IMETYSPETTYMYS

7/10/2018

Minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa imetystaipaleestamme mitään ennen kun jonkun ajan päästä näkisimme, että mihin suuntaan se sitten lopulta meni. Kuitenkin itkettyäni eilen taas puoli päivää silmiä päästäni, osittain epäonnistumisten takia, mutta suureksi osaksi kuitenkin siksi, että tunnen olevani aika yksin tämän pettymykseni kanssa, eikä kukaan oikein ymmärrä sitä miltä se minusta tuntuu – ajattelin että ehkä asiaa olisikin hyvä avata tänne, sillä siellä ruudun toisella puolella on varmasti joukko joka tajuaa mitä käyn läpi.

Ensimmäisen lapsen kanssa imetys ei onnistunut kun osittaisena kolmen viikon ikään saakka. Nykyisillä tietotaidoillani se olisikin saattanut onnistua, mutta silloin nuorena äitinä en osannut edes vaatia apua – enkä tiedä olisiko sitä edes yhdeksän vuotta sitten ollut samalla tavalla kun nyt. Ainoastaan yhden ainoan kerran onnistuin tuolloin imettämään ilman rintakumia ja muistan sen hetken ihan selvästi ja yksityiskohtaisesti vieläkin. Muuten vauva sai pullosta kaiken maitonsa ja kolmen viikon jälkeen siis pelkkää korviketta.

Toisen lapsen kanssa kaikki meni toisin. Sairaalassa minulle sattui imetyksestä paljon tietävä kätilö (vielä silloin nämä ”imetys”kätilöt olivat usein sairaalassa erikseen) ja hänen pienellä vinkillään imetys lähti sujumaan heti synnytyksen jälkeen. Täysimetin 6,5 kuukautta, jonka jälkeen osittain vielä lähes vuoden ikään saakka.

Yhden pettymyksen jälkeen oli ihan mahtavaa vihdoin onnistua ja kokea se imetyksen helppous. Kun ensimmäisen kanssa piti yöllä nousta lämmittämään maitoa, pestä ja steriloida välineitä ja aina huolehtia, että oli pullot ja korvikkeet mukana, toisen kanssa pystyi vaan tuikata tissin suuhun ja jatkaa mitä sitten olikaan tekemässä.

Ennen kolmatta raskautta päätin pitkän pohdinnan jälkeen mennä terveydellisistä syistä tehtävään rintojenpienennysleikkaukseen. Kyseisessä leikkauksessa koko nänni irroitetaan ja kiinniteteään uudelleen, jolloin myös osa maitotiehyistä katkeaa. Kuulemani mukaan kuitenkin noin puolet leikatuista äideistä onnistuvat täysimetyksessä tämänkin jälkeen.

Etukäteen oli siis tiedossa, että joko imetys onnistuu tai ei – sen näkee sitten. Loppuraskaudessa rinnoistani alkoi kuitenkin erittymään jo esimaitoa, joka oli ainakin merkki siitä että maitoa tulee – hienoa! Ajattelin että kyllä se siitä, onnistun tälläkin kertaa nyt kun tiedän miten se tapahtuu.

Ihana pieni vauvamme syntyi seitsemän viikkoa sitten täysiaikaisena, kolmikiloisena pikkuisena. Synnytys sujui hyvin ja sain vauvan heti rinnalleni. Ensi-imetys ei kuitenkaan meinannut onnistua, sillä vauvalla oli hyvin pieni suppusuu ja vielä pienempi leuka. Imuotteen saaminen oli hankalaa ja lopulta taivuin kätilön suositukseen yrittää imettämistä rintakumin kanssa. Olin jo vähän huonona tästä, sillä koen että ensimmäisen lapsen kanssa imetys epäonnistui osittain juuri rintakumin käytön takia. Vauvan kielijänteet tarkistettiin useampaan otteeseen käilön ja lääkärin toimesta.

Jatkoin imetystä rintakumilla, sillä muuten se ei onnistunut, maitoa kuitenkin tuli hyvin vastasyntyneen tarpeisiin. Kuitenkin vauva alkoi olemaan todella uninen, jopa vähän löysä ja alkoi kellertämään melko voimakkaasti. Jonkin ajan päästä myös hänen sokerinsa laskivat, joten hänelle piti antaa lisämaitoa. Sain kuitenkin itse pumpattua jo tässä vaiheessa melko reilusti kolostrumia, eli esimaitoa, jota annoimme vauvalle kolmen tunnin välein hörpytämällä tai luskilla ja ruiskulla jottei maidon antaminen häiritsisi imuotteen harjoittelua.

Vauva alkoikin virkoamaan, eikä myöskään painonlasku ollut normaalia suurempi, joten kolme päivää synnytyksen pääsimme kotiin ja jatkoimme siellä samaa, eli rintakumin kanssa imettämistä ja pumpatun maidon antamista – ruokakello soi edelleen komen tunnin välein – öisinkin. Myös maito nousi kunnolla rintoihin. Pari päivää myöhemmin kävimme imetyspolilla imetysohjaajan juttusilla, jossa saimme luvan vähentää lisämaidon antamista. Olimme helpottuneita, sillä vauva sylki ison osan antamastamme maidosta vahingossa pois, jonka lisäksi öisin oli todella raskasta sitä vielä imetyksen päälle uniselle vauvalle antaa. Jatkoin silti edelleen maidon pumppaamista useamman kerran päivässä ja pakkaseen alkoikin kerääntyä sitä hyvä varasto.

Meni taas muutama päivä ja meillä oli neuvola. Mielestäni meillä oli mennyt kaikki ihan hyvin ja vauva oli ollut virkeä, mutta painoa ei sitten kuitenkaan ollut tullut tarpeeksi. Neuvolan terkkamme oli tästä kovin huolissaan ja patisti meidät antamaan vauvalle jokaisen syötön päälle ison määrän lisämaitoa tuttipulolla. Myöhemmin tutkin ettei vielä tässä vaiheessa (vähän alle kaksiviikoisena) vauvan olisikaan ollut vielä tarvinnut saavuttaa syntymäpainoaan – mutta koska vauva oli hiutusen alle kolmikiloinen, eli terkan mukaan pienipainoinen, niin näin meidän olisi toimittava.

Minä siis tehostin pumppausta, imetin toisesta rinnasta ja pumppasin samaan aikaan toisesta. Rintakuminkin kanssa vauvan imuote oli väärä ja nännit olivat aluksi usein vesikelloilla tai jopa veriset. Imetyksen päälle annettiin pullosta pumpattua maitoa. Jos en ollut kokoajan kotona, pumppausmäärät vähenivät ja jouduimme ottamaan maitoa pakkasesta. Pikkuhiljaa pakastettu maito alkoi hupenemaan ja oman maidon lisäksi tuli myös pieni määrä korviketta. Vauva nukahti nopeasti rinnalle, mutta pullosta joi ahnaasti.

Vauvan paino nousi, muttei neuvolan mielestä tarpeeksi. Itse aloin huolestumaan enemmän omasta maidontuotannostani. ja stressi asiasta pahensi vielä asiaa. Olin aivan loppu jatkuvaan pumppaamiseen, imettämiseen ja maidon pullosta syöttämiseen. Yritin olla vauvan kanssa mahdollisimman paljon ihokontaktissa ja öisinkin heräsin kolmen tunnin välein pumppaamaan maitoa. En juurikaan poistunut kotoa, sillä en halunnut yhtään ylimääräisiä pitkiä taukoja imetykseen ja pumppaamiseen. Tuntui ettei lähipiiri oikein ymmärtänyt tätä ja oli vaikea selitellä, että arvostan kyllä aputarjouksia vauvan hoidon kanssa mutten juuri nyt ole valmis niitä ottamaan vastaan, tai että olisi kyllä kiva nähdä mutta minun on helpompi olla kahdestaan vauvan kanssa pesimässä ja maitoa pumpaten – joten meille ei nyt voi tulla kylään.

Monet, neuvolasta lähtien, yrittivät lohdutella, että kasvaa ne lapset korvikkeellakin. Tämä ärsytti suunnattomasti, sillä se tuntui siltä ettei imetysyritystäni tuettu millään tavalla näin sanomalla (tietysti olin valmiiksi jo vähän herkillä). Joka yö olin varma että nyt lopetan tämän yrittämisen, mutta muutaman tunnin unien jälkeen päätin yrittää tsempata aina vielä seuraavaan päivään.

Suureksi onneksi aikaamme imetysohjaajalle aikaistettiin ja ensimmäisellä kerralla vietimmekin siellä lähes kaksi tuntia. Vihdoin kohtasin jonkun joka aidosti ymmärsi minua ja haluani onnistua imetyksessä. Omassa neuvolassa toiveeni täysimetyksestä oltiin vain ohitettu olankohautuksella. Asia tuntui olevan hänelle yhtä tärkeä kun minullekin. Mitään ihmettä taikasauvalla hän ei toki voinut tehdä, mutta sain paljon uutta tietoa ja vinkkejä muunmuassa lapsentahtisesta pulloruokinnasta (uskomatonta ettei tätä ohjeistettu neuvolassa mitenkään!), imetysapulatteen teosta sekä mikä tärkeintä, sain paljon kehuja tähän astisesta yrittämisestäni sekä todella paljon tsemppiä tulevaan. Ilman tätä käyntiä olisin varmasti luovuttanut. Sovittiin myös uusi käynti viikon päähän.

Kaikesta huolimatta vauva alkoi kokoajan enemmän ja enemmän hylkimään rintaa ja suosimaan pulloa, myöskin annettavan korvikkeen määrä kasvoi pikkuhiljaa, vaikka edelleen suurimmaksi osaksi hän saikin pumppaamani maitoa. Vauva kiri kiinni painoonsa, joka nousi nyt huimaa vauhtia. Hän tykkäsi juoda pullosta, sillä se oli paljon helpompaa kun rinnasta. Olen myös miettinyt, että miten taustalla oleva leikkaus vaikuttaa siihen, kuinka kovaa maitoa täytyy imeä. Ainakaan se ei suihkua samaan tapaan kun edellisen lapsen kanssa.

Nyt viime päivinä olen taas ollut hyvin maassa imetyksemme tämän hetkisestä tilanteesta. Vauva ei suostu rinnalle enää juuri ollenkaan. Olen kyllä yrittänyt kaikkeni. Huijata unista vauvaa, huijata tutin kanssa, yrittää imetysapulaitteen kanssa, rintakumilla ja ilman, eri asentoja, yrittänyt imettää laulaessa, hytkyttäessä, suihkussa, pimeässä.. Olen ollut jopa niin pettynyt itseeni etten ole vastannut tuon mahtavan imetysohjaajan puheluihin. On tuntunut vaan niin pahalta myöntää, ettämissä tilanteessa nyt olen ja miten epäonnistunut olen.

Silti olen jatkanut päivästä toiseen. Googlaillut uutta tehokkaampaa rintapumppua, lukenut täyspumppaamisesta ja oppinut edelleen uusia tapoja nostattaa omaa maidontuotantoa. Olen syönyt hirvittävät määrät mangnesiumia ja kalkkia sekä pumpannut pumpannut ja pumpannut. Huutavaa ja rinnalla raivoavaa vauvaa en ole jaksanut yrittää enää imettää kun jotain muutamia kertoja päivässä. Usein kun se on päättynyt joko omaan itkuuni, lähimmän esineen raivoisaan viskaamiseen vastapäiseen nurkkaan tai usein näihin molempiin.

Sitten taas tulee hetki kun vauva tarttuukin rintaan ja alkaa syömään. Kuten tänä aamuna (ja vielä ilman rintakumia!). Nämä hetket eivät usein kestä pitkään, muutaman minuutin. Mutta ne merkitsevät paljon. Se kun vauva nielee, katsoo minua silmiin ja tunnen ihan eritysen yhteyden välillämme. Näiden hetkien vuoksi en ole valmis vielä luovuttamaan. Ja onhan se maitopullon lämmittäminen monta kertaa keskellä yötä myös ihan helvetin rasittavaa.

En ennen raskautta tiennyt kuinka tärkeäksi tämä imetyksen onnistuminen voisi minulle ollakaan. Ja tällä hetkellä se täyttää joka hetkeni, kun en pumppaa, yritä imettää tai syötä vauvaa pullosta ajattelen sitä. Välillä aivan maassa ja loppuunpalaneena, välillä luottavaisemmin mielin. Vielä en tosiaan ole valmis lopettamaan yrittämistä ja toivon päätöstäni kunnioitetaan vaikkei sitä ihan ymmärrettäisikään.

Tiedän, että vauva kasvaa korvikkeella hyvin ja että korvikeruokituista lapsista kasvaa aivan yhtä hyviä kun rintaruokituistakin. Mutta kun imetyksessä ei ole kyse pelkästä ruokkimisesta. Imetys on ennenkaikkea läheisyyttä ja lähentymistä, vuorovaikutusta ja onnentunnetta. Sitä että tässä hetkessä minut on tehty juuri tätä varten.


47 Responses to “IMETYSPETTYMYS”

  1. Sara sanoo:

    I feel you! Tarinasi on vähän kuin meillä esikoisen kanssa. Imetys oli hirvein asia, jota olin koskaan kokenut. Se herätti niin voimakkaita tunteita ja sattui järjettömästi. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut ehkä hyvä tietää, että se voi olla taistelu. Voitimme sen taistelun, ja täysimetin poikaa 5kuiseksi ja osittain reilu yksivuotiaaksi. Minun tilanteessani olisin ehkä luovuttanut, ellei ystävä olisi sanonut että ”miks neuvolassa ei varoiteta, että imetys voi olla ihan perseestä” ihanat voimasanat, jotka tarvittiin, että jaksoin taistella. Tiesin, etten ole yksin. Tsemppiä taisteluun. Ymmärrän että moni luovuttaa.

  2. Maissi sanoo:

    Voi ymmärrän! <3 Voimia taistoon ja etene asiassa just niinku susta parhaalta tuntuu.

  3. Rosa sanoo:

    Itse olen imettänyt nyt kolme kuukautta rintakumilla ja en tiedä päästäänkä enää eroon mutta tällä mennään vaikkakin on hetkiä kun tekee mieli heittää rintakumi ikkunasta… mutta vinkkinä sinulle, olisiko mahdollista käydä yksityisellä tarkistuttamassa vauvan huuli ja kielijänne? Julkisella puolella eivät niitä osaa katsoa. Facebookissa löytyy tähän ryhmä jossa lista asiantuntijoista. Moni saanut avun imetysongelmiin kun jänteet katkaistu. Itsellä nyt esikoinen ja olen yllättynyt miten vähän imetyksestä puhutaan neuvolassa, kaikki tieto pitänyt itse kaivaa. Meilläkään ei ensi imetys onnistunut salissa ja vs laski reippaasti eli oltiin lisämaidoilla ja meillä kävi tuuri kun vauva halusi mielummin rintaa kuin pulloa. Mutta ihmettelen tosiaan vähäistä imetysohjausta. Suosittelen teille tuota jänteisen tsekkaamista, voisi tuoda avun kun imuote paranisi.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Meillä on itseasiassa huomenna juuri aika spesialistille 🙂 Toivottavasti ei ole liian myöhäistä, kun vauva ei enää kuitenkaan suostu rinnalle. Mutta parempi tarkistaa! 🙂

      • Rosa sanoo:

        Kiva kuulla että olette jo menossa! 🙂 kun tosiaan ne kireät jänteethän voivat vaikuttaa esim kiinteiden syömiseen ja puhumiseen niin kannattaa joka tapauksessa! 🙂 ja voihan olla että alkaa viihtyä rinnalla sitten, maitoa kyllä tulee jos vain vauva viihtyisi imemässä 🙂 tsemppiä!

        • Jepa sanoo:

          Pyydä katsomaan myös jänne ylähuulessa. Eli ylähuulen ja etuhampaden välissä. Ystävälläni ei imetys sujunut sen vuoksi.

    • Elsi sanoo:

      Rosa, mikä on tietoperustasi siihen, että julkiselta puolelta työpaikkansa valinneet ammattilaiset eivät osaa tsekata kielijänteen tilannetta?

      • Rosa sanoo:

        Ihan se että monella on niitä jänteitä katsottu synnärillä/imetyspolilla/neuvolassa ja todettu niiden olevan ok. Kun sitten ovat löytänert spelialistin, ovat jänteet olleet kireät ja ennenkaikkea, jänteiden leikkuusta ollut selvää hyötyä imetyksen suhteen eli turhaan ei ole keneltäkään leikattu.

        • Enni sanoo:

          Minttu! Tämän kielijänteen leikkaamisen kanssa kannattaa olla kyllä kriittinen. Todellakin esimerkiksi Hyksin kurkku-nenälääkärit osaavat sanoa, onko aihetta vai ei. Yksityisellä niitä napsivat, koska saavat siitä rahaa. Hyksissä sanoivat, että on todella epäilyttävä ”trendi” tullut leikkauksista. Jossain ryhmässä meidänkin kuopukselle kuvien perusteella sitä suositeltiin. Olen todella onnellinen, ettemme haksahtaneet.

          • Minttu MAMI GO GO sanoo:

            Mekin aluksi mietittiin hyvin kriittisesti yksityiselle puolelle menemistä, juuri kuten sinäkin ja se oli osaltaan syy miksi mentiin sinne vasta nyt.
            Saatiin kuitenkin vakuutteluja siitä ettei niitä todellakaan turhaan leikata sekä lista alan spesialisteista.
            Mentiin tällaiselle, hän tarkisti jänteet ja oli sitä mieltä ettei tosiaan leikata turhaan kannata. Itselle jäi ainakin luottavainen, eikä yhtään rahastus-fiilis tästä. Suositteli meille osteopatiaa ja imetysnevojalla uudelleen käymistä.

          • Enni sanoo:

            Ihana kuulla etteivät pätki niitä ihan suruitta. Vielä kolme vuotta sitten tilanne näytti toiselta. Monesti just näissä ryhmissä puhutaan, ”ettei kaikki osaa katsoa niitä” ja, että vain tietyt osaa. Hyksin kirurgi oli tästä huolissaan ja ihmeissään ja just sitä sanoi, että he rakentaa kokonaisia suita ja leukoja onnettomuuksien jälkeen, että kyllä he suut tuntee läpikotaisin ja ymmärtävät kaikki jänteistä.
            Hyvä, että saitte apua <3

  4. Petu sanoo:

    Kuullostaa niin tutulta. Esikoista imetin kuukauden, maidontulo hiipui hiljalleen enkä tiennyt imettämisestä mitään. Sairaalassa ei kerrottu asennoista eikä muutenkaan imetyksestä. Tuntui oudolta etten onnistunut, luulin aina että imetys on helppoa ja onnistuu kaikilta. Että vauva vaan ottaa nännin suuhunsa ja imee. Ihan kuten eläimetkin.
    Sain kuopuksen kesällä. Nännit olivat todella kipeät. Itkin sairaalassa niitä ja jälkisupistuksia. Maito ei noussut kotona toivotulla tavalla ja lisäksi heinäkuun helteillä lapsi kieltäytyi kokonaan rinnasta kun molemmat hikoilimme kuin pienet siat. Sen jälkeen olen pumpannut maidon ja aion jatkaa sitä edelleen. Vauva saa korviketta vähän lisäksi ja se on minulle ok. Tähän pystyn nyt ja kaikki maito mitä vauva minulta saa on hänelle hyväksi. Ja olen ihan yhtä hyvä äiti kuin muutkin.

  5. Jaana sanoo:

    Tämä olisi voinut olla minun tarinani, niin samalla tavalla meillä on mennyt molempien lasten kohdalla imetys. Ensimmäinen sai rintamaitoa 7 kk, toinen 4 kk. Kummallakin kerralla jatkuva tunne siitä ettei maitoa tule tarpeeksi ja neuvolan kehotuksesta painon vuoksi molemmille annettu pumpatun maidon lisäksi korviketta. Vanhemman kohdalla huomattiin 3-vuotiaana liian kireä kielijänne, jälkimmäisellä kuukauden ikäisenä jolloin jänteet leikattiin. Imetysohjaukset, syyllistykset ja korvikkeen kehumiset/dissaukset joka suunnalta tuttuja ja lopun ikääni kuulen korvissani sen rintapumpun monitoonisen suhinan. Kiitos kun kerroit asiasta julkisesti, se merkitsee tosi paljon <3

  6. Suvi sanoo:

    Tiedän niin sun tunteen❤ Voimia yrittämiseen. Minun kuopus ei suostunut syömään rintaa ensimmäiseen kuukauteen vaikka päivittäin yritin. Hänellä syntyessään todella pieni suppusuu jonka luulen vaikuttavan asiaan. Käytiin mm.imetysohjaajalla jolla ei ollut antaa uusia vinkkejä, muuta kuin että aika voi auttaa asiaan että suu kasvaisi. Käytin tuttipullon tutteja jotka muistuttivat imemistaktiikaltaan rinnan imemistä. Ja eräänä päivänä hän rupesi sitten sylissä ollessaan hamuamaan tissiä jota onkin sen jälkeen syönyt ja tuttipullot jäivät kaappiin.❤❤

  7. Heidi sanoo:

    Olet rohkea, kun kerrot kipeästä tilanteesta tuoreeltaan, ja olet viisas, kun ymmärrät ja sanoitat itseäsi ja tunteitasi hyvin. Tuli sellainen olo, kuin kirjoittaessa olisit heittänyt taakkoja harteiltasi. Toivottavasti sinustakin tuntui siltä. 🙂

    Rintakumi ei ole pelkästään huono ja paha, ja pakkoajatus siitä luopumisesta on inhottavan stressaava, ja lopulta silti aika tarpeeton. Itse olen kaikkien kolmeni kanssa käyttänyt sitä apuvälineenä. Osan kanssa pidempään, osan kanssa hetkittäin, kun rinnat oli liian rikki ja otteet vauvalla hukassa. Jos siitä on tässä hetkessä apua, niin pidä se ja älä murehdi vielä pidemmälle.

    Tsemppiä tilanteeseen, kääntyi se sitten mihin suuntaan tahansa.

  8. Martta sanoo:

    Aivan mieletöntä miten olet jaksanut vauva-arjen keskellä panostaa noin paljon imetykseen ja pumppaamiseen, siitä propsit sinulle! Ja toivon puolestasi että löytyy vielä keino saada vauva rinnalle.

    Minä olen imettänyt alusta alkaen (vauva 2kk) rintakumin kanssa, en tiedä oliko sektiolla vaikutusta mutta sairaalassa annettiin se avuksi imetykseen. Oikeastaan en enää edes muista miksi, vauvalla taisi olla vaikeutta saada rinnasta otetta. Joten heti ensimmäisestä päivästä alkaen olen pyörittänyt tätä kumirinkiä – imetä, pese, kuivaa, imetä, pese ja kuivaa, mutta en silti koe epäonnistuneeni imetyksessä. Olen yrittänyt saada vauvaa rinnalle muutaman kerran ilman kumia, mutta eihän siitä mitään tule, ja kysyessäni asiaa neuvolassakin on sanottu että anna mennä vaan kumin kanssa, siitä ei ole mitään haittaa!

    Viimeiseksi vielä, että mielenkiinnolla seuraan blogiasi, koska meidän vauvoilla ei oo paljoa ikäeroa! Teillä on oikein suloinen vauva! Kaikkea hyvää ja jaksamista teidän perheelle!

  9. Pikkulintu sanoo:

    Tuli ihan kyyneleet silmiin tarinastasi. Ei siksi, että omani olisi juuri samanlainen, vaan siksi, että suren miten paljon Suomessa imetyksen onnistumisessa riippuu siitä kuka on neuvolassa vastassa. Esikoisellani oli suppusuu ja taistelin, saatuani rintakumin sairaalassa, irti siitä -ja imetin pitkään lopulta ilman ongelmia. Toisen kanssa taas paino oli neuvolan mulaan kahdella kerralla noussut liian vähän, mutta sanoin uskovani, että lapsi syö niin paljon kuin tarvitsee ja että rinta tuottaa niin paljon kuin lapsi tilaa, enkä antanut lisämaitoa. Ja niin lapsi kasvoikin, enkä joutunut oravanpyörään korvikkeen kanssa. Koen, että onnistumiselle oli keskeistä äidiltäni perimä erittäin positiivinen imetyskulttuuri ja suuri tieto rintamaidosta ja korvikkeesta. Onnekas minä.

    Voit ihailla itseäsi sinnikkyydestä. Ja vaikka korvikkeella kasvaa, on rintamaito kuitenkin parasta, joten mieletöntä, että jaksat yrittää, vaikkei ympäristö sen tärkeyttä ymmärtäisikään. Minäkin olen kohdannut paljon ”mitä väliä” -asennetta, vähättelyä ”taistelussa”. Toivon, että saat tukea yrityksellesi, koska se sinulle on tärkeää. Kukaan muuhan ei asiaa voi määritellä. Tosi paljon tsemppiä. Toivon, että pettymyksesi kääntyy vielä iloksi!

  10. Kanerva sanoo:

    Voi miten hienosti olet jaksanut imettää! Mua alkoi melkein itkettää, kun tuli noin elävästi mieleen nuo imetykseen liittyvät tunteet. On todellakin erikoista, että Suomessa imetykseen kyllä kannustetaan ja suorastaan painostetaan, mutta käytännön neuvoja ja ohjausta on erittäin vaikea saada. Olet kyllä ollut siis hyvin sitkeä!❤

    Esikoisen ajalta viisi vuotta sitten muistan kuinka sairaalassa työnnettiin heti lisämaitoa, kun hoipuin sektion jälkeen sairaalan käytävillä ja yritin hytkyttää huutavaa vauvaa. Kukaan ei tullut kunnolla katsomaan miten imetys sujuu jne. Onneksi maito sitten lopulta nousi ja imetys alkoi sujua, koska vauva oli erittäin allerginen tavalliselle maitokorvikkeelle. Muistan niin hyvin tuon kuvailemasi hetken, kun vauva on rinnalla ja juo maitoa tyytyväisenä. Sen jälkeen äitikin jaksoi taas paremmin. Toivon kovasti, että imetys lähtee vielä teillä sujumaan ja jos ei, ole todella ylpeä itsestäsi!! Olet todella tehnyt kaikkesi!

  11. Heini sanoo:

    Rohkea ja koskettava teksti, kiitos siitä. Olet ollut ihan mielettömän sitkeä ja tehnyt ison työn imetyksen eteen. Surkeaa kuulla, miten omaa suhtautumistasi imetykseen ja sen tärkeyttä on vähätelty. Ja surkeaa ajatella, miten monen imetystaival on kiinni neuvolasta saadusta huonosta ohjeistuksesta, niin hieno systeemi kuin se muuten onkin. Toivottavasi tämä asia tulee muuttumaan parempaan suuntaan. Isot tsempit yritykseen – toivottavasti pääset nauttimaan ihanista imetyshetkistä pienen kanssa.

  12. Mintze sanoo:

    Aivan mieletöntä, kuinka jaksat yrittää imetystä !

    Imetin mun isompia lapsia ongelmitta, vanhinta 10kk ja keskimmäistä 14kk.
    Viime vuonna syntyi meidän nuroin, raskausviikolla 29+4. Alussa hän sai maitoa 2ml annoksissa, nenämahaletkun kautta. Sairaalassa vietettiin n. 8 viikkoa, kotiutumispäivä hän ei vielä suostunut juomaan paljon mitään itse, ei rinnasta eikä pullosta, siksi pääsimme kotia nenämahaletkun kanssa.
    Voin samaistua, muistan niin sen väsymyksen siihen kolmen tunnin väliseen pumppaamiseen. mutta en minäkään halunnut jättää yrittämättä. Minulle oli erittäin tärkeää, että imetys onnistuu myös nuorimman kanssa.
    Kotona onneksi ihana imetysohjajaa joka oli isojenkin kanssa minua opastanut, tuli kotikäynnille ja opetti pienelle keskoselle, miten tissistä otetaan kiinni . Ihmettelen vieläkin, miten hän ei sairaalaaikana muka yhtään osannut/jaksanut, ja kotona sitten melko helposti?
    Nyt hän on 15kk eikä millään haluaisi lopetta rinnalla käymistä…

    Minusta on kunnioitettavaa, kuinka sinnikkäästi jaksat imettää! Ja ihanaa, että olet saanut apua imetysohjaajalta.
    saattaahan teidänkin prinsessa vielä oppia takaisin rinnalle. Ja jos näin ei käy, niin parhaasi olet yrittänyt, saat olla ylpeä itsestäsi

    Tsemppiä ja Kiitos, että kerroit teidän imetystarinan

  13. Riikka sanoo:

    Oii oot vahva nainen, kauheesti tsemppiä ja se varmasti onnistuu! ❤️ Itsekin kävin melkein kahden kuukauden taistelun ilman tukea edes omalta mieheltä.. Häntä otti välillä kovaa päähän mun huonotuulisuus häntä kohtaan ja mä vaan oisin halunnu ymmärrystä ja tukea ja apua siihen yrittämiseen. Yhessä välissä minä ja vauva jouduttiin kestämään yli viikon ajan yhdellä imetyksellä per päivä, kun oli nännit niin surkeessa kunnossa, jotta ne paranisi. Oli kauheeta kun vauva itki ja hamusi tissiä enkä saanu antaa kun neuvolassa sanoi että nännit on ollut niin kauan auki et ne on pakko saada paranee. Joinain päivinä saatoin koittaa toisenkin kerran imettää ja se kipu oli ihan uskomatonta. Itkin ja kiroilin kivusta ja mies katto vieressä ja kärsi mun puolesta ja ehdotti monta kertaa korvikkeelle siirtymistä kokonaan. En jaksanut pumpatakaan tarpeeksi usein ja maidontuotanto väheni suuresti. Tuntui niin huonolta ettei ikinä oo tuntunut. 🙁 se on tunnepuolella niin monimutkainen ja isoin asia mitä naisella voi olla tää imetys, varsinkin kun siinä tulee vaikeuksia! Ja vaikka korvikkeella kasvaa myös yhtä hyvin, niin ymmärrän täysin sen fiiliksen et vaikka tän tiedostaa, ei silti halua luovuttaa, koska se on mahdollista onnistuu ja se yhteys vauvaan imettäessä on niin muuhun vertaamatonta. Jokainen pieni onnistuminen meidänkin taistelun aikana sai jaksaa yrittää vielä yhden päivän. Toivon kaikkea hyvää teille ja kamalan paljon voimia, onnea vauvasta! ❤️

  14. Henni sanoo:

    Saat kyllä olla itsestäsi ylpeä, kun olet noin pitkään jaksanut yrittää imetystä. Olen seurannut raskauttasi ja imetystaivaltasi somesta, kun meillä on pari viikkoa teidän vauvaa vanhempi pienokainen kotona. Voin osittain samaistua tunteisiisi, mutta koen myös että itse koin jopa pientä painostusta imetykseen liittyen jo sairaalassa ja myös neuvolassa. Itselleni on myös tehty terveydellisiä operaatioita rintoihin, eikä imetyksen onnistuminen ollut varmaa.. Joten koin, että minulle jopa luotiin turhaan ylimääräisiä paineita imetykseen liittyen. Maito ei sittten lopulta lähtenyt nousemaan kuin toiseen rintaan, eikä siihenkään mitenkään suihkuamalla. Nyt imetän osittain toisesta tissistä, mutta onneksi vauva suostuu syömään sekä rintaa että pullosta. Sanoisin sinulle vain, että antaisit itsellesi oikein ison olalle taputuksen ja osaisit olla yrittämisestäsi ylpeä! Olen itse päässyt yli pettymyksestä ajattelemalla, että tärkeintä loppupelissä on vauvan sekä äidin hyvinvointi. Ja jos molemmat voivat paremmin korvikkeella, niin olkoon sitten niin 🙂 Voimia vauva-arkeen!

  15. Paula sanoo:

    Olen kokenut molemmat, epäonnistuneen ja onnistuneen imetyksen. Tiedän tuon taianomaisen tunteen onnistuneesta imetyksestä ihailtavaa miten olet tehnyt kaikkesi imetyksen eteen. Toivon kovasti, että kova työ palkitaan

  16. Rii sanoo:

    Toivotan sydämestä paljon voimia tilanteeseen! Tuo kuulostaa juuri samalle, kun imetystaipaleeni esikoisen kanssa ❤️ Ihanaa, että jaksat yrittää ja toivon, että saisitte vauvan ruokailun mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi teille kaikille. Todella rohkeaa oli kirjoittaa aiheesta, nyt kun ”haavat ovat auki” ja toivon todella, että saisit vertaistukea, jaksamista ja ehkä vähän apuakin näistä kommenteista.

  17. Hensku sanoo:

    Itkuhan tästä tuli, juuri sängystä heränneenä kolmekuisen vauvan vierestä. Imetys todellakin herättää tunteita. Sun sitkeys on todella ihailtavaa. Meillä on kolme lasta myös ja esikoisen kanssa jouduttiin tuohon korvikerumbaan. Viiden viikon iässä pääsin siitä onneksi eroon ja siitä eteenpäin mentiin pelkällä rintamaidolla.

    Iso halaus Minttu!

  18. Milla sanoo:

    Voi että. Ihan itku tuli loppua kohden; ihan sun vuoksi kuinka upeasti ja reippaasti olet jaksanut asian kanssa. Tunnistan nuo fiilikset ihan omalta imetystaipaleelta sekä kätilönä; et todella ole tälläisen asian kanssa yksin ❤️ Ja tunnistan ehdottomasti ne pienet hetket, kuinka tärkeitä ne ovat. Kovasti halauksia Sinulle ja yritä olla itsellesi armollinen; olet varmasti kaikkesi tehnyt ja pettymys ajoittain voi olla suurta. Kaikkea hyvää!

  19. Milli sanoo:

    Oot kyllä mahtava äiti! Ja teet hienoa työtä. Imetyspettymys on niin vaikea asia, ja siihen ei kyllä osata tarjota tarpeeksi apua ja tukea. Oma pettymys kalvaa mieltä edelleen, vaikka asiaa on käsitelty useiden ammattilasiten ja läheisten kanssa. Olen hyvin imetysmyönteinen ja kuvittelin imettäväni ainakin vuoden. Toisin kävi, niin en pystynyt suhtautumaan normaalisti edes imetysviikkoon ja muiden iloon siitä.

    Kaikki tsemppi ja rentous teille!

  20. Hanna sanoo:

    Suosittelen facessa Mamman maitopullo-ryhmää!

  21. Ansku sanoo:

    Voih! Ymmärrän sinua ja tuntemuksiasi! ❤
    Omalla kohdalla esikoisen imetys jäi pariin viikkoon, se ei onnistunut enkä edes osannut hakea apua. Tästä nyt jo useampi vuosi, mutta muistin sen mielipahan mikä tuli siitä päätöksestä, että nyt täytyy lopettaa imetys ja siirtyä pulloon. Niinpä päätin yrittää viime vuonna syntyneen kuopuksen kanssa uudelleen, ja halusin kovasti onnistua. Otteet oli alkuun hukassa, meidän onneksi kättärillä oli vuorossa kätilö joka seisoi pedin vieressä ja auttoi. Aluksi se teki niiin kipeää, ja sainkin rintakumin jo sairaalassa avuksi. Sen kanssa se lähti toiminaan, ilman sitä kipu olisi ollut liian kova. Muistan kun google lauloi iltaisin kun yritin hakea tietoa, neuvolasta kun ei oikein apua tuntunut saavan (lisämaidon tuputusta lukuun ottamatta). Muistan lukeneeni, ehkä jostain blogista, miten eräs äiti ’harjoitteli’ vauvansa kanssa ekat 3kk, jonka jälkeen imetykseen ei tarvinnut enää muuta kuin vauvan. Olin aivan järkyttynyt, että 3kk pitäisi muka jaksaa veivata otteita ja asentoja?!? Ja niin se vaan aika kului, ja huomasin että vauva melkein 4kk, kun vihdoin imetys alkoi sujumaan; se ei kestänyt enää tuntitolkulla ja rintakumistakin pääsi pikkuhiljaa eroon. Helppoa tämä ei ollut, mutta kun vielä vähän myöhemnin huomattiin että lehmänmaito ei edes sovi vauvalle, niin olen onnellinen että jatkoin yrittämistä, vaikka hetkittäin tuntuikin siltä että taistelee yksin eikä kukaan muu edes näe mitään taistelua.
    Toivottavasti löydät ratkaisun teidän tilanteeseen, parhaan mahdollisen teille. Tsemppiä kovasti, kirjoitat ja kerrot rohkeasti. ❤

  22. Susa sanoo:

    Tuttuja tuntemuksia. Meillä lähes identtiset nuo alun kuviot (painonnousu, rintakumi, lisämaito). Itsellä oli taustalla myös lapsettomuutta, joten siitäkin syystä imetystä kohtaan asettui suuria odotuksia ja pelko sen epäonnistumisesta (en välttämättä saa uutta mahdollisuutta – enkä ole saanut). Sairaalan imetyspoli on kyllä korvaamaton apu ja meillä imetys alkoi loppujen lopuksi sujua ja lisämaito saatiin vähennettyä kokonaan pois. Sain lääkkeeksi maidon nousun kiihdyttämiseen Primaspania (sillä kuulemma tällainen sivuvaikutus), mutta en tiedä tehdäänkö näin enää. Se antoi kyllä sellaista boostia, että pieni alkoi jaksaa imeä paremmin ja tilanne kehittyi nopeasti parempaan suuntaan. Rintakumista päästiin kuitenkin eroon vasta 3kk paikkeilla.

  23. Marianne sanoo:

    Juu, tutun kuuloista kyllä nuo haasteet ja ajatukset imetyksen suhteen. Itsekin kävin esikoisen kohdalla monenlaisia vaiheita ja tunteita läpi imetykseen liittyen, kunnes 4kk kohdalla päätin lopettaa imetyksen ja siirtyä pulloruokintaan. Tämä oli ainakin meidän koko perheen kohdalla esikoisen ekan vuoden aikana paras päätös, koska tuntui että imetysrumba vei niin älyttömän paljon voimia ja ikäänkuin ajatukset pois siitä tärkeimmästä, ihanasta vastasyntyneestä vauvasta. Itse ainakin ajattelen nyt jälkikäteen, että vaikka se imetyksen lopettaminen tuntui tuolloin aivan kamalalta niin se oli kuitenkin tärkeää, koska pystyin alkamaan nauttia uudella tavalla vauva-arjesta ja ylimääräinen stressi lähti pois. Nöin koko perhe voi paremmin! Mun mielestä olet selkeästi yrittänyt imetyksen osalta enemmän kuin tarpeeksi ja jossain kohtaa on vain hyvä miettiä, että olisiko nyt tarpeeksi sekä vauvan että omaa hyvinvointia ajatellen. Voimia <3

  24. Milla sanoo:

    Tsemppiä imetyksen jatkoon! Ja iso hatunnosto tähän astisesta aherruksestasi!

    Asia ei ole itselleni juuri ajankohtainen, mutta tajuan täysin tuon itsepintaisen yrittämisen, pinnistelyt ja hetkittäiset helpotukset onnistumisien edessä , vaikkakin kuinka hetkelliset.

    Toivon että jaksat jatkaa niin pitkään kun vain rahkeita riittää. Ja tiedän että tätä sanoo muutkin, mutta vaikkei imetystaival olisikaan kovin pitkä, se ei tee siitä vähäpätöisempää, teet valinnat varmasti perheesi parasta ajatellen.
    Ja kiitän jälleen rehellisestä avautumisestasi, on ihana lukea rehellistä tekstiä vaikkakin vaikeasta aiheesta.

  25. Miialiina sanoo:

    Minulta pääsi itku, kun luin kirjoitustasi. Se on aivan kuin minun kirjoittamani, sillä erotuksella, ettei minun rintoja ole leikattu.
    Olen jo aijemmin kommentoinut sinun instastooriin ja koittanut tsempata. Tiedän todellakin nuo epätoivon hetket, toivon pilkahdukset, luovuttamisen, sinnikkyyden, raivon, kiukun, väsymyksen ja meillä- lopulta onnistumisen.
    Imetystukihenkilön uskon valaminen minuun ja sinnikkäästi rinnan tarjoaminen vauvalle joka syöttökerralla oli avain onnistumiseen. Tätä onnistumista ennen olin vuodattanut jo litroittain kyyneliä ja soimannut itseäni, miksi en kelpaa? Ilman mieheni horjumatonta tukea olisin luovuttanut, mutta hänen avullaan vaan jatkoin.
    2-3 tunnin välein pumppasin yötä päivää, mies tahdistetusti antoi maitoa pullolla. Tarjosin rintaa, itkin, pumppasin ja taas rintaa ja pullosta ja itkin. En tiedä kumpi itki kovempaa, lapsi vai minä, mutta lopulta vauva nappasi rinnasta kiinni ja söi. Taas itkettiin. Tällä kertaa isäkin. Pikkuhiljaa rinnan huoliminen oli nopeampaa ja pullo sekä rintakumi jäi. Nyt lapseni on puolitoista vuotias, edelleen imetän ja edelleen pelkään neuvolan punnituksia, mutta nyt vauva kasvaa, toisin kun alussa.
    Meille syntyi myös pieni leukainen suppusuu jonka syntymäpaino (3400g) laski jo kahden kilon puolelle. Annan samat ohjeet teille mitä itsekkin saimme; pesikää, nakuilkaa napa napaa vasten niin paljon kun vain voitte. Tarjoa rintaa aina kun vain saat siihen mahdollisuuden. Käytä imetysapulaitetta, ettei vauva turhaannu jos ei rinnasta tulekkaan niin joutuin maitoa mitä pullosta. Jätä rintakumi pois jos se vaan on mahdollista, jos ei, niin vaihda se mahdollisimman pieneen. Kiinnitä huomiota oikeaan imetysasentoon. Jos imetät kehtoasennossa, katso, että olette taas napa napaa vasten, vauvan toinen käsi sinun rinnan alla, niin että toisessa kädessä vauvalla olisi haarukka, toisessa veitsi ja sinun rinta olisi lautanen. Pumppaa jos vain jaksat, että saisit maksimoitua maidon tuotannon. Uskalla sanoa vieraille ei ja usko itseesi.
    Kaikkea hyvää teidän perheelle. Sinä olet valtavan sinnikäs ja ahkera. Ainakin olet antanut kaikkesi ja vauva on saanut jo hienon määrän hänelle itselleen valmistettua maitoa. ❤️

  26. Ee sanoo:

    Ihan kyyneleet tuli silmiin tästä. Olet uskomattoman sinnikäs ja vahva, paljon voimia teille! Omasta kokemuksesta, älä pidä tässä vaiheessa kumia pahana asiana, jos se auttaa lasta, anna sen kanssa täysin hyvin omin tunnoin, meillä imetettiin kumin kanssa n. 3 kk ikään asti ja sitten se vain jäi pois yhtäkkiä kun suu oli kasvanut tarpeeksi!

  27. Janika sanoo:

    Hurjasti tsemppiä! Ison työn olet kyllä jo tehnyt ja saat olla niin ylpeä itsestäsi, olet hurjan vahva ja sinnikäs. Ja kiitos tästä tekstistä, asian esille nostamisesta. Ja jos haluat vielä jatkaa yrittämistä, niin tässä virtuaalinen tsemppihalaus xx. Toivottavasti jatkossa saatte nauttia entistä enemmän yhteisistä ruokahetkistä <3

  28. Äiti×9 sanoo:

    Imetys on asiana mielipiteitä jakava ja siihen päälle vielä ne äidin hormonit.
    Olen itse imettänyt enemmän ja vähemmän ja itkenyt tuskaillen ja välillä onnistuen. Lopputulos hyvän ja pitkänkin imetyksen jälkeen on pettymys; äh nyt jo loppui ja teinkö jotain väärin ja oishan se nyt vielä voinu jatkua jne. Itse otsensä syyllistäminen.
    Mutta nyt kokemuksien jälkeen olen armahtanu itteeni ja todennut,että kaikkeni tein ja halua ollut imetykseen ja se riittää. Hyvä ihminen siitä silti kasvaa.
    Tsemppiä, olet tehny paljo asian eteen ja nostan hattua!!

  29. S sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta! Meillä oli kans melko samalainen tarina ja voi sitä pettymyksen määrää! Sitä on hankala selittää jollekin, joka ei tiedä tunnetta. ”Mikset vain lopeta imettämistä?” Sama kuin kysyisi mikset vain lopeta hengittämästä? Siinä on jotain niin alkukantaista ja voimakasta siinä tunteessa että sun täytyy itse ruokkia oma vauvasi ja sitä ajatusta on joskus niin hankala muuttaa että toisinkin voisi olla. Hankalinta tajuta se että miksi näin luonnollinen asia on niin hankalaa tai jopa mahdotonta. Univelkaisiin ja herkkiin äitiaivoihin nämä ajatukset tuntuu musertavilta. Mutta anyways kiitos kun postasit, musta nimittäin tuntui että kaikilla muilla sujui vauvan ruokinta kuin tanssi niin helpottaa kuulla että on muitakin <3 Tsemppiä vauvan syöttöihin!

  30. Eveliina sanoo:

    Virtuaalihalaus sinulle ❤️ Samaistun tähän, kertomuksessasi on paljon samankaltaisuuksia kuin omassa imetyskokemuksessani, vaikka en tietenkään voi täysin tietää, miltä sinusta tuntuu.

    Sain esikoiseni heinäkuussa, ja imetyksessäni oli alusta asti haasteita; Myös minulla taustalla rintojenpienennysleikkaus, jonka aattelen vaikuttaneen maidon määrään alusta asti (minullakaan maito ei suihkunnut vaikka vauva pääsi heti syntymän jälkeen imemään ihokontaktiin ja pumppasin maitoa lisäksi alusta asti), lisäksi vauva myös syntyessään hippusen alle 3kg ja pieni suppusuu, joten minullekin tyrkkäsivät rintakumin heti salissa. Vauva oli myös melkoinen rinnalla nautiskelija ja saattoi syödä 5-6h putkeen. Tähän liittyen sain vinkkejä anopilta ja neuvolasta antaa lisäksi ”tissin päälle” korviketta pullosta, jotta vauva sais tarpeeksi maitoa – Myöhemmin tajusin, ettei tuntikausia rinnalla olo kerro välttämättä siitä, etteikö vauva saisi tarpeeksi maitoa, jotkut vauvat nyt vain viihtyvät rinnalla ja samalla vauva tilaa itselleen maitoa, toki aattelen myös jälkikäteen vauvan syöneen myös rintakumin vuoksi niin pitkiä aikoja, se kun taisi vähentää maidon herumista entisestään rintaleikkauksen lisäksi..

    No, lopputuleman varmaan arvaatkin: Vauvani 3kk syö ainoastaan korviketta pullosta, omaa maitoa en ole alusta asti saanut kuin ehkä 100ml/pvä pumpattua ja jossain vaiheessa, korvikkeen ollessa jo vauvan pääasiallinen ravinnonlähde, en enää jaksanut ”tuplatyötä”, eli pumpata joka välissä pullojen steriloinnin lomassa.. Pisteet sinulle siitä että oot jaksanut pumpata ❤️ Mulla alkoi vaa käymään koko pumppausprosessi henkisesti rankaksi, kun pumppaamani maito muodosti ehkä 1/100-osan vauvan aterioista ja aina pääsi itku kun huomasin, miten en saa edes pumpattua jos imetyskin oli jo epäonnistunut itsessään

    Ainiin ja siinä vaiheessa, kun vauva oli jo oppinut pullolle oli hän myös tietysti kasvanut ja suu myös, eli rintakumia ei olisi enää tarvittu – Mutta eihän hän tietysti enää malttanut imeä rintaa, pullosta tosiaan kun saa maidon paljon helpommin.

    Näin jälkikäteen ajattelen myös, ettei imetyksen epäonnistuminen tee minusta huonompaa äitiä ja tiedän vauvani kasvavan ihan hyvin korvikkeella – Mutta tuntuu silti pahalta joka ikinen kerta, kun minulle asiasta noin sanotaan, vaikka sanojat varmasti hyvää tarkoittavatkin. Imetys oli tosiaan myös minulle paljon enemmän kuin vauvan ruokintaa – Läheisyyttä ja hellyyttä vauvani kanssa. Kaiholla katselen puhelimellani olevia ensimmäisten päivien imetyskuvia, joissa minä näytän väsyneeltä ja hieman epävarmalta, mutta onnelliselta ja vauvani asuu kiinni minussa.

    Jälkikäteen olen myös päättänyt, että jos meille toinen lapsi tulee niin huomioin seuraavat asiat paremmin: 1) en ota niin herkästi rintakumia ku nyt otin, en edes ihan loppupeleissä ymmärrä, miksi se minulle tyrkättiin, hyvällä ohjauksella olisin ehkä pärjännyt ilmankin 2) en lotkauta korvaani anopin tai vanhojen, tässä asiassa tietämättömien neuvolatätien neuvoille siitä, miten tuntikausia rinnalla olo muka merkitsisi nälkää.. Oikein kiukuttaa nuo neuvot, vaikka päävastuu tästä onkin itelläni ja paljon menee varmaan ensisynnyttäjyyden piikkiin.. 3) luotan jatkossa paremmin itseeni ja kuuntelen vaistojani ja yritän oppia tästä kokemuksesta.

    Sori maratonteksti, mutta kirjoituksesi kolahti niin täysiä. En ole tietenkään iloinen siitä, että imetys on sujunut teillä niinku kirjotit, mutta kiitos vertaistuesta ja siitä, että tuli sellanen tunne et joku tietää, mitä oon ite käynyt läpi. Kaikkea hyvää teidän syksyyn ja kiitos blogista ❤️

  31. Hanna sanoo:

    Tsemppiä sinulle, älä vielä luovuta kun haluat imettää. Toisen lapseni koliikki oli niin paha, että oma uupumukseni johti siihen, että varmaan puolet maidosta ehkä enemmänkin aluksi oli korviketta ne kolme koliikkikuukautta. Sitten kun sain nukkua enemmän kuin tunnin tai kaksi vuorokaudessa maitomäärä lähti nousuun ja vauva oli täysimetyksellä siihen kun aloitettiin kiinteät. Ekan lapsen kanssa taisteltiin huonon imuotteen ja painonnousun kanssa reilu kuukausi ja rintakumista ja lisämaidosta huolimatta sekin muuttui täysimetykseksi tai ainakin melkein kun pumpulle heruminen ei vaan ole onnistunut. Niin kauan kun saat pidettyä maidontuotantoa yllä sinulla on toivoa!

  32. Mirva sanoo:

    Jos olisit tuossa edessäni niin halaisin sua ja kertoisin miten upeasti oot pärjännyt. Äitinä voin samaistua hyvin sun ajatuksiin ja fiiliksiin. Liian usein me äidit jäädään näiden asioiden kanssa yksin. Koska oon ammatiltani terveydenhoitaja mutta myös imetysohjaaja, surettaa mikset ole saanut sitä apua minkä olisit ansainnut. Ihan äärettömän iso tsemppi täältä imetystaipaleellesi, muista että olet paras äiti vauvallesi, imetät tai et ❤️

  33. Hannavaan sanoo:

    En tiedä osaanko kirjoittaa tämän siten kuin ajattelen, mutta yritän 🙂 En halua sanoillani missään nimessä loukata ketään ja ymmärrän, että jokainen saa olla asiasta kuin asiasta omaa mieltänsä. Tämä ei ole kritiikki tai moite mitään tahoa kohtaan, vaan lähinnä omaa ajatusta aiheesta äitinä ja ammattilaisena.

    Olen siis neuvolaterkkari, imetysohjaaja ja kolmen pojan äiti. Sekä siviili- että työelämän kautta olen huomannut, miten imetyksestä on viime vuosien aikana kehittynyt monelle meistä elämää suurempi asia ja imetyksen sujuminen nostetaan joskus turhan korkealle jalustalle äidin ja lapsen elämää tarkastellessa. Tuntuu, että imetys koetaan nykyään niin ehdottoman välttämättömänä tekona ja hyvän äitiyden mittarina, että se jyrää alleen joskus äidin, perheen ja jopa lapsen hyvinvoinnin ja jaksamisen. On totta, että rintamaito on kiistatta vauvalle paras mahdollinen ravinto ja tärkeä juttu monella muullakin tapaa sekä äidille että vauvalle – on todella
    ihanaa ja palkitsevaa, kun imetys sujuu ja lapsi saa ravintonsa rinnasta. Imetys on kuitenkin moniulotteinen juttu ja joskus on tilanteita, joissa imetys syystä tai toisesta estyy. Tämä ei missään nimessä ole äidin syy, vaan usein monen tekijän lopputulema. Aina ei saada edes selville sitä, mikä imetystä hankaloitti ja johti esim imetyksen ennenaikaiseen päättymiseen. Mielestäni on ihan kamalan väärin puhua imetyksen ”onnistumisesta tai epäonnistumisesta”, sillä imetyksen ei kuuluisi olla kilpailu tai suoritus, jossa joko päästään maaliin tai ei, vaan se on matka, joka kestää eri ihmisillä eripituisia aikoja elämässä. Jokaikisestä vauvan saamasta rintamaitopisarasta pitäisi iloita, ja jos vauva ei jostain syystä voi rintamaitoa saada ollenkaan, niin pitäisi olla kiitollinen siitä, että meillä länsimaissa on mahdollisuus ruokkia lapsemme myös toisella tavalla; puhtaalla ja kaikki välttämättömät ravintoaineet sisältävällä korvikkeella. Jossain päin maailmaa lapset kuolevat nälkään tai elävät sillä, mitä vaan sattuvat käsiinsä saamaan.

    Imetys ei ole hyvän äitiyden mittari. Imetys ei estä lasta sairastumasta tai saamasta allergioita, vaikka voi pienentääkin niiden riskiä. Rintamaito ei ole taikajuoma, joka tekee lapsesta paremman ja vahvemman ihmisen, eikä korvikemaidon antaminen tee kenestäkään 2-luokan kansalaista. Pulloruokinta ei vähennä äidin rakkautta lapseen tai lapsen rakkautta äitiin, ja sitä läheisyyttä, katse- ja ihokontaktia ja hellyyttä, jota imetyksen yhteydessä tulee helposti, voidaan antaa myös pulloruokinnan yhteydessä. Imetys ja rintamaidon tarjoaminen on mahtava juttu silloin, kun se on mielekästä ja positiivinen asia äidille ja perheelle, eikä aiheuta kohtuutonta vaivannäköä ja energia. Pumppaaminen rinnat verillä ja kyyneleet silmissä ei ole mielekästä ja palkitsevaa varmasti kenellekään. Toki imetyksen eteen kannatta nähdä vaivaa ja sen puolesta taistella, sillä palkinto voi olla mitä parhain. Imetyksessä on erilaisia vaiheita ja ensimmäiseen tiheän imun kauteen ei pidä imetystä lopettaa jne. Rajansa pitäisi kuitenkin muistaa tässä(kin) asiassa. Ennen kaikkea VAUVAN ETU on iloinen ja ehyt äiti, kuin stressaantuneen, itkuisen ja tuhannen väsyneen äidin rintamaito.

    Voimia ja halauksia sinulle, Minttu <3 Kävipä imetystaipaleesi miten tahansa, niin voit olla jo nyt todella ylpeä itsestäsi, kun olet jaksanut noin ison urakan imetyksen eteen tehdä 🙂 Itselläni on kolme poikaa, joista keskimmäiselle pumppasin maitoa korvikkeen ohelle. Aivan hullua puuhaa 😀 Muista vaalia myös omaa jaksamistasi! Imetys ei sinua aateloi.

  34. Mutti sanoo:

    Voi kun tulee omat muistot mieleen. Kolmen lapsen äitinä, ja vain kuopuksen kanssa imetys onnistui vuoden ikään asti. Minä vannoin Weledan imetysteen nimeen, vaikka maku ei ollutkaan kovin miellyttävä sitkeästi sitä join monta litraa päivässä. Vaikutus saattoi olla myös henkisellä puolella, mutta ihan sama kun toimi

    Tsemppiä ❤️

  35. Amaaliq sanoo:

    Imetykseen ja vauvan ruokkimiseen liittyy niin paljon tunteita, mielipiteitä ja jopa vaarallisia käsityksiä ettei mitään rajaa. Itse olen todennut, että Imetyksen tuki ry on paras ja helpoin tapa saada sitä oikeaa ja tutkittua tietoa!

    Tässä heti muutama fakta: imetykseen kuluva aika, vauvan käytös (esim itkuisuus) tai ”tyhjän tuntuiset” rinnat tai se että pumppaamalla ei tule maitoa ei kerro maidon riittävyydestä!

    Jos vauva kasvaa hyvin (500g kuukaudessa alle 6kk), kakka/pissavaippoja tulee 5-6kpl/päivä ja vauva on virkeä – täysimetetylle maito todellakin riittää! Se että vauva haluaa välillä useammin rinnalle, on itkuinen, levoton tai imee pitkiä aikoja ei kerro siitä että maito loppuisi! Ihan järkyttävää ettei tällaista osata neuvolassa kertoa.

    Itse olin sen verran pihalla esikoisen aikaan, että luotin vaan siihen, että kun imetän vauvantahtisesti, maito riittää! Imetin rintakumin kanssa, kun sellainen oli sairaalassa annettu, enkä osannut päästä siitä eroon (kielijänne operoitiin vasta 9kk vanhana). Välillä vauva oli itkuisempi, välillä tyytyväisempi. Joskus saattoi kieltäytyä yhtäkkiä rinnasta vähäksi aikaa, yritin sitten uudestaan parin tunnin päästä ja taas kelpasi tai yritin eri asentoa. Kasvu oli kuitenkin sen 400-500g/kk, joten kyllähän se maito riitti. En tehnyt siitä tavallaan mitään numeroa, että riittääkö maito, vaan imetin vain ja luotin siihen, että se riittää.

    Jos vauva on saanut jo lisämaitoa, siitä eroon pääseminen on työlästä ja vaati ammattilaisen ohjauksen ja säännölliset vauvan punnitukset (=syöttöpunnitus on ihan tyhjän kanssa – yksi pissa sopivassa kohtaa voi muuttaa koko punnituksen tuloksen).

    Tsemppiä imetykseen! Muista että jokainen viikko, kuukausi ja päivä on vaan plussaa, mitä rintamaitoa riittää! Lapsi kasvaa hyvin myös korvikkeilla, mutta myös osaimetys on erittäin arvokasta!

  36. Anni sanoo:

    Moi Minttu! Tosi hieno ja tärkeä teksti. Mulla ei itse ole vastaavanlaista kokemusta kuin sinulla (paitsi että neuvolassa tai samaisella synnärillä 6 kk sitten ei saatu minkäänlaista tukea imetykseen vaan tuttipulloa ja korviketta tyrkytettiin koko ajan), mutta olen kuullut sisäpiiritietoa että jotkut ovat saaneet vauvan ottamaan rintaa katetri-putken avulla. Pikkuriikkinen putki on teipattu rintaan ja sen toinen suu on nännillä ja toinen pullossa, jossa on maitoa. Maidon voi vaikka itse imeä valmiiksi letkuun, niin sitä alkaa sitten tulemaan nopeasti. Tällöin vauva saa helpommin maitoa, mutta myös imetys rinnalla toteutuu. Ehkä tästä vauvakin voisi saada motivaatiota rinnan ottamiseen, jos sen hylkiminen johtuisi siitä, että maitoa tulee hänen mielestään liian hitaasti! Mutta tosiaan, en mene takuuseen kyseisen metodin toimimisesta, mutta varmasti voisi olla kokeilun arvoinen keino! Vaikkakin olet varmaan kurkkuasi myöten täynnä erilaisia kokeilun arvoisia ehdotuksia, mutta tässä yksi lisää mistä en ainakaan ole bongannut yleisesti keskusteltavan hirveästi missään 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hei! Kiitos vinkistä, tätä kutsutaan tosiaan myös imetysapulaitteeksi, jota kyllä olemme myös monin eri variaatioin kokeilleet 🙂

  37. Anna sanoo:

    Olen seurannut blogiasi ja ig-tiliäsi ja monesti ajatellut kuinka mahtavasti olet pumpannut maitoa! Meidän toinen lapsi joutui teho-osastolle ja sai ensimmäiset 3 viikkoa maidon vain nenä-mahaletkun kautta. Vaikka oli ajastetut syötöt, paino ei noussut lainkaan vaan usein laski ja hetkeksi taas nousi. Molempien lasten kanssa käytin pitkään (kuukausia) rintakumia ja itse koin sen vain hyväksi, vauvijen oli helppo saada ote eikä muhun sattunut. Neuvolasta meillä oli painokontrolleita siis niin tiuhaan että suututtu. Onneksi meillä oli kontakti erikoissairanhoitoon. Kun paino ei enää laskenut saimme luvan irrottaa nenä-mahaletkun ja vasta kun lapsentahtisesti pääsin ruokkimaan paino nousi ja jopa pluskäyrille. 1v 9kk imetin. Todelle toivon sinulle onnistunumista ja kaikessa muussa paljon apua, jotta jaksat.

Kommentoi