KUMMITÄDIN UUNIPASTA
(ELI LIHATON LIHAPULLAPASTA)

15/10/2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Naturlin kanssa

Olemme viime kuukausina innostuneet normaalia enemmän kokeilemaan uusia arkiruokia – tai ainakin varioimaan vanhoja tuttuja. Pitkään mentiinkin niillä hyväksi havaituilla, mutta kun entistä useammin kukaan ei vaan millään enää keksinyt, että mitä nyt taas tänään syötäisiin, aloin vain yksinkertaisesti kirjoittamaan googleen vaikkapa jääkaapista löytyneen vihanneksen nimen ja sitä kautta inspiroiduin, että millaisissa resepteissä sitä voisikaan käyttää.

Tällä tyylillä myös ne vanhat tutut ruoat ovat saaneet myös uutta twistiä, kun ollaan saatettu ihan vain vähän lainata vaikutteita jostain toisesta, meille uudesta reseptistä. Välillä tosin tähän reseptien pläräys-taktiikkaan on saattanut upota ihan tuhottomasti aikaa ja lopulta ollaan päädytty jo kirkuvan nälän vuoksi johonkin nopeaan ja helppoon, siihen vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Mutta ihan hauska taktiikka mielestäni silti (tämä tosin kannattaa (kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoen) tehdä ENNEN kauppaan menoa, eikä vasta kovin nälkäisenä)!

Myös erilaisia uunissa valmistettavia ruokia olemme viime aikoina tehneet vähän normaalia enemmän. Meillä kun on melkoisen iso perhe silloin kun kaikki lapset ovat talossa, joten tuntuu tehokkaammalta, kun uunissa voi paistaa useamman vuoallisen ruokaa kerralla. Ja ihan kun uuniruoista tulisi usein myös vähemmän tiskiä? Kummisestä-leffoista inspiroituneena yhdistettiinkin tässä hiljattain leffoissa näkyvä lihapullapasta uunissa valmistamiseen (ja ilman lihaa). Tästä tulee siis myös reseptin nimi.

Suomen kauppoihin ihan juuri tanskan maalta rantautuneen, erilaisia kasvipohjaisia tuotteita valmistavan Naturlin kanssa tekemän yhteistyön tiimoilta meiltä löytyy pakkasesta heidän soijaroteiinipohjaisia pyöryköitä, eli Veggie Ballseja. Nämä pyörykät ovat ihan huippuja, koska niitä voi helposti käyttää monin eri tavoin, hyvinkin erilaisissa ruoissa proteiinina tai muuten korvaamassa lihaa.

Naturlin Veggie Ballsit toimivat hyvin pakastetuotteina, sillä näin ne säilyvät pitkään (myös avattuna) ja ainakin omaa arkea helpottaa se, että omasta pakkasesta löytyy aina jotain”hätävaraa”, jotta tarvittaessa maistuvaa ja hyvää ruokaa saa tehtyä helposti ja nopeasti, ilman kaupassa käyntiä. Niin minä kun lapsetkin tykkäämme kovasti näiden palleroiden mehevästä koostumuksesta sekä ehdottomasti myös mausta!

Me olemme syöneet Veggie Ballseja esimerkiksi perunamuussin kanssa kermaisessa kastikkeessa, paistettuna pyttipannussa – ja nyt tässä aivan syntisen hyvässä uunipastassa hauduttamalla. Liioittelematta paras koskaan tekemäni pasta, testatkaa vaikka!

KUMMITÄDIN UUNIPASTA (5-6 hengelle)

1 pussi (300g) Naturli Veggie Ballseja
250 g kirsikkatomaatteja
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
5 dl tomaattimurskaa
3 rk tomaattipyreetä
3 rkl kapriksia
100 g kivettömiä kalamataoliiveja
1 ruukku tuoretta oreganoa
2 rkl balsamicoa
2 rkl punaviiniä (vapaaehtoinen)
2 rkl öliiviöljyä
mustapippuria
500 g hyvää spaghettia

Pilko kirsikkatomaatit puoliksi uunivuoan pohjalle, ripottele tasaisesti päälle silputtu sipuli, hienonnetut valkosipulin kynnet, kaprikset ja oliivit. Pirskottele päälle oliiviöljy, balsamico ja punaviini (mitat suuntaa-antavia). Rouhi päälle vielä mustapippuria ja paahda 200 asteeseen lämmitetyssä uunissa 20 minuuttia.

Ota vuoka uunista, mutta jätä uuni vielä päälle. Lisää joukkoon hienonnettu tuore oregano, tomaattimurska sekä tomaattipyre, sekoita kaikki yhteen. Asettele pinnalle jäiset Veggie Ballsit ja laita vuoka takaisin uuniin paistumaan vielä toiseksi 20 minuutiksi. Pullat saavat ottaa uunissa väriä, sisältä ne jäävät silti ihanan meheviksi! Keitä spaghetti ohjeen mukaan niin, että se on valmiina samaan aikaan kun otat vuoan uunista.

Kutsu koko perhe syömään, valmiin annoksen päälle voi lisätä vielä halutessaan tuoretta oreganoa tai vaikkapa parmesaania tai sen vegaanista vaihtoehtoa (mutta mielestäni tämä on, yllättävää kyllä, parasta ilman juustoa, jolloin kastikkeen upeat maut tulevat täysillä esiin).

*

ps. Naturlilta löytyy ihan superhyvä täyteläinen ja pehmeä kasvipohjainen lakristijäätelö, joka sisältää aitoja Panda-lakupaloja. Se on ihan täydellinen kombo jälkkäriksi tämän pastan päälle (kysykää vaikka meidän naapureilta!) Kukkaa toki lisää reseptejä myös Naturlin juuri avatuilta sivuilta!


TOFU PANANGCURRY

22/11/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän viime Thaimaan reissusta alkaa olemaan kohta vuosi ja kovasti kaikki kaipaillaan sinne takasin. Kauniin luonnon, lämmön ja ihanien ihmisten lisäksi Thaimaassa ehdottomasti paras juttu on mielettömän hyvä ruoka. Thaimaalaista ruokaa voi tehdä joko tosi simppelisti ja nopeasti, tai sitten hifistellä enemmän. Ihana että, vaikka ei sinne nyt vähään aikaan pääsekkään, voi tehdä ainakin makumatkoja Thaimaaseen!

Itse tykkään tehdä helppoa ja nopeaa, mutta maistuvaa, ruokaa. En halua käyttää tuntitolkulla aikaa leiden äärellä pipertäen, vaan ruoan on oltava melko yksinkertaista. Thai-ruossa onkin kiva se, että ihan muutamilla aineksilla saa jo todella maistuvaa ruokaa.

Sain Indiedaysin ja Spice Up! kampanjan myötä jakaa teille oman herkkureseptini. Eilen innostuin kokkaamaan itselleni melko perinteistä Thaimaalaista ruokaa, Panang Curryä. Sitä syödään useimmin kanan kanssa, mutta suosittelen ehdottomasti testaamaan sitä myös tofulla! Perinteisestä resptistä poiketen, joukkoon tulee myös vähän kasviksia. Tässäpä resepti herkulliseen curryyn:

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

TOFU PANAGCURRY

Marinointiin:
200g maustamatonta tofua
1 rkl Spice Up! Chili ja valkosipulikastiketta
1 tl Spice Up! Inkivääritahnaa
1 tl Spice Up! Panang Currytahnaa
1 tl Wok’n Roll Kookoskermaa
kourallinen silputtua korianteria

Kastikkeeseen:
4 dl Wok’n Roll Kookoskermaa
1 tl Spice Up! Valkosipulitahnaa
3 rkl Spice Up! Panang Currytahnaa
1 porkkana
1 tölkillinen Spice Up! Bambunversoja
2 rkl ruokosokeria
6 kpl Spice Up! Kaffirlimetinlehteä
200 g Wok’n Roll Munanuudelia

Koristeluun:
kourallinen suolapähkinöitä
korianteria

Pilko tofu kannelliseen astiaan. Laita joukkoon mausteet, sekoittele ja ravista kansi kiinni ja jätä marinoitumaan vähintään puoleksi tunniksi. Paista marinoitunut tofu tilkassa öljyä. Lisää kookoskerma, currytahna, valkosipuli ja anna hautua muutama minuutti. Lisää loput mausteet sekä pilkottu porkkana ja bambunversot ja anna hautua kevyesti poristen kymmenisen minuuttia. Keitä nuudeli pakkauksen ohjeen mukaan. Ripottele valmiin ruoan tai annoksen pinnalle suolapähkinät ja korianteri.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minkälaisen aasialaisen reseptin itse kehittäisit Spice Up! -tuotteista inspiroituneena? Jaa alle reseptisi ja osallistu kattavan Spice Up! tuotepaketin arvontaan. Arvonta-aikaa on ensi sunnuntaihin, 29.11 asti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PINAATTI-FETA PANNUKAKKU

4/10/2015

pinaatti-feta pannukakku 3pinaatti-feta pannukakku 1pinaatti-feta pannukakku 2pinaatti-feta pannukakku 5pinaatti-feta pannukakku 4pinaatti-feta pannukakku 6pinaatti-feta pannukakku 7

Yksi blogin suosituimpia postauksia on kolme vuotta sitten kehittelemäni pinaatti-feta pannukakun ohje. Vaikka ruoanlaitosta tykkään, niin mikään leipoja en todellakaan ole. Leipomisessa on niin paljon sääntöjä ja reseptejä pitää noudattaa niin tarkasti, ettei se vaan ole juttuni. Leipomisesta syntyy aina myös ihan hirveä sotku. Ainakin minun keittiössäni…

Vaikka jauhot tätäkin tehdessä vähän pitkin työtasoja pöllyää, on tämä leipomus sellainen jota minäkin viitsin tehdä. Tiskiäkin tästä syntyy vain yhden kulhollisen verran. Muutenkin tämä on tosi helppo, kun kaikki ainekset sekoitetaan yhteen ja pistetään samaan aikaan uuniin. Tässäpä siis päivitetty ohje:

PINAATTI-FETA PANNUKAKKU

8 dl punaista maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
4 kpl kananmunia
1 tl suolaa
ripaus pippuria
0,5 dl öljyä
400 g sulatettua pakastepinaattia (2 pss)
200 g murennettua fetaa
(koristeluun 100g fetaa ja pari kourallista tuoretta pinaattia, ennen ja jälkeen uunin)

Sekoita kaikki ainekset järjestyksessä ja anna taikinan vetäytyä puolisen tuntia. Kaada sitten taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Halutessasi voit tässä vaiheessa lisätä pinnalle vielä tuoretta silputtua pinaattia ja murennettua fetaa. Paista 225 asteessa puoli tuntia, tai kunnes pinta on kauniin värinen. Anna vetäytyä vielä hetki ennen leikkaamista ja tarjoilua.

Piirakka maistuu hyvältä niin lämpimänä, kuin kylmänäkin. Parasta se mielestäni on kertaalleen uunissa lämmitettynä. Isosta pellillisestä voi pakastaa osan paloina ja lämmittää vaikka lounaaksi tai välipalaksi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VOI LUOJA MIKÄ SALAATTI

4/11/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välillä sitä vaan onnistuu löytämään ihan täydellisiä makupareja ihan sattumalta. Haahuilin nälkäisenä tässä eräs päivä kaupassa, ja oikeastaan latasain koriin vaan kaikkea mitä sattui tekemään mieli. Ja niistä syntyikin sattumalta aivan täydellinen salaatti.

Salaattipojaan tuli napolinsalaattisekoitusta, punasipulia, pisaratomaatteja, revittyä basilikaa, päälle leipäjuustoa, balsamicokastiketta, suolaa ja pippuria. Lisäksi kevyesti suolavedessä keitettyjä papuja, päälle ripaus parmesanraastetta sulamaan, kylmäsavustettua lohta sekä seesaminsiemeniä. Suosittelen!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

FLUNSSAN KARKOITUS SOPPA

15/09/2014

inkivääri kookos kanakeitto

Onpas ollut ihanat aurinkoiset syyssäät. Kuitenkin kun lämpötila laskee ja muutenkin flunssapöpöt alkavat tehokkaammin liikkumaan, on täälläkin päässä ollut vähän tukkoinen olo. Syksyn tullen on ihana syödä herkullisia ja kuuman höyryäviä keittoja, joten sellaisen minäkin kehittelin flunssaista oloa helpottamaan.

Keitto ehti kadotota parempiin suihin ennen kun sain sen kuvattua, mutta sen sanon että hyvää oli. Kyseessä oli siis inkivääri-kookos-kanakeitto. Nam. Olen vähän huono jakamaan reseptejä, kun kokkailen aina vähän mututuntumalla. Mutta tämä flunnsarohto valmistui näin:

Pilko porkkanoita ja keitä niitä laimeassa kanaliemessä, lisää joukkoon sokeriherneitä tai papuja sekä kukkakaalia. Raasta joukkoon kunnon pala inkivääriä ja chiliä sekä valkosipulia oman maun mukaan (paljon). Lisää kananpalat kiehuvaan veteen. Laita perään vähän suolaa ja pippuria. Lisää pilkottu sipuli, herkkusienet sekä ituja (käytin valmista mixiä jossa myös babmua ja vesikanstanjaa). Lisää lopuksi kookoskerma ja mausta ripauksella curryä.

Saapi laittaa jakoon myös muut herkulliset syyssoppaohjeet ja flunssarohdot! Ja jos teette tätä keittoa niin tulkaa toki kertomaan että oliko hyvää (ei tää kyllä muuta voi edes olla)!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.