MUTTA MITÄ TAPAHTUI ETUHIUKSILLE?

5/07/2018

Mittailin alkuvodesta silmämääräisesti hiuksiani. Jos ne kasvaisivat normaalia sentin kuukausivauhtiaan, saisin kesällä leikattua tasaisen polkan. Moni ehkä muistaa, olen kasvattanut nyt omaa väriäni viime elokuusta, jolloin huomasin usean vaalennuksen jälkeen hiusteni kärsineen kovasti.

Vaalennuksia minulle oltiin tehty pitkin vuotta, mutta keväällä päätin haluta lopulta ihan platinablondiksi ja jos muistan oikein, istuin yhteensä yli kaksitoista tuntia kampaajan tuolissa sen saadakseni. Viimeisimpien vaalennusten jälkeen hiuksia kuitenkin alkoi katkeilemaan todella huomattavasti. Etenkin edestä ja päälikerroksista. Päätin kasvattaa kokonaan oman värin takaisin ennen mitään seuraavia käsittelyitä.

Viime viikolla havahduin kuitenkin tällä kertaa siihen, että etuhiukseni tuntuvat olevan edelleen suunnilleen samassa pituudessa mitä alkuvuodesta. Takana olevat hiukset ovat kasvaneet, mutta ihan kun etuhiukset olisivat jumiutuneet vanhaan pituuteensa. Voiko olla ja mistä tämä voi johtua?

Joukosta puskee kuitenkin myös uusia hiuksia vaikka kuinka, joten aluksi ajattelemalla vitamiininen puutteellakaan tätä ei kai voi mitenkään selittää? Enkä se ole vain minä joka asian näkee, vaan myös Osku on samaa mieltä siitä, etteivät hiukset ole kasvaneet.

Voiko tämä olla joku kummallinen raskauteen ja hormooneihin liittyvä asia vai mitä ihmettä? Onko jollain käynyt samoin? Sitten kun katsoo eroa taaimmaisten hiusten juurikasvuun, niin siinäkin on mielestäni eroa. Eli etuhiukset eivät ole vain katkenneet lisää, vaan ne eivät ihan oikeasti vaan kasva samaan tahtiin. Olisi todella kiinnostavaa tietää mistä tällainen voi johtua.

Oma hiustenväri on muuten yllättänyt positiivisesti (ei kyllä ole oikeasti ihan noin tumma kun kuvissa näyttää), vaikka haaveilenkin vaalentamista taas ensi kesäksi. Jos siihen aikanaan päädyn, se käy onneksi tällä kertaa käsittelemättömään hiukseen varmasti tehokkaammin, eikä sitä tarvitse kuluttaa näin puhki. Mutta tällä hetkellä tuo oma, yllättävän tumma, väri kelpaa minulle myös hyvin.

Sain kuukausi sitten luottokampaamostani, Katjamariateamista, testiin Kérastasen uusia Aura Botanica-luonnonkosmetiikkasarjan hiustuotteita. Shampoon, hoitoaineen sekä öljysuihkeen. Tosi kiva että laadukkaat kampaamosarjarjatkin alkavat kiinnostumaan tästä kasvavasta trendistä ja jättävät turhia kemikaaleja pois tuotteistaan. Aura Botanican raaka-aineet ovat keskimäärin 98% luonnonmukaisia tinkimättä kuitenkaan tuotteiden laadusta ja olemalla edelleen kampaamolaatuinen sarja. Tuotteet sisältävät muumuassa kookos-, argan-, ja auringonkukkaöljyjä sekä damaskinruusuvettä ja kaikki raaka-aineet myös hankitaan ja tuotetaan vastuullisesti.

Nyt aionkin jatkossa kiinnittää vielä entistä enemmän huomiota hiusteni hoitoon. Olen jo nyt vähentänyt niiden lämpökäsittelyä varmaan 90% ja näin toimin jatkossakin. Katsotaan mitä synnytys ja mahdollinen imetys saa hiuksille aikaan, toivottavasti ainakin osa pysyy päässä. Ja toivotaan että nuo etuhiukset alkaisivat pian kasvamaan taas.

Ja joo, seuraavaksi menen nyppimään nuo kulmakarvat. Ne sentään kasvaa.


12 Responses to “MUTTA MITÄ TAPAHTUI ETUHIUKSILLE?”

  1. Eddam sanoo:

    Olet tyrmäävän kaunis! Toisiksi alimmassa kuvassa muistutat Brigitte Bardotia. Raskaus tekee sinusta entistäkin kauniimman.

  2. NiinaO sanoo:

    Härkuude! Etutukkaa tai ei, olet niin KAUNIS.
    Tuollainen ikoninen!

    Itsellä joskus viissataa vuotta (no hehe) sitten hiukset suorastaan hehkuivat imetyksestä ja olivat myös paksut! Oi aikoja.

  3. Inka sanoo:

    Mulle kampaaja selitti, etteivät etuhiukset yleensä aikuisena kasva enää kunnolla. Ne kuulemma usein joutuvat kovimmalle kulutukselle, katkeilevat helpommin ja täten vähän junnaavat paikoillaan, vaikka muuten hiukset kasvaisivat terveinä.

  4. Maria sanoo:

    En osaa sanoa hiusten kasvusta. Mutta sä olet niin kaunis! Sisältä ja ulkoa! Ihana!

  5. Maria sanoo:

    Sama juttu, etummaiset hiukset, otsikset ohimoilta kasvavat vain korvaan saakka ja muut ihan kunnolla pitkäksi. Tämä alkoi ehkä kolmekymppisenä eikä ole sen jälkeen enää kasvanut tuota mittaa pidemmälle. Oma kampaaja sanoi että johtuu valitettavasti ihan ikääntymisestä (!!) eikä ne enää palaudu. Nyt siis jo nelikymppinen ”ikänainen” 😀

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      No voi hitto! Joku vinkkasi mulle myös että ferritiinin lasku voisi aiheuttaa tätä. Kokeilen nyt vielä rautakuuria ja pidän sormet ristissä!

  6. essi sanoo:

    Tosi hyvännäköiset noi sun hiukset hiustenkasvusta en osaa sanoa, mutta tää synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on ihan _järkkyä_. Siis näitä mun hiuksia on joka paikassa.. Mitä muuten sun opinnoille tapahtui?

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Äääh, sitä odotellessa.. Mun opinnot jäivät tauolle viime sykysnä leikkauksen takia ja ovat tauolla nyt vielä tulevan vuoden 🙂

Kommentoi