SOHVA LAPSIPERHEESSÄ

4/02/2019

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kuusilinnan kanssa / Sohvasta saatu alennus

Kun perheemme kasvoi nopeasti kolmesta kuudeksi ja koti vaihtui, tuli meille myös tarve uudelle sohvalle. Mietimme uuden sohvan ostamista pitkään, vertailimme ja pähkäilimme eri valmistajien eri malleja ja eri mahdollisuuksia. Monen kuukauden etsinnän jälkeen päädyimme ostamaan sohvan uutena, kotimaiselta perheyritykseltä Kuusilinnalta.

Kuusilinnan Ilma-sohva on sirolta, hieman 50-lukulaiselta ulkonäöltään juuri sitä mitä olimme hakeneet. Sohvaa on saatavilla erikokoisina, levyisinä, divaanilla sekä näitä yhdistelemällä kulmasohvana, jonka avulla saimmekin suunniteltua juuri meidän olohuoneen nurkkaan sopivan kokonaisuuden. Joka sitten valmistettiin meille käsityönä Lahdessa.

Sohva on kirjaimellisesti iso ja pitkäaikainen hankinta, jossa ei halua mennä vikaan. En ole sohvasiantuntija, mutta oman kokemuksen kautta syntyneitä vinkkejä löytyy senkin edestä. Jos teillä on uusi sohva mietinnässä nyt, tai joskus tulevaisuudessa, kannattaa ainakin miettiä näitä:

KÄYTTÖTARKOITUS

Meillä ei ole olohuoneessa telkkaria ja aiemmin hengailtiinkin yhdessä pääosin ruokapöydän ääressä. Pitkään ajateltiinkin, että otetaan pieni sohva ja muutama nojatuoli sen kanssa – siinä voisi sitten etenkin vieraiden kanssa kivasti seurustella.

Fakta on kuitenkin se, että tässä arjen oravanpyörässä meillä harvemmin vieraita käy ja sohvalta toivomme ehkä kuitenkin ennemmin löhöily- kun seurustelumahdollisuutta. Itselläni siinsi mielessä myös jo tulevat imetysmaratoonit pian syntyvän vauvan kanssa, ja mikä siihen olisikaan parempi paikka kun sohvannurkka. Näin ollen ajatus pienestä sirosta sohvasta muuttui siroksi kulmasohvaksi.

Lopulta päädyimme kuitenkin ottamamaan huomattavasti suuremman sohvan, mitä olimme alunperin ajatelleet, mutta onneksi otimme. On ihanaa, kun kaikilla on oikeasti kunnolla tilaa löhöillä sohvalla. Ja siroudestaan huolimatta, tämä tosiaan on kunnon löhöilysohva.

Halusin, että istunsyvyys on tarpeeksi syvä, jotta sohvalla voi olla mukavasti myös jalat ylhäällä. Sohvan piti sopia myös satunnaiseen nukkumiseen. Itse kun harrastan päikkäreitä sohvalla, mutta myös vauvan vuoksi on hyvä, että kotona on paikka jonne toinen vanhempi voi tarvittessa paeta nukkumaan rauhassa.

PESTÄVÄT PÄÄLLISET

Etenkin lapsiperheessä, mutta toki myös muutenkin, ehdoton juttu sohvassa on irrotettavat päälliset, jotka voi itse pesukoeessa pestä. Irrotettavat päälliset pidentävät sohvan käyttöikää myös siksi, että ne voi vaihtaa uusiin ennemin kun koko sohvan. Tai vaikka käyttää vuorotellen kaksia erilaisia jos pitää vaihtelusta.

Niin kauan kun muistan, olen haaveillut pellavaisista sohvakankaista. Se toive minulla oli edelleen, vaikkakin olin valmis joustamaan siitä, jos muuten täydellinen sohva tulisi eteen jollain muulla luonnonmateriaalia olevalla kankaalla. Toinen asia mistä olin haaveillut, olivat Tanskalaistyyliset tereet, eli koristesaumat sohvatyynyissä. Ja tiedättekö mitä, sain molemmat!

Kuusilinnan sohviin on valittavana huikea määrä erilaisia laadukkaita kankaita aina sameteista, pellavaan, villaan ja nahkaan. Me päädyimme lopulta tähän pehmeään pellavaan ja eläväiseen harmaaseen, josta vaaleudestaan huolimatta ei toivottavasti näy ihan heti kaikki lika.

KÄÄNNETTÄVÄT TYYNYT

Muutaman sohvan aiemmin omistaneena ja ystäväperheiltä kokemuksia kysellessä, yksi iso juttu sohvaa valitessa on se, että voiko istuimia ja tyynyjä sekä päällisiä käännellä ja pitää eripäin. Kun sohvalla istutaan paljon, alkaa se pepun kuva oikeasti näkymään siinä tyynyssä. Pöyhiminen toki auttaa vähän, mutta vielä enemmän ilmettä kohentaa se, jos tyynyt voi välillä kääntää kokonaan toisin päin ja ympäri.

MIHIN SOHVA TULEE

Meidän olkkarissa sohvalle oli oikeastaan vain kaksi paikkaa, joista molemmat kulmassa. Myös tästä syystä lopulliseksi vaihtoehdoksi valikoitui kulmasohva, sillä tavallinen sohva näyttää juurikin vähän väkisin nurkkaan ahdetulta, jos sen molemmille puolille ei jää tarpeeksi tilaa.

Sohvaa ei aina tarvitse sijoittaa perinteiseen tyyliin seinän vierustalle, vaan sillä voi myös jakaa tilaa. Tämä kävi myös meillä mielessä, mutta silloin katsesuunta olisi ollut seinää päin, ja koska meillä ei tosiaan sitä tv:tä ole, katselemme mielummin ikkunasta avautuvaa mäntymaisemaa, vastapäisen talon piippuja ja parvekkeen kaiteella vierailevia talitinttejä.

Sohvan paikasta riippuen voi myös miettiä, että toimisiko sohva paremmin vaikka ilman toista käsinojaa. Käsinojattomuus antaa sohvalle ja sitä kautta koko huoneelle lisää ilmavuutta.

LAATU

Sohva on kallis hankita, jota ei mielellään ihan heti pistä vaihtoon. Kuten kaikessa kuluttamisessa, laatuun kannattaa panostaa.

Meidän Ilma sohvan luvataan olla pitikäinen ja säilyttää muotonsa vuodesta toiseen, laadukkaiden materiaalien ja höyhentäytteiden ansiosta. Pöyhittäessä sohva palautuu alkuperäiseen muotoonsa. Harmi, että itse tajusin pöyhiä sohvaa ja suoristaa tyynyt vasta kuvaamisen jälkeen, mutta eipä se hullummalta näytä syyskuusta saakka meillä olleena noinkaan.

Kuusilinnan oman malliston sohvat valmistetaan siis kotimaisesta puusta käsityönä Lahdessa ja tuotteille on myönnetty myös Avainlippu-tunnus. Pesty höyhentäyte ei pölytä ja sen alla oleva vaahtomuovi antaa tyynyille ryhtiä. Alla on teräsjousitus. Sohvarungolla on myös kymmenen vuoden takuu.

KOEAJA

Tulevaan sohvaan kannattaa tutustua rauhassa ja ajan kanssa. Olen aikoinaan tehnyt vihreostoksen ostamalla sohvan pikaisen istahduksen ja ulkonäon perusteella. Kotona huomasin, ettei sohvalla mahdukaan löhöillä! Jos sohvaa ei ole mahdollista käydä katsomassa ennen ostopäätöstä, kannattaa kotiin tilata ainakin kangasnäytteet ja googlailla mahdollisimman paljon käyttökokemuksia ja kuvia sohvasta oikeassa käytössä. Mittanauhan kanssa voi vanhalla sohvalla testailla, että kuinka paljon tilaa se pylly tyynyltä vie.

Me vietimme Kuusilinnan myymälässä, Helsingin Annakadun ja Kalevankadun kulmassa, lähemmäksi pari tuntia sohvaan liittyviä valintoja pähkäillen. Ja toki ihan vain koelöhöillen. Meillä lisämietintää tuotti siis sohvan koko, syvyys ja pituus. Mallailimme ja vertailimme myös vielä erilaisia kankaita, materiaaleja sekä sohvanjalkojakin. Niitäkin on valittavissa montaa eri sorttia, puisista metallisiin. Me päädyimme jaloissa valkolakattuun mäntyyn.

Niin sohvan valinnassa, kun meidän koko kodin sisustamisessa ollaan menty todella maltilla. En halua tehdä vikahankitoja, vaan miettiä tarkkaan ja harkiten. Välillä harmittaa, kun tuntuu että koko koti on edelleen ihan keskeneräinen, mutta sitäkin paremmalta tuntuu, kun yksi kerrallaan saa sinne jotain täydellistä, josta tuntee ja näkee ettei se ole menossa ihan heti vaihtoon.

Suuri pähkäilyn aihe meillä ovat olleet myös seinät. Maalataanko vai ei, jos niin mitkä ja millä. Myöskään mitään tauluja emme ole ripustelleet, mutta pikkuhiljaa alkaa olla kokoelma valmis ja saadaan vähän eloa seinillekin. Myös tuo ikivanha paimentolaismatto sai viikonloppuna siirtyä toiseen huoneeseen, koska no, kaiken repivän ja suuhunsa tunkevan vauvan kanssa se ei enää toiminut tuossa.

Mitäs tykkäätte meidän uudesta sohvasta?


ARKIKUVA 3/52

19/01/2019

Olen jo muutaman vuoden seurannut mielenkiinnolla blogeissa näkyneitä arkihaaste-kuvia. Arki on parasta ja tykkään niin näyttää kun katsellakin sitä aidoimmillaan. Vaikka oma blogi on muutenkin melko siloittelematonta ajattelin, että julkaisen tästä lähin kerran viikossa, koko vuoden ajan yhden kuvan ilman paineita sen esteettityysestä ja ennenkaikkea tavallisista, arikisista jutuista, joista ei välttämättä tulisi muuten mieleen kertoa. Aloitan nyt loogiswsti viikosta 3, katsotaan joskos julkaisen ekansimmöisten viikkojen kuvat vielä jälkikäteen.

Tässä kuvassa näette keskiviikon kotitoimistoni. Olen juuri lopettanut skype-palaverin tanskalaisen asiakkaan kanssa. Tänne uuteen kotiiin minulle ei tehty mitään erillistä työpistettä, sillä tykkään olla läppärillä siellä täällä, tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Yleensä kirjoittelen blogia tai sänköposteja sohvalta tai sängyssä lojuen. Ja nyt äitiyslomalla yritän muutenkin pitää työjutut ihan minimissä.

Työpisteettömyys on alkanut kuitenkin pikkuhiljaa rassaamaan ja itseasiassa haaveilen nykyisin ihan omasta työhuoneesta. Olen tehnyt töitä kotoa käsin jo monen monta vuotta ja tottunut sen suomiin etuihin ja joustaviin aikatauluihin. On kätevää kun samaan aikaan voi vaikkapa pestä pyykkiä olla välittämättä minkä näköisenä sitä hommia paiskii. Toisaalta ihmiskontaktit jäävät näin hyvin vähiin. Aina välillä mietin, että oma työyhteisö olisi ihana, mutta siitäkin huolimatta haluaisin myös sen oman työhuoneen rauhan.

Myös Myylle ja pojillekin olisi ihana saada lähitulevaisuudessa omat huoneet, joten voi olla, että saan vain jatkaa haaveilua omasta työhuoneesta. Mikäs siinä, eteenehän ne hommat näinkin.


HUONON ÄIDIN TUNNUSTUKSET

16/03/2017

Tiedättekö, vihaan leikkimistä. Tykkään lasteni kanssa hengailusta, matkustamisesta, ravintolassa käymisestä, ulkoilusta, juttelusta, lukemisesta, uimisesta, piirtämisestä, leffojen katselusta… Mutta lastenhuoneen lattialla lelujen liikuttelu saa minut tuskastumaan hetkessä. En ole ikinä ollut leikkijä, eivätkä lapsetkaan ole oikeastaan ikinä pyytäneet minua leikkimään.

Eilen tuli kuitenkin tällainen tilanne eteen. Elvis oli vähän hiilenä, sillä hän olisi halunnut pelata pädillä ja minä yritin epätoivoissani keksiä hänelle jotain muuta tekemistä ennen kun räjähtää. Peliaika on nimittäin aiheena sellainen, joka saa meillä tunteet helposti kuumenemaan. Ennen kun huomasinkaan, olin itse ehdottanut junaradan rakentamista. Taisin olla tosi epätoivoinen.

Siinä sitä sitten oltiin. Aluksi sain vähän huijattua, räpsin kuvia kun pojat rakentelivat, välillä yritin vähän osallistua antamalla ”ohjeita”.  Välissä räpläsin vähän kännykkää.

”Äiti, sä lupasit leikkiä”. Pistos rinnassa, istun alas lattialle. Räplään kännykkää. ”Ai okei, sä vaan huijasit että leikit”. Isompi pistos. Alan kasaamaan junaa. Keskittyminen herpaantuu puolen minutin jälkeen. Meinaan taas avata puhelimen, mutta saan ryhdistäydyttyä. Lähinnä katselen kun pojat leikkivät, mutta yritän olla hengessä mukana. Heti kun laitan junani raiteille se jyrätään. Turhauttaa, yritän silti hymyillä ja esittää että just kiva leikki. Olen varma, että Facebookissa on hetkessä tapahtunut jotain todella suurta ja mullistavaa. Katson vaan ihan vähän puhelinta. Tunnen lasten tuomitsevat ja pettyneet katseet, enää he eivät edes viitsi sanoa mitään. Laitan puhelimen TAAAS pois. Olenpas huono tässä, ajattelen. Nyt aijon leikkiä tosissani. Lähden mukaan riehumiseen ja rikkomiseen ja murjaisen jopa pieru-vitsin. Lapset nauravat sydämiensä kyllyydestä. Okei, tämä toimii. Jatkan sekoilua ja hassuttelua (vesinokkaeläin oli käynyt kakkimassa radalle ja juna suistui suoraan mutaan) vielä hetken. Eiköhän tämä ollut tässä.

Jään vielä hetkeksi lattialle istumaan. Katson kännykkää. Elvis kiipeää syliini. ”Äiti toi oli tosi kivaa”. Siis mikä? ”Kun leikit meidän kanssa”. Tässä vaiheessa sisälläni myllertää ja pahasti. Apua, olenpas ollut huono äiti, jos noinkin pieni leikkiminen sai lapset noin onnellisiksi.

Inhoan edelleen leikkimistä, mutta mietin, että pitäisikö silti yrittää sitä vähän useammin. Toisaalta, olen kyllä läsnä sitten paljon paremmin muissa tilanteissa. En halua kuitenkaan antaa lapsille sellaista kuvaa, etten tykkäisi heidän kanssaan leikkimisestä. Ja kun olen selvästi aika huono esittämään, niin ehkä parempi sitten olla tekemättä sitä? Jos väkinäisen kymmenen minutin leikkimisen sijasta luen mielummin vaikka tunnin, niin onko se silloin muka huono? Ei mielestäni.

Jos jotain kohta kahdeksan vuoden äitiyden aikana olen oppinut, niin sen, että me vanhemmat olemme aika hyviä syyllistymään. Me kyllä me aina keksimme jonkin asian, josta syyllistää itseämme. Oli kyse sitten lapsen harrastuksista, ajankäytöstä, ruoasta, säännöistä – mistä vaan, niin aina sieltä löytyy joku juttu mistä läksyttää itseään ja potea huonoa omaatuntoa.

Myönnän siis, että vihaan leikkimistä ja olen siinä ihan huono. Sen sijaan olen mitä mahtavinta piknikseuraa, iloinen uimakaveri, viihdyttävä laatikkopyöräkuski, ihan paras satujen lukija, hyvä tekemään temppuratoja enkä ikinä kieltäydy katuliiduilla piirtämisestä. Aika kiva äiti siis. Missäs te olette hyviä?

Mainion vaatteet, Boblesit ja Brion lelut saatu