KAIKKI ELÄMÄNI ISÄT

12/11/2018

Eilisen isänpäivän myötä aloin miettimään kaikkia elämäni isiä. Niitä on nimittäin useampia.

Ensimmäisenä tietenkin oma isäni. Vanhempani erosivat kun olin pieni ja tapasimme veljieni kanssa isäämme vain joka toinen viikonloppu. Se oli siihen aikaan tapana, toisin kun nykyään yleisemmin vakiintunut viikko-viikko systeemi.

En usko, että siinä tilanteessa kenelläkään osapuolella oli kovinkaan helppoa, mutta harvasta näkemisestä huolimatta koen, että minulle kehittyi vahva side isääni. Olen aina saanut kokea olevani rakastettu ja hyväksytty. Isän kanssa on ollut helppo ja hyvä olla. Ihan omana itsenäni.

Itseasiassa koen, sen lisäksi että muistutan paljon isääni ulkonäöltä ja ilmeiltä, että olemme myös luonteeltamme hyvin samanlaisia. Sellaisia rauhallisia ja pohtivia. Ja tietysti loistavalla huumorintajulla varustettuja.

Kun isäni muutti joitakin vuosia sitten ulkomaille, huomasin ikävöiväni häntä välillä kun pieni lapsi. Kerrankin itkin melkein koko viisituntisen lennon takaisin kotiin.

Isästäni huokuu myös rakkaus lapsenlapsia kohtaan. En varmaan ikinä unohda sitä aidon ilahtunutta ja onnellista hymyä, aina kun olemme kertoneet hänelle perheenlisäyksestä. Muutenkin tuntuu, että kaikki lapset hakutuvat aina hänen luokseen. Kai hän sitten on aika lapsirakas, ehkä vähän pakonkin sanelemana, onhan hänellä minun lisäkseni vielä viisi poikaa ja kaksi bonustytärtä.

Sitten on omien poikieni isä. Isä joka laittaa lapset aina kaiken edelle. Joka ikävöi lapsiaan silloin kun ei voi olla heidän kanssaan ja joka käyttäisi mielellään vaikka kaiken vapaa-aikansa ollakseen. Ikinä minusta ei ole tuntunut ettenkö voisi luottaa siihen, että hän hoitaisi hommat ja etteikö lapsilla olisi hyvä hänen kanssaan. Hän on isä joka muuttaa perässämme toiseen kaupunginosaan, jotta lapsilla olisi helpompi kulkea kouluun.

Hän myös kärsivällisesti muistuttaa minua kaikista lasten kouluun ja harrastuksiin liittyvistä asioista. Tietää jo etukäteen, että vaatii noin viisi kertaa sanomista, ennen kun muistan varata sen ajan siihen lapsen vasu-keskusteluun.

Elämäni rakkaus, tyttäreni isä, mieheni, vietti eilen isänpäivää neljännentoista kerran. En edelleenkään voi aina edes uskoa, että elämässäni on nykyään näin mahtava tyyppi. Lempityyppini! Hän joka otti minut ja poikani sydämeensä, siihen harva pystyisi. Joka halusi perustaa kanssani perheen.

Isä jolla on ihailtavan hyvä suhde poikaansa. Joka osoittaa välittämistä sanoin ja teoin. Olemme kasvattajina välillä hyvinkin erilaisia ja minusta se on hienoa. Olen hänen ansiostaan nähnyt asioista myös ihan uusia puolia, ymmärtänyt että yhtälailla toisenlainen tapa kun omani on ihan yhtä hyvä.

Perheen lisäksi hän pitää huolta myös kodista. Siivoaa, tekee ruokaa ja hoitaa pyykit. Hänelle perhe on tärkeä ja se onkin yksi niistä piirteistä jotka tekivät minuun heti aluksi suuren vaikutuksen.

Isän ja tyttären suhde on ihan erityinen. Tiedän se itse kokemuksesta. Kun näen miten rakas ja arvokas tytär on isälleen ja miten jo noin pieni vauva katsoo isäänsä vähintäänkin yhtä ihaillen, sisälläni tuntuu voimakasta lämpöä. Onnea. En malta odottaa mitä tulevat vuodet tuovat meille ja heille.

Molemmat isoisäni ovat menehtyneet nuorena. En ole ikinä tutustunut heihin. Mutta vauvana äitini isoisältä saamani pehmolelukissa, Miu-Mau minulla on edelleen tallessa. Jostain syystä se ja valokuva, jossa olen muutaman kuukauden ikäisenä, raidallinen villapaita päällä hänen sylissään ovat minulle tärkeitä aarteita.

Meillä kaikilla on ihan omanlaiset suhteemme isiimme elämissämme. Kuten mitkään suhteet, nekään eivät aina ole ihan helppoja. Itse olen ihan äärimmäisen kiitollinen näistä mitä
minulla on.


One Response to “KAIKKI ELÄMÄNI ISÄT”

  1. Idu sanoo:

    IHANA teksti Minttu, kiitos. Olipa koskettavaa ja kaunista luettavaa. Ah <3