KUN SEINÄT EIVÄT ENÄÄ KAADU PÄÄLLE

25/06/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAmami go go koti 1OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oltiin tänään ystäväni ja lasten kanssa leikkipuistossa. Tustustuttiin tämän ystävän kanssa aikoinaan kun esikoisemme olivat vauvoja. Käytiin yhdessä muskarissa, istuttiin hiekkalaatikolla ja toistemme luona kahvilla. Aloimme odottamaan kuopuksiamme samaan aikaan, saimme vertaistukea toisiltamme sekä monelta muulta samassa tilanteessa olevalta uudelta äiti-ystävältä. Istuttiin yhdessä puistossa, kerhossa tai toistemme kotona, kun lapset leikkivät vieressä. Juotiin kahvia ja juteltiin kaikesta. Se oli silloin maailman tärkeintä, mutta pikkuhiljaa kerrat alkoivat vähenemään.

Sen sijaan että käytäisiin tuolla puistossa vähintään viisi kertaa viikossa, ovat kerrat harventuneet jopa vain kertaan kuukaudessa. Sitä on aina ajatellut, että se johtuu vaan työkiireistä ja siitä että lapset ovat hoidossa. Mutta tänään oivalsin että puistoilu on vähentynyt siksi, ettei sille ole enää samanlaista tarvetta. Siis tarvetta itselle.

Tänään tunsin oloni puistossa ulkopuoliseksi. Sen sijaan että ennen tiesin kaikkien nimet ja osoitteet, en tänään tuntenut juuri ketään. Puistossa olevat äidit ja isät ulkoilivat lähinnä noin vuoden ikäisten lastensa kanssa. Kahvi ei ollut esillä kuten ennen ja puiston henkilökunta oli vaihtunut. Minulle neuvottiin missä kahvikupit olivat – vaikka minä olen vuosien aikana ottanut sellaisen samaisesta kaapista noin miljoona kertaa.

Juttelimme kaverini kanssa, että puiston tunnelma on muuttunut. Kunnes tulimme siihen tulokseen että kyllä meno on edelleen sama, mutta jos joku on muuttunut se olemme me. Sen sijaan että ennen oli lasten kanssa päästävä aamusta pois kotoa, ennen kun seinät kaatuvat päälle ja lapset tuhoavat asunnon, nyt sitä haluaisi mielummin olla kotona niin paljon kun mahdollista.

On haikeaa miten asiat muuttuu, mutta nykyään niiden äitien kanssa vietetään sitten iltaa iltaa ilman lapsia. Latte ja piltin jämät on vaihtunut viiniin ja rucolapizzaan. Ei yhtään huono diili mielestäni. Silti tulee aika ajoin haikein mielin muisteltua aikoja kun lapset olivat pieniä. Ja sitten havahdun, etten silloin saanut pestä hampaitani edes kahta minuttia rauhassa. Aikansa kaikkea siis. Lattemamma-ajat ovat siis takana päin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.