Täällä alkoi tänään koulu ja nyt pojat ovat siis virallisesti eka -ja kolmosluokkalaisia. Kaapolle kouluhommat ovat jo tuttua kauraa ja hän kovasti jo odotti kavereiden näkemistä. Elvistä sen sijaan jännitti vähän enemmän, eikä ihme, kyseessä kun on ihan uusi koulu eikä luokalla ole ketään entuudestaan tuttua. Jännityksestä huolimatta päivä meni tosi hyvin ja oli kuulemma kivaa.
Itsellänikin nousi muutaman hikikarpalot ostalle (helteen lisäksi) myös siksi, että aamulla puoli tuntia ennen koulunalkua sain tiedon, ettei Elvis ole saanut paikkaa hakemastamme koulun iltapäiväkerhosta. Ei tullut edes yhtä liikutuksen kyyneltä vieräytettyä, kun yritin vain pysyä lapsen silmissä villipyttynä. Onneksi sain koulupäivän aikana säädettyä paikan toisaalta ja kävimmekin siihen jo tutustumassa koulun jälkeen. Olisin vain itsekin ollut vähän rauhallisemmin mielin, jos olisin voinut kertoa muutenkin kaikkea jännittävälle lapselle, että mitä koulupäivän jälkeen tulee sitten tapahtumaan. Onneksi kaikki meni lopulta senkin suhteen hyvin.
Elviksestä ekana päivänä kivointa oli oma pulpetti ja nimikyltin värittäminen. Jännittävä sattumus oli se, kun toisen luokan opettaja oli ottanut hänet vahingossa ruokalassa toisen ryhmän kanssa syömään. Reppana ei ollut uskaltanut sanoa mitään, vaan kuuliaisesti totellut ja syönyt väärän luokan kanssa. Välitunti oli kuulemma ollut liian lyhyt, mutta Elvis oli silti omien sanojensa mukaan ehtinyt sillä ensin istua 15 minuuttia jonkun toisen luokkalaisen kanssa penkillä ja sen jälkeen vielä juossut tämän kanssa 15 minuuttia. Ketään uusia kavereita hän ei mielestään silti ollut vielä saanut, koska ei muista kenenkään nimeä.
Ekaa koulupäivää käytiin juhlistamassa jättimäisellä korvapuustilla lähikahvilassa. Kaapo huiteli omia menojaan kavereiden kanssa. Kotona tehtiin yhdessä myös ekat läksyt – miten liikuttavaa!
Olen niin ylepä tuosta pienestä pojasta, joka on kaikesta jännityksestään huolimatta tosi reipas, rohkea ja iloinen. Hän odottaa kovasti jo huomista koulupäivää sekä ip-kerhoa, vaikka ”jännittää edelleen aika paljon”.
Voih, ihan liikutun täällä. Kuinka tämä aika on mennyt.. Ensimmäinen MamiGoGo postaus mihin törmäsin oli, kun Elvis sai nimensä. Turvallisia kouluteitä pojille ja helpotuksia viimeisille hetkille ihanan masusi kanssa
Niinpä! Mietin ihan samaa postausta kirjoittaessani! Ihan hullua että tämä blogi on ollut olemassa kauemmin kun Elvis <3
Kiitos!
Miksi Elvis menee iltapäiväkerhoon, kun sä oot kotona?
Koska kotona hän tylsistyy eikä muutaman tunnin koulupäivän aikana hän pysty tutustumaan muihin oppilaisiin tai hankkimaan samalla tavalla sosiaalisia taitoja. Lisäksi olen yrittäjä ja teen töitä, vaikka kotona niitä teenkin. Myös Elviksen isä käy päivisin töissä ja hän asuu siellä joka toinen viikko.
Kyllä on taitolaji nätisti kysyminen, kaikki eivät vain osaa, voi hyvää päivää.
Minulta ei kysytty mutta kerron silti, että itse olen yksivuotiaan kanssa kotona mutta ekaluokkalainen SILTI IP-KERHOSSA! Ja VIISIVUOTIAS PÄIVÄHOIDOSSA! Juurikin kavereiden ym vuoksi – mutta myös monista muista syistä. Esimerkiksi siksi etten itse jaksaisi muuten.
Miksi naiset (oletan että rumasti kysynyt on nainen) ovat niin ilkeitä toisille naisille? Surettaa. Ja koko tämä yhteiskunnan ilmapiiri, jossa lapsia kyllä pitäisi tehdä mutta sitten niiden hoitamisesta perheen valitsemalla tavalla on tilivelvollinen ties kenelle. (Ja kyllä, kannatan perhevapaauudistusta ja perhevapaiden jakamista tasa-arvoisemmin.)
Hei, jotenkin olen eksynyt sinunkin blogiasi lukemaan – olet vain vähän vanhempi kuin omat kolme lastani :). Kirjoitat kivasti ja kuvailet elämäänne, se kiehtoo minua, kun muistelen omaani saman ikäisenä ilman mitään somea tms. Kännykät sentään olivat, hah.
Elät yksiä elämän hienoimpia aikoja, nauti. Vaikka raskasta joskus onkin, niitäkin aikoja muistelee kaiholla. Ja mitä tulee päiväkotiin/ip-kerhoon viemistä lapsesta, jolla vanhempi kotona – siitä ollaan montaa mieltä, mutta ketään ei saisi jyrkästi tuomita, vaikka eri mieltä oliskin. Itse edustan, ehkä jo ikäni puolesta, sitä koulukuntaa, joka sanoo, että ”kun lapsia on tehty/saatu, ne hoidetaan itse kotona, oli tilanne mikä hyvänsä”. Näin itsekin tein ja sain näppylöitä jo ajatuksesta, että joku kotona oleva äiti ja hänen lapsensa vie paikan sellaisilta, joiden pitää lähteä kodin ulkopuolelle töihin.
Mutta, olen – onneksi tähän ikään asti ehtineenä – oppinut ymmärtämään, että jaksamisen rajat, olosuhteet, työn teon tavat jne. ovat meillä kaikilla erilaiset ja sitä pitää kunnioittaa. Toki on ihmisiä, jotka käyttävät näitä etuja väärin hyväkseen, mutta heillekin toivon vain asioiden selviämistä sille mallille, ettei näitä muille elintärkeitä etuja tarvitse väärin hyödyntää ja näin vaarantaa niiden olemassaolon.
Onnea uuden tulokkaan maailmaan saattamiseen ja kaikkea hyvää teille koko perheellenne – isoveljet ovat niiiin komeita ja heistä taatusti saat roppakaupalla apua :). Halauksin.