GLITTERIÄ & JUHLAHUMUA RISTEILYLLÄ

5/10/2023

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tallink Siljan kanssa

Kun kuultiin että meidän lemppari, Skidit-risteily sattuu juuri minun synttäripäivääni, oli aivan mahdoton ajatus olla lähtemättä silloin mukaan hauskanpitoon. Koska kukapa ei nyt tahtoisi täyttää 37-vuotta lasten Kuninkaallisella risteilyllä?

Tällä kertaa päivä Tukholmassa -risteilyn teema oli siis Kuninkaalliset ja ohjemassa oli Silja Serenaden normaalin monipuolen risteilyohjelman lisäksi kaikkea ihanaa extraa perheen pienimmille, kuten arskartelutyöpajoja, Prinsessaesityksiä -ja fanitapaamisia, lasten oma disko, kulkue Promenadilla, iltarentoutus -ja satuhetki, ikioma bingo, tehtävärasti palkintoineen ja mitä vielä! Seuraava Skidit -risteily järjestetään joulukuussa ja se on tottakai pikkujoulu-teemainen!

Meitä matkasi kahden aikuisen lisäksi melkein 5v sekä 4kk ikäiset lapset. Koska ilmassa oli juhlajuhumua ajateltiin, että nyt olisi vihdoin aika testata Commondore-hytti. Ja voi vitsit miten hyvä idea se oli, niin juhlafiiliksen kannalta, mutta se myös helpotti tosi paljon lasten kanssa olemista ja matkaamista.

Hytiksi meille valikoitui parvekkeellinen Commondore. Me seilasimme Silja Serenadella jonka 12 Commodore Balcony -hyttiä on sisustettu Marimekon ikonisilla ja upeilla tuotteilla kuten päiväpeitolla, tyynyillä, pyyhkeillä, astioilla sekä Unikko-kuvioisella tapetilla.

Hytti oli muutenkin kivan tilava kylppäriä myöten. Parisängyn lisäksi huoneessa oli levitettävä vuodesohva ja tarvittaessa sinne olisi mahtunut vielä vauvalle oma matkasänky. Hytissä oleva minibaari on vapaassa käytössä ja sieltä löytyi pullo shampanjaa että muitakin virvokkeita, joita myös täydennettiin paluumatkalle. Tämän lisäksi hytin hintaan kuuluu myös erikoisaamiainen, jota me herkuttelimme laivan ylellisessä Bon Vivant -ravintolassa. Aamupalalla tilasimme keittiöstä herkullisia lämpimiä annoksia suoraan pöytään, kuten munakkaita sekä lettuja, sekä napsimme omia lemppareitamme buffet-valikoimasta.

Näin lapsiperheen näkökumasta tilavan hytin lisäksi Commondoressa on monia muitakin tosi hyviä puolia. Commondore -hytit sijaitsevat kaikki omilla suljetuilla käytävillä. Sen lisäksi että käytävillä oli hyvin rauhallista, täysin hiljaista itseasiassa, voivat herkkäunisimmat sulkea vielä toisen hytistä käytävälle johtavan lisäoven.

Paras juttu oli ehkä kuitenkin Commondore Lounge, jossa on päivisin tarjolla hintaan kuuluuvaa syötävää, kuten täytettyjä leipiä, smoothieita, kakkuja, leivonnaisia, hedelmiä sekä kahvia ja teetä. Muita virvokkeita voi myös ostaa loungesta, jossa oli miellyttävän rauhallista ihailla merimaisemia lasten kanssa. Täällä olisi tarvittaessa ollut helppo käydä myös lämmittämässä vaikkapa vauvan maidot.

Loungesta löytyy myös vapaassa käytössä olevat saunat. Illan kaksi viimeistä saunavuoroa on myös mahdollista varata veloituksetta vain omaan käyttöön. Tämä oli kiva, niin pääsimme koko perhe yhdessä saunomaan. Vinkkinä, miesten puolen sauna on vähän isompi ja saunan lauteilta on hieno näkymä suoraan keulaikkunasta ulos.

Päivä Tuhkholmassa hujahti nopeasti, mutta oli sitäkin ihanempi. Minä synttärisankarina sain päättää mitä tehdään, käytiin Södermalmilla muutamassa puistossa sekä syömässä ja siinä samassa käveltiin ympäri ämpäri ja ihmeteltiin kaikkea kivaa. Päivä oli aurinkoinen, tosi lämmin ja ihana! Paluumatkalla laivalla käytiin synttäri-illallallisella tottakai laivan Grand Buffetissa. Koska mitä syndepäivä olisikaan ilman herkkuähkyä ja sulkaaputousta?

Vielä vinkkinä muuten lasten kanssa seilaajille! Siljan FriendSHIP -ranneke oli meidän vanhemmalle lapselle ihan hitti. Ranneke on mahdollista tilata etukäteen suoraan hyttiin ja se sisältää yön yli-risteilyillä itse rannekkeen, kirjeen Kapteenilta sekä aarrekartan tehtävineen. Rannekkeella voi käydä valitsemassa haluamansa Kapteenin lahjan lahjamyymälän valikoimasta jonka lisäksi ranneke sisältää 10€ vapaasti käytettävää rahaa sekä pääsyn laivan kylpyläosastolle maksavan aikuisen kanssa. Myös aarrejahdin suorittamisesta lapsi saa valita palkinnon leikkihuoneesta löytyvästä aarrearkusta.

Muistan, että tykkäsin itse lapsena käydä tosi paljon risteilyillä ja tykkään siitä kyllä edelleen omien lasten kanssa. Silja Linella on helppo kulkea rattaillakin, Promenadella riittä ihmeteltävää, laivalla on runsaasti valinnanvaraa erilaisista ravintoloista, laadukasta ohjelmaa ja viihdettä on yllin kyllin ja lasten leikkimaa on ihanan iso, monipuolinen ja siellä on huomioitu hyvin eri ikäiset lapset (ja aikuisetkin).


ELÄMÄN IHMEITÄ TALTIOIMASSA

9/06/2023

Toteutettu yhteistyössä Intohimo creates kanssa

Vauvan ollessa parin viikon ikäinen, saavuimme eräänä aurinkoisena loppukevään aamuna Intohimo createvsin, eli Pinjan kotistudioon vanhaan Herttoniemeen.

Olin jo raskausaikana miettinyt monesti, että tahtoisin jonkun ikuistavan muistoja minusta ja meistä kameralle. Kun sitten yhtenä päivänä sattumalta törmäsin Intohimocreatevs -tiliin, tunsin, että tässä on se kuvaaja joka olisi meille se oikea!
Tykästyin Pinjan raikkaaseen, rentoon ja aidon luonnolliseen tyyliin. Kun sitten juteltiin, hän kertoikin tärkeiksi arvoikseen muun muassa inhimillisyyden ja autenttisuuden. Tuntui hyvältä ryhtyä suunnittelemaan ainutlaatuisen elämänvaiheen kuvaamista ihmisen kanssa joka tuntui rauhalliselta, luotettavalta ja läsnäolevalta.

Olen ollut melko paljon kuvattavana ja silti se on aina vähän jännittävää, etenkin uuden ihmisen kanssa. Ekaa kertaa lähdin myös kuvattavaksi jonkun toisen kotiin, joka onneksi tekikin tilanteesta rennon. Intiimisti toisen ihmisen omassa kodissa sitä pääsi jotenkin helposti samalle taajuudelle ja tuli nopeasti tuttu ja turvallinen olo. Kertoo jo paljon, että ensi kertaa toisen tavatessa halaaminen tuntuu täysin luonnolliselta.

Kuvausaamu kotistudiolla oli ihanan kiireetön ja rauhallinen. Pinja otti aluksi vauvan hoiviinsa, nukutti ja kuvasi vain häntä. Itsekin kahden äitinä, hän osasi hyvin ja varmoin, mutta hellin ottein käsitellä vauvaa. Oli hauska vasta myöhemmin nähdä, millaisia kuvia hän oli vauvasta ottanut. Sillä aikaa sain nimittäin itse henkäistä toisessa huoneessa, valmistautua kuvaukseen sekä ihan vain istua alas ja olla kaksin isomman lapsen kanssa.

Sitten kuvattiin meitä kolmea, välillä vaihdeltiin vaatteita tai otettiin välipalaa. Arvostan kiireettömyyttä ja rentoutta etenkin lasten kanssa. Kun lapset tarvitsivat taukoa kuvaamisesta, sitä otettiin.

Kotistudion lisäksi Pinja kuvaa ulkona eri miljöössä sekä asiakkaiden omissa kodeissa. Sekin on ihanan kuuloinen vaihtoehto. Olisi kiva kutsua Pinja joskus vielä meillekin taltioimaan arkisempaakin menoa ja ihan koko perhettä. Kuvaukset suunnitellaankin aina yksilöllisesti ja niissä panostetaan yhteyteen, kohtaamisiin, aitoon olemiseen ja rentouteen. Me saimme omiin kuviimme yhdistettyä ihanasti toivomani kukkateeman, lisäksi pyysin osan olevan sellaisia kuvia, jossa etenkään isomman lapsen kasvot eivät tunnistettavasti näy, jolloin kuvia on kivempi jakaa myös julkisesti. Tämä toive toteutui tosi kivasti.

Vastasyntyneiden lisäksi Pinja kuvaa perheitä, odottajia, synnytyksiä kotona ja sairaalassa, boudoir -sekä brändikuvia. Kesän perhe/odotus tai boudoirkuvaukset miljöössä tai vastasyntyneen kuvauksiin studiolla, tai perheen omassa kotona on vielä muutamia vapaita aikoja vielä kesäkuukausille!

Ennen kuvauksia viestittelimme ja muutamaa päivää aiemmin soitettiin vielä kuvauspuhelu. Oli tärkeää tutustua niin jo vähän etukäteen, sekä käydä läpi etukäteen millaisia odotuksia tai toiveita on ja miten kaikki tulee sujumaan. Pinja lähetti myös kirjallisen valmistautumisinfon, mikä oli tosi hyödyllinen. Juuri vauvan saaneena pää ei ihan aina toimi tai kaikkea voi muistaa tai ottaa huomioon, joten oli kätevää kun kaikki info ja vinkit hyviin kuviin löytyivät samasta paikasta.

Kuvista tuli ihania ja saimme niitä paljon! Musta onkin mahtavaa, että kuvauksista saa koko kuvagallerian käyttöönsä ja on itse valita sieltä juuri ne omannäköiset ja itseään eniten miellyttävät kuvat. Tykkäsin myös, että kuvia ei oltu editoitu liikaa, vaan ne olivat ihanan luonnollisia ja oikean sävyisiä. Olen niin onnellinen, että käytiin vastasyntyneen kuvauksissa, vaikka oma olo ei ollutkaan tuolloin mikään hehkein. Vauva on kasvanut ja muuttunut tuosta niin nopeasti ja paljon, joten ihana oli saada tuo aika taltioitua.

Jos siis kiireetön kuvaus sekä ainutlaatuiset muistot ja nauruntäyteiset hetket kesäillassa, muistot odotusajasta, tärkeät kohtaamiset tai oman perheen kanssa vietetyt hetket rantahiekalla olisi ihana saada talteen laita viestiä Pinjalle ja kysy vapaita aikoja sähköpostitse: intohimocreates@gmail.com tai Instagram viestillä.Kuvamuistojen lisäksi itse kuvaus oikean ja ammattitaitoisen ihmisen kanssa on ihana ja perhettä yhdistävä kokemus. Kuvaus on myös ihana aineeton lahja, jota voi mielestäni pyytää vaikka isovanhemmilta nimiäislahjaksi.

Meidän kokemus oli siis ihana ja jos olet itse miettinyt kuvattavaksi menoa, niin tämä on merkkiksi – do it! Et tule katumaan!


VAUVA TULI!

7/06/2023

Olen ihan unohtanut päivitellä tänne blogiin. Elämä onkin viimeisen kuuden viikon aikana pyörinyt aikalailla yhden pikkuisen asian ympärillä, eli vauvan! Kaikki on mennyt tosi hyvin ja kivasti, vaikka toki rankkaakin on ollut. Yölliset heräilyt ja imetyksen hankaluudet ovat verottaneet, mutta muuten elo on lähtenyt rullaamaan neljän äitinä oikein ihanasti ja (ajoittain) leppoisastikin.

Synnytys oli jälleen hyvä kokemus, kaikki meni tosi hyvin ja tällä kertaa nopeastikin. Ehkäpä kirjoittelen siitä vielä vähän enemmän tännekin. Instagramin kohokohdista synnytys 4.0 voi kuitenkin saada jo aika hyvän käsityksen, miten kaikki meni.

Aika ihan pienen vastasyntyneen mytyn kanssa menee (tai meni) hurjan nopeaan. Alle kahdessa kuukaudessa vauva on kasvanut ja kehittynyt jo ihan omaksi persoonaksi. Olemme saaneet ihailla jo hänenen hymyjään ja eilen (ja viime yönä…) hän nauroi ekaa kertaa ääneen! Vaikka olo on jatkuvasti vähän haikea, siksi että hän kasvaa niin vauhdilla, ovat tällaiset uudet kehitysvaiheet samalla aivan parasta.

Mutta ehkä myös siksi olisi itsellekin kiva kirjoitella ekojen viikkojen tapahtumia ja mietteitä ylös, etteivät ne unohdu. Eli lisää vauvajuttuja toivottavasti tulossa pian!


MITÄ PAKATA SAIRAALAKASSIIN

9/04/2023

Aloin eilen kasaamaan kokoon tavaroita, joita ajattelin tarvita ja haluta mukaan synnytykseen ja sen jälkeiseen sairaalassaoloaikaan. Raskaudiabtekseni uoksi tiedän, että olemme vauvan syntymän jälkeen ainakin kaksi yötä sairaalassa. Sen avulla on jo vähän helpompi hahmottaa, että mitä kaikkea ja kuinka paljon pakata mukaan.

Aijon ehdottomasti hyödyntää sairaalasta saatavia vaatteita, ei tarvitse sitten tuoda turhaa likapyykkiä kotiin. Sairaalasta saa napillisen mekko/yökkärin, alushousut, aamutakin, sukat & sandaalit, pyyhkeen sekä siteet jälkivuotoa varten. Itse pakkaan mukaan muutamat imetysrinsikat, topin, pyjamahousut sekä omat aamutossut. Varmaan myös suihkusandaalit. Sekä mukavat vaatteet, jotka päällä lähteä kotiin.

Vauvalle en pakkaa myöskään paljoa mukaan, hän saa viettää suurimman osan ajan paidan alla ihokontaktissa. Hänelle on muutama eri pikkuinen, lämmin ja pehmoinen vaatekerta (body, housut, sukat), myssy, tumput sekä ulkovaatteet. Otan myös oman harsoliinan kapalointia varten. Vaippoja ja muita hoitotarvikkeita saa sairaalasta.

Muita tärkeitä tavaroita on ainakin etenkin synnytystä ajatellen vesipullo ja energiaa antavaa evästä sekä elektrolyyttijuomaa – toki pientä syömistä saa synnytyksen aikana sairaalankin puolesta. Tämän lisäksi minulla on vähän lakuja ja karkkeja, sairaalassa ruoka-ajat ovat niin usein, etten koe tarvitsevani sinne mukaan syötävää. Ja jos tarvitsee sairaalan kahviosta tai viereisestä kaupasta saa, tai vaikka woltilla.

Sitten tietty omat hygieniatarvikkeet, kuten shampoo, hoitoaine, rasvat, öljy, hammasharja, tahna yms. Omat tutut omalle iholle ja hiuksille sopivat tuotteet tekevän olon mukavaksi. Nesesseeripussukasta löytyy myös harja ja hiuspompulat.

Muita tärkeitä ovat kuulokkeet, korvatulpat, puhelimen laturi, kamera, neuvolakortti. Lisäksi otan muutamia omaa imetystä mahdollisesti avittavaa tarviketta, kuten nänninkohottajan sekä alipainemaidonkerääjän. Jos maitoa tarvitsee pumpata, siihenkin löytyy välineet sairaalasta. Niin ja synnytyksen jälkeisen tukivyön pakkaan varuilta myös mukaan. Lisäksi minulla on printattuna kätilölle annettava synnytystoivelista.

En vielä tiedä tullaanko saairalasta kotiin kävellen vai autolla, katsotaan sitä sitten, mutta emme siksi siis ota varmuudeksi synnyttämään lähtiessä vauvan turvakaukaloa mukaan.

Mitä tärkeää sun sairaalakassista löytyi?


TUKHOLMA LASTEN KANSSA

16/03/2023

Olen haaveillut keväisestä Tukholmasta jo pitkään, mutta missään kohtaa tänä vuonna ei sille ole tullut sopivaa hetkeä. Nyt kuitenkin aloin tosissani miettimään, josko sitä viitsisi lähteä Päivä Tukholmassa -risteilylle vielä muutama viikkoa ennen laskettua-aikaa.

Nuorin lapsista on puhunut risteilylle menosta lähes viikottain siitä asti, kun yli vuosi sitten kävimme Skidit-risteilyllä. Rupesin miettimään, että toive olisi aika ihana toteuttaa vielä ennen vauvan syntymää, vaikka tosin pienen vauvankin kanssa risteilyt ovat sujuneet meillä aina tosi mutkattomasti.

Näistä haaveista inspiroituneena ajattelin jakaa muutaman meidän perheen helpon ja kivan tärpin Tukholmaan.

JUNIBACKEN

Tämä klassikko oli pakko mainita heti ekana alkuun ja erikseen, sillä Junibacken on vaan niin ihana. Siellä viihtyy monen ikäiset lapset, parhaiten se toimii noin 2-10v ikäisille. Jos Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Katto Kassinen, Ronja Ryövärintytär, Viiru ja Pesonen, Mikko Mallikas tai Veljeni Leijonamieli on tuttu, saa paikasta paljon irti, mutta edes niiden tietäminen ei ole mikään välttämättömyys – kivaa ja kiehtovaa on varmasti silti.

Suosittelen ostamaan laivalta ennakkoon bussilipun ja suuntaamaan heti aamusta laivan saavuttua satamaan ekojen joukossa paikalle. Ainakin Silja Linen infosta saa bussilippuja ostettua ja bussi Djurgårdenille, ihan Junibackenin kulmalle, lähtee suoraan sataman ulko-oven edestä. Näin välttää ruuhkat ja ehtii satumaisen aamupäivän jälkeen vielä kaupungillekin pyörimään.

Samaiselta Djurgårdenin saarelta löytyy myös monta muuta käymisen arvoista kohdetta, kuten Vasa -ja Nordiska -museot, ihastuttava Skansen ulkoilmamuseo pohjoismaisine villieläimineen sekä kaunis Rosendahlin puutarha kahviloineen. Ainakin kesäkaudella bussin ja ratikan lisäksi saarelta pääsee kulkemaan myös lautalla vireiselle Slussenille.

KULTURHUSET

Jos suuntaat lasten kanssa Tukholman keskustaan, on vierailu kultuuritalossa hyvä idea! Aivan T-Centralenin metroaseman vieressä, Sergelin torin laidalla kohoavassa rakennuksessa on huomiootu lapset upeasti. Heille löytyy sieltä aivan oma tila, jossa lukea, leikkiä, kiipeillä ja piirtää. Lapsille on järjestetty lisäksi paljon ohjattua puuhaa, kuten maalauspajoja, tanssia, satu -ja musiikkihetkiä sekä teatteria. Samasta rakennuksesta löytyy tilava ravintola ja kahvila. Tämä on oiva (ja ilmainen!) paikka koko perheen hengähdystauolle.

STADSMUSEET

Tukholman Kaupunginmuseo sijaitsee Slussenilla ja sen ovelle pääsee suoraan metrolla. Pääsy museoon on ilmainen ja kaiken historiaalisesti kiinnostavan lisäksi ”keskihuoneesta” löytyy lapsille hauska tila, jossa voi leikkiä, piirtää, levätä ja puketua erilaisiin entisajan roolivaatteisiin. Myös itse näyttelystä löytyy pientä puuhaa lapsille. Stadmuseet toimii erinomaisesti erimerkiksi silloin, kun aikuiset haluavat myös vähän pyöriä Södermalmilla, mutta lapset eivät jaksa pelkkää kahviloissa ja kirppiksillä pyörimistä.

SÖDERMALM

Itse ollaan monesti lasten kanssa Tuhkolmassa käydessä kierrelty suosiolla vain yhdellä alueella ja niistä niin oma, kun monen muunkin lemppari on Södermalm. Siellä on hurjasti ihania ravintoloista ja kahviloita, 2nd hand myymälöitä ja muita kauppoja. Alue on lisäksi melko iso, joten tekemistä kyllä riittää koko päiväksi.

Alueelta löytyy myös kivoja leikkipuistoja, kuten hauska ”vanhan ajan kaupunki” Bryggartäppan osoitteessa Bjurholmsgatan 1 sekä skeittipaikan yhteydessä oleva pieni leikkipuisto suoraan Medborgaplatsenia vastapäätä. 

Lukuisten kirppisten lisäksi ihania vastuullisesti valmistettuihin leluihin ja lastenvaatteisiin keskittyviä liikkeitä löytyy myös useampi, kuten Betón Studios, Bokslukaren, EcoSTHLM, Acne JR ja BabyMocs. 

Söderiltä löytyy myös jättimäinen uimahalli & maauimala Eriksdalsbadet, jossa pääsee pulikoimaan ja laskemaan vesiliukumäkiä ympäri vuoden muutaman euron sisäänpääsymaksulla. 

KUNLIGA SLOTTEN

Mikä olisikaan lapsista jännittävämpää, kun vierailla ihka oikeassa Kuninkaanlinnassa? Linna on vaikuttava, jonka lisäksi lapsille on kierrokselle varattu puuhaa erilaisten löytötehtävien parissa.

Linnakierroksen jälkeen on kiva jäädä pyörimään Vanhan Kaupungin tuntumaan ja käydä vaikkapa kaakaolla torilla sekä ostoksilla vanhan ajan karkkikaupassa.

Mitä kivaa tekemistä tai paikkoja te suosittelisitte Tukholmassa vieraileville?