SYNNYTYSLENKKARIT JA MIETTEITÄ TULEVASTA

16/07/2018

Neljän lapsen äiti ja kaverini lanseerasi aikoinaan synnytyslenkkari-käsitteen. Jokaisesta synnytyksestä hän sai valitsemansa lenkarit lahjaksi mieheltään, ikäänkuin palkinnoksi tehdystä työstä. Tämä on tietysti ihan huumorimielessä totetettu juttu ja toki me molemmat olemme sitä mieltä, että paras palkinto on tietenkin se itse vauva, mutta antavathan puolisot toisilleen muutenkin vaikka häiden jälkeen huomenlahjoja (jota en taas itse henkilökohtaisesti ihan ymmärrä), joten miksei näinkin? Itse otin varaslähdön ja ostin itse itselleni ennakkoon jo ne lenkkarit, onpahan sekin asia sitten hoidettu.

Tuleva synnytys on nimittäin mielessä kokoajan enemmän ja enemmän. Koko raskausajan olen kuitenkin ollut todella luottavainen sen suhteen. En ole jännittänyt synnytystä yhtään, vaan oikeastaan odottanut sitä innolla. Kaiken pahoinvoinnin keskellä olen tiennyt että siihen minä ainakin pystyn! Ajattelen varmuuteni ja rauhallisuuteni synnytystä kohtaan jotuvan ehkä siitä, että minulla on takana jo kaksi hyvin erilaista, aika vaikeaakin, synnytystä.

Ensimmäinen synnytys oli suuniteltu sektio perätilan vuoksi. Tuolloin, ihan pian yhdeksän vuotta sitten, tuleva synnytys pelotti paljon ja lopulta minulle oli helpotus saada aika sektioon. Sektio oli kuitenkin itselleni paljon pelottavampi kokemus mitä olin osannut etukäteen ajatella. Epiduraalin laitto ei meinannut onnistua ja vaati muistaakseni viisi pistoa selkäytimeen. Tässä vaiheessa itkin jo aivan paniikkokohtauksen rajamailla. Myöskin itse leikkaus oli pelottava kokemus, vaikka varsinaista kipua siinä ei tuntunutkaan. Itkin myös koko muutamatuntisen heräämössä, koska minulla oli niin ikävä jo vauvan luokse.

Sain myös sektion yhteydessä käytettävistä lääkkeistä rajua pahoinvointia sekä ihan hirveän kutinan kasvojen ja kaulan alueelle. Koko ensimmäisen päivän vain oksensin, enkä voinut osallistua vauvan hoitoon millään tavalla. Sängystä pääsin vaivalla ylös seuraavana päivänä. Tämän jälkeen toipuminen onneksi käynnistyi melko nopeasti, vaikka ensimmäisen päivien alkuvaikeudet pilasivat ainakin osittain myöskin imetyksen onnistumisen.

Toinen synnytykseni oli normaali alatiesynnytys. Joka oli kylläkin aivan ennätyspitkä, se nimittäin kesti yli 100 tuntia! Säännöllisiä kovia supistuksia tuli monta päivää 10 minutin välein ja oksitosiinitipasta huolimatta vielä ponnistusvaiheessakin viiden minutin välein. Mikä on siis hyvin pitkä väli. Tästä syystä synnytys venyi ja ponnistusvaihekin kesti komeat puolitoista tuntia. Juuri ennen ponnistusvaihetta menin hieman paniikkiin kipujen sekä epiduraalin laiton vuoksi, mutta muuten pärjäsin mielestäni hienosti. Lapsivesi oli vihreää ja jouduin olla piuhuoissa kiinni koko synnytyssalissa olo ajan. Myös vauvan syke romahti ponnistuksen lopussa ja puhetta oli jo hätäsektiosta, mutta lopulta kaikki meni hyvin. Mitä nyt repesin kymmenen tikin verran, yksi isompi verisuoni katkesi, menetin muutaman litran verta ja sain verensiirron. Kaikesta huolimatta olin tämän synnytyksen jälkeen enemmän voimissani kuin koskaan. Tuntui että olisin voinut tehdä sen heti uudestaan.

Siksi olinkin hieman stressaantunut, kun kuukausi sitten varmistui että tämä kolmas vauva on perätilassa. Olin nimittäin kokoajan valmistaunut alatiesynnytykseen. Toisaalta perätilasynnytyksen mahdollisuus toki olisi myös, mutta se riippuu myös paljon lapsen asennosta. Mutta nyt ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana aloin hermoilemaan tulevasta synnytyksestä. Tällä kertaa olisin kuitenkin valmis yrittämään alatie-perätilasynnytystä ennemmin kun sektiota. Ja sittenpähän olisi takana ainakin taas yksi ihan erilainen synnytys – koko värisuora.

Viime viikolla neuvolassa kuitenkin selvisi, että vauva on kääntynyt pää alaspäin, mutta pieni jännitys ei silti ole kaikonnut. Minusta nimittäin tuntuu että vauva heittää vatsassa edelleen kuperkeikkaa. Ensisynnyttäjillä vauva kun kiinnittyy monesti lähtöasemiinsa jo monta viikkoa ennen synnytystä, mutta uudelleensynnyttäjillä vauva laskeutuu yleensä vasta synnytyksen yhtydessä. Eli mitä tahansa voi vielä käydä, etenkin kun vauva oli neuvolaterkan mukaan pienehkö – eli hän mahtuu vielä pyörimään.

Pienestä jännityksestä huolimatta mieli on onneksi jo suht levollinen. Ymmärrän että kaikki menee omalla painollaan, enkä minä voi hirveästi vaikuttaa mihinkään. Toivon vain että pystyn pysymään synnytyksessä rauhallisena ja omalla rentoutumisellani edesauttaa helppoa synnytystä – tapahtuipa se sitten tavalla tai toisella.

Minkäänlaista synnytystoivelistaa en ole myöskään etukäteen tehnyt. Toivon kuitenkin että synnytys alkaisi luonnollisesti ja voisin olla kotona niin kauan se minusta tuntuu hyvältä. Kivunlievityksenä aluksi toimisi lämmin vesi ja kauratyynyt, mutta olen ihan valmis tukeutumaan lääkkeisiin (ilokaasu ja epiduraali) jos minusta siltä tuntuu. Olisi mukavaa jos tällä kertaa en olisi kahlittuna sänkyyn piuhojen vuoksi, mutta jos niin käy niin sekin on ok. En edes halua suunnitella synnytystä kovasti etukäteen, sillä sen kulkua on mahdoton ennustaa etukäteen.

Viime synnytyksen jälkeen pyysin päästä sairaalasta heti seuraavana päivänä kotiin. Kuitenkin tällä kertaa, jos saamme perhehuoneen tai pääsemme perhehotelliin, ei minua haittaa olla siellä myöskään vähän kauempaa. Ensimmäiset päivät haluan jokatapauksessa viettää ihan rauhassa vain kolmistaan. Sairaalaan saa tulla vierailulle ainoastaan sisarukset ja kotonakin haluan sitten vain olla ihan muutaman päivän ilman mitään hösellystä. Ymmärrän että sukulaiset ja kaverit tahtoisivat kaikki tulla heti katsomaan ihanaa uutta pikkuista, mutta nyt tahdon toimia näin. Minusta tuntuu tärkeältä että saamme rauhassa tustutua vauvaan ja sopeutua uuteen elämäntilanteeseen ennen kun taas tavallinen arki kaikkine hösellyksieen lasten ja töiden kanssa alkaa.

Kun laskettu aika lähestyy, alkaa sitä myös kuuntelemaan omaa kroppaansa entistä tarkemmin. Itselläni ei kuitenkaan ole ollut minkäälaisia merkkejä vielä lähestyvästä synnytyksestä. Jotain täysin kivuttomia harjoitussupistuksia silloin tällöin, mutta ei sen kummempia tuntemuksia. Viime synnytyksestä on kuitenkin sen verran aikaa, että olen löytänyt itseni muutamana iltana googleilemassa vinkkejä siitä missä vaiheessa supistuksia sitä kannattikaan olla yhteydessä ja lähteä sairaalaan. Neuvolassa synnytyksestä ei ole ollut sen kummemmin puhetta, eikä meille ole edes tarjottu mahdollisuutta mihinkään synnytysvalmennukseen.

Kaikenlaisia skenarioita synnytyksen kulusta pyörii myös mielessä. Ihan käytännön asioita, että millä mennään sairaalaan, mitäs jos lapsivesi menee jossain ulkona tai jos en saa Oskua heti kiinni. Koska asutaan suht lähellä sairaalaa, olen miettinyt myös vahingossa tapahtuvaa kotiin synnytystä jos lykätään sinne lähtöä liikaa. Mietin myös todella usein sitä hetkeä kun saan lapsemme ensimmäistä kertaa syliini. Sitä kun yhtäkkiä kaikki kipu katoaa ja koko maailma pysähtyy. Se on kyllä maailman paras palkinto.


7 Responses to “SYNNYTYSLENKKARIT JA MIETTEITÄ TULEVASTA”

  1. Sv sanoo:

    Nuo viimiset lauseet herkisti ja ja toi lähes kyyneleet silmiin ellen olisi paikassa missä en nyt voi kyynelehtiä..
    Itsellä rv 29 menossa ja lukenut nää raskaus jutut erityisellä mielenkiinnolla. Varsinkin tää synnytys pohdinta oli niin samaistuttava. Itselläkin synnytyksiä takana ja kylläkin helppoja,mutta silti se epävarmuus kunnei hallitse kroppaa synnytyksessä ja lopulta on juurikin niin,että maailma pysähtyy kun sen lapsen saa <3

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Itsellänikin se hermostuttavin asia on varmaan juurikin se, ettei sitä kehoa tai kipua voi itse oikein hallita, mutta onneksi joka kerta sekin tunne helpottuu.
      Ihanaa odotusta sinne myös! 🙂

  2. Merimiehen vaimo sanoo:

    Aika rankkoja kokemuksia sinulla noista synnytyksistä. Toivottavasti tämä menisi vähän helpommin 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Niin kyllähän ne aika rankoilta kuulostaa kun sanoo ääneen, mutta jännä kyllä miten positiivinen fiilis jäi silti etenkin tuosta viimeisimmästä 🙂 Katsotaan mitä tämä tuo tullessaan 🙂

  3. Rosa sanoo:

    Itse synnytin esikoiseni kaksi viikkoa sitten, alakautta mutta imukupin avulla. Synnytystä jouduttiin avittamaan lääkkeillä ja oksitosiinotipalla ja siltikään ei omin voimin tullut loppuun asti. Mutta se fiilis kun sai lapsen syliin, se on jännä miten se monen tunnin kipu ja vaikea olo hävisivät mielestä. Ja se että oli huippukätilöt. Yökkö otti vastaan ja hoiti sitten homman loppuun seuraavan vuoronsa alkaessa 😀 itse makasin myös yli puolet päivästä käyrillä ja tämä liikkumattomuus jotenkin yllätti, seiskalta mentiin sovitusti sairaalaan ja vasta kahden aikaa alkoi supistella mutta tuostakin ns. Hyvästä ajasta makasin käyrillä lähes koko ajan.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Voi paljon onnea vauvasta! <3 Ihana kuulla että kaikki meni hyvin ja jäi hyvä fiilis!

  4. elina sanoo:

    Heippa! En tiiä, ootko jo tutustunut sellaseen kirjaan ku Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys, äitiys. Se oli musta ihan huikee kirja lueskella, kun synnytys alko lähestyä. Siellä oli muuten jotain asentovinkkejä myös siihen, miten vauvaa voi omilla liikkeillä mahdollisesti saada kääntymään pää alaspäin. Samoin vinkkejä lääkkeettömiin kivunlievitysjuttuihin. 🙂 Mulla siis (tahattomasti) lääkkeetön synnytys takana, koska kaikki etenikin tosi vauhdilla ja koen ainaki ite, että tosta kirjasta oli itelle iso apu niissä ajatuskuvioissa mm. kivun siedossa + äänen käytössä. Ei siis ollu mitään huuhaa-hihhulihommaa kuitenkaan!
    Nyt toinen raskaus menossa melkein puolivälissä ja hassua tosiaan, miten eri tavalla sitä tulevaa synnytystä ajatteleekaan, kun tietää about et mitä on tapahtumassa sit loppuvuodesta. 🙂
    Tsemppiä ja parhainta vointia sulle ja vauvalle!

Kommentoi