KELTANOKKIA (PIAN TAAS) LIIKENTEESSÄ

2/08/2021

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä If Vakuutus kanssa.

Koulupäivä alkaa koulumatkasta ja pian katukuvista voi taas bongata pieniä ja vähän isompiakin koululaisia, vanhoja konkareita ja niitä aivan ensikertalaisia. Keltainen lippis toimii monen ekaluokkalaisen tunnuksena.

Pikkuiset ekaluokkalaiset suurine reppuineen ovat joka syksyinen ihastuneiden huokaukseni aihe. Enkä varmasti ole ainut. Sen pienten innostuneen jännityksen näkee jo kaukaa ja mieleen muistuvat aina ne syksyt, jolloin omat lapset aloittivat ensi kertaa koulun.

Kun esikoiseni aloitti viisi vuotta sitten koulutaipaleensa, meitä oli itseasiassa kaksi ekaluokkalaista, sillä myös itse aloitin samaan aikaan uudet opinnot. Olisi ollut hauska päästä kulkemaan koulumatkat yhdessä, mutta koska minun piti viedä ennen kurssieni alkua vielä pikkuveli päiväkotiin, joutui esikoinen nopeasti koulunalun alkamisen jälkeen kulkemaan matkansa itse.

Onneksemme koulu oli lähellä, vaikkakin vilkkaan tien varrella, mutta täysin ilman kadun ylityksiä. Silti matkaan kuului rekkojen epävirallisen lepopaikan ohitus, tunneli sekä risteytyvä pyörätie, josta työmatkapyöräilijät kiisivät huimaa vauhtia kävelytien yli. Koulun aloituksessa itseäni jännittikin eniten itse aamut, jolloin pieni ekaluokkalainen joutui suoriutumaan itse ensin kotoa ulos ja sitten itse koulumatka.

Kaikki meni onneksi hyvin, meillä oli ihanat naapurit, joiden pelkkä läsnäolo toi luottamusta omiin aikaisiin aamuihini (ja joskus ihan konkreettisestikin, esimerkiksi kerran, kun alakertalainen oli tullut esikoisen apuun kadonneen hanskan etsintään) ja onneksi koulumatkatkin sujuivat ilman haavereita.

Kolme vuotta sitten olimme taas jännittävässä tilanteessa. Olimme muuttaneet ja edessä oli esikoisen pidentynyt koulumatka, johon kuului nyt useampi tien ylitys, joista yksi Helsingin vilkkaimman kadun yli sekä raitiovaunumatka. Samaan aikaan myös nuorempi poika aloitti koulun uuden kotimme lähellä ja itse olin aivan viimeisilläni raskaana. Laskettu-aika ajoittui juuri ensimmäiseen kouluviikkoon. Minusta ei siis taaskaan ollut saattamaan kumpaakaan kouluun. Sitä oli vain pakko luottaa (vaikkakin sydän ihan syrjällään), että autoilijat ja muut kovaa liikenteessä liikkuvat noudattavat liikennesääntöjä ja huomioivat pieniä kulkijoita.

Liikennesääntöjä ja kadun ylityksiä käytiin lasten kanssa jälleen paljon läpi. Ja käydään edelleen. Itselleni tärkeintä oli saada lapset ymmärtämään, ettei edes vihreä valo merkitse, että tie olisi turvallista ylittää. Aina pitää katsoa ja varmistaa. Etenkin kun täällä kaupungissa monilla tuntuu olevan aina niin kovin kiire ja näillä pienillä taas huomio herpaantuu helposti, on yhtälö vaarallinen. En kuitenkaan halua tartuttaa myöskään liikaa pelkoa lapsiin, sillä koulun alkamisesta pitää saada iloita ja riemuita!

Muistan miten ekaluokan aloitus jännitti ihan hurjasti keskimmäistä, koska hän ei tuntenut koulusta entuudestaan ketään, mutta kun menin häntä ekan päivän jälkeen hakemaan, vastaan juoksikin leveästi hymyilevä poika uusi keltainen lippis päässään, iso reppu puolelta toiselle heiluen. Ensimmäiseen koulupäivään oli kuulunut Keltanokka-lippisten saaminen, oman kuvan piirtäminen ja ruokailu.

Keltainen lippis toimii tänäkin vuonna ekaluokkalaisten tunnuksena. Ifin Bongaa Keltanokka liikenteessä -kampanjan tavoitteena on herättää autoilijat ja muut motoristit vuosittain koulujen alkamisen aikoihin siihen, että liikenteessä on jälleen suuri määrä uusia koululaisia, jotka vasta harjoittelevat liikennetaitojaan. Siksi onkin meidän kaikkien yhteinen asia pitää huolta lasten turvallisuudesta liikenteessä. Hiljennetään siis vauhtia, ollaan tarkkana ja huomioidaan pienet antamalla tilaa.

Itse liikun pääosin kävellen tai sitten pyörällä ja satunnaisesti ratikalla. Etenkin näin koulujen alkamisen alla, mutta toki muutenkin, nämä pikkuiset herättävät huomioni liikenteessä kulkiessaan. Katua ylittäessä minulla onkin tapana vielä lapsen puolesta varmistaa, että lähestyvät autot huomaavat ja tie on turvallista ylittää. Pyörällä ajaessani taas hiljennän varmuudeksi vauhtia lapsia ohittaessani ja julkisissa kulkuvälineissä annan heidän mennä aina ensin. Tällaisilla pienillä, mutta silti niin suurilla teoilla voimme kaikki yhdessä tehdä koululaisille turvallisimman ja mukavamman liikenteen.

Kirkkaankeltaisia ja heijastinnauhoin väritettyjä lippiksiä on jaettu ekan luokan aloittaville vuodesta 2006 asti yhteensä lähes miljoona ja tänäkin vuonna sellaisen saa noin 55 000 lasta. Tulevina viikkoina näitä uusia asioita opettelevia keltanokkia pyörii liikenteessä siis paljon. Huomioidaanhan yhdessä kaikki pienet ja isommatkin lapset ja tehdään heille tänäkin vuonna iloinen koulun aloitus!


VOIHAN PÄIVÄKOTI SENTÄÄN –
AJATUKSIA HELSINKI-LISÄN LEIKKAUKSESTA JA VAIKEASTA PÄIVÄKOTITILANTEESTA

27/04/2021

Kuten jotkut teistä ehkä muistavat, me jouduimme vuoden vaihteessa pitkittämään taaperon kotihoitoa tulevaan syksyyn saakka, sillä meille tarjottiin päiväkotipaikkaa puolen tunnin bussimatkan päästä kotoamme – ja täysin eri suunnasta jossa mieheni käy töissä. Matkoihin olisi mennyt päivässä pari tuntia, emmekä siis voineet ottaa paikkaa vastaan. Kotihoito jatkuu kunnes lapsi elokuussa täyttää kolme vuotta, toivotaan, että silloin paikka järjestyisi järkevämään matkan päästä, vaikka pahalta näyttää.

Sosiaalisia taitoja ja ikätoiveideren kanssa oloa 2,5 vuotias taaperomme on onneksi saanut harjoitella muutaman kerran viikon kaupungin kerhossa, se on ollut koko perheellemme tärkeä, kunnes se yllättäen ennen pääsiäistä ilmoitettiin heti päättyväksi päiväkotien henkilöstöpulan vuoksi.

Viime vuonna hakiessamme päiväkotipaikkaa tiesimme kyllä tilanteen olevan Helsingissä huono, se on ollut sellaista jo monta vuotta, mutta mikä hurjinta, se tuntuu silti huononevan edelleen. Meillä onneksi oli tilanne, että mieheni, joka siis on jo pian pari vuotta hoitanut lastamme kotona, pystyi ja halusi vielä kotihoitoa jatkamaan, vaikka taloudellisesti muutaman sadan euron kotihoidontuella eläminen on toki haastavaa.

Aiemmin Helsinkiläisestä kotihoidossa olevasta alle 3 vuotiaasta lapsesta maksettiin vanhemmalle Helsinki-lisää. Tämä, koska asuminen Helsingissä on hyvin kallista. Lisä merkitsi sitä, ettei lasta tarvinnut välttämättä laittaa taloudellisista syistä heti pienestä pitäen hoitoon, jolloin myös päiväkoteihin oli vähemmän tunkua. Kelan tekemän tutkimuksen mukaan perheet haluavat hoitaa lapsiaan kotona keskimäärin 1,5–2-vuotiaaksi asti.

Helsinki-lisää kuitenkin leikattiin ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, kun se otettiin kokonaan yli 2 vuotiailta pois. Sitä ennen se oli yli 2-vuotiaalla 134 euroa, 1,5–2-vuotiaalla 218 euroa ja alle 1,5-vuotiaalla 264 euroa kuukaudessa. Vuodenvaihteessa kaupungin budjettiriihessä äänestettiin, että lisä poistuu kaikilta yli yksivuotiailta. Muutos tulee voimaan kesällä, joten monen perheen on pitänyt reagoida muutokseen nopeasti.

Kaupunki kertoo, että tuen poistamisen tavoitteena on houkutella lisää lapsia päiväkotiin sekä säästää rahaa. Helsinki-lisän leikkaamisen arvioidaan tuovan viiden – seitsemän miljoonan euron säästöt vuodessa. [1] Monet ovatkin ihmetelleet, miksi kaupunki säästää ja tekee samaan aikaan lähes 500 miljoonan euron tuloksen koronavuodenkin aikana. [2]

Mannerheimin Lastensuojeluliton johtava asiantuntija sanoo, että Helsinki-lisän heikkeneminen merkitsee lapsiperheille lisää rahahuolia ja lapsiperheköyhyyden lisääntymistä. Lapsiperheet ovat pitäneet Helsinki-lisää tärkeänä ja heikennykset tukeen voivat merkitsevät monelle sitä, että lapsi on laitettava yhä nuorempana päivähoitoon tai sinniteltevävä entistä pienemmällä rahasummalla. Helsinki-lisän leikkauksesta ei myöskään tehty lapsivaikutusten arviointia, vaikka YK:n lapsen oikeuksien sopimus sitä vaatii. [3]

Helsinki-lisän leikkausta perustellaan säästösyiden lisäksi sillä, että laadukkaaseen varhaiskasvatukseen osallistuminen vähentää eriarvoistumista. Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarin mukaan tukea käytetään erityisesti maahanmuuttajavaltaisilla alueilla ja juuri vieraskielisille lapsille varhaiskasvatukseen osallistuminen on hänen mukaansa erittäin tärkeää. Tukea käyttävät myös useimmiten äidit, jotka halutaan nyt saada nopeasti takaisin töihin, myös koronakriisin aikana [3] – ja se tarkoittaa että lapset pitää saada jonnekin hoitoon.

Kuitenkin Helsingin päiväkodeista puuttui lokakuussa 2020 kaikkiaan 448 varhaiskasvatuksen opettajaa, mikä tarkoittaa, että joka viides paikka oli täyttämättä. [5] Pahimmillaan lapsi voi saada muodollisesti pätevän, eli koulututetun opettajan vasta esikoulussa, muutoin hommaa pyörittävät sijaiset (jos heitä saa) joko lyhyissä pätkissä jatkuvasti vaihtuen tai korkeintaan vuoden kerrallaan. [6]

Kriittinen pula henkilökunnasta näkyy erityisesti ruotsinkielisellä puolella, jossa puolelle ruotsinkilelisistä lapsista tarjotaan paikkaa suomenkielisestä päiväkodista, kun muuta ei ole. [4] Henkilökunta on myös uupunutta suuren työtaakan ja henkilökuntapulan vuoksi. Mitä sitten kun yhtä useampi pieni yksivuotias laitetaan tuen lakkauttamisen takia päiväkotiin?

Kun me viime vuonna haimme taaperollemme päiväkotipaikkaa läheisistä päiväkodista, niin ruotsin kun varmuudeksi suomenkielisistäkin, meitä kehoitettiin hakemaan elokuuksi paikkaa uudestaan. Silloin paikkoja on eniten tarjolla kun osa lapsista aloittaa koulun. Kuitenkin meitä lähimpänä olevasta ruotsinkielisestä päiväkodista tuli jo silloin viesti, että ei onnistu päästä ensi syksynäkään, jono on niin pitkä – hakekaa varmuudeksi suomenkielisiin.

Minusta on tosi surullista, jos kaksikielisen lapsemme kielellistä kehitystä ei voida kodin ulkopuolella tukea, koska hän ei pääse hoiton sillä toisella kielellään johon hän tarvitsisi enemmän tukea. Tällöin hän ei voi myöhemmin todennäköisesti myöskään opiskella ruotsin kielellä, koska se ei ole tarpeeksi vahva.

Yksityinen päivähoito on toki myös joillekin vaihtoehto, mutta ei välttämättä meille. Koska meillä on kuusihenkinen perhe, vaikuttaa perheemme koko tulojemme lisäksi alentavasti kunnallisiin päivähoitomaksuihin. Kun vertasimme lähistöllämme olevien ruotsinkielisten yksityisten päiväkotien hintoja kunnalliseen, olisi maksu yli 180 euroa enemmän kuukaudessa, vielä yksityisen hoidon tuen jälkeenkin. Eli reippaasti yli 2000 euroa vuodessa enemmän, sen kunnallisen puolen maksun päälle. Puhumattakaan siitä, että myös yksityiset päiväkodit ovat täynnä ja niiden aukioloajat kunnallisia suppeammat. Ja onhan tämä myös rahan lisäksi periaatekysymys.

No mitä sitten pitäisi tehdä? Sitä en osaa sanoa, minulla ei ole tähän mitään ratkaisua. Ymmärrän, että suuri osa Suomeen tulleista humanitaarisista maahanmuuttajista elää tukien varassa ja heidän lapsena olisi tärkeä saada varhaiskavastukseen oppimaan kieltä ja ehkä pääsemään entistä paremmin kiinni yhteiskuntaan. Mutta auttaako tuesta leikkaaminen oikeasti tässä vai aiheuttaako se vain entistä tukalampia oloja?

Ymmärrän, ettei varhaiskasvatuksen opettajia ole, jos heitä ei hakeudu opiskelemaan sitä määrää mitä heitä tarvitaan. Ala ei välttämättä myöskään houkuttele  sillä palkkaus ei ole tarpeeksi korkea suhteessa työn määrään ja vastuuseen. Ymmärrän, ettei uusia päiväkoteja ja paikkoja voida noin vain taikoa, mutta sen toivon, että jonkinlainen ratkaisu oltaisiin keksitty ennen kun Helsinki-lisää leikattiin jo valmiiksi heikossa asemassa olevilta perheiltä ja heidän lapsiltaan.

Saa jakaa kokemuksia, ajatuksia – mitä vaan aiheeseen liittyvää!

Lähteet ja lisää uutisia aiheesta:

Kotihoidontuen rajut leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä Helsingissä [1]
Helsinki leikkaa kuntalisää, ja yhden aikuisen taloudessa se tuntuu: ”Tulot tippuvat noin neljänneksen”
Helsinkiläiset ihmettelevät säästöjä, koska kaupunki teki 500 miljoonaa voittoa [2]
Helsinki leikkaa pienten lasten vanhemmilta yli 200 euroa kuussa [3]
Kriittinen tilanne Helsingissä: Jopa puolet ruotsinkielisistä lapsista voi jäädä ilman päiväkotipaikkaa omalla kielellä [4]
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän [5]
Kun päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei ole, on kelpoisuusvaatimuksissa joustettava [6]
Puolitoistavuotiaalle Valolle tarjottiin päivähoitopaikkaa tunnin päästä kotoa
Munkkiniemeläiselle Saimalle tarjottiin päiväkotia liki tunnin matkan päästä Mellunmäestä
Lasten kotihoidontuki heikkenee Helsingissä
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän
Kotihoidon tuen kuntalisä pitää keskituloiset äidit pidempään pois töistä, mutta heidän lastensa kannalta se voi olla hyvä juttu
Helsinki vie perheiltä yli 200 euron suuruisen kotihoidon tuen kuntalisän – Miksi vaikutusta lapsiin ei arvioitu, vaikka YK:n lasten oikeudet niin vaativat?
Yksinhuoltajaäiti hätääntyi Helsingin päiväkotipulasta: Lapset määrättiin hoitoon täysin eri puolille kaupunkia
Helsingin leikkipuistojen ja päiväkotien kerhot suljetaan koko huhtikuuksi – Syynä pula työntekijöistä

Taaperon lippis saatu @newkidsonthehouse


VIIKKORAHAA TAI RAHAA KOTITÖISTÄ?

31/03/2021

Lähiömutsi kirjoitti hiljattain blogissaan siitä, miten heillä eivät lapset saa rahaa kotitöistä saatika edes viikkorahaa. Mielipidettä asiaan lapsiltaan kysyessä vastaus oli ollut ”epäreilua”, koska kuulemma ihan kaikki muut saa. Tiedän, että lapsista usein tuntuu, asiassa kuin asiassa, että KAIKKI MUUT, vaikka todellisuudessa vain muutama saisi. Siksi minäkin täältä huutelen, ettei saa meidänkään lapset!

Meidän lasten säännöllisiin kotitöihin kuuluu omien sänkyjen petaaminen, oman huoneen ja ”oman” vessan siivous sekä kerran viikossa imurointi, lisäksi päivittäin on tiskikoneen tyhjennystä tai täyttämistä sekä roskien vientiä. Lapset auttavat usein myös ruokapöydän kattamisessa sekä astioiden pois viemisessä. Satunnaisesti on pyykkikoneen täyttöä, viikattujen pyykkien viemistä omaan kaappiin, olohuoneen siivousta, mattojen tamppausta, imurointia tai kaupassa käyntiä.

Olemme joskus myös kokeilleet pienen palkkion maksamista kotitöistä, mutta se tuntui hölmöltä eikä raha oikeastaan edes motivoinut hommien tekemiseen, joten kokeilu loppui lyhyeen. Kotitöiden tekeminen kuuluu perheessämme kaikille ikätason mukaisesti, enkä itse näe pointtia että niiden tekeminen olisi sidottuna rahaan. Joskus toki kaupassakäynnistä saa ostaa itselleen palkkioksi tikkarin tai pitää pullojen palauttamisesta saaneet rahat saa käyttää lauantaiherkkuihin.

Myös viikkorahasta on ollut lasten kanssa puhetta, mutta olemme päätyneet toistaiseksi siihen, ettei sitä makseta. Toki lapset saavat rahaa jos tarvitsevat, mutta erittäin harvoin alakoululaiset tarvitsevat. Lapsilla on myös omia säästöjä ja heille säästetään rahaa, joita heillä ei ole kuitenkaan lupa käyttää – niitä säästellään isompiin juttuihin, kuten pelikonsoliin, rahastoon ja muuten vaan tulevaisuuteen.

Sensijaan lapset saavat elää joka päivä etuoikeutetusti, on harrastuksia, harrastusvälineitä, kännykät, karkkipäivät, kaapit täynnä ruokaa, ravintolassa ja kahvilassa käyntejä sekä lomamatkoja. Ja silti opetamme heille vastuullista rahankäyttöä. Kaikkea ei voi saada, ostoksia harkitaan, raha ei tule itsestään, kaikkea ei edes tarvitse itse omistaa eikä raha ole kaikki kaikessa.

Muutamien vuosien kuluttua nämä raha-asiat tulevat varmasti entistä ajankohtaisemmiksi kun lapset kasvavat lisää. Olen itse tehnyt nuoresta saakka opiskelujen ohella työtä ja se on ollut arvokasta oppia, jota tahdon myös lasteni saavan. Välillähän lapset auttavat minua työjutuissani ja toimivat esim malleina, silloin he toki saavat siitä palkkion, mutta se on jo taas asia ihan erikseen.

Maksetaanko teillä viikkorahaa tai rahaa kotitöistä?


VESSAPAPERINHAMSTRAUKSEN VUOSIPÄIVÄ

12/03/2021

Tänään tulee tulee täyteen tasan vuosi siitä, kun ruokakaupoista alettiin hamstraamaan vessapaperia ja säilykkeitä. Moni meistä tuskin olisi vuosi sitten koronauutisten pahentuessa ajatellut, että olisimme edelleen samassa tilanteessa vielä vuotta myöhemminkin. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Kuten kaikki vuodet nykyään, myös viime vuosi tuntuu näin jälkikäteen tarkasteltuna menneen nopeasti. Siis siitäkin huolimatta, että pitkään päivät tuntuivat matelevan ja vain toistavan samaa kaavaa. On edelleen helppo palata muistoissa niihin alkukevään päiviin ja tunnelmiin. Muistaa pienimpiäkin yksityiskohtia vuoden takaa. Muistan hyvin ne maaliskuiset päivät kun pelko ja epävarmuus alkoi hiipimään ihan kunnolla ja miten pakonomaisesti päivitin puhelimesta uutisia.

Aluksi välttelimme tarkkaan ihmisiä, emme menneet edes leikkipuistoon jos siellä oli muita. Siirsin sängyn ikkuanan alle, niin että silloin 1,5 vuotas taaperoi pystyi ikkunalaudalta katselemaan ulos ja ohikulkevia ihmisiä. Aloimme näyttämään hänelle tuolloin myös ensimmäistä kertaa kunnolla lastenohjelmia. Mietin, millaiseen maailmaan hän oppii, kun kaikkiin pitää pitää etäisyyttä.

Muutaman kuukauden omaehtoisen osittaisen karanteenin (kävimme välillä ruokakaupassa jne) aikana pelkoakin vahvemmaksi tunteeksi tuli totaalinen kyllästyminen. Kuten varmasti niin monella muullakin. Samalla tilanne meillä täällä koronan suhteen alkoi rauhoittumaan, kesä oli tulossa ja olo luottavainen. Nähtiin jo kavereita puistoskumpan tai kävelyiden merkeissä. Etenkin loppukesästä, elämä oli ajoittain jo lähes normaalia.

Silti me kaikki varmaan tiesimme, että ei tämä tähän lopu. Vaikka se kokoajan takaraivossa jyskytti, mutta ei sitä halunnut ja jaksanut enää ajatella. Eipä sitä silti kuvitellut että vuosi tätä, uusi sulku ja ulkonaliikkumiskiellon valmistelua – tuntuu ihan utopistiselta. Toisaalta, vielä viime syksynä puhuttiin, että rokotteissa menisi vielä vuosi ja nyt Suomessakin on jo puoli miljoonaa rokotettua. Toivoa siis on.

Koronaväsymys, termi ja fiilis on varmasti monelle tuttu. Tuskin vuodessa kukaan meistä on välttynyt siltä. Tilanteen vaan jatkuessa, paikkojen sukeutuessa ja tapahtumien peruessa olo on ollut hetkittäin toivoton. Olen silti kiitollinen, että saatiin kesällä ja alkusyksystä viettää hetki lähes normaalia elämää. Ja vaikka vuosi sitten halusin lapset äkkiä pois koulusta, on mieli myös muuttunut etäkoulun suhteen. Meille on ollut helpottavaa, että ala-asteelaiset ovat pystyneet käymään koulussa ja taapero kerhossa, vaikka tiestysti sairastumisen mahdollisuus on stressannut.

Huonomminkin voisi siis olla, mutta ei se ajatus toki hirveästi helpota. Itse en tällä hetkellä osaa oikein muuta kun yrittää olla murehtimatta liikaa, viedä ajatukset muualle ja vain odottaa. Tehdä mitä voi ja yrittää nauttia siitä.

Vuosi on opettanut paljon uutta. Kuten että jos päivällä ei käy ollenkaan ulkona tulee ällö ja tunkkainen olo, ahdistuskohtaus kyllä helpottaa vaikka sitä ei sillä hetkellä uskoisi, ruokakaupan verkkotilausta tehdessä pitää ihan ensiksi varata toimitusaika, lapsi ei ehkä mene pilalle jos sen antaa joskus katsoa vähän liikaa lastenohjelmia, samoja legginssejä voi käyttää vuoden ympäri joka päivä, pussinuudelit on ihan hyvä lounas, puhelimeen kannattaa asettaa itselleen päivittäinen ruutu-aika, rattaiden sadesuojaa voi käyttää  taaperon koronasuojana ja ettei meistä kaikista vaan ole hapanjuurileipäleivontaan.

Mitä sinä olet oppinut koronavuotena?


TAMMIKUUSSA

3/02/2021

– Vuosi alkoi loikotteluloman jälkeen tahmeasti
– Blogi täytti kymmenen vuotta
– Tuli kovat pakkaset ja paljon lunta
– Käytiin paljon pulkkamäessä ja rakennettiin jäälinnaa
– Vietin pari yötä yksin kotona
– Kävin pari kertaa hammaslääkärissä ja elämäni ekat reijät paikattiin
– Onnistuin saamaan taloyhtiön mankelin jumiin
– Ehdittiin käymään kerran taloyhtiön saunassa, kunnes se taas koronan vuoksi suljettiin

– Aloin käymään salilla, mutta peruin melkein heti jäsenyyden koska paikka ei ollut mieluisa
– Vietettiin miehen kanssa kaksi viikonloppua kaksin
– Podin kovaa sistustus ja muuttovimmaa
– Päätin etten syö yhtäkään laskispullaa tai runegerintorttua ennen helmikuuta ja onnistuin
– Sain upeat mustemat sääriini stigalla laskiessa
– Pidin ennätyspaljon ponnaria
– Pukeuduin pääosin jumppatrikoisiin, villapaitaan ja toppatakkiin

– Kuuntelin monta hyvää äänikirjaa (Naiset joita ajattelen öisin, Kukkia maan alla, Polta nämä kirjeet, Lähikaupan nainen)
– Katsoin kolme hyvää sarjaa (Tsernobyl, Queens gambit & This much i know is true)
– Pesin ekaa kertaa sohvan päälliset
– En pitänyt tipatonta
– Haaveilin ja unelmoin paljon
– En ostanut alennusmyynneistä mitään
– Oli hurjan kaunista ja monena päivänä pidin talvesta