MIETI MITÄ IHOLLESI LAITAT

8/06/2018

Tulin eilen iloiseksi lukiessani YLEn artikkelin raskausajan kosmetiikan käytöstä – vihdoin joku isompi Suomalainen media kirjoittaa tästä aiheesta! Samaisesta aiheesta, eli kosmetiikasta, sen rajoittamisesta sekä sopivista ja sopimattomista tuotteista raskausaikana ja siitä, ettei aiheesta puhuta neuvolassa, kirjoittelin itsekin muutama kuukausi sitten.

Olin vähän kummissani, kun silloinen kirjoitukseni sai aikaan aika paljon myös kielteisiä ja vähätteleviä mielipiteitä netissä. Meillä Suomessa kyllä noudatetaan tarkasti salmiakin ja inkiväärin syöntikieltoa raskaana, mutta miksi kemikaalit aiheuttavat puolustustusreaktion, vaikka ihan oikeasti joidenkin kemikaalien on selvästi tutkittu haittaavaan sikiön kehitystä vielä suuremmassa mittakaavassa kun ravinnon?

YLEn artikkelissa kävi ilmi paljon samoja asioita mitä edellisessä postauksessani:

– Kosmetiikan kemikaaleista ei puhuta neuvolassa koska siihen ei ole aikaa eikä välttämättä tietoa
– Kemikaaleista kyselevät äidit leimataan herkästi hysteerikoiksi ja heitä vähätellään
– Kosmetiikassa on runsaasti aineita, joita ei ole tutkittu sikiön kehitystä ajatellen
– Kosmetiikkaa suositellaan käyttämään kohtuudella raskaus- ja imetysaikana
– Raskausaikana ihon pintaverenkierto lisääntyy, jolloin myös kemikaalisten aineiden imeytyminen iholta verenkiertoon voi tehostua
– Esimerkiksi hajusteissa on kemiallisia aineita, joilla voi olla hormonaalisia vaikutuksia sikiöön
– Hormonaaliset häiriröt poikasikiöille ovat vaikutukset myöhempään hedelmällisyyteen ja siittiöiden tuotannon väheneminen sekä sukupuolielinten epämuodostumat. Tyttösikiöillä taas hormoniriippuvaiset kasvaimet voivat lisääntyä ja sillä voi olla yhteys myös rintasyöpään
– Haitallisesti hormonitasapainoon vaikuttavia meikkiaineita ovat esimerkiksi ftalaatit, parabeenit ja bisfenoliyhdisteet
– Epämääräisistä nettikaupoista ostettua kosmetiikkaa tulisi välttää, koska niiden sisällöstä ei aina tiedä (voivat sisätää kaikkea ulosteesta isoihin määriin lyijyä ja arsenikkiä)
– Raskausaikana ei kannattaisi myöskään lakata kynsiä päivittäin, ja hiusten värjäämistä tulisi välttää
– Spraytuotteiden (aerosolit), kuten hiuslakan käyttöä on myös hyvä vähentää, koska ne imeytyvät elimistöön hengitysteitse
– Aurinkovoiteet tulisi vaihtaa kokonaan fysikaalisiin sekä itseruskettavia välttää kokonaan

Itse olen kokenut helpommaksi ja turvallisimmaksi ratkaisuksi vähentää kosmetiikan käyttöä ja lopuissa siirtyä kokonaan luonnonkosmetiikkaan. Esimerkiksi ilman hajuvesiä pärjään oikein hyvin (vaikka niitäkin kyllä löytyy myös luonnonkosmetiikkahyllystä). Luonnonkosmetiikan on sanottu olevan mahdollisesti allergisoivempaa kun synteettisiä kemikaaleja täynnä olevat tuotteet, mutta itse olen herkkäihoisena säästynyt sellaisilta kokonaan. Itseasiassa itse olen taas allergisoitunut vuosien saatossa synteettisille parabeeneille. Luonnoskosmetiikkakokeilut kanattaakin varmuudeksi aloittaa tunnetuista merkeistä. Sekä toki käyttää maalaisjärkeä – jos on koko ikänsä voinut napostella manteleita myös todennäköisesti 100% manteliöljy sopii ihollesi tai vaikka silmämeikin poistamiseen – mielummin kun 16 eri kemikaalia sisältävä synteettinen vastine.

Kehoitan miettimään myös kosmetiikan käyttöä muulloinkin kun raskaana ollessa ja imettäessä. Vaikka sillä olisi vaikutusta vain itseensä, niin onko järkeä kyllästää kehoaan tarpeettomilla kemikaaleilla jos luonnollisempiakin vaihtoehtoja on tarjolla? Myös synteettisestä kosmetiikasta voi löytyä hyviä tuotteita, kunhan ne ovat hajusteettomia eivätkä sisällä esimerkiksi tiettyjä parabeenejä. Puhelimeen on helppo asentaa esimerkiksi CosmEthics appi, jolla voi helposti vaikka kaupassa tarkistaa onko tuotteessa haitallisia aineita vai ei. Myös vauvoille ja lapsille löytyy nykyisin todella hyviä ja ihania tuotteita luonnonkosmetiikkahyllystä.

Ps. Kuvissa näkyvät Biosoliksen aurinkorasvat ovat ihan lemppareita. Fysikaalinen aurinkotuotesarja koostuu kasveista ja mineraaleista ovat turvallisia käyttää. Ne eivät imeydy ihoon, vaan jäävät ihon pinnalle heijastaen auringon säteet pois peilin tavoin – jäämättä kuitenkaan näkyviin tai jättämättä sitä valkoiseksi. Mineraaliaurinkosuojat eivät myöskään vahingoita luontoa, kuten normaalit kemiaaliset aurinkovoiteet.


4 Responses to “MIETI MITÄ IHOLLESI LAITAT”

  1. Tästä olisi hyvä puhua lisää, hyvä aihe. Itsellä oli niin kova pahoinvointi, että kaikenlaisista hajuista tuli huono olo. Myös meikeistä ja hiusaineista, joten aika vähälle jäi niiden käyttö. Aurinkorasvaksi valikoitui silloin fysikaalinen suojavoide. Hyvä niin, vaikka silloin en ajatellut höperyyttäni lasta vaan itseäni ja herkkää hajuaistiani. En edes ymmärtänyt ajatella kemikaalien merkitystä, ei siitä ollut missään tietoa eikä siitä puhuttu.

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Luulen että juuri tuo pahinvointi ruokia ja hajuja kohtaan on myös jonkinlainen suojautumismekanismi -raskaana ollessa keho tekee kaikkensa pitääkseen vauvan turvassa :-)
      Toivottavasti näistä aletaan puhumaan suomen neuvoloissakin lisää! Ei olisi vaikeaa antaa vaikka jotain lappua edes mukaan.

  2. Satu sanoo:

    Kannattaa miettiä myös mitä laittaa suuhunsa, triklosaani-aineesta on ollut nyt juttua ja mm. ainakin Pepsodentin Sensitive-hammastahnasta sitä kuulemma löytyy. Suosittelit juuri pepsodentin valkaisevia hammaskyniä ja -tahnoja, mutta niidenkin sisältämiä kemikaaleja kannattaa varmasti miettiä, varsinkin raskaana.

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Jep ehdottomasti! Ja hyviä hammastahnoja löytyy myös luonnonkosmetiikan puolelta. Kyseisen valkaisukynän sopivuus raskaana ollessa on ainesosa kerrallaan varmisttetu vielä Pepsodentiltä ja sen käyttö hyvin sattunaista ihan varmuudeksi :-)