HELLE JA RASKAUS – 10 VINKKIÄ HELPOTUKSEEN

20/07/2018

Terveisiä sateisesta Hangosta! Kuuma täällä on silti!

Jos joku olisi vielä vaikka kuukausi sitten sanonut minulle, että tulen viettämään mielummin kauniit kesäpäivät sisällä verhot kiinni ja kylmäkallet kainaloissa, kun rannalla helteistä nauttien, olisin varmaan nauranut hänelle päin naamaa. Olen aina raskastanut kesää, kuumuutta ja aurinkoa. Olen ollut se tyyppi joka lähtee kesäisin aamulla ulos ja palaa vasta kun viimeiset auringonsäteet ovat laskeneet.

Koko kevään ja alkukesän niin tutut kun tuntemattomat ihmiset ovat päivitelleet minulle sitä, että miten raukka olen kun joudun kärsimään kesäkuumalla viimeisillään raskaana ollessani. Valehtelematta jokaikinen ihminen joka on kysynyt laskettua aikaani on kauhistellut sitä, miten tulen kestämään. Ja täytyy sanoa, että jossain vaiheessa aloin itse olla aika näreissäni niistä, toki vain hyvää tarkottavista kommenteista. Mutta minähän rakstan kesää ja kuumuutta, ei tässä tulisi mitään ongelmaa.

Paitsi sitten tuli. Noin reilu viikko sitten kunto romahti ihan päivissä. Toki ison vatsan ja selkäkipujen kanssa on ollut vaikeaa jo jonkin aikaa, mutta tämä oli jotain ihan toisenlaisenlaista. Jokainen ihan pieni askare, kuten vaikka hampaiden pesu, kuluttaa niin loppuun että sen jälkeen on pakko päästä lepäämään. Puhumattakaan vaikkapa kaupassa käynnistä.

En ole ikinä kokenut vastaavaa fyysistä väsymystä. Nyt ymmärrän todella paljon paremmin vaikkapa niitä helteistä kärisivä vanhuksia joita uutisissa kesäisin varoitellaan kuumuudesta. Vielä kun sinilevä valtasi rannat, on ollut vaikea keksiä tekemistä jossa ei paahtuisi aivan läkähdyksiin. Monena päivänä olenkin jäänyt ihan vain kotiin. Onhan sielläkin todella kuuma, mutta kotona pääsee myös kylmään suihkuun sekä kylmäkalleilla viilennettyyn sänkyyn päikkäreille.

Nyt raskauden viimeisinä viikkoina olisi kiva saada koti valmiiksi vauvalle ja kaikki tavarat hankittua ja paikoilleen. Jäin ihan vain tätä varten kotiin yksin muutamaksi päiväksi kun muut lähtivät mökille. No mitä sain aikaan? Kaksi koneellista pestyjä vauvan vaatteita. Jouduin jopa ripustamaan ne kuivumaan niin, että istuin kuivaustelineen vieressä tuolilla niitä laittamassa kun en vain jaksanut edes seisoa sen aikaa. Siellä ne edelleen roikkuvat narulla.

On todella turhauttavaa voida näin huonosti. Jos voisin, vetäytyisin vain jonnekin pimeään rauhalliseen ja viileään nurkkaan yksinäni koko loppuraskaudeksi. Ja vaikka synnytys helpottaisikin oloa, samaan aikaan toivon ettei vauva ihan vielä syntyisi, sillä kotona olisi vielä niin paljon kaikkea tekemistä. Lapsillekin pitäisi keksiä kaikkea kivaa kesälomapuuhaa.

Samalla tuntuu niin tyhmältä valittaa. Kerrankin meillä on ollut mahtava kesä ja kelit. Ja onneksi olen tähän saakka myös itse pystynyt nauttimaan niistä. Nyt vain alkaa usko loppua. Mutta silloin auttaa kun vähän purkautuu, ehkä tirauttaa muutaman turhautumisen kyyneleen, ottaa palan rapaperipiirakkaa ja sitten kestää taas yhden hikisen päivän yli.

HELLE JA RASKAUS – NÄIN HELPOTAT OLOA:

– Pidä verhot kiinni jotta saat asunnon viilennettyä. Jos ulkona on kuumempi kun sisällä, etkä saa aikaan läpivetoa kannattaa myös ikkunat sulkea, sillä lämmin ilma tulee sisälle
– Hanki tuuletin ja tuuleta asunnon kylmältä puolelta tai laita kulhollinen jääpaloja tuulettimen taakse
– Juo paljon. Syö mahdollisimman paljon myös nesteistä sisäktäviä ruokia, kuten salaatteja joissa on vesimelonia ja kurkkua tai tee itse mehujäitä
– Jos mahdollista käy ulkona vain aamulla ja illalla kun on viileämpää
– Pukeudu kevyesti luonnonmateriaaleihin tai älä pukeudu ollenkaan
– Uida voi niin kauan kun sikiökalvo ei ole rikkoutunut, mutta ei sinileväisessä vedessä
– Käy kylmässä suihkussa, vaikka monta kertaa päivässä. Kastele hiukset ja viilennä itseäsi märillä pyyhkeillä
– Jäädytä petivaatteet pakkasessa ennen nukkumaanmenoa. Myös kylmäkalle tyynyliinan sisällä helpottaa oloa
– Jalkojen turvotusta voit yrittää helpottaa kylmillä jalkakylvyillä, juomalla paljon sekä nostamalla jalat ylös. Myös tukisukista voi olla apua, mutta helteellä niiden käyttö voi tuntua epämukavalta
– Älä pode huonoa-omaatuntoa siitä ettet ole ulkona nauttimassa auringosta tai saa asioita tehdyksi. Teet kokoajan todella suurta työtä – kasvatat sisälläsi uutta elämää


4 Responses to “HELLE JA RASKAUS – 10 VINKKIÄ HELPOTUKSEEN”

  1. Annabella sanoo:

    Mä niin muistan ton!!! 2014 heinäkuu oli myös ihan saakelin kuuma. Minä hyvin tukevasti raskaana, älyttömän turvoksissa ja selkä paskana myös ripustelin vauvan vaatteita kuivumaan istuen tuolilla. Käytiin melkeen joka ilta iltauinnilla meressä ja kylmät suihkut tuli tarpeeseen. Jalat kotona ollessa jäävedessä (suosittelen ihan jääpaloja!) ja nukkumaan en pystyny vaikka tuuletin puhalsi suoraan naamaan. Ja mä nyös rakastan kesää ja hellettä, yleensä mitä kuumempi, sen parempi! Eli I feel U! Tsemppiä! Ps. Ton pakastetut lakanat -vinkin laitan korvan taakse.

  2. Nea sanoo:

    Moi Minttu! Terkut täältä toiselta kärvistelevältä elokuiset 2018 -mamalta! Oi voi, kun tämä kuulosti tutulta :D Vaikein on ollut ehkä myöntää itselle, että nyt ei nautita kesästä kuten normaalisti, vaan hellepäivät voi sallitusti viettää pimennysverhojen takana, vaikka se vähän tylsää onkin. Ja se, että ei saa aikaiseksi niin paljon kuin haluaa, sekin täytyy vaan hyväksyä ja olla itselle armollinen. Tsemppiä sinnekin loppuraskauteen, kyllä nämä elokuiset jo pian saapuvat :) -Nea (Äiti opettelee)

  3. Eevi sanoo:

    Minä kestin hellettä hyvin 41+3 asti tai siis olin paljon sisällä (onneksi viilennys), mutta olin myös ulkona varjossa vähän tuulisessa paikassa. Sitten kävin yhden päivän shoppailemassa ja ei olis kannattanut – kaksi seuraava (viimeistä raskauspäivää) päivää olin ihan poikki – siis niin uupunut ja hikeä puski vaikka oli jäähdytys päällä. Tätä hikeä puskee täällä osastolla myös – vanha sairaala (yliopistollinen kuitenkin)ja 3 henkilö huoneessa keskipaikka + imetys = hiki Kokoajan! Onneksi synnytyssalissa oli viileä. Nyt pienikin ilmavirta tuntuu taivaalliselta – nuo pienet silti tarvii peittoa eikä näillä helteillä ulos voi pientä viedä. Tsemppiä loppuun! Minulla oli ihana synnytys toivottavasti sinullakin.

  4. Heli sanoo:

    Ihana saada vertaistukea! Täällä makaan taas kauniina kesäpäivänä pimeessä makkarissa, ja oon silti hiestä märkä. Tavallisesti olisin näillä säillä intopiukkana kasvimaalla kyykkimässä tai marjastamassa. Kohta järveen lotraamaan niin ilta saattaa mennä inhimillisesti..

Kommentoi