Reissuni alkaa tulla tiensä päähän ja huomenna aamusta paluu kotiin. Olisin kyllä tälläkin kertaa viihtynyt vielä paaaaljon paljon pidempään, mutta alkaahan tässä olla jo ikävä lapsia. Tullaan sitten porukalla taas, toivottavasti mahdollisimman pian.

Viikonloppuna käytiin reilun sadan kilsan päässä olevassa Rondan kaupungissa. Luulin aluksi kyseessä olevan pieni kylä ja yllätyimme oikeastaan kaikki, kun huomasimmekin sen olevan ihan kunnon kaupunki. Keskellä vuoristoa. Ronda sijaitsee nimittäin 700m korkeudessa ja sinne kesti tunnin ajaa pitkin pelottaa serpentiinitietä, vuoren reunaa pitkin. Täällä jännittää muutenkin liikenteessä niin arvatkaapa vaan miltä korkean paikan kammoiselta tuntui vielä melkein kilometrin korkeudessa. Siellä ne mopot vaan ohittelivat ja urheilu-auton kaahalivat vaarallisesti.

Itse Ronda oli kyllä todella kiva ja käymisen arvoinen paikka. Heikkohermoisimmat pääsevät sinne myös junalla pohjoisesta päin. Vaikkakaan, ei pelkääminen ajomatkaan päättynyt, sillä kaupunki on tosiaan tunnettu siitä, että se on rakennettu korkealle vuorelle, syvän rotkon molemmin puolin. Vanha kaupunki on täynnä historiaa, siltä löytyy muunmuassa yksi Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista. Rondasta löytyy ikiaikaista arkkitehtuuria, huimaavia korkeuseroja sekä kirkkoja ja museoita toinen toisensa perään. Myös Ernest Hemingway on asunut täällä ja saanut inspiraatiota Kenelle Kellot Soivat-kirjaansa.

Suosituin nähtävyys on kuitenkin Puente Nuevo, eli Uusi silta joka valmistui vuonna 1793 ja on nykyisin myös Rondan tunnus. Upea ja jättimäinen silta yhdistää kaupungin 120m syvän rotkon molemmin puolin. Sillalla on myös oma historiansa, siltä nimittäin aikoinaan pudotettiin kuolemaan tuomitut vangit. Pienehkö kylmä hiki nousi otsalle, kun kävimme sillan sisällä kammiossa, vanhoja sillan reunaa pitkin kulkevia portaita pitkin.

Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, nähtävyyksin lisäksi shoppailumahdollisuudet ja ravintolat vaikuttivat lupaavilta. Me käytiin lounaalla Tropicana Taberna nimisessä paikassa, suosittelen!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen puhunt pitkään, että haluan koiran. Mutta olen halunnut olla myös täysin varma, että voisin tarjota sille mahdollisimman hyvän elämän, ennen kun sen otan. Joten tätä asiaa on pyöritelty mielessä nyt jo useampi vuosi. Ja hyvällä elämällä tarkoitan siis sitä, että koiran kanssa ehtii olla ja käydä käydä kunnon lenkeillä. Tässä välillä hyvinkin hektisessä lapsi-perhearjessa ainoana vanhempana kun se voi olla välillä haastavaa. Kuitenkin nyt jos koskaan tuntuu siltä, että on vihdoin oikea aika koiran ottamiselle.

Tulihan tuossa arvottua myös eri koirarorujen välillä. Mielessä kuitenkin on ollut alusta saakka jonkinlainen vesikoira, ihan jo luonteensa vuoksi. Ja luonteen sekä käyttötarkoituksen mukaanhan koira tulisikin valita. Näissä vesikoiraroduissa kuitenkin plussaa on ihanan luonteen lisäksi myös söpö pörröinen ulkonäkö, sekä turkki josta ei juurikaan karvaa irtoa.

Kävi kuitenkin pian ilmi, että vesikoirian pentuja on aika haastava löytää suomessa. Vesikoirat, eli espanjan- ja portugalinvesikoira, lagotto romagnolo, barbet ja wetterhoun ovat melko hatvinaisia rotuja kuitenkin, eikä pentueita tule kovinkaan montaa vuodessa. Vielä kun mielessä oli tietyn värinen koira ja sukupuoli, ei vaihtoehtoja ollut juurikaan (yhtään).

Meillä on aikoinaan ollut portugalinvesikoira ja sellaista ihan aluksi etsinkin. Sitten rupesin kuitenkin miettimään, että kun minulla on tätä sukua täällä Espanjassa ja täällä tulee ravattua, niin olisihan espanjanvesikoirakin aika ihana. Ja sitten satuin törmäämään muutamaan sellaiseen kesällä ja he veivät heti sydämeni olemuksellaan. Siitä asti on ollut selvää, että sellainen meille.

Kun suomesta ei meinannut löytyä koiraa, rupesin varovaisesti miettimään, että joskos toisin sellaisen sitten espanjasta. Tutkiskelin nettisivuija ja ilmoituiksia ja tulin päivä päivältä varmemmaksi siitä, että meidän on saatava tuollainen koira. Kun muutama viikko sitten tämä espanjan reissuni varmistui, päätin että jos vain hyvä pentu löytyy, tuon sellaisen mukanani.

Ja täällä sitä sitten ollaan. Maanantaista saakka ollaan soiteltu eri kasvattajille jotka sopivan ikäisistä pennuista ovat ilmoittaneet. Osa on vastannut, osa on luvannut palata asiaan ja osasta ei ole sitten kuulunut mitään. Tämä espanjan manjana-meininki totisesti näkyy myös tässä. Kyllä on vähän stressanut, kun aikaa ei kuitenkaan ihan hirveästi ole. Eilen sitten kuitenkin vihdoin päästiin katsomaan pentuja.

Paikka oli ihana, pennut olivat ihania, pentujen äiti oli ihana, kasvattajat samoin. Jäi kaikin puolin tosi hyvä fiilis. Sinne nuo pienet jäivät vielä maitoa tankkaamaan ja yöunille, mutta saas nähdä lähteekö joku näistä maailman pehmoisimmista palleroista mukaan suomeen. Mitäs luulette?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Täällä sitä ollaan, kolmatta päivää lomalla ilman lapsia. Olen siis etelä-Espanjassa, Malagan lähellä, laskelmieni mukaan nyt kuudetta kertaa kolmen vuoden aikana. Isäni, hänen vaimonsa, kaksi siskopuoltani ja veljeni kun asuu täällä. Yleensä ollaan poikien kanssa tultu tänne aina vähän pidemmäksi pätkäksi, kuukaudeksi yleensä, mutta itseasiassa tämä on jo toka kertani kun tulen reiluksi viikoksi yksin.

Ollaan poikien kanssa matkusteltu niin paljon kun se vain on ollut mahdollista ja olenkin tosi iloinen, että he ovat pienestä pitäen tottuneet lentämiseen. Parempia reissukavereita saa nimittäin hakea. Mutta onhan se tietysti ihan eri asia lomailla lasten kanssa kun yksin tai aikuisporukassa. Nyt sitä tuntee, että saa ihan oikeasti relata. Poiketa extempore minne vaan, syödä kun huvittaa, nukkua ja valvoa miten tahtoo.

Mutta täytyy sanoa, että esimerkiksi eilen yksin uima-altaalla ollessani mietin vain, että miten kivaa pojilla nyt olisi täällä. Etenkin kun tämä on tuttu paikka lasten kanssa, tuntuu samaan aikaan oudolta tehdä asioita tai mennä paikkoihin joita hedänkin kannssaan tekisin tai menisin. Tähän mennessä reissu ei ole juurikaan poikennut edelliskerroista, mitä nyt on pitänyt huolehtia vain itsestäni.

Olen ottanut tosi rennosti, nauttinut lämmöstä (tukahduttavasta kuumuudesta), ottanut aurinkoa, uinut, käynyt kaupungilla, markkinoilla, shoppailemassa ja kahviloissa. Myös suurinosa työhommista on jäänyt. Ja vaikka kuvaamisesta tykkäänkin, olen tähän saakka ottanut kuvia vain puhelimella. Kamera on edelleen pakattuna matkalaukussa. Kun liikkuu yksinään, on aika ihanaa kun mukana ei tarvitse raahata mitään ylimääräistä. Olalla vain pieni laukku mihin mahtuu juuri ja juuri puhelin ja lompakko.

On tietysti käynyt mielessä, että olenko nyt ihan kamala ihminen ja huono äiti kun lähdin ilman lapsiani. Mutta ensinnäkin, lapset olisivat muutenkin isällään vuoroviikoin – miksi en muka silloin voisi lähteä? Toiseksi, kun juuri keväällä olin täällä neljä viikkoa 24/7 lasten kanssa, olen minäkin tämän ansainnut. Vaikka en usko että taas vähään aikaan, ainakaan näin pitkäksi aikaa, lähden ilman lapsia. On niiden kanssa silti vaan niin kivaa, vaikka se vähän rankempaa onkin. Nyt kuitenkin nautin tästä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Laukku on pakattu, talovahti hommattu, tiskit tiskattu ja roskat viety. Padille ladattu leffoja, laukussa kirja, korvatulpat, niskatyyny ja purkkaa. Mä lähden nimittäin kohta kentälle ja huristan Malagan aurinkoon. Kahdeksan päivää. Yksin. Tämä on toinen kerta kun lähden lomalle ilman lapsia.

Just nyt mä mietin että saako näin oikeasti tehdä? Just nyt mä mietin että aika outoa lentää ilman lapsia. Just nyt mä mietin että aika siistiä. Kerrankin iPadi on mulle koko viisituntisen ajan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tuntuu etten ole oikein vieläkään päässyt loman jälkeen arkeen kiinni. Nyt se kesä taisi kuitenkin oikeasti mennä, ulkona on syksysää ja minä olen viettänyt koko päivän kotona peiton alla flunssassa. Tästä kun toivun, lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni. En tiedä kehtaanko edes kertoa, mutta meillä on vielä matkalaukitkin purkamatta…

Vähän kuumeisena en ole edes jaksanut keskittyä minkään sarjan katsomiseen, vaan olen vain pläräillyt nettiä hereillä ollessa. Selasin myös reissukuvia läpi. Sieltä löytytyi muunmuassa tällaisia sekalaisia otoksia ihan lomamme alkupäiviltä, Benalmadenan satamasta. En tiedä onko meillä ollut tarkoitus veljeni ja siskopuoleni kanssa kuvailla jotain päivänasuja vai mitä, mutta nämä olivat kameralle tallentunut. Tulee aina niin hyvä mieli kun mietin tuota reissua. Oli niin ihanaa, en vain voi käsittää miten kuukausi meni niin nopeasti!

Mielelläni olisin nyt tuolla satamassa, koko loma edessä. Juuri ennen auringonlaskua, menossa perheen kanssa syömään. Enkä sotkuisessa kodissa kuumeessa. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Kuppi teetä ja kulho jäätelöä varmasti helpottaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.