KOKKAILUPÄIVÄ SANNAN KANSSA

13/08/2018

Kaupallinen yhteistyö – Sannan Ruokakassi
Postaus sisältää arvonnan sekä alekoodin!

Kaupallinen yhteistyö – Sannan Ruokakassi

Olen varmasti aiemminkin kertonut, että oma arjen kipupiikkini on ehdottomasti päivittäinen ruoan miettiminen ja kaupassakäynti. Välillä sitä onneksi keksii suht helposti, että mitä tänään syötäisiin, mutta valitettavan usein se on työn ja tuskan takana. Puhumattakaan siitä kaupassakäynnistä. En ole kovin hyvä ennakoimaan ja siksi joudummekin ramppaamaan lähikaupassamme lähes päivittäin.

Kahdestaan miehen kanssa ollessa helppo ratkaisu on tilata take a way ruokaa, mutta lapsille kuitenkin tarjoan mielummin jotain alusta saakka itse tehtyä, puhumattakaan siitä miten kalliiksi viisihenkisen perheen ruokkiminen ravintolaruoalla tulee. Pakko myös myöntää, että ruokaa on tullut tilattua jo vähän kyllästymiseen asti. Siksi aina välillä meillä turvaudutaankin ruokakassi-palveluun, jossa kotiin kannetaan useamman päivän ruokatarpeet resepteineen.

Sannan Ruokakassi onkin jo varmaan osalle teistä tuttu, olen aiemminkin kirjoitellut siitä ja onpa oma lemppari reseptinikin, punajuuririsotto päässyt yhteen kassiin mukaan. Kuten palvelun nimestäkin voi ehkä jo arvata, kaiken takana tosiaan häärii ihan oikea Sanna.

Meillä oli alukesästä kiva iltapäivä yhdessä Sannan sekä Iinan kanssa kokkaillen ja samalla saimme tutustua vielä vähän paremmin tarinaan sekä historiaan Sannan Ruokakassin takana. Oli hauska kuulla yrityksen alkutapaileista, siitä miten Sanna on yömyöhään pakannut kasseja kotikeittiössään tai hakenut kaatosateessa pyörällä puuttuvia tuotteita kaupasta kasseihin. Koska Sanna on itsekin äiti, hän ymmärtää hyvin arjen haasteita ja on ottanut tämän huomioon myös simppeleitä reseptejä suunnitellessaan.

Nykyisin ruokakassi-konsepti pyörii jo isommin, apuna on muutakin henkilökuntaa, mutta silti kaikki reseptit valmistuvat edelleen Sannan keittiöstä käsin. Nykyään myös ruokakassejakin on erilaisia, moneen eri tarpeeseen, kuten perhekassi tai vegekassi. Kaikkia kasseja yhdistää helppo ja monipuolinen kotiruoka ja se, että tuotteet ja raaka-aineet ovat huolella valittuja. Ruokakassit on myös suunniteltu niin, ettei hävikkiä synny mikäli annokset valmistaa reseptin mukaan.

Ruokakassin jo tilata joko silloin tällöin, jos vaikka tietää että jostain viikosta on tulossa muutenkin kiireinen, tai sitten jatkuvalla tilauksella joko jokaiselle -tai jokatoiselle viikolle. Tulevien viikkojen kassien sisällöt voi käydä katsomassa etukäteen netistä ja ne toimitetaan kotiovelle aina maanantai-iltaisin.

Kokkailun lomassa juttelimme samalla muunmuassa kiireisen lapsiperhearjen haasteista ja tavoista helpottaa sitä. Valmistimme rennosti yhdessä todella helppoa pizzaa sekä raikasta coleslawta. Ihan loistava vinkki Sannalta oli käyttää pizzojen pohjiksi esipaistettuja Naan-leipiä. Tämä on tosi nopea tapa saada hyvää ja helppoa, mutta vähän normaalista poikkeavaa illallista koko perheelle tai sitten vain nopea lounas itselleen. Korvattiin vielä tomaattisose paprikatahnalla ja täytteeksi laitettiin oliivia ja fetaa – siis ah miten hyvää! Ihanan raikas lisuke oli myös turkkilaiseen jogurttiin tehty colesaw, johon tuli kaalin lisäksi omenaa, kurkkua, limeä sekä minttua.

Sannan Ruokakasseja on tosiaan erilaisia perheen koon ja illallisten määrän mukaan. Vallikoimasta löytyy neljä erilaista: Perhekassi, Vegekassi, Lasten suosikkikassi, Makukassi sekä Gluteeniton Perhekassi.

Kerro mikä sinun tai teidän perheen luotto-arkiruoka ja osallistut Sannan Ruokakassin arvontaan! Arvonta päättyy 20.8.

Lisäksi koodilla MAMIGOGO10 saa nyt kaikista kasseista 10 eur alennuksen!


EKALUOKKALAINEN

9/08/2018

Täällä alkoi tänään koulu ja nyt pojat ovat siis virallisesti eka -ja kolmosluokkalaisia. Kaapolle kouluhommat ovat jo tuttua kauraa ja hän kovasti jo odotti kavereiden näkemistä. Elvistä sen sijaan jännitti vähän enemmän, eikä ihme, kyseessä kun on ihan uusi koulu eikä luokalla ole ketään entuudestaan tuttua. Jännityksestä huolimatta päivä meni tosi hyvin ja oli kuulemma kivaa.

Itsellänikin nousi muutaman hikikarpalot ostalle (helteen lisäksi) myös siksi, että aamulla puoli tuntia ennen koulunalkua sain tiedon, ettei Elvis ole saanut paikkaa hakemastamme koulun iltapäiväkerhosta. Ei tullut edes yhtä liikutuksen kyyneltä vieräytettyä, kun yritin vain pysyä lapsen silmissä villipyttynä. Onneksi sain koulupäivän aikana säädettyä paikan toisaalta ja kävimmekin siihen jo tutustumassa koulun jälkeen. Olisin vain itsekin ollut vähän rauhallisemmin mielin, jos olisin voinut kertoa muutenkin kaikkea jännittävälle lapselle, että mitä koulupäivän jälkeen tulee sitten tapahtumaan. Onneksi kaikki meni lopulta senkin suhteen hyvin.

Elviksestä ekana päivänä kivointa oli oma pulpetti ja nimikyltin värittäminen. Jännittävä sattumus oli se, kun toisen luokan opettaja oli ottanut hänet vahingossa ruokalassa toisen ryhmän kanssa syömään. Reppana ei ollut uskaltanut sanoa mitään, vaan kuuliaisesti totellut ja syönyt väärän luokan kanssa. Välitunti oli kuulemma ollut liian lyhyt, mutta Elvis oli silti omien sanojensa mukaan ehtinyt sillä ensin istua 15 minuuttia jonkun toisen luokkalaisen kanssa penkillä ja sen jälkeen vielä juossut tämän kanssa 15 minuuttia. Ketään uusia kavereita hän ei mielestään silti ollut vielä saanut, koska ei muista kenenkään nimeä.

Ekaa koulupäivää käytiin juhlistamassa jättimäisellä korvapuustilla lähikahvilassa. Kaapo huiteli omia menojaan kavereiden kanssa. Kotona tehtiin yhdessä myös ekat läksyt – miten liikuttavaa!

Olen niin ylepä tuosta pienestä pojasta, joka on kaikesta jännityksestään huolimatta tosi reipas, rohkea ja iloinen. Hän odottaa kovasti jo huomista koulupäivää sekä ip-kerhoa, vaikka ”jännittää edelleen aika paljon”.


MITÄ TAPAHTUI OPISKELUILLE?

8/08/2018

Opiskelujeni perään ollaan kyselty tasaiseen tahtiin ja niistä ollaan spekuloitu (valitettavasti melko väärin faktoin) myös ympäri internettiä, joten asia selvästi kiinnostaa monia. Itselleni homma on ollut päivänselvää, mutta ehkä nyt kesälomien loppumisen kynnyksellä tätä asiaa olisi ajankohtaista käsitellä näin julkisestikin.

Hain opiskelemaan journalismia ammattikorkeakouluun keväällä 2016 ja iloiseksi yllätyksekseni pääsin ekalla yrittämällä sisään, vaikka kyseinen ala oli yksi niistä vaikeimmista ja armottoman lukemisenkin aloitin vasta edellispäivänä, kun löysin pääsykoekutsun sähköpostini roskakorista.

Etukäteen vähän jännitti, että miten saan yhdistettyä opiskelut, perhe-elämän sekä kokopäiväisen blogin kirjoittamisen, etenkin kun myös Kaapolla alkoi samaan aikaan ekaluokka. Jotkut päivät vaativatkin säätöä aikataulujen kanssa ja ensimmäisen kerran elämässäni jouduin turvautumaan myös energiajuomiin. Koulu inspiroi kuitenkin alusta saakka ja suurin osa kursseista oli todella mielenkiintoisia, joten se antoi paljon motivaatiota opiskeluun. Meillä ei myöskään ollut lähiopetusta joka päivänä, vaan keskimäärin kolme kertaa viikossa, mikä sopi itselleni hyvin.

Syksyn sain pinnisteltyä hirveän työmäärän kanssa, mutta 2017 keväällä huomasin että olin mennyt liian kauan tukka putkella. Otin vielä vähän ylimääräisiä kursseja ja jouduin käymään myös monesti Lahdessa yhden projektin tiimoilta. Samaan aikaan rintojenpienennysleikkaus-projektini harppasi eteenpäin ja kaiken kukkuraksi sain kaikesta stressistä vatsahaavan. En silti missään välissä kokenut että olisin tehnyt virheen opiskelemaan mennessäni, mutta tiesin että jatkossa jostain päästä olisi vähennettävä työmäärää. Vaikka itse koulussa läsnäoloa meillä oli melko vähän, työmäärä ja vastuu oli muuten suuri.

Alkusyksystä toinen lapsista sairastui mystisesti ja syytä etsittiin pitkään. Epäiltiin jo vaikka mitä vakavia juttuja ja jouduimme ramppaamaan erilaisissa tutkimuksissa ja erikoislääkäreillä joka viikko. Lopulta onneksi kaikki pahimmat jutut saatiin suljettua pois ja vaiva alkoi muutenkin pikkuhiljaa helpottamaan. Tämä kuitenkin vaikutti itseeni niin, että otin syksylle vain muutaman kurssin, sillä samaan syssyyn päätin mennä rintojenpiennysleikkaukseen, johon sain syyskuulle ajan.

Leikkauksen jälkeen olin kuusi viikkoa sairauslomalla. Olin jo alkuvuodesta ostanut minulle ja pojille lennot Thaimaahaan marraskuulle, jonne lähtöä mietin pitkään. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ehdottomasti olimme reissumme ansainneet ja että olisin poissaolevana koulusta myös sitten loppusyksyn. Tämä oli hyvä päätös, vaikka jäinkin entistä enemmän jälkeen muista. Toisaalta sain myös joitain kursseja hyväksiluettua aiemman työkokemukseni perusteella, joten opintopisteitä kertyi silti muutamia.

Opiskelu perheellisenä ja töitä tekevänä ei ole mikään ihan iisein homma. Minulla oli suuri vastuu elättää perheeni, eli pitää yllä sama tulotaso kun ennen opiskeluja, vaikka töiden teolle ei enää olekaan samalla tavalla aikaa kun ennen. Koska tein töitä, en ollut oikeutettu mihinkään tukiin. Koska olin naimisissa, ja vaikka asuimme erillämme, en saanut edes tukea asumismenoihin. Ympäripyöreää päivää voi tehdä jonkun aikaa, mutta ei loputtomasti. Jostain oli pakko höllentää ja itse valitsin toistaiseksi perheeseen ja työhön panostamisen. Vielä en ole valmis luopumaan blogistani – tai tulotasostani.

Alkuvuonna 2018 olin raskaana (kuten edelleenkin olen) ja kärsin vakavasta raskauspahoinvoinnista, hyperemeesistä. En moneen viikkoon pystynyt edes käymään kaupassa, saatika että olisin voinut palata opiskeluiden pariin. Vauvan laskettu-aika on nyt juuri samoihin aikoihin syyslukukauden alkamisen kanssa, joten tuntuu luonnoliselta olla poissaolevana vielä tuleva vuosi. Blogi kun kuitenkin pyörii edelleen näennäisestä äitiyslomastani huolimatta.

Nyt saan sitten todentotta keskittyä perheeseeni, hoitaa vauvaa ja odottaa iltapäivisin kotiin saapuvia koululaisia. Olen ilmoittanut Kelalle olevani äitiyslomalla muistaakseni ensi kesään saakka, jonka jälkeen Oskun olisi tarkoitus jäädä vanhempain/hoitovapaalle. Luulen että sitten olen taas valmis palailemaan aktiivisemmin opiskeluiden pariin.

Mitään hirveän suurta painetta minulla ei muutenkaan ole saattaa opiskeluitani nopeasti päätökseen. Tottakai haluan valmistautua koulusta, mutta koska minulla on jo unelmieni työ, jonka tuomalla kokemuksella minun olisi mahdollista myös työllistyä samoihin paikkoihin mitä opiskeluidenkin jälkeen, en koe asiasta niin suurta painetta. Ikäkään ei nykypäinä ole mikään este opiskella ja koska en ole saanut mitään rahallista tukea opiskeluihini, ei senkään puolesta minulla ole mitään paniikkia.

En siis ole lopettanut koulussa, olen siellä edelleen kirjoilla ja opiskelut jatkuvat todennäköisesti vuoden päästä, ensi syksynä. Edelleenkin ala tuntuu omalta, tuo linja kun valmistaa myös moneen muuhun kun perinteiseen toimittajan työhön. Joka toki sekin tietyin ehdoin tuntuu edelleen kiinnostavalta. Mutta saa nähdä mikä minusta sitten lopulta isona tulee – onneksi sitä ei tarvitse päättää lopullisesti vielä tässäkään iässä ja aina saa muuttaa myös mieltään.