehkä se suurin huolenaiheeni – mutta nyt sekin on tapahtunut ja siitä on selvitty! Pojat ovat olleet niin uskomattoman reippaita ja ymmärtäväisiä että meinaan ihan liikuttua. Maailman parhaat reissukaverit! <3