PARQUE DE LA PALOMA

28/02/2017

Lupasin laittaa vielä yhden vinkin aurinkorannikolle suuntaaville. Parque De La Paloma eli Paloma-puisto eli lintupuisto sijaitsee Benlamadenassa hyvien kulkuyhteyksen päässä. Keskellä kaupunkia sijaitseva puisto on kaikesta huolimatta rauhallinen, ihana vihreä keidas. Puistoon on vapaa pääsy ja sieltä löytyy muutamia kahviloita, mutta omia eväitä voi syödä hyvin myös nurmikolla tai picnicpenkeillä.

Puiston viehätys on on juurikin kasvillisuus, hienot maisemat sekä eläimet. Keskellä puistoa on iso lampi, jossa uiskelntelee muunmuassa joutsenia, ankkoja ja kilpikonnnia. Ympäriinsä tallustelee vapaana erilaisia lintuja, etenkin kanoja, kukkoja ja riikinkukkoja. Joskus ihmiset käyvät hylkäämässä lemmikkejään puistoon, joten pusikosta saattaa kömpiä vastaan marsuja, hamstereita ja kaneja. Myös lammessa uiskentevat kilpikonnat ovat ihmisten sinne viemiä. Puistossa voi nähdä myös aitauksessa emuja, vuohia sekä aaseja.

Ylhäällä keskellä puistoa on iso leikkipuisto jossa lapset viihtyisivät tuntikaupalla. Oma suosikkini on kaktuspuisto, eli eli Jardin de Cactus, jossa on koko Euroopan laajin valikoima kaktuksia. Yli kahdessatuhannessa kaktuskasvissa riittää ihmeteltävää.

Puistoon sisällä pääsee viidestä eri sisäänkäynnistä joihin kaikkiin pääsee toki autolla, mutta myös junalla, busseilla tai rannasta kävellen. Suosittelen käymään!


SEIKKAILURETKI RANNALLE

29/12/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joka kerta vaan jaksaa yllättää, että miten uskomattoman kaunista täällä on! Täältäuvorilta on aivan mielettömät näkymät jonnekkin Afrikkaan saakka (vaikkei edes vielä ihan kauhean korkealla ollakkaan), takana vielä lisää nousevat vuoret ovat toki myös itsessään melko vakuuttavia. Sininen taivas, aurinko, turkoosi meri, vaaleat rakennukset, värikkäät kasvit ja kaikkialla hedelmiä täynnä olevat appelsiinipuut saavat haukkomaan henkeä.

Onhan täällä kesäisinkin upeaa, mutta näin talvella kaiken huomaa vielä paremmin ja toki täällä on nyt paljon vehreämpää. Samoin rannalla on ihana käppäillä kun se ei ole ihan täynnä ihmisiä. Auringon tehdessä laskua ja jonkun jännän mereltä tulleen sumun ansiosta saatiin myös aika hienoja kuvia tuossa yksi päivä! Päädyimme itseasiassa tuolle Arroyo de la Mielin rannalle vähän sattumalta. Päätimme lähteä pienelle seikailulle ja hyppäsimme poikien kanssa ensimmäisenä tulleeseen bussiin ja köröttelimme (eli kaahasimme täysillä) kaunista vuorenrinnettä (eli pelottavaa kiemuraista tietä) alas. En tosiaan yhtään tiennyt minne kyseinen bussi oli menossa, mutta pääsimmekin sillä suoraan rannalle ja itseasiassa kulmat olivatkin suht tutut, olemme nimittäin ajalleet useamman kerran autolla sieltä läpi.

Rannalla simpukkakaupan rakentamisen jälkeen suunnistimme (ilman nettiä!) vielä läheiseen puistoon, mutta siitä myöhemmin lisää! Seurailkaa ihmeessä meidän menoa snäpin kautta, @minttummm nimimerkillä löytyy!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

JOULUKSI AURINKOON

6/12/2016

esimage6es10885108_10152933668554609_9080779663281587742_nes10868153_10152933190524609_1207939641603160751_nesimage11esimage16esimage29esimage30esloma-10402052_10152845669209609_3732953442925887623_nOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aivan uskomattoman hyvää, kaunista ja aurinkoista Itsenäisyyspäivää kaikille! Tulipa hieno keli hienolle päivälle. Jotenkin ristiriitaista, että juuri tänään päätin kertoa täällä blogissa joulusuunnitelmistamme. Me lähdemme nimittäin pois Suomesta, lämpöön ja aurinkoon sitä viettämään.

Tykkään tosi paljon joulusta. Kuusen tuoksusta, kynttilöistä ja tunnelmassa, perinteisistä ruoista, yhdessäolosta, villasukissa peiton alla olosta, verkkaisesta kiireettömästä tunnelmasta.

Tykkään myös tosi paljon valosta, auringosta, siitä ettei tarvitse kokoajan palella. Tykkään vain ottaa ja lähteä. Ja ihmetellä sitten, että mitäs.

Olimme toissa jouluna Thaimaassa, ja se oli tosi ihanaa. Syksyllä rupesinkin sitten tosissani suunnittelemaan reissua taas jouluksi. Pari kaveria on lähdössä Balille ja ajattelin että se olisi ihanan helppo kohde lasten kanssa. Rantaa, uima-allasta, kavereita, löhöilyä ja syömistä. Mikäs sen ihanempaa. Sitten aloin katselemaan lentoja. On kuulkaas aika kallista lystiä tuo kolmelle hengelle lentolippujen ostaminen yhden ihmisen palkasta. Se suunnitelma jäi siis aika lyhyeen.

Pari päivää sitten sain kuitenkin ihanan etukäteisjoululahjan. Nimittäin lentoliput! Emme kuitenkaan lähde Balille, vaan vielä parempaa, sukuloimaan Espanjaan. Viime kerrasta tuntuukin olevan taas ihan liian kauan.

Olen tosi tosi innoissani. Viime vuonnahan menimme sinne heti joulunpyhien jälkeen, mutta nyt pääsen viettämään joulua ihan oikeasti isäni kanssa – en edes tiedä kuinka monen vuoden jälkeen. Lisäksi siellä on tietysti myös kaikki muut siellä asuvat sukulaiseni.

Syksy on ollut minulle todella raskas ja stressaava. Oma ja Kaapon koulun aloitus on joinakin päivinä tuntunut ihan ylivoimaiselta taakalta. Uuteen elämään totutteleminen on ollut yllättävän vaikeaa. Kun kaikessa haluaisi onnistua täydellisesti ja silti olla se iloinen, rento ja kokoajan läsnä oleva äiti. Joten tämä parin viikon breikki tekee varmasti hurjan hyvää.

Ja jos teille tulee jotain postaustoiveita reissusta, niin laittakaa! Olen aiemmin ainakin kirjoitellut vinkkejä lasten kanssa matkustamiseen, Fuengirolan leikkipuistoista, lempikahvilastani, Rondasta ja perhospuistosta. Mutta välillä sellaisia itselleen itsestäänselvistä asioista ei tule kirjoitettua, vaikka ne saattaisivat kovasti teitä kiinnostaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

BIOPARC

13/08/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAbiopark madagaskarOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loma loppui, arki alkoi – mutta reissukuvia riitää! On tosi kiva saada omaksi muistoksi tallennettua näitä, toivottavasti teitäkin kiinnostaa. Ja ehkäpä tästäkin joku Malagassa päin matkustava saa innostuksen käydä tuolla eläintahassa.

Bioparc sijaitsee siis aivan Fuengirolan keskustan tuntumassa ja on siellä yksi lemppari kohteitani. Eläintarha on todella symppis, siisti ja helppokulkuinen. Eläimet vaikuttavat tyytyväisiltä, rauhallisilta mutta virkeiltä. Ollaan käyty tuolla kolme kertaa, ja muutamaa käärmettä lukuunottamatta ollaan taidettu bongata joka kerta kaikki eläimet.

Tiedän että osa kritisoi eläintarhoja, ja toki minäkin olen sitä mieltä että eläimet kuuluvat mielummin vapaina luontoon. Kuitenkin näiden eläntarhojen eläimet ovat useinmiten pelastettuja, luonnossa pärjäämättömiä, orpoja tai sitten eläintarhassa syntyneitä. On myös tärkeää tuoda eläimet ihmisen ulottuville jotta niitä osattaisiin arvostaa enemmän. Eläintarhoista saa hyvää tietoa eläimistä, niiden luonnollisista elinpaikoista ja suojelusta. Myös osa tuotoista usein ohjataan eläintensuojelutyöhön.

Biopark on ihanan luonnollinen ja rauhallinen ympäristö, eläimillä on todella isot alueet ja niistä selkeästi pidetään huolta. Osassa tarhaa pienet hassut apinat kulkevat vapaina ja toisessa paikassa taas linnut ja lepakot lentelevät ihmisten keskellä. Kaksi kertaa päivässä on pieni eläinshow. Sekin on symppis. Eläimiä ei ole koulutettu tekemään tyhmiä temppuja, kuten ajelemaan sähköautoilla tai olemaan mukamas humalassa (tällaistakin olen nähnyt), vaan he ihan omina itsenän käyvät vähän syömässä herkkuja ja samalla heidän lajistaan ja luonnollisista elinolosuhteista kerrotaan yleisölle. Toki puistosta löytyy myös muutama ravintola, myymälä ja kiva leikkipaikka.

Me ollaan ihan eläinhulluja ja tykätään kovasti käydä eläimiä katsomassa. Mites te, mitä ajattelette eläintarhoista, minkälaisia tarhoja olette vaikkapa ulkomailla matkustaessa nähneet?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

12 VINKKIÄ LASTEN KANSSA MATKUSTAMISEEN

8/08/2014

lasten kanssa matkustaminen vinkit äiti

Olen pitkään jo lupaillut postausta vinkeistä lasten kanssa matkustamiseen. Me olemme poikien kanssa matkustelleet jonkin verran, lentokoneella, laivalla, junalla.. Kotimaassa ja ulkomailla. Tämän postauksen vinkit keskittyvät ehkä enemmän juurikin lentomatkustukseen, mutta vinkkejä voi hyvin soveltaa toki vaikkapa mökille mentäessäkin. Kun yksin aikuisena matkustaa kahden pikkulapsen kanssa sitä totisesti huomaa että mitä asioita kannattaa huomioida, osa on tietysti ihan peruskauraa – mutta aina sitä ei itsekkään osaa ottaa huomioon jotain yksinkertaisia juttuja vasta kun toinen sanoo, joten toivottavasti näistä on apua teillekkin!

1) ASENNE
Ota rennosti. Siis ihan superrennosti. Lasten kanssa matkustaessa toki tulee suunnitella asioita etukäteen, mutta varaudu henkisesti siihen ettei mikään välttämättä mene suunnitelmien mukaan. Jännitys ja huonotuulisuus tarttuu myös helposti, samoin kun iloinen ja rento fiilis. Jos lapsi huutaa naama punaisena koko lennon se on toki ikävää, mutta loppupeleissä yhden lentomatkan menee vaikka päällään seisten. Ei siinä oikein muutakaan voi, kyllä se kone lopulta laskeutuu samoin kun huuto loppuu. Tätä kohtaa en voi korostaa yhtään liikaa, tämä on tärkein. Ota rennosti, älä stressaa, asenne ratkaisee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2) LISTAT
Itse kun olen hyvin hajamielinen (ja muutenkin rakastan listoja) on hyvä tehdä lista ennen pakkaamisen aloittamista. Tee listat laukku kerrallaan. Lasten, oma, käsimatkatavat yms. Viivaa yli aina kun tavara on laukussa. ÄLÄ HEITÄ LISTAA POIS. Ennen ovesta ulos astumista tarkista myös että kaikki listassa olevat laukut on mukana. Säästetty lista helpotaa myös seuraavan kerran pakkausrumbaa.

lasten kanssa matkustaminen terminaali

3) PALKINNOT
Yksi suosikki-kasvatusmetodini – lahjonta. Taas yksi meidän lasten suosikeista on ostaa kentokentän kiskalta jotkut ylihinnoitellut lasten lehdet, joissa on pieni lelu mukana. Jos turvatarkastus ja kentällä olo menee hienosti lupaan että pojat saavat avata lehdet sitten koneessa. Näin myös ainakin yksi rauhallinen tunti koneessa on ostettu. Palkkioita tietysti lupaillaan sitten pitkin reissua, jos ravintolassa menee hyvin saa jätskin yms. Ja tästä päästäänkin toiseen suosikki-kasvatusmetodiini, eli uhkailuun. Eli jos ei menekkään hienosti niin sitten ei saa mitään.. köhöm.. seuraavan kohtaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4) VÄLIPALAT
Ruokaa kannattaa ottaa mukaan järkevä määrä, mutta kuitenkin riittävästi. Lentokoneessa eväät pitää myös miettiä tietyin rajoitukisin. Alle 3-vuotiaalle saa kuitenkin ottaa lentokoneeseen lähes rajoittamattoman määrän nesteitä, ne täytyy vain olla pakattuna minigrippusseihin. Käteviä ovat pussismoothiet, välipalajuomat, välipalakeksit ja patukat. Herkut, kuten keksit tai karkit pitävät lapset hetken aloillaan, mutta kovin sokerivoittoiset syötävät aiheuttavat kuitenkin hetken päästä koviakin energianpurkauksia. Muista vesi, suomen päässä tyhjän vesipullon voi käydä täyttämässä esim invavessassa joissa on tavalliset hanat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5) KÄSIMATKATAVARAT
Koska matkustan yksin lasten kanssa tähän asiaan pitää kiinnittää kunnolla huomiota, mutta toki helpottaa se varmasti vaikka aikuisia olisikin enemmän matkassa mukana. Eli minimoi kassien ja tavaroiden määrä. Toki jotain varavaatteita kannattaa mahdollisesti ottaa mukaan, samoin ne eväät, helposti rikkoutuva elektroniikka ja pari lelua tai kirja koneeseen. Pakkaa tavarat myös loogiseen järjestykseen. Pohjalle ne mitä harvemmin tarvitaan ja päälle sitten ne mitä ensimmäiseksi. Turvatarkastukseesa pitää tietokoneet ja tabletit sekä nesteet laittaa läpivalaisuun erikseen, joten on kätevää että ne ovat samassa laukussa, jolloin joka kassia ei tarvitse avata ja purkaa. Ota pieneen käsilaukkuun erikseen kentällä eniten tarvitsemasi tavarat, eli passit, lompakko ja kännykkä. Kaikki turhat jutut kannattaa suosiolla laittaa ruumaan, ihan lippiksistä yms lähtien. Käsimatkatavarat kannattaa pitää koneessa käden ulottuvilla, edessä olevan penkin alla.

Processed with VSCOcam with f2 preset

6) PUKEUTUMINEN
Vaikka kohteessa (ja kotimaassa) olisi lämmin, tulee lentokoneessa ennemmin tai myöhemmin kylmä. Pukeutukaa mukaviin, mutta tarpeeksi lämpöisiin vaatteisiin. Kuitenkin sellaisiin joissa pärjää hetken kuumuudessakin ja joita tulee matkan aikana käytettyä muutenkin. Muista myös sukat! Itse otan myös ison trikoohuivin peitoksi. Se on kevyt ja menee pieneen tilaan, mutta sen alle on hyvä käpertyä ja piiloutua koneessa torkkuja ottaessa.

lasten kanssa matkustaminen raw magazine daniela talvitie

7) KYSY (APUA)
Pyydä taksikuskilta apua, hakemaan tavarakärryt tai vahtimaan laukkuja. Vaikka lennolle chekattaisiinkin itse automaatista, paikalla on aina henkilökuntaa jolta voi tarvittaessa pyytää apua esim matkatavaratarrojen kiinnittämisen kanssa. Kysy saatko viedä rattaat koneen portille saakka, voitteko mennä VIP turvatakastuksesta lasten kanssa (siinä ei ikinä ole jonoa), apua käsimatkatavaroiden läpivalaisun jälkeen niiden uudelleen pakkaamisessa, voiko lentokoneen vierustoveri katsoa lapsia kun käyt vessassa, saatteko käyttää tilavampaa invavessaa lasten kanssa (jos lukossa), voitteko upgreidata hotellihuoneen isompaan.. Aina voi kysyä!

lasten kanssa matkustaminen lentokenttä

8) JOUSTAVA AIKATAULU
Määränpäässä ei kannata tehdä turhan tiukkaa aikataulua tai suunnitella tarkkaa ohjelmaa joka päivälle. Lomalla myös rutiineja voi omien mieltymysten mukaan höllätä hyvällä omalla tunnolla. Syökää kun on nälkä, nukkukaa kun väsyttä – älkääkä liiaksi katsoko kellosta että mitä seuravaksi pitäisi tehdä.

lasten kanssa matkustaminen lentokoneessa elokuva

9) PELIT JA VEHKEET
Vaikka kotona olisikin tarkat peli -ja telkkariajat ja kiintiöt, niin ei ole mitään haittaa siitä että lapsi pelaisi pädillä vaikka koko lentomatkan ajan. Laitteille kannattaa etukäteen ladata uusia kivoja ja kiinnostavia pelejä sekä elokuvia. Huomioi että vaikka lentoyhtiö mainostaisikin ilmaisella wifillä, ei se välttämättä aina toimikkaan. Myös aikuiset ovat lomalla ja haluavat varmasti ottaa rennosti ja vaikkapa syödä ravintolla rauhassa ja pitkän kaavan mukaan. Eli kun lapset ovat aikansa seurusteleet aikuisten kanssa ja syöneet ruokansa ei ole keneltäkään pois jos he saavat pädin eteensä ja aikuiset syödä ruokansa ilman kiirettä. Väritys ja puuhakirjat toimivat myös, joskus jopa paremmin kuin pelilaitteet.

lasten kanssa matkustaminen laivalla

10) UNI
Vosisi ajatella että lapset kannattaa väsyttää maksimiin jotta he nukkuisivat koneessa, mutta itse olen ihan eri mieltä. Toki ylimääräiset energiat kannattaa kuluttaa vaikka terminaalia eestaas juosten, mutta yliväsyneenä ei missään nimessä kannata matkustaa. Pahimmassa tapauksessa lapsi (ja sinä) on niin väsynyt ettei nuku silmäystäkään, vaan kiukuttelee väsymystään koko matkan ajan. Jos mahdollista, ajoita matkustaminen normaaliin uniaikaan, esimerkiksi monet kaukolennot lähtevät sopivasti yötä vasten. Rauhallinen lapsi nukahtaa helposti lentokoneen hurinaan, ainakin paremmin kuin yliväsynyt.

lentokentällä lapset

11) LENTOKENTÄLLÄ
Lennolta ei tietenkään passaa myöhästyä ja edes ajatus kiireestä ja myähästymisestä nostaa stressitasoa, kuitenkaan kentälle ei kannata mennä liian aikaisin. Liian pitkästä odottelusta tuskastuvat kaikki ja osa reissukassata tulee tuhlattua nopeasti kallisiin kahviloihin ja taxfreehin. Viimeisten joukossa lennolle chekkaamisessa on myös se hyvä puoli että matkatavarat tulevat ensimmäisten joukossa ulos. Helsingin kentällä on aivan loistavat lasten leikkihuoneet jokaisessa siivessä, samoin rattaita on reilusti lainattavissa. Myös koneeseen kannattaa mennä ihan viimeisenä.

Processed with VSCOcam with f2 preset

12) JUTELKAA LAPSEN KANSSA MATKASTA
Alkakaa puhumaan reissusta hyvissä ajoin. Käykää läpi tärkeitä asioita, kuten että aikuisen lähellä pitää pysyä kokoajan. Ei kannata pelotella kuitenkaan etukäteen liikaa, esimerkiksi korvakivulla lennon aikana – sillä sitten niihin varmasti sattuu. Tärkeiden turvallisuus -ja käyttäytymisjuttujen lisäksi miettikää kaikkia hassuja ja kivoja juttuja mitä matkalla saattaa sattua. Kun käytte reissua tarpeeksi paljon läpi ja positiivisella otteella ei lasta jännitä niin paljoa, ainakaan pelota.

MUITA HYÖDYLLISIÄ VINKKEJÄ
-Vaipsit. Eli puhdistuspyyheet. Niitä ei voi olla ikinä liikaa. Tunge yksi paketti jotaiseen mahdolliseen kassiin ja taskuun.
-Ennen koneen nousua ja laskua nenäsumutteen käyttö kuullemma ehkäisee paineesta johtuvaa korvakipua. Itse suosimme purkkaa
-Suomen kentältä saatavat minigrippussit sekä suojapussi rattaita varten kannattaa säästää paluumatkalle, tai ottaa extrapussit talteen. Kaikilta kentiltä niitä ei totisesti saa.
– Pidä mukana aina käteistä sekä puheliminen laturi/vara-akku. Nämä ovat käytällöisiä myös ilman lapsia matkustaessa.
-Muista matkavakuutus ja pidä vakuutuskortti mukana, siinä on myös tärkeät puhelinnumerot jos jotain sattuu
-Pidä mukana tarpeeksi juotavaa. Etenkin kuumissa kohteissa jano yllättää usein ja kaikkia myös kiukuttaa herkemmin janoisina
-Esimerkiksi Ikea ja Tiger myyvät käteviä pikkupurkkeja joihin pakata kosmetiikka yms matkalle mukaan. Pidemmillä reissuilla osta shampoot, harmmasharjat yms paikanpäältä
-Vaipat ovat useassa maassa kalliimpia kuin suomessa. Mieti kuitenkin että maksatko mielummin vähän extraa, kun että raahaat koko reissun vaipat mukana. Toisaalta silloin laukussa on enemmän tilaa tuliaisille paluumatkalla
-Jos mahdollista, älä anna lasten istua vierekkäin koneessa (vältätte tappelut)
-Puhallettavat niskatyynyt eivät vie juurikaan tilaa, eivätkä paina laukussa – mutta ovat tosi ihania koneessa nukkuessa ja muutenkin
-Pienelle sylivauvalle on mahdollista varata lentokoneessa oma seinään kiinnittettävä kehto, suosittelen -superkätevä
-Lapseen kannattaa kiinnittää vanhemman yhteystiedot ja käydä etukäteen läpi miten toimia jos kadotatte toisenne. Esimerkiksi lastentarvikeliikkeistä saa rannekkeita joihin tiedot voi kirjoittaa.
-Ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti, ota rennosti äläkä stressaa.

(Jotain varmasti unohtui, kertokaa omat vinkkinne!)

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.