Ystäväni varmaan naureskelevat tätä postausta lukiessaan, niin kovasti he ovat saaneet kuulla viime kuukausien palavasta kiinnostuksestani muinaista Egyptiä kohtaan. Tuntuu itsekin vähän hassulta innostua jostakin näin kovasti. Toisaalta pyramidit, Faaraot ja kuuluisa kuningatar Kleopatra on jollain tavalla kiehtonut minua aina, muistan jo lapsena kuvittelleeni, millaista elämä olisi tuohon aikaan Niilin varrella ollut.

Siitäkin huolimatta, en ole perehtynyt tai tutkinut tuota aikaa sen ihmeemmin ikinä – ennen kuin nyt. Jokin aika sitten aloin kuuntelemaan äänikirjana Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläistä, kirjaa jonka lukemattomuudesta olen kokenut aina jonkinlaista pientä häpeää. Kirja teki vaikutuksen niin kovin monella tapaa, että sen kuuntelun lomassa aloin tutkimaan netistä enemmän tuon ajan tapahtumia. Vaikka kirja onkin fiktiivinen on siinä myös paljon Muinaisen Egyptin viimeiseeltä kukoistuskaudelta tunnettuja henkilöitä, tapahtumia ja paikkoja.

Kirja on huikean hieno teos, seikkailu jonka soljuva kieli, filosofointi ja toki itse seikkailu vie mennessään – ja onneksi kirja ei ihan heti lukemalla / kuuntelemalla lopu. Tarina sisältää valtavasti tietoa Ekhnatonin ajan Egyptistä, faraoista, jumalista, sotaretkistä ja tarkkaa kuvausta arkkitehtuurista ja tuntuu uskomattomalta että kirja on kirjoitettu 40-luvulla, niin tarkan kuvauksen että edelleen ajankohtaisen aiheiden, kuten tasa-arvon kannalta. Huh, vaikutuin tästä klassikkoteoksesta kovasti.

Kirjan myötä kiinnostukseni heräsi myös ihan pieniä yksityiskohtia kohtaan, olen yön pimeinä tunteina googlaillut vaikka että miltä on näyttänyt tuohon aikaan vesikello. Tuntuu ihmeelliseltä, miten tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua on voinut olla jo sellainen korkeakulttuuri, sivistys ja miten ihmiset ovat esimerkiksi ehostautuneet erilaisin peruukein, meikanneet ja käyttäneet ylellisiä öljyjä. Elämä tuolloin on ollut tavallaan hyvinkin samaistuttavaa niin monella tapaa ja sitten toisaalta ei yhtään.

Jollain tapaa minua kiehtoo myös tuon ajan draama, toiset katsovat tositeeveetä tai saippuasarjoja, minä luen Muinaisen Egyptin hallitsijoiden kieroilusta, salasuhteista, avioliiton ulkopuoella syntyneistä lapsista, salamurhista ja naimakaupoista omien sisarusten kesken, hahah. Myös tavassa miten kuolemaan ja sen jälkeiseen tuonpuoleiseen elämään valmistauduttiin ja mitä kaikkea siihen liittyi on jotain missä riittää paljon ihmeteltävää.

Mikä sattuma, että samaan aikaan kun innostuin Muinaisesta Egyptistä, aukesi Amos Rexissä samaan aikaan sijoittuva näyttely, Egyptin loisto. Näyttelyssä pääsee tutkimaan entisaikojen egyptiläisten vuodenkiertoa, maailmankuvaa, uskontoa ja valtiorakennetta sekä ihmisten käyttämiä ihan tavallisia arkiesineitä – sellaisia mitä Sinuhe Egyptiläinen kirjassakin paljon kuvattiin. Näyttelyssä on esillä muun muassa ikiaikaisia sandaaleja, vanhoja verokuitteja, koruja, pelinappuloita ruukkuja ja kuolleiden kirjoja. Osa niin hyvin säilyneitä, että ne voivat olla vain muutamien vuosien, ei satojen tuhansien vuosien takaa. Niin ja esineiden lisäksi siellä on muumioita.

Olen nähnyt joskus ala-asteella lapsen muumion Heurekassa ja muistan sen käynnin hyvin. Näin reilu parisenkymmentä vuotta myöhemmin muumion, eli siis kuolleen ihmisen, esittely ei taidakaan olla enää eettisesti yhtä yksinkertainen juttu kun silloin. Näyttelyn oppaastakin löytyy sisältövaroitus: näyttelyssä käsitellään kuolemaa, esillä on muumioituja vainajia. Ja onhan se aika pysäyttävä ja nöyräksi vetävä hetki astua muumion, ruumiin, vaikkakin peitetyn eteen. Ihmisen muumioita on näyttelyssä kolme ja eläinten, kuten korien, kissojen, lintujen, krokotiilin ja jopa kalan(!) muumioita sekä koristeellisia sargofageja sitten enemmän.

Me kävimme katsomassa näyttelyn poikien kanssa hiihtolomalla. Oli ihana nähdä, miten Egyptin loisto kiehtoi myös heitä ja miten tarkkaan he halusivat lukea myös kaikki esineiden yhteydessä olevat pitkät tekstit. Moni kysyi minulta, että soveltuuko näyttely lapsille. Mielestäni kyllä hyvin. Kuolema on kokoajan läsnä näyttelyssä, mutta ei pelottavalla tavalla, vaan kuten tuolloin siihen taidettiin muutenkin suhtautua, kunnioituksella ja yhtenä osana elämää.

Jos Sinuhe on lukematta, ja vaikka ei olisikaan, suosittelen suurella lämmöllä kuuntelemaan sen äänikirjaversion, parasta aikoihin! Niin ja kannattaa käydä toki myös näyttelyssä!

Olemme koko syksyn ja talven olleet aikeissa mennä vasta-avattuun Amos Rexiin katsomaan Japanilaisen teamLabin paljon kehuttua, digatiaalista ja kollektiivista näyttelyä. Itseasiassa mentiin sinne jopa kahteen otteeseen, vain huomataksemme, että olimme katsoneet aukioloajat väärin.

Ajattelin aina, että mennään sitten sellaiseen aikaan kun siellä ei ole jonoa. Ja siellä me sitten tänään oltiin, kaksi päivää ennen näyttelyn sulkeutumista, jonottelemassa noin tsiljoonan muun kanssa. Tänään jonotusaika taisi olla kaikista pisin, jopa viisi tuntia.

Me olimme liikkeellä rattaiden kanssa, joten kuljimme sisäpihan sisäänkäynnin kautta. Jonotusika puolenpäivän aikaan oli sitä kautta vähän alle kaksi tuntia. Ihan siedettävä, vaikka olikin liikkeellä yksin kolmen lapsen kanssa. Onneksi isommat saivat kuluttaa aikaa leikkimällä lumessa ja viereisessä kahvilassa kuumalla kaakaolla. Kun lähdimme kotiin neljän aikaan, ei jonoa vaunu-sisäänkäynnillä ollut yhtään!

Joten jos siellä on vielä muita mattimyöhäisiä niin äkkiä rattaat alle ja lapset mukaan, näyttelyn lipunmyynti on avoinna tänään vielä kymmeneen saakka, samoin huomenna. Ja jos merkit pitävät paikkanasa, tämän päivän viiden tunnin normijonossa jonotus on huomenna jo ainakin kuusi.

Upea näyttely, etenkin lasten kanssa. Me tehtiin omia eläimiä joita sitten bongailtiin ja pyydystettiin, kasvateltiin kasveja, rentouduttiin aalloissa, seikkailtiin varisten kanssa revontulten keskellä ja vaikututtiin maagisesta mustasta aukosta. Menkää!

Kaupallinen yhteistyö – Reima
Postaus sisältää arvonnan

Kaupallinen yhteistyö – Reima

Rakastan Helsinkiä. Olen asunut täällä nyt 14 vuotta ja sitäkin ennen ihan naapurissa, joten kaupunki on tullut lapsesta saakka hyvinkin tutuksi. Tykkään kaupunkiasumisesta, mutta myös luonnonläheisyydestä ja tietystä rauhallisuudesta, jotka molemmat yhdistyvät täällä. Helsinki ei ole liian iso, mutta silti niin suuri, että täällä riittää tekemistä, näkemistä ja paljon uusiakin paikkoja vielä vuosienkin jälkeen.

Lasten myötä kiinnostunus kotikaupunkiin on kasvanut entisestään. Heidän kanssaan sen kokeminen on ollut ihan uudenlaista, lapset tuovat ihan uudenlaista näkökulmaa kaupungissa asumiseen. Myös itsestäni on löytynyt ihan uudenlainen aktiivinen puoli. Vauvan kanssa aloitettiin heti pienestä pitäen vaunulenkit, sitten otettiin haltuun leikkipuistot ja pikkuhiljaa koko kaupunki. Pävittäisestä ulkoilusta tuli välittömästi tärkeä rutiini ja vanhempien lasten kanssa hyvällä säällä saatetaan viettää koko päivä ulkona.

Onkin tutkittu, että lapsen pitäisi saada liikkua päivän aikana tuntikaupalla ja parhaitenhan tämä onnistuu ulkona. Reipasta liikuntaa lapsen pitäisi päästä harrastamaan vähintään kaksi tuntia päivässä, eli vaikkapa juoksemista, kiipeilyä, pyörilyä tai vastaavaa sykkeen kunnolla nostavaa puuhaa, jonka lisäksi muutaman tunnin rauhallisempaa liikuntaa. Liikunta todistetusti auttaa koululaista jaksamaan, keskittymään ja oppimaan tehokkaammin. Luontaisesti lapsethan liikkuvat paljon, mutta etenevissä määrin lapset viihtyvät kokoajan enemmän myös päätteiden äärellä. Myös perheiden yhdessä viettämä aika vähenee kokoajan. Siksi vaikkapa yhteinen kävelyreissu jonnekkin luonnon helmaan ei ole yhtään huono idea.

Joskus se oma lähi-leikkipusto saattaa alkaa kuitenkin tuntumaan tylsätä ja siihen pulmaan Reima on hiljattain lanseeraanut uuden Reima Cities-kaupunkioppaan. Sen tavoitteena on lisätä perheiden aktiivisuutta tarjoamalla sivusto, jolta löytyy perheiden suosituksia kivoista paikoista jossa temmeltää ja pitää hauskaa. Vaikka oma asuinkaupunki olisikin tuttu, sivusto antaa uusia ideoita ja muistuttaa paikoista jotka ovat saattaneet jäädä itsellään unholaan. Tämä on tietysti myös ihan mahtava sivu turisteille ja muualta tuleville.

Me pääsimme myös poikien kanssa osallistumaan sivuston tekoon, ehdottamalla siihen suosikkipaikkojamme Helsingistä. Niitä ovat mm Keskuspuisto, Seurasaari, Suomenlinna, Mustikkamaa sekä Tervasaari. Kaikkia näitä paikkoja yhdistää se, että ne ovat ihan kun oma maailmansa joissa toisiaan saa temmeltää, tutkia, kiipeillä ja ihmetellä ihan kunnolla. Mutta hienosti se kiipeily ja kattoja pitkin mäen laskeminen onnistuu ihan keskellä vilkkainta keskustaakin, kuten kuvista näkee. Helsinki on siinä mielessäkin mielestäni ihana, että aina siihen liikkumiseen ei tosiaankaan tarvitse vaikkapa metsää tai sille osoitettua ja aidattua aluetta, vaan aktiivisesti liikkua voi ihan vaikka kahvila -tai museoretken lomassakin.

Reima Cities sivulta löytyy video-esittelyjä eri paikoista ja meidän pikkujengimme esittelee siellä Tervasaaren leikkipuiston, joka toimii muuten ihan mahtavasti myös keskellä lumisinta talvea – kuten videolta voi todeta. Kaikki nuo videot ovat ihania myös siinä mielessä, että niitä on esittelemässä paljon erilaisia perheitä, joissa on eri ikäisiä lapsia. Tulevaisuudessa esittelyjä kivoista paikoista voimme toivottavasti nähdä myös muistakin kaupungeista.

Mitkä paikat ovat sinun tai perheenne suosikkeja? Jos Reima tulisi tekemään videoita kotikaupungistasi, mitkä paikat tahtoisit esitellä? Kommentoi alle, kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 150 euron lahjakortti Reimalle! Arvonta päättyy 21.9.

Poikien vaatteet ovat Reiman syysmallistosta. Onneksemme mallistoon kuuluu tänäkin vuonna nuo mahtavat Thermolite-farkut, jotka siis hylkivät likaa ja vettä sekä siirtävät kosteutta pois iholta ja soveltuvat näin ollen tosi hyvin myös välituntileikkien lisäksi kunnon ulkoiluun. Mikä parasta, housut ovat tosi kivan näköiset, joten ne sopivat metsärymyämisen lisäksi ihan päivittäiseen käyttöön ja kaupungille. Kaikki Reiman vaatteet ovat muuten myös täysin myrkyttömiä ja mielestäni on kiva kun sieltä löytyy vaatteita myös vähän simppelimpään makuun, kuten nuo poikien yksiväriset collegepaidat.