MITEN PÄÄSTÄ EROON RASKAUSKILOISTA

7/09/2018

Tässä viimeisimmässä raskaudessa minulle tuli painoa parisenkymmentä kiloa. En osaa sanoa ihan tarkkaa lukua, sillä en omista vaakaa, enkä siksi tiedä mitä tarkalleen painoin ennen raskautta. Viimeisen kerran kävin vaa’alla noin viikkoa ennen synnytystä. Silloin näyttöön paukahti kevyet 100 kiloa. Jonkinlainen saavutus kai sekin. Nyt kolmessa viikossa kiloja on lähtenyt kymmenen.

Normaali, tai ainakin neuvolan suosittelema, painonnousu raskauden aikana on lähteestä riippuen 8-12 tai 10-16 kiloa. Kuitenkaan parinkymmenen tai jopa kolmenkymmenen kilon nousu painossa ei ole tavatonta. Toisilla toki taas paino ei välttämättä nouse juuri ollenkaan tai jopa laskee, mutta se ei ole kovin yleistä.

Itselleni raskausiakana painoa kertyy helposti, edellisissä jopa kolmekymmentä kiloa. Omassa tapauksessani kiloja ei kuitenkaan ole tullut siksi että elintapani olisivat olleet huonot, tai ainakaan täysin sen takia. Kaikissa kolmessa raskaudessa olen sairastanut rajua raskauspahoinvoitoa, hyperemeesiä. Tämä on tarkoittanut sitä, että ensimmäiset raskauskuukaudet olen oksentanut päivittäin kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Puolivälin jälkeen satunnaisemmin. Tämä kolmas raskauteni oli näistä kaikista helpoin, vaikka loppuun saakka kärsinkin vielä ajoittaiseta pahoinvoinnista ja oksentelin aina välillä.

Muiden hyperemeesipotilaiden kokemuksia kuullessani suurimalla osalla paino putoaa jatkuvan oksentamisen ja ruokahaluttomuuden seurauksena, mutta pienellä osalla se nousee jopa keskimääräistä enemmän. Itse järkeilen asian niin, että keho yritää kaikin voimin turvata vauvan ravinnonsaannin ja tarttuu tiukasti jokaikiseen kaloriin jonka se saa – ja kerryttää näin rasvavarastoja. Osansa saattaa olla myös monirakkulaisilla munararjoillani, joihin liittyy myös aineenvaihdunnan häiriöitä. Kuka tietää. Tai sitten kyse on ihan puhtaasti vain siitä, kuten neuvolan terkkakin sanoi, että joillekin painoa vaan kertyy vähän enemmän.

Jos painoa tulee sen parisenkymmentä kiloa, kuka tahansa voi järkeillä ettei kyse ole vain vauvasta, lapsivedestä ja istukasta. Myös rinnat kasvavat, kehon veri- ja nestemäärä lisääntyy ja imetyksen aikana tarvittava rasvavarasto alkaa kasvaa. Itselleni tuli ainakin melko paljon turvotusta, mutta myös ihan sitä rehellistä rasvaa. Varsinkin reidet paksuuntuivat ja niihin kertyi selluliittia, lisäksi painonnousu näkyi myös käsivarsissa ja kasvoissa.

No kuinka niistä raskauskiloista sitten pääsee eroon? Sillä tokihan synnytyksen jälkeen on alettava kuntokuurille ja polettua äkkiä kaikki ylimääräinen pois, eikö? NO EI!

Ainakin oma paras neuvoni on vain antaa ja ennenkaikkea olla itselleen lempeä ja armollinen. Niillä kertyneillä kiloilla on tosiaan tarkoitus, eli toimia polttoaineena imetyksen aikana. Onnistuessaan imetys kuluttaa päivässä keskimäärin 600 kaloria. Äidin vanha rasvakudos on taas vuosien mittaan kerännyt itseensä myös erilaisia ympäristömyrkkyjä, siksi uusi rasva on parempi rakennusaine maidolle joitteivat nämä myrkyt siirry vauvaan.

Laihduttaminen haittaa helposti myös maidontuloa. Huomasin sen itse kun jätin viime viikolla suklaan pois. Parin patukan ja pastalautasen tankkauksella sitä alkoi taas tulemaan kuten aiemmin. Ja jos imetys ei jostain syystä onnistu, tai äiti ei halua imettää, karisevat ne kilot oman kokemukseni mukaan silti pikkuhilja, kunhan malttaa antaa vähän aikaa.

Mielestäni kenenkään synnytäneen äidin ei tarvitsekkaan olla huippukunnossa tai vanhoissa mitoissa edes kovinkaan pian (tai koskaan) synnytyksen jälkeen. Useimpien meidän keho muuttuu raskausaikana, eikä välttämättä palaudu ikinä entiselleen. Jos tämän asian sisäistää ja hyväksyy, on oma elämäkin paljon helpompaa ja kivempaa. Lapsen saaneen naisen keho on tehnyt ihmellisen ja todella suuren työn, joten on aika ihme jos siitä ei jäisi mitään merkkejä kehoon.

Oman terveyden kannalta tietenkään merkittävä ylipaino ei ole suositeltavaa, mutta ei myöskään asiasta stressaaminen tai pikadetit. Itsestään voi pitää myös silloin kun bmi ei ole ihanteellisissa lukemissa. Itsestään pitäminen tai itsensä rakastaminen ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö tulevaisuudessa haluaa voida vielä paremmin ja pitää itsestään huolta. Se on itseasiassa helpompaa silloin kun itsestään pitää. Painoa voi pudottaa myös lempeästi ja ilman itseinhoa.

Omat vinkkini lempeään raskauden jälkeiseen painonpudotukseen:

– Nuuhkuttele vauvaa, pidä lähellä ja pesi niin paljon kun mieli tekee.
– Katso itseäsi pelistä ihaillen ja itsellesi hymyillen – vau, kehosi on saanut aikaan ihmeen!
– Aloita liikunta kevyesti, esimerkiksi vaunuja ulkona työnnellen.
– Syö ja juo hyvin, älä jätä aterioita välistä. Ei ole huono idea vaikka toivoa aamiasta edes silloin tällöin sänkyyn.
– Ota ja pyydä välillä omaa aikaa, tee jotain kivaa, kuten käy kävelyllä yksin tai kaverin kanssa – tai vaikka lasillisella viiniä!
– Hauska tapa keksiä tekemistä vauvan kanssa ja tavata uusia ihmisiä on erilaiset vauvajumpat.
– Unohda ne tavoitefarkut sinne kaapin perälle.
– Harrasta liikuntaa joka saa sinut iloiseksi ja energiseksi.
– Herkuttele aina välillä – olet sen ansainnut!
– Anna itsellesi aikaa, unohda vaaka ja mittanauhat. Tärkeintä että voit ja tunnet itsesi hyväksi, pelkkä paino ei kerro hyvinvoinnistasi.

Kuvat ovat parin vuoden takaa, edelleen sama hyvä fiilis. 


MÄ ♥ MASU

20/02/2017

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Yritin eilen ottaa uudesta huulipunasta kuvaa kännykän sarjakuvauksella. Joukossa oli paljon ihan hassuja ja epäonnistuneita kuvia, kun aina oli tukka just huonosti tai tyhmä ilme tai jotain muuta. Mutta tiedättekös mitä eroa olisi ollut jos olisin ottanut nämä kuvat vaikka kymmenen vuotta sitten? No, kymmenen vuotta sitten olisin ollut totaalisen järkyttynyt pulleasta ja pursuilevasta vatsastani ja poistanut kaikki kuvat äkkiä. Nyt vaan ihastelin että, aaaah miten söpö masu, ja latasin epäonnistuneimmat otokset tänne blogiin. Koska juuri ne kuvastavat minua parhaiten. Vähän hassu, vähän tärähtänyt, tukka sekaisin, naurattava virne naamalla. Just hyvä.

Matka itseinhoisesta ihmisestä itsestään tykkääväksi on ollut pitkä ja notkahduksiakin on tullut, mutta ai että olen iloinen, että tunnen itsestäni nykyään näin. On paljon kivempaa aamulla hymyillä peilikuvalleen kun puristella epätoivoisena vatsamakkaraa ja irvitsellä itselleen. Enpä olisi kymmenen vuotta sitten (ja kymmenen kiloa laihempana) uskonut, että menisin noissa housuissa ja selän paljastavassa napapaidassa baariin. Mutta minäpä menin. Nuo vuosia sitten kaapin perälle unohtuneet housut (tai legginssit ne kai on) ovat olleet sen viikonlopun jälkeen ihan lempparit. Koska mun masu näyttää tosi söpöltä niissä. Ja olen huomannut, että mitä rohkeammin uskallan pukeutua, sitä itsevaremmaksi olo muuttuu ja sitä enemmän tykkään kokoajan myös itsestäni. Aika mahtava fiilis.


SÄ ANSAITSET PAREMPAA

16/01/2017

Processed with VSCO with hb1 preset

Minulla oli viime viikonloppuna muutamaankin otteeseen erittäin hyvät, syvälliset ja mielenkiintoiset keskustelut. Oli muutenkin ihana ja kaveritäyteinen loppuviikko. Juuri sopivasti hömppää ja sitten siinä lomassa vähän näitä vakavempia pohdiskeluja.

Oikeastaan minun ei edes kovin usein tee mieli jutella kovinkaan vakavista aiheista, ainakaan kovin pitkään, hauskanpidon lomassa. En tiedä miksi, mutta niin itse kun ystävänikin tuntuivat olevan tällä kertaa ns. avautumistuulella. Käytiin läpi kaikki lapsuuden traumoista parisuhdeongelmiin. Hurjan antoisia keskusteluita. Myönnän että viinillä saattoi olla osittain osuutta asiaan.

Oltiin juuri aiemmin illalla puhuttu parin kaverin kanssa itsetunnosta, ja sitä miten vääristynyt käsitys monilla on valitettavasti itsestään. Itse kerroin muun muassa siitä, että vaikka itselläni ei uisenmiten ole suuria ongelmia sen kanssa etten ole hoikka, niin minusta tuntuu että monella muulla on. Olen ollut ihan vakuuttunut siitä, että LÄHES KAIKKI ihmiset esimerkiksi tujottavat vatsaani. Kuitenkin tästä ääneen puhuessa, tajusin koko jutun olevan vain omien korvieni välissä.

Samana iltana juttelin myös yhden miehen kanssa. Ollaan tuttuja ja meillä on pieni yhteinen historia. Hän puhui minusta todella kauniisti, kertoi ihailevansa juttujani ja tapaani jolla teen asioita. Puhuttiin paljon muunmuassa ihmissuhteista ja elämästä ylipäätään. Yhtäkkiä hän vakavoitui ja kysyi, että saisiko sanoa yhden asian suoraan. Hän tuntui olevan kovin pahoillaan, nyt olisi tulossa jotain mitä en ehkä tahtoisi kuulla.

Koska oltiin juuri aiemmin puhuttu vähän siitä meidän jutusta ja sinkkuudestani, arvasin mitä sieltä olisi tulossa. Tiesin, että seuraavaksi hän sanoisi, että jos laihduttaisin niin olisin täydellinen ja löytäisin kyllä jonkun. Olin jo valmiiksi loukkaantunut kun hän aloitti lauseen. ”Minttu, sä… (pidätin hengitystäni) … ansaitset niin paljon parempaa.”

Huh.

Niin. Tiedän sen. Ja siksi varmasti olenkin ollut näin kauan sinkku. Mutta vaikka tiedän tämän, miksi ajattelen ihmisten ajattelevan minusta ihan toisin? Siis ihan hullua! En juurikaan välitä mitä ihmiset minusta ajattelevat. Minulla on ihan hyvä itsetunto, tiedän itse olevani hyvä ja kiva. Miksi ihmeessä kuitenkin laitan mielessäni tuollaisia ajatuksia muiden päähän!?

Nuo sanat, ansaitset parempaa, tulivat juuri oikeaan aikaan. Olen tässä viime aikoina yrittänyt sanoa itselleni samaa. Perustella tätä yksinoloa sen kautta. Olen nimittäin saanut anonyymiä kritiikkiä, että ehkä olisi aika laskea rimaa. Mutta jos en ole tähänkään saakka halunnut olla jonkun kanssa vain sen olemisen takia, niin miksi tekisin sen nyt? Minulla on oikein hyvä näinkin, joten miksi tyytyisin vähempään?

Ja toki tuo ansaitset parempaa liittyy kaikkiin muihinkin elämän aloihin. Töihin, ihmissuhteisiin, harrastuksiin, kotiin – siis kaikkeen. Ansaitsen todellakin parempaa käytöstä myös itseltäni. Nyt lopetan tuollaisten hullujen ajatuksten laittamisen toisten päähän ja vaalin näitä kauniita sanoja<3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.