JEMMALAATIKOLLA

21/09/2020

Myyn pieneksi jääneitä vaatteita eilen pois pakatessani (nyyh, miten haikeaa joka kerta) tein huomion, jonka olen tehnyt monta kertaa ennenkin. Eli ettei meiltä löydy jemmasta seuraavaa kokoa vaatteita, vaan vaatehenkintoja tehdään sitä mukaa kun tarvetta ilmenee ja lapset kasvavat.

Raskaana ollessani ostin tulevalle vauvalle lähinnä vaatteita, jotka olisivat sopivia hänelle joko heti tai melko pian syntymän jälkeen. Aiempien lasten kohdalla syntyneestä kokemuksesta tiedän, ettei vaatteita kannata hamstrata ihan hirveitä määriä, sillä ei voi tietää minkä kokoinen vauva on syntyessään, millaista vauhtia hän kasvaa tai ylipäätään, että millaiset vaatteet hänelle sopivat tai miten eri mallit, merkit, napit, nepparit ja vetoketjut toimivat sitten käytännössä. Myös oma maku saattaa muuttua aika vauhdilla kuukausien kuluessa.

Tiedän kuitenkin, että jotkut vanhemmat saattavat jemmata lapsilleen vaatteita jopa vuosiksi eteenpäin. Omalla kohdallani olen taas huomannut, ettei tällainen jemmaaminen sovi itselleni yhtään. Ensinnäkään meillä ei ole tilaa sellaiselle, toiseksi itselleni käy todella usein niin, etten muista vaatteiden olemassaoloa ennen kun ne ovatkin jo lian pieniä. Puhumattakaan siitä, ettei kyseinen tyyli enää parin vuoden päästä kolahda, tai on huomannut kyseisen vaateen aiemmin hyvin epäkäytännölliseksi.

Lähes poikkeuksetta kaikki ne muutamat vaatekappaleet jotka olen nyt ostanut jemmaan, vaikkapa alennusmyynneistä, eivät ole olleet enää yhtään mieluisia sitten kun vihdoin niiden aika on koittanut. Pieni poikkeus ovat ulkovaatteet, mutta niidenkin kohdalla koon arvioiminen vaikkapa vuodeksi eteenpäin on osoittautunut hyvin haastavaksi.

Kolmen lapsen kokemuksella voin sanoa, että on enemmän sääntö kun poikkeus, että vaikkapa seuraavaksi talveksi kaavailtu hyvään hintaan alennusmyynneiltä ostettu talvihaalari on aivan väärän kokoinen tai mallinen – tai vähintään ihan väärän värinen sitten vuoden päästä.

Vaikka olen kuinka muistellut ja vertaillut kokoja, että mitä vanhemmalla lapsella oli saman ikäisenä aikoinanaan päällä, on sekin mennyt usein huti lapsien kasvaessa kuitenkin vähän eri tavalla vaikka sisaruksia ovatkin. Näissä asioissa mennään oman kokemukseni mukaan siis enemmän tuurilla kun tiedolla tai taidolla.

En siis ole vaatejemmari, vaikka sillä tavalla voisi parhaillaan säästää aikaa ja rahaa, mutta vain jos hankinnat sattuvat menemään nappiin. Mutta sen verran jemmari kuitenkin, että en vaan mitenkään heti ikinä raaski pistää noita pieniä vaatteita eteenpäin, surutyö ei tietenkään liity itse vaatteisiin (vaikka osalla lemppareista onkin aikamoinen tunnearvo) vaan siihen kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen siitä, että vauva on kasvanut isoksi. Nyyh.

Onko siellä jemmareita? Ja jos, kertokaa mitä ja kuinka paljon jemmailette (ja missä säilytätte) ja säästääkö sillä oikeasti rahaa, vai meneeko juuri toisinpäin.


WHY BE MOODY WHEN YOU CAN SHAKE YOUR BOOTY

9/01/2020

Niinhän sitä sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä ja omalla asenteella onkin suuri merkitys niin omaan kun siinä sivussa myös niiden kanssaeläjienkin eloon. Ei se aina helppoa ole saada etenkään vaikeaa elämänvaihetta muutettua postitiivisempaan suuntaan pelkän ajattelun voimalla, mutta on se mahdollista. Enkä myöskään sano, että kaikkea voisi päättämällä paremmaksi muuttaa, mutta helpotusta voi olla mahdollista saada. Etenkin kun positiiviseen ajatteluun lisää vielä hyvää tekevää tekemistä.

Itselläni vähän raskaampi elämäntilanne on tuntunut kestäneen jo yli vuoden. Suurin syy sille on ollut hunot unet, jolloin kaikki on vähän (tai aika paljonkin) tahmeampaa. Toki uniasiat pitää saada kuntoon ja sitä tässä parhaillaan edelleen yritetään, mutta yritän samalla päästä pois siitä negatiivisesta ajattelumallista, joka omaan mieleen on syntyt tässä huonoissa unissa vellomisesta. Omassa päässä on synynyt vakiokaava: huonot unet = huono päivä tai että väsyneensä olen kamala ihminen. Tällaisessa negatiivisessa ajattelumallissa sitä vain kääntyy itse itseään vastaan.

Väsymys myös vahvistaa sellaisia normaaleita mielialanvihteluita, joita meillä kaikilla on – enemmän tai vähemmän. Näin naisena pahimmat näistä heilahduksista ajoittuvat usein tiettyyn kierron aikaan ja pelkästään oman kehon ymmärtäminen ja asian hyväksyminen auttaa jonkin verran. (esim puhelimeen ladattavan appin tai iphone terveys-aplikaation kautta omaa kiertoa on helppo seurata) Kun ymmärtää kyseessä olevan hormoneihin liittyvää heittelyä, eikä koko todellisuus, on niiden helpompi antaa tulla ja mikä tärkeintä: mennä.

Toinen iso asia on tunnistaa ne asiat jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita ja tietysti toisinpäin. Usein ymmärrän jälkikäteen oman hermostumiseni olleen monen asian ketju. Enhän minä nyt oikeasti suuttunut lapselle niin paljon siitä, ettei hän kolmannellakaan sanomisella ollut pedannut sänkyään, vaan räjähdin lopulta siksi, että olin viettänyt koko aamupäivän nenä kiinni tietokoneessa kasaantuneiden spostien äärellä, skippasin lounaan ja kastuin märäksi kiukuttelevan taaperon kanssa kaupassa käydessäni. Sitten selasin somea aivottomana jotta saisin edes vähän omaa aikaa ja aivot narikkaan, vaikka kävelylenkki olisi toiminut paremmin. Piti myös ehtiä siivota ennen kun lapset tulevat koulusta, enkä enää tässä vaiheessa jaksanut nähdä kaaosta ymärilläni. Olen oikeasti vain vihainen ja turhautunut itselleni.

Kun tunnistaa ja osaa ennakoida ne tilanteet, lähteä sinne lenkille tai piipahtaa kahvilla ystävän kanssa ennen kun tuntee, että tarvitsee viikon yksin parantolassa selvitäkseen arjesta on se palvelus itselle. Ja kun itse voi hyvin, heijastuu se tottakai myös ympärillä oleviin. Pikkulapsiajessa tämä on tottakai helpommin sanottu kun tehty. Mutta silloinkin voi soveltaa, lenkki voi olla roskien vienti ja talon ympäri kävely, kahvikupin kanssa voi lukittautua hetkeksi salaa vessan rauhaan.

Ja silloinkin kun niitä ylilyöntejä sattuu, hermostuu, suuttuu, kaikki tuntuu menevän pieleen, yrittää olla itselleen armollisempi. Ymmärtää, että koko päivän ei tarvitse olla paska, itse ei ole paska – vaan se oli vain se hetki, jonka ei tarvitse määrittää muuta kun sen yhden hetken. Joinain päivinä on helpompi olla positiivisempi kun toisina ja sekin on täysin ok.

Hyvää mieltä saa tottakai parhaiten tekemällä asioita joista pitää. Itse ainakin huomaan, että huonosti nukuttujen öiden takia tämä on kuitenkin jäänyt pahasti huomiotta. Helposti sitä jää sohavlle makaamaan kun oikeasti energiaa saisi liikkumisesta, hemmottelee itseään kahvilan isoimmalla korvapuustilla kun oikeasti keho kaipaisi proteiineja ja vitamiineja, selaa illalla muiden jo nukkuessa somea kun senkin ajan voisi käyttää siihen tärkeään uneen – tai vaikka kasvonaamion tekoon! Eikä siinä, kyllähän minä pidän myös sohvalla makouluista, korvapuusteista ja somessakin roikkumisesta – mutta kohtuudella.

En ole sitä tyyppiä, joka tekee uudenvuoden lupauksia, mutta tällä kertaa vuosikymmenen vaihtuminen antoi ihan uutta puhtia aloittaa samalla ikääkuin jotain uutta. Minun tavoitteni on voida jatkossa paremmin. Keho ja mieli ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa ja voidakseen hyvin pitää molemmista pitää huolta. Molempia voi huoltaa kuitenkin samalla reseptillä, eli liikunnalla, joka minulla on jäänyt tässä vauva/taapero/unettomat yöt-elämäntilanteessa ihan liian vähälle.

En ole aieminkaan ollut mikään himo- tai tavoitteellinen liikkuja, mutta juuri ne positiivisesti omaan mielialaani vaikuttavat kiireettömät uimahallireissut ja tuntemattomia metsäpolkuja pitkin tarpomiset äänikirjaa kuunnellen ovat jääneet. Aiemmin vein ja hain isompia lapsia nelisen kilometriä päivässä kävellen eskariin, nykyään he kulkevat itse kouluun ja minä istun läppärillä tai taaperon kanssa heikkalaatikon reunalla kakkuja tehden. Pieniä juttuja, mutta loppujenlopuksi aika suuria.

Siitäkään asiasta en halua ottaa silti turhia paineita tai asettaa liian tiukkoja tavoitteita. Tavoitteeni on tällä hetkellä, että joka päivä teen jotain ja mieluiten ulkona. Tarkoitukseni ei ole alkaa treenaamaan ulkonäön vuoksi, vaan saada zen oman pään sisään pitkällä kävelyllä ja viikottaisella vesijuoksulla. Sillä sellaista tunnen ainakin nyt tällä hetkellä eniten kaipaavan yhtäkkisen rääkin sijasta. Kävelystä syntyvät mielihyvähormonit taas saavat mielenkin iloisemmaksi ja tasaisemmaksi, joka omalta osaltaan toivottavasti vaikuuttaa myös parempiin yöuniin.

Lisäksi, jo sillä ajatuksella, että haluan tehdä itselleni hyvää ja tuntea oloni entistä paremmaksi on positiiviset vaikutukset. En rajaa itseltäni mitään kivaa pois (no okei, ehkä vähän vähemmän sokeria ja somea), vaan lisään sitä. Pakkohan siitä on seurata vain hyvää.

Mistä te saatte hyvää oloa?


KIVIÄ JA KEPPEJÄ

2/05/2018

Äitinä olemisessa, tai ylipäätään lasten seurassa olemisessa, yksi parhaista jutuista on se ilon tarttuminen. Miten jostain itselleen niin tavalliset ja arkipäiväiset jutut voivat olla lapsen mielestä ihan hurjan ihmeellisiä ja kiehtovia. Kuinka vaikka roskien -tai kellariin talvivaatteiden vienti voi olla suuri ja jännittävä seikkailu, jota mietitään vielä pitkään sen jälkeen.

Myös lasten mielikuvitus on asia joka jaksaa kerta toisensa jälkeen ilahduttaa – ja ihmetyttää. Mieletöntä miten pienestä maasta löytyneestä tikustakin saa tuntikausien intensiiviset leikit pystyyn. Tiedän että vanhemmista on välillä jopa raivostuttavaa, kun lapsi vaalii tärkeimpänä aarteena jotain kiveä tai muuta, jota me aikuiset pidämme ihan roskana. Itsekin olen välillä sortunut komentamaan maasta kerätyt kastanjat pois taskuista, kunnes olen tajunnut että nämä ovat oikeasti todella tärkeitä juttuja.

Nyt muuton ja uusien hankintojen myötä meillä on pyörinyt aika paljon pahvilaatikoita, ja jos jotain, niin niitä ainakin meidän pojat rakastavat. Erikoikoisista pahvilaatikoista on syntynyt niin taikalaivaa kun ihan mielettömän hieno kiskakin. Näissä jättimäisissä pahvirakennelmissa on tosin (näin aikuisen näkökulmasta) se ongelma, että ne vievät ihan hirveästi tilaa. Eivätkä esteettisesti ole ihan kauneimmasta päästä, vaikka hyvin sympaattisia kaikkine tarrakoristeluine ovatkin. Niitähän ei TODELLAKAAN saa myöskään heittää pois. Toisaalta, jos lapsi saa noinkin hyvät leikit yhden pahvilaatikon ymärille niin antaa palaa.

Useasti kuulee sanottavan että lapsilla on nykypäivinä liian hienot pelit ja vehkeet. Ovathan toki monet asiat muuttuneet meidän tai varsinkin vanhempiemme lapsuudesta, mutta ihan yhtälailla lapset edelleen osaavat kehittää leikin vaikkapa käpyjen ympärille. Annetaan vaan heille siihen mahdollisuus, mahdollisuus tonkia ja tutkia ulkona ja kerätä niitä kallisarvoisia aarteita taskut täyteen.


KENKIEN KEVÄTHUOLTO

9/04/2018

Ainakin täällä meillä päin kadut alkavat vihdoin olla lumettomia sekä putsattuna hiekasta. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa – keväkengät voi vihdoin kaivaa kaapin perältä käyttöön! Minä olen tosin käyttänyt aika paljon lenkkareita lähes koko talven, ja sen ovat näköisetkin. Vanhojen kenkien lisäksi ainakaan minä en pysy keväisin vastustamaan kiusausta ja olla ostamatta kevään kunniaksi ihan uusia kenkiä.

Kuten te monet tiedätte, olen lenkkarityttö henkeen ja vereen, ja tykkäänkin yhdistellä lenkkareita myös juhla-asuihin. Panostan mielelläni laatuun, mutta myös toki siihen että usein melko arvokkaat lenkkarit pysyvät myös pitkään hyvinä. Näin ollen niille pitää tehdä kunnon suojaus ennen käyttöönottoa, mutta myös pitää huolta myöhemminkin. Kokosinkin teille nyt omia hyväksi havaittuja vinkkejä kenkien huoltoon.

7 VINKKIÄ KENKIEN KEVÄTHUOLTOON

– Suojaa uudet kengät niille sopivalla likaa ja vettä hylkivällä suihkeella. Oma luottomerkkini on Jason Markk. Älä tyydy vain yhdeen yhteen kertaan, vaan suihkuta kengät ainakin kaksi, mielellään kolme kertaa. Anna kuivua hyvin välissä, mielellään jopa vuorokauden. Näin kengät pysyvät siisteinä todella pitkään. Muistaa myös suojata kengät aina kun peset niitä – mutta käytä suihketta vain puhtaille tai puhdistetuille ja kuivalle pinnalle.

– Useimmat kengät kestävät pesukonepesun, mutta siihen liittyy aina riskinsä. Liian kuumassa kengistä saattaa irrota väri tai mikä on yleisempää, kengässä oleva liima sulaa ja tekee kenkiin ikäviä tahroja. Jos kuitenkin peset kengät koneessa pistä ne pesupusiin tai vaikka tyynyliian sisään, pese matalassa lämpötilassa ilman linkousta.

– Kengät saa yleensä puhtaaksi liottamalla niitä lämpimässä vedessä, esimerkiksi ämpärissä. Laita mukaan vähän nestemäistä pesuainetta sekä jotain tujumpaa tahranpostoon, esimerkisi Vanishiä, joka poistaa hyvin lian. Lopuksi harjaa kengän pinta vielä pehmeällä harjalla, kuten vanhalla hammasharjalla tai siihen tarkoitetulla kenkäharjalla. Myös Marseillesaippua toimii kivasti jos kengät kaipaavat vain pientä freeshausta, valkoisille kengille voi käyttää myös valkaisevaa ruokasoodaa.

– Valkoiset pohjat on usein hankala saada puhtaiksi. Yleensä tahroihin tepsii kuitenkin ruokasoodasta ja vedestä tehty tahna – käytä tässäkin apuna hammasharjaa. Myös hammastahnaa, ihmesientä sekä kynsilakan poistoainetta kannattaa kokeilla – mutta muista varoa kengän kangas -tai nahkapintaa.

– Pinttyneet tahrat pohjissa saa piiloon myös siihen tarkoitetulla maalitussilla (esim Sneakers ER). Tämä ei siis poista likaa, mutta saa kengät näyttämään uusilta.

– Pelkillä uusilla kengännauhoilla on suuri merkitys kenkien ulkonäköön. Uudet nauhat maksavat muutaman euron tai valkoiset nauhat voi myös valkaista kloriitilla – tadaa, kenkien ilme kohentuu hetkessä.

– Etenkin kesällä jalat hikoavat ja siksi itse suosittelen käyttämään kengissä aina sukkia, vaikka sellaisia ihan pikkuisia avokassukkia. Tarvittaessa ruokasoodaa voi käyttää myös kengän sisäpuolella talkin tapaan, jolloin se imee pahat hajut pois 🙂

Onko teillä lisää niksejä kenkien huoltoon?


KUUSIVUOTIAANA

11/10/2017

Isona minusta tulee taiteilija.
Lempiharrastukseni on askartelu ja piirtäminen.
Lempibändini on Hevisaurus!
Suosikkiaine eskarissa on  ruututehtävät, joissa piirretään mallista.
Näitä kieliä osaan puhua: suomea, ranskaa, englantia.
Kivointa maailmassa on olla sisällä kun on kylmä.
Kaikkien inhottavinta maailmassa on no tietty kun tahdotaan joku uus peli ja sit saadaankin joku ihan toinen.
On kivaa olla lapsi koska saa aina juhlia synttäritä ja saa lahjoja.
Aikuiset ovat ihan sika hulluja, sillä kun ne sanoo välillä ihan eri asioita mitä ne tekee.
Isoveli on tosi kiva kun se huoltehtii musta.
Kuusivuotiaana on kivaa kun voi näyttää kahdella kädellä iän.
Pikkuveljenä olen meidän perheen lemmikki.
Lempiohjelmani on Ninjago.
Säästän rahaa että voin ostaa pleikka nelosen.
Kerään legoja.
Lempiruokani on kalapuikot ja ranut ja herneet ja perunamuussi ja broccoli ja valkosipuli ja sipuli.
Ihmisiä on olemassa koska että olisi elämää ja hapelle olisi käyttöä.
Talvella haluan tehdä lumiukon ja lumisotaa.
Kesällä haluan vain keinua ja piirtää – talvesta.
Haluaisin nyt syödä jäden.
Toivon Joulupukilta Mindcraft-jutun jossa on Steve ja sen kaveri ja vedenalainen pyramiidi ja kaksi vartijaa.
Matkustaisin mieluiten Espanjaan.
Siellä uisin meressä, kattoisin kuolleita meduusoja rannalla ja pelaisin pleikalla.
Haluaisin että että Marsiin voisi matkustaa viikonloppureissulle ja että sen voisi yhdistää maapalloon ja että sinne voisi mennä ilman happea.
Unelmien syntymäpäiväni olisi semmonen missä saa syödä 30 kakkua ja nakinsyöntikilpailut ja ja hirvee kasa kolikkoja, joku zinziljoonaa.
Terveisiet blogin lukijoille: heiiii blogin lukijat, mulla heiluu jo hammas ja mä oon jo kuus!